Höö Heikki siirretään kohta dementialaitokseen, ja kamala Kamala Harris alkaa presidentiksi. Ja sitten alkaa sellanen leikki, että se koituu turmioksi tääläkin.
Kyllä taitaa käydä niin, että höppänä voittaa Amerikan vaalit
27
75
Vastaukset
- Anonyymi
Suomalaiset tekivät Trumpia vastaan myös yli neljän vuoden törkykampanjan. Se oli osittain demokraattien jälkikaikuja kaukana lähtömaastaan. Ehkä kaiut saivat kuitenkin niiden tavoittelemaa vastetta amerikkalaisten ja kateellisten ihmisten verenhimoisten mielissä.
Nyt olette saaneet sen mitä olette tavoitelleet. Nauttikaa nyt! Sillä tulevaisuushan on. nyt auvoinen, kun saitte tahtonne läpi?
Itse seuraan tilannetta ja olen todella huolissani. En usko, että tästä hyvää seuraa. Mutta toivottavasti, siis todella toivottavasti olen väärässä ja te oikeassa siinä, että kun olette saanut Trumpin pois presidentin paikalta elämä USA:ssa ja maailmalla olisi parempi kuin Trumpin aikana. Tällä hetkellä en usko siihen.
Päin vastoin. Ennakoin vaikeita aikoja koko maailmalle. Ja Trumpin hyväntahtoisuus ja ponnistelut koko Läntisen maailman nostamiseksi ja USA:n roolin vetojuhtana oleminen maailmantaloudessa muuttuu ja mekin syöksymme.
Eikä covid-pandemiaa saada Bidenin voimin tukahdetuksi.
Toivotan omalta osaltani kuitenkin onnea ja menestystä USA:lle tulevinakin aikoina.- Anonyymi
Bidenia on oikeesti kannattanut vain noin 15% väestöstä, loput "kannatuksesta" on petollisin keinoin saatu aikaan, siinä mielessä en olisi syyttämässä tavallisia ihmisiä jotka vielä uskoo rehelliseen äänestykseen. Deepthroatit yrittää vain väen väkisten saada Trumpin pois tieltään, joka on iso kapula heidän rattaissa. En usko että USAlaiset haluaa verojen nousua, öljyteollisuuden tuhoa, työpaikkojen siirtymistä Kiinaan ja globalismia jne.
Normaalijärkinen ihminen haluaa aina ensisijaisesti että omassa elinympäristössä asiat on hyvin, eli se ympäristö on tavalliselle ihmiselle ikään kuin akvaario kultakalalle, Biden ja globalistit on näitä jotka työntää hiekkaa siihen akvaarioon, joka heikentää kultakalan elinmahdollisuuksia. - Anonyymi
Kyllähän usa niin kahtia voisi hajota
- Anonyymi
Trump voittaa jos on totta että siellä on huijattu ja otettu vastaan älytön määrä äänestyslipukkeita joita ei voi vahvistaa. Henkkareita ei ole kyselty. Allekirjoituksia ei ole vahvistettu jne?
Tämä saadaan kyllä selville ja oikeus voittaa.
- Anonyymi
Ei, kun typerin ehkä jatkaa tehtävissä.......
- Anonyymi
Yhtä pöljiä kumpikin.
- Anonyymi
Köyhät tulee vaan köyhtymään Bidenin aikana porukkaa luulee et hetkellinen loisijoille tarkoitettu setelinippu lämmittää koko elän loppuun asti ilmaisia lounaita ei ole olemassa myöhemmin kyyti on kylmää ku velkoja pitää maksaa takas.
- Anonyymi
Miksi Amerikan kansa ei toteuta demokratiaa? Trump on äänestetty presidentiksi ja käyttää korkeinta sanan valtaa.
TRUMP: LOPETTAKAