Aihe

Trump ei ollut tarpeeksi aggressiivinen suomalaisnassen mielestä

Anonyymi

Suomalaiset natofanit janoavat ja isoavat Bideniä uudeksi presidentiksi koska uskovat tämän kiristävän Trumpia tehokkaammin suhteita Kiinaan ja Venäjään.

Tilanne paljastaa, kuinka epäuskoinen natofani on ollut kaiken kertomansa suhteen, on pitänyt valehdella Itämeren ilmapiirin kiristyneestä tunnelmasta ja Valko-Venäjän vaaleista, vaikka ne eivät poikenneet paljonkaan USAn presidentin vaalien konventioista. Salaa nasse on odottanut jotain katastrofia joka laukaisisi konfliktin.

Mutta todennäköisesti tulee vain tussahdus, joka tuhoa Boris Johnsonin unelmat uudesta Atlantin akselista.

61

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keksit järjettömiä valheita Suomen NATO-jäsenyyden kannattajien mielipiteistä. Useimmat meistä kannattavat Bideniä, koska hän on sitoutunut demokratiaan ja kansainvälisiin sopimuksiin sekä tiviimpiin suhteisiin NATO-liittolaisten kanssa.

      Ja väitteesi, etteivät USA:n presidentinvaalit juuri poikenneet noista Valko-Venäjän presidentinvaaleista on myös järjetön vale. Etkö osaa muuta kuin valehdella?

      • Anonyymi

        Toivoisin että Biden voittaisi. Se toisi hieman vakautta suurvaltapolitiikkaan.
        Palaisimme takaisin tilanteeseen jossa aiemmin olimme. Ennen Trumpin kautta.
        Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

        Yst. Terv. Uudistusmielinen / Ikävä kyllä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joko Trump on alkanut pelottaa Venäjälläkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Obaman aikana sodittiin enemmän kuin Trumpin aikana. Biden oli varapresidentti ja Clinton ulkoministeri silloin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Sitähän voi vain arvailla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän voi vain arvailla.

        No jos venäläiset Venäjän tiltut alkavat kertoa haluavansa mieluummin Bidenin kuin Trumpin USA:n presidentiksi, niin jotain on tapahtunut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Obaman aikana sodittiin enemmän kuin Trumpin aikana. Biden oli varapresidentti ja Clinton ulkoministeri silloin.

        Obama peri useimmat sodat aikaisemmalta republikaanipresidentti Bushilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Obaman aikana sodittiin enemmän kuin Trumpin aikana. Biden oli varapresidentti ja Clinton ulkoministeri silloin.

        Lisäksi Biden lupasi viimeisessä vaaliväittelyssä että Iran maksaa, jos hänet valitaan presidentiksi. Rauhaa siis ei todellakaan ole luvassa sillä sotia ja rauhaa ei ehditä käydä yhden vaalikauden aikana.

        En tiedä, mitä vaaliväittelyä sinä olet seurannut, mutta juuri Biden pyrkii saamaan Iranin takaisin neuvottelupöytään ydinaseohjelmastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Keitä nuo nasset ovat, jotka luulevat Trumpin vielä voittavan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivoisin että Biden voittaisi. Se toisi hieman vakautta suurvaltapolitiikkaan.
        Palaisimme takaisin tilanteeseen jossa aiemmin olimme. Ennen Trumpin kautta.
        Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

        Yst. Terv. Uudistusmielinen / Ikävä kyllä.

        Katsottaessa Yleltä osavaltioiden ääntenlaskentaprosenttia ja nykyistä ääniosuuksien tilannetta, vaikuttaa siltä että Trumpilla on lähempänä suuremmat mahdollisuudet voittaa suurin osa epäselvistä äänestysalueista kuin Bidenillä. Putoaako Arizona ja Nevada Californian kanssa samoille linjoille ei ole mukana tässä spekuloinnissa.

        Esimerkiksi Georgiassa Trump on johdossa ja julkaistu ääntenlaskennan tulos on 98 prosenttia. Paikkoja tulisi siis 16 lisää. Wiscons on jo merkitty Bidenille, joten sen toteutuminen ei toisi yhtään jo laskettua paikkaa lisää Bidenille.

        Pennsylvania näyttäisi menevän Trumpille, etenkin jos vaalitulos julistettaisiin epäkelvoksi, jolloin Republikaanit valitsevat Trumpit. Taas napsahtaa 20 paikkaa Trumpille.

        Pohjois-Carolinassa johtaa Trump, vaikkei sitä ole vielä merkitty Trumpille. Myös siellä republikaaneilla on enemmäistö ylimmissä lainsäädäntöelimissä. Taas Trumpille 15 paikkaa.

        Tilanne siis ilman näitä lisäpaikkoja on Trumpille 214 valitsijatyyppiä ja lisää tippuisi helposti 51. Näin Trumpilla "on jo" 265 valitsijaa.

        Binelillä on siis 253 ja koska Wisconsin jo kuuuu tuohon, ero Trumpin hyväksi on 13 valitsijaa.

        Siis tilanne on Trump 265 --- Biden 253.

        Näyttää hyvälle Trumpin kannattajien silmissä ja pahalle Bidenin voittoa odottaville. Sitä ei kuitenkaan esitetä näin vaan todetaan että Bidenillä on 258 valisijaa ja Trumpilla vain 125.

        Biden tarvitsisi siis voitot Arizonasta ja Nevadasta. Silloin Bidenillä olisi koossa 270 valitsijamiestä.

        Nevada näyttää ehkä vahvemmin demokraattien hallussa olevaksi kuin Arizona, mutta kuitenkin, jos molemmat julistavat tuloksen ennen muita Bidenin hyväksi, vaalit on käyty.

        Hyvältähän tuo näyttää viimeisten uutisten perusteella meille Bidenin kannattajille: Biden on viime tunneilla vain lisännyt johtoaan Nevadassa ja Arizona on myös menossa Bidenille. Georgiassa Trump johtaa enää 13 000 äänellä, Pennsylvaniassa reilulla 100 000:lla ja ne ovat kääntymässä Bidenille ja riittävät mainiosti siihen, että Biden on seuraava presidentti. Eikä Pennsylvanian vaaleja tietenkään julisteta epäkelvoksi, koska siihen ei ole mitään syytä.

        Näyttää siltä että Yle ilmoittaa (DPA) Arizonan äänistä lasketun 86 % kun samaan aikaan FoxNews ilmoittaa 88% lasketun. Näyttää siis vähän siltä miten katsojan suunnasta näkyy. Jos verkkosivua ei päivitä, sekin vaikuttaa katsojan silmässä, sekä tietoliikenneyhteyksien toimivuus.

        Arizonassa uupuu siis 12 % annetuista äänistä ja määrällisesti n. vajaa 400 000 ääntä on laskematta. Tarkkaan en tiedä sillä pyöristykset tuottavat puolikkaita äänestyslukuja, mutta ehkä 397200 on tarkempi lukema. Biden johtaa siis 68 129 äänellä ja 400 000 ääntä Trumpille muuttaa pakan Trumpin hyväksi. Valinta ei siis ole ollenkaan selvä.

        Historian mukaan Nevada kyllä tippuu demokraateille, mutta Arizona on kiikun kaakun siinä. Onko viime vuodet olleet nostatusta demokraateille vai onko joku pettynyt Trumpin valintaan, sitä en tiedä, mutta täysin tilannetta tuntematta spekuloin vain luvuilla ja kaikki suuntaan tai toiseen on kyllä mahdollista. Tietysti arizonanlaiselle saattaa olla jokin muu teoria päivänselvä.

        Georgiassa uupuu laskuista enää n. 1% mikä vastaa vajaata 50 000 ääntä. Trumpin ja Bidenin ero on vajaa 13 000 ääntä ja sielläkin voi tapahtua muutos. Tällä hetkellä Trump johtaa eikä luvut kerro miten se kääntyisi Bidenin eroksi.

        Tietysti viime vaaleissa tai vaalien jälkeen spekuloitiin vaalivaikuttamisella ja Trumpin valinta toisille oli melkein kuin maailmanloppu. Siihen kun ei uskottu. Nyt ei ainakaan Suomessa puhuta Venäjän vaalivaikuttamisesta, mutta selvästi huomaa mediasta että toiveet ovat Bidenin suuntaan ja siksi ehkä ollaan sokeita ja asiat vaan näyttävät vain kauniimmilta tai asioihin suuntaudutaan toiveikkaimmin.

        Mitä tulee omaan ymmärrykseeni, ihmettelen kyllä että Fox kertoo Nevadan tilanteen olevan 75 % kun taas DPA eli tässä Yle 89%. Siis ymmärrys on hyvinkin vajaata ja riippuvaista siitä mitä tietää ja näkee sekä kuulee.

        Itse seuraan tuloksia CNN:ltä. Tuossa viimeisintä tietoa:

        Arizona: n. 450,000 ääntä laskematta, joista suuremmista kaupungeista n. 300 000. Biden johtaa n. 68 000 äänellä.
        Georgia: n.47 000 ääntä laskematta, Trumpin johto n.12 000.
        Nevada: laskematta olevista äänistä ei tarkkaa arviota, Biden johtaa n.12 000 äänellä.
        North Carolina: Trump johtaa yli 75 000 äänellä, kun äänistä on laskettu 95%.
        Pennsylvania: n.370 000 ääntä laskematta, Trump johtaa enää 98 000 äänellä.

        "Tietysti viime vaaleissa tai vaalien jälkeen spekuloitiin vaalivaikuttamisella ja Trumpin valinta toisille oli melkein kuin maailmanloppu. Siihen kun ei uskottu."

        Olihan se aikamoinen järkytys, että moinen helppoheikki pääsi presidentiksi.

        "Nyt ei ainakaan Suomessa puhuta Venäjän vaalivaikuttamisesta, mutta selvästi huomaa mediasta että toiveet ovat Bidenin suuntaan ja siksi ehkä ollaan sokeita ja asiat vaan näyttävät vain kauniimmilta tai asioihin suuntaudutaan toiveikkaimmin."

        On selvää, että Venäjä ei näihin valeihin pyrkinyt vaikuttamaan yhtä voimakkasti kuin vuonna 2016, mahdollisesti si, että Biden kelpaa myös Putinille:

        https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000007269135.html

        Ja tietenkin suomalainen media toivoo, että Biden voittaisi, koska Bidenin voitto olisi Suomen oma etu ja häviö tappio.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Joko Trump on alkanut pelottaa Venäjälläkin?

        Venäjällä ei ole ollut tapana sekaantua toisten maiden vaaleihin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        No jos venäläiset Venäjän tiltut alkavat kertoa haluavansa mieluummin Bidenin kuin Trumpin USA:n presidentiksi, niin jotain on tapahtunut.

        Eihän kukaan halua Trumpia. Ei edes jenkkilän presidentiksi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Obama peri useimmat sodat aikaisemmalta republikaanipresidentti Bushilta.

        Totta, se on ulkopoliittinen vakio heillä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Itse seuraan tuloksia CNN:ltä. Tuossa viimeisintä tietoa:

        Arizona: n. 450,000 ääntä laskematta, joista suuremmista kaupungeista n. 300 000. Biden johtaa n. 68 000 äänellä.
        Georgia: n.47 000 ääntä laskematta, Trumpin johto n.12 000.
        Nevada: laskematta olevista äänistä ei tarkkaa arviota, Biden johtaa n.12 000 äänellä.
        North Carolina: Trump johtaa yli 75 000 äänellä, kun äänistä on laskettu 95%.
        Pennsylvania: n.370 000 ääntä laskematta, Trump johtaa enää 98 000 äänellä.

        Suomalainen voittaa aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kukaan halua Trumpia. Ei edes jenkkilän presidentiksi.

        No minä tietenkin toivon Trumpin voittavan ennemmin kuin Hillaryn. Ei kysymys siitä etteikö nainen voisi olla vaan siitä mediavaikuttamisesta. Hillary vaikutti enemmän sotahullulllluullllivili veiltä kuin Trump.

        Kauppasota, pakotteet, mellakat... vastaan pakkoterveydenhuolto, pakkorokotukset, pakko kauppaliitot... jotenkin vapaus kiinnostaa enemmän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä ei ole ollut tapana sekaantua toisten maiden vaaleihin.

        Paitsi nyt Putinin aikana mm. USA:n presidentinvaaleihin, Briannian Brexit-äänestykseen, Italian parlamenttivaaleihin tukemalla natseja ym..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kukaan halua Trumpia. Ei edes jenkkilän presidentiksi.

        No hyvä, että putinistienkin mielet ovat muuttuneet. Olen kyllä havaitsevani, että vielä jotkut tiltut yrittävät täällä vielä puolustella Trumpin valintaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta, se on ulkopoliittinen vakio heillä.

        Ei se sentään vakio ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomalainen voittaa aina.

        CNN on nopeampi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Itse seuraan tuloksia CNN:ltä. Tuossa viimeisintä tietoa:

        Arizona: n. 450,000 ääntä laskematta, joista suuremmista kaupungeista n. 300 000. Biden johtaa n. 68 000 äänellä.
        Georgia: n.47 000 ääntä laskematta, Trumpin johto n.12 000.
        Nevada: laskematta olevista äänistä ei tarkkaa arviota, Biden johtaa n.12 000 äänellä.
        North Carolina: Trump johtaa yli 75 000 äänellä, kun äänistä on laskettu 95%.
        Pennsylvania: n.370 000 ääntä laskematta, Trump johtaa enää 98 000 äänellä.

        CNN ilmoittaa vain Bidenin ja Trumpin, mutta Fox ilmoittaa myös Jo Jorgensenin luvut. Kun Foxin luvuilla laskee, ääniä on laskematta alle 400 000 Arizonassa kun taas CNN:n luvuilla juurikin se yli 450 000.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No minä tietenkin toivon Trumpin voittavan ennemmin kuin Hillaryn. Ei kysymys siitä etteikö nainen voisi olla vaan siitä mediavaikuttamisesta. Hillary vaikutti enemmän sotahullulllluullllivili veiltä kuin Trump.

        Kauppasota, pakotteet, mellakat... vastaan pakkoterveydenhuolto, pakkorokotukset, pakko kauppaliitot... jotenkin vapaus kiinnostaa enemmän.

        "No minä tietenkin toivon Trumpin voittavan ennemmin kuin Hillaryn. Ei kysymys siitä etteikö nainen voisi olla vaan siitä mediavaikuttamisesta. Hillary vaikutti enemmän sotahullulllluullllivili veiltä kuin Trump."

        Hillary Clinton ei ole näissä vaaleissa ehdokkaana. Ja olet propagandan uhri luullessasi, että Clinton olisi sotahullu.

        "Kauppasota, pakotteet, mellakat... vastaan pakkoterveydenhuolto, pakkorokotukset, pakko kauppaliitot... jotenkin vapaus kiinnostaa enemmän."

        Niin, selvästikin olet propagandan uhri. Mitään pakkoterveydenhuoltoa tai pakkorokotuksia tai pakkokauppaliittoja ei ole Bidenin ohjelmassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        CNN ilmoittaa vain Bidenin ja Trumpin, mutta Fox ilmoittaa myös Jo Jorgensenin luvut. Kun Foxin luvuilla laskee, ääniä on laskematta alle 400 000 Arizonassa kun taas CNN:n luvuilla juurikin se yli 450 000.

        Eiköhän tuo ero johdu päivitysajasta. CNN:n luku kun perustui Pennsylvanian vaaliviranomaisen lausuntoon.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Eiköhän tuo ero johdu päivitysajasta. CNN:n luku kun perustui Pennsylvanian vaaliviranomaisen lausuntoon.

        CNN:n mukaan laskettu 86 % "vaaliviranomaisen" mukaan ja Foxin mukaan laskettu 88%.

        Mistä Fox tietää paremmin laskennan tilanteen kuin vaaliviranomainen?

        Löysin kuitenkin tämän:

        https://ballotpedia.org/Presidential_election_in_Arizona,_2020

      • Anonyymi

        Nii-in, meille NATOn kannattajille WHO ja ilmastoasiat is FIRST and GREAT.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nii-in, meille NATOn kannattajille WHO ja ilmastoasiat is FIRST and GREAT.

        Ehdottomasti. Ja onneksi Biden muuttaa USA:n linjan noidenkin suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Obaman aikana sodittiin enemmän kuin Trumpin aikana. Biden oli varapresidentti ja Clinton ulkoministeri silloin.

        Vuonna 2009 Obamalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto työstään ydinaseriisunnan ja maailmanrauhan puolesta.

        Ja Obama oli 2 kautta. Siitä huolimatta sodittiin vähemmän.

        Putinin aikana on sodittu eniten.

    • Anonyymi

      Yhdyvaltalainen ulkopoliitikan professori kirjoitti että se on sama kumpi valitaan presidentiksi koska presidentit ei pysty USAssa päättämään mistään asiasta kuten Trumpin päätös vetää Syyriasta ja Afganistanista USAn joukot on nyt peruttu joten vaalit ei kenekään mielenrauhaa järkytä mutta osoittaapahan sen että USAn vaalijärjestelmä on mieletön.

      • Anonyymi

        Usan presidentillä on erittäin paljon valtaa.

