Mielipidetiedustelut onnistuivat USA:ssa hyvin...

...mutta suuri osa mediasta ja persuilijoista vain ei malttanut odottaa postiäänien ja kaupunkiäänien laskemista. Malttia siis sekä medialle että persuille. Ei hötkyillä vaan yritetään olla maltillisia (tuskin persut sitä koskaan sisäistävät)
14111
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Juuri näin. Bidenin voitto on lopulta aika lailla sitä tasoa mitä viimeisimmät mielipidetiedustelut osoittivat. Vaankieliosavaltioista Trump näet näyttää pitäneen vain Floridan sillä esim. Ohiota ei nykyisin pidetä enää todellisena taistelukenttänä kuten vielä 2000-luvun alussa.

Äänestä

Näinhän se näyttää menevän. Ensimmäisten pikkupaikkakuntien äänten perusteella ei pitäisi tehdä mitään liian pitkällemeneviä johtopäätöksiä.

1Äänestä

Täysin sama ilmiö kuin Suomessa. Ongelma tässä hektisessä mediailmapiirissä on ettei mediatoimittajat jaksa odottaa usein niitä ratkaisevia suurten kaupunkien äänimääriä sekä myös ennakkoäänten tuloksia ja tehdä tasaava väliaikaennuste.

Äänestä

USA:ssa Biden näyttää vievän lähes kaikki todelliset vaankieliosavaltiot ja vain Florida teki poikkeuksen. Hän myös viime metreillä kasvattaa voittomarginaalia näissä osavaltioissa. Georgiakin näyttää menevät paljon tiukemmalla kuin mitä aluksi näytti.

Äänestä

Michiganissa+Biden+johtaa+jo+peräti+2.5%-yksiköllä.+Ei+siis+ollenkaan+niin+täpärä+tilanne+kuin+mitä+väitettiin+vielä+15+tuntia+sitten.+Selvä+voitto.+Kiistaton+voitto.

Äänestä

Tätä+ennustelin+jo+vuorokausi+sitten.+Biden+näet+pärjäsi+niissä+piirikunnissa+missä+kaikki+äänet+oli+laskettu+noin+2-3%+suuremmalla+ääniosuudella+kuin+Hillary+Clinton.+Sillä+aikaa+kun+jengi+täällä+julisteli+vielä+Trumpille+voittoa+ennustin+että+Biden+voittaa+kaikki+nämä+vaannkieliosavaltiot+Keskilännessä+ja+voittaa+vielä+Pennsylvaniankin.+Yrittääkääpä+nyt+hätähousut+ottaa+oppia+tästä+liian+äkkinäisestä+johtopäätöksenteostanne.+Ei+kannata+nuolaista+ennenkuin+tipahtaa.

Äänestä

Näyttää Trump saavan lopulta turpaan juuri sillä marginaalilla jolla mielipidetiedustelut ennakoivat tulosta ennen vaaleja. Persuilijoiden kyvyttömyys vain ymmärtää vaalien ääntenlaskennan problematiikat (postiäänet, maaseutu vs. suuret kaupungit ja äänestyskäyttäytyminen miten äänestetään ja milloin) tekee asiat niin vaikeaksi. Ja nyt kun tyypit on niin tyhmiä he myös hurahtavat uskomaan että jotain vaalivilppiä olisi tapahtumassa. Salaliittoteoriat jatkavat omaa villiä elämäänsä.

Äänestä

Ainoa+vaankieliosavaltio+jossa+Trump+pääsi+todella+lähelle+oli+Wisconsin.+Siellä+1%+äänistä+laskematta+ja+marginaali+0.7%+Bidenin+hyväksi.+Ilmeisesti+jonkin+verran+tuo+ero+vielä+kasvaa+mutta+tuskin+juuri+suuremmaksi+kuin+1%.

Äänestä

2.8%-yksiköllä+johtaa+Biden+Arizonassa.+Tämä+oli+selkeä+varoitusmerkki+heti+Trumpin+leirille+ja+Karl+Rove+sen+kyllä+heti+tajusi+vaikka+Trump+voitti+Floridan.+Arizona+julistettiin+jo+yli+vuorokausi+sitten+Bidenille.+Trumpin+hörhöporukka+kuvittelee+yhä+että+jostain+tulee+vielä+äänimäärät+jotka+kääntävät+eron+Trumpille.

Äänestä

Trump+johtaa+Georgiassa+enää+vain+22+500+äänellä.+Äänistä+laskematta+2%.+Bidenilla+on+mahdollisuus+lyödä+Trump+jopa+hänen+vahvimmilla+alueilla.

Äänestä

Trump saattaa todellakin hävitä läjässä kaikki loput osavaltiot: Georgia, Pennsylvania, Nevada edes Pohjois-Karolina ei ole hänelle suinkaan vielä varma.

Äänestä

Trumpin ainoa tähtihetki vaaliyönä oli Florida. Ohion voittoa osattiin ennakoida jo gallupeissa. Ja siihen se sitten jäikin. Sen jälkeen kaikki tärkeät vaankieliosavaltiot menneet järestään Bidenille.

Äänestä

Pennsylvaniassa Trump johtaa enää vain 164 418 äänellä kun peräti 785 000 ääntä laskematta.

Äänestä

Voisiko Pohjois-Korean Kim lähettää postitse tukiääniä Trumpille?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

...mutta suuri osa mediasta ja persuilijoista vain ei malttanut odottaa postiäänien ja kaupunkiäänien laskemista. Malttia siis sekä medialle että persuille. Ei hötkyillä vaan yritetään olla maltillisia (tuskin persut sitä koskaan sisäistävät)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu