Ensin täällä suitsitaan kaikkia jotka kritisoi islamia, uhataan poliisitutkinnalla ja jos jonkinlaisilla toimilla, kuitenkin annetaan tukea ranskalle joka esittää pilakuvia allahista ja sille annan plussan mutta kun hallitus venkoilee puolelta toiselle, pidettäis sama linja vaan ei. Jos mökin mummo kirjoittaa että ei pidä kylällä notkuvista turvapaikanhakijoista ja pelkää, mummo voi joutua poliisin kuulusteluun ja saada sakot, hallitus taas antaa tukensa ranskalle kun esitetään pilakuvia oikein opettajan toimesta, miksei siis suomessa vai onko eu maissa eri linjat islamin suhteen. Mun mielestä muslimeja käsitellään kuin silkkihansikkain verattuna kantiksiin. Samoin hallitus sanoo että se tiukentaa toimiaan laittomasti maas olevien suhteen mutta silti Ohisalo etsii keinoja joilla laittomastikin maassa olevat saa jäädä ja muodostavat turvallisuus uhan. Sekaisin ovat kuin seinä kellot.
Suomen hallitus kääntelee takkia koko ajan
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883