      • Anonyymi

        Yllättävän mielenkiintoinen järjestelmä. Ei ihan riitä nämä vaalit ajallisesti tutustumaan koko hommaan mutta ehkäpä tästä on hyvä jatkaa.

      • Anonyymi

        ” mutta osoittaapahan sen että USAn vaalijärjestelmä on mieletön.”

        Aivan yhtä mieletön kuin mitä Suomessa oli käytössä 60 vuotta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usan presidentillä on erittäin paljon valtaa.

        Paljon enemmän kuin samassa virassa Suomessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” mutta osoittaapahan sen että USAn vaalijärjestelmä on mieletön.”

        Aivan yhtä mieletön kuin mitä Suomessa oli käytössä 60 vuotta!

        Suomi on kehityskykyinen.

    • Anonyymi

      Baiden ei anna USA:n lupaa myydä f35 kalkkunoita Suomeeen koska Suomi on heidän categoriassaaan KOMMUNISTINEN terroristi maa.

      • Anonyymi

        Tiltun kuvitelma? USA myy vaikka jäitä eskimolle!

    • Anonyymi

      Jotain yhteistä on natottajilla ja Putinilla. Eilen Putin toivoi Bidenin voittavan,sanoen kumminkin sen olevan Yhdysvaltojen asia kenetkä valitsevat.

      • Anonyymi

        Keksi parempi? Tiesitkö, että Venäjällä wc-paperia kutsutaan Trumpin kieleksi? Mikään muu kuin Trumpin kieli ei hivele peppua yhtä hyvin (Putin).

      • Anonyymi

        Siinä poikkeavat stallarit jopa Putinista! He toivovat Trumpin voittoa kun uskovat hänen olevan Venäjän kamu!

    • Anonyymi

      Nevadassa puolet vähemmän asukkaita kuin Suomessa,silti menee ääniä laskiessa monia päiviä jotka Suomessa olisi muutamaan tuntiin laskettu. Täytyy ottaa kumminkin huomioon Yhdysvaltalaisten lasku ja lukutaidot jotka ei ole lähelläkään ns sivistysmaita.

    • Anonyymi

      Trumppilaisten aggressiivisuus nähdään vaalihäviön kohdatessa.

      • Anonyymi

        ”Trumppilaisten aggressiivisuus nähdään vaalihäviön kohdatessa.”

        Kunhan kiekuvat aikansa. Ei se johda mihinkään!

    • Anonyymi

      Alkaa helvetinmoiset heilujaiset ja Trump haastaa jokaisen oikeuteen, parhaat useaan kertaan.

      • Anonyymi

        Trump heiluu itsekseen! Häviää sen verran reilusti, että valitus on turhaa!

    • Anonyymi

      Bidenin voitto.
      Seuraus, " ettei Kiina ja Venäjä hypi silmille."
      Huolestuttaa se että Suomi ilmoittaa olevansa joka sollullaan mukana siinä mittelössä.

    • Anonyymi

      Bidenistä Nazzet saa kunnon sotapresidentin ellei ole vanhemmuuttaan pehmennyt

    • Anonyymi

      Luulenpa, että nasse pelaa väärää hevosta.

    • Anonyymi

      Amerikan Trump on samanlainen sairas kuin Hitler. Saksalainenkin lähetti kannattajiaan esim. polttamaan valtiopäivätalon (syytettiin kommunistia) ja Kristalliyön tapahtumiin. Sitten somessa on tällaisillakin puoltajansa ja ihailijansa, Nämä keskustelupalstat netissä pitäisi lopettaa, koska täällä uhotaan kaikenlaisia uhkauksia ja ihaillaan tällaisia mielisairaita vallanhimoisia ihmisiä.

      • Anonyymi

        ” Nämä keskustelupalstat netissä pitäisi lopettaa, koska täällä uhotaan kaikenlaisia uhkauksia ja ihaillaan tällaisia mielisairaita vallanhimoisia ihmisiä.”

        Venäjän Tiltu vastustaa AINA vapaata keskustelua?

    • Anonyymi

      Trump oli ehkä enemmän diileihin uskova mies kuin sotiin mutta määräsi kuitenkin USAaa auttanenn Iranin kenrallin murhattavaksi ja siinä sivussa kuoli Irakilainen kenraali muine sotilaineen. Trumpin jälkeen malli varmasti muuttuu ja USA antaa paukkua maailmalla niinkuin ennenkin ilman mitään estoja

      • Anonyymi

        ” Trumpin jälkeen malli varmasti muuttuu ja USA antaa paukkua maailmalla niinkuin ennenkin ilman mitään estoja”

        Trump oli mielipuoli kuten viime vaiheet osoittivat. Biden on sentään tolkun mies!

    • Anonyymi

      Onhan USA maailmankaikkeuden vanhin demokratia.

      • Anonyymi

        USA ei ole koskaan ollut mikään demokratia vaan kleptokraattinen plutokratia mutta Kreikka oli tuhansia vuosia sitten demokratia mutta USA on pilannut senkin

    • Anonyymi

      Oletteko oikein mukana tässä, mitä jenkeissä on juuri tapahtunut?
      Media hämää valehtelemalla ja sotkemalla asioita, mutta tosiasiassa siellä on runnottu demokratian persusta suohon lopullisesti.
      Ketkä siitä hyötyvät, vallankumouksesta, jota johdettiin Vatikaanista ja myös Kiina oli vahvasti mukana, mahdollisesti Iran.

      Nyt on kysymys siitä, missä on Trump, vieläkö hän on hengissä?
      Jos on, missä....ja jos pienikin mahdollisuus, merijalkaväki liikkeelle ja nopeasti.

      • "Oletteko oikein mukana tässä, mitä jenkeissä on juuri tapahtunut?"

        Tietenkin. Trump yritti varastaa häviämänsä vaalit, mutta epäonnistui.

        "Media hämää valehtelemalla ja sotkemalla asioita, mutta tosiasiassa siellä on runnottu demokratian persusta suohon lopullisesti."

        Ei ole. Kai huomasit, että Trumpin kannattajat ajettiin kongressista pois kiristämästä senaattoreita?

        "Ketkä siitä hyötyvät, vallankumouksesta, jota johdettiin Vatikaanista ja myös Kiina oli vahvasti mukana, mahdollisesti Iran."

        Nekö tukivat Trumpia hänen valllankaappausyrityksessään?

        "Nyt on kysymys siitä, missä on Trump, vieläkö hän on hengissä?
        Jos on, missä....ja jos pienikin mahdollisuus, merijalkaväki liikkeelle ja nopeasti."

        Tuskinpa merijalkaväki häntä teloittaisi, vaikka saisikin kiinni.

    • Anonyymi

      Bidenin eka vastustaja on menneisyys. 20.1. hän katuu jo tämänpäiväistä meuhkaamista.

    • Anonyymi

      6. tammikuuta 35-vuotias yhdysvaltalainen nainen yritti tunkeutua rikotun ikkunaruudun lävitse käytävään, jonka kautta pääsee edustajainhuoneen saliin Yhdysvaltain kongressirakennuksessa Washingtonissa.

      Käytävällä seisonut poliisi avasi tulen ja ampui naista lähietäisyydeltä. Nainen kaatui käytävälle ja kuoli hetken päästä.

      Naisen nimi on Ashley Babbitt, ja hän oli yksi niistä viidestä ihmisestä, jotka maksoivat hengellään presidentti Donald Trumpin kiihkomielisten kannattajien tekemästä rynnäköstä Yhdysvaltain kongressiin.

      BABBITT ei ollut kuitenkaan pelkästään Trumpin kannattaja. Hän oli Afganistanissa palvellut Yhdysvaltain ilmavoimien veteraani, joka oli aiemmin äänestänyt vaaleissa demokraattien Barack Obamaa. Vuoden 2016 vaaleissa hän oli päätynyt äänestämään Trumpia, koska ei voinut sietää vastaehdokasta Hillary Clintonia.

    • Anonyymi

      Koko ryntäyksen parlamenttiin aiheutti Bidenin palkkaama Qanon ryhmä, jota sitten Trumpin porukka seurasi niitä sisään. Homman nimi oli että Bideni tällä tempulla halusi estää oikeuden tutkimukset demien vaalihuijauksesta

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      198
      11686
    2. Stefun Sofialle tarjoamat luxuskyydit maksamatta, velkaa niistä jo yli 17 000 euroa.

      Seiskan mukaan limusiinikyyteihin erikoistunut yritys hakee Stefun yritykseltä oikeusteitse yli 17 000 € maksamattomista kyydeistä. Useat ajoista ova
      Kotimaiset julkkisjuorut
      177
      2710
    3. Maisa otti raskauskirtin esille

      Viimeinen oljenkorsi.... Miten "yllättävää".. .. :D
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      2077