Puolikuuveikot työllistävät valtavasti

Itämaisen uskonnollisen rakkauden ansiosta syntyy paljon työtä. Esimerkiksi lippujen valmistajat joutuvat väkisinkin painamaan hommia kovasti tuottaakseen uusia lippuja haltioituneiden käyttöön.

Aseteollisuus urakoi kiivaasti valmistaakseen lisää AK-47 -rynnäkkökivääreitä ystävällismielisten hurmohenkisten yllätystysvierailuita varten. Myös muoviräjähteet ovat hyväntahtoisten puolikuuveikkojen suuressa suosiossa, mikä tietenkin työllistää kyseistä alaa merkittävästi. Lentokoneetkin lentävät päin seinää, joten uusia tarvitaan jatkuvasti.

Poliisit ja muu suojeluskunta saavat jatkuvasti rientää paikasta toiseen erilaisten hurmiotuneiden järjestämien riemujuhlien paikkaamisten takia. Kyl hommaa siis riittää.
993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kaikki kulut pitää läpivalaista, kerta yhteisessä valtiossa veroja kerätään.

Äänestä

Uskonnot ja väkivalta kulkevat käsi kädessä. Senhän huomaa jo uskonsotien historiasta.

Äänestä
  • Uskonnolliset ihmiset ovat pirullisia, koska he uskovatkin Saatanaan.

    Äänestä

Puolikuu ja risti ovat kuin sirppi ja vasara.

Äänestä
  • Kyllä. Niistä ovat ihmiset tykänneet. Samoin kuin muuan Adolf hakaisesta versiostaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Niistä ovat ihmiset tykänneet. Samoin kuin muuan Adolf hakaisesta versiostaan.

    Haka versio ratkaisi liikakansoittumisen 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haka versio ratkaisi liikakansoittumisen 🤣

    Euroopassa !!!

    Äänestä

Sellaisia ne kristityt ovat. Varastavat, ryöstävät, raiskaavat, tappavat ja tekevät terrori-iskuja. Kristinusko tulee kieltää lailla, koska kristityt ovat niin pahoja.

Äänestä
  • Muslimien osuus omaisuus-, väkivalta- ja seksuaalirikoksista on moninkertainen kantaväestöön verrattuna, kun suhteutetaan rikosten määrä väestön osien määrään.

    Vihervasemmistolaiset ateistit osoittavat ääliömäisyyttään, kun haalivat maahamme aina vain lisää muslimeja pakolaisstatuksella ja luulevat, että he sopeutuisivat ja mukautuisivat kansamme tapoihin ja hyväksyisivät valtiomme lait hylkäämällä oman sharia-lakinsa ja kulttuuriset tapansa. Ei tule tapahtumaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


siino kirjoitti:

Itämaisen uskonnollisen rakkauden ansiosta syntyy paljon työtä. Esimerkiksi lippujen valmistajat joutuvat väkisinkin painamaan hommia kovasti tuottaakseen uusia lippuja haltioituneiden käyttöön.

Aseteollisuus urakoi kiivaasti valmistaakseen lisää AK-47 -rynnäkkökivääreitä ystävällismielisten hurmohenkisten yllätystysvierailuita varten. Myös muoviräjähteet ovat hyväntahtoisten puolikuuveikkojen suuressa suosiossa, mikä tietenkin työllistää kyseistä alaa merkittävästi. Lentokoneetkin lentävät päin seinää, joten uusia tarvitaan jatkuvasti.

Poliisit ja muu suojeluskunta saavat jatkuvasti rientää paikasta toiseen erilaisten hurmiotuneiden järjestämien riemujuhlien paikkaamisten takia. Kyl hommaa siis riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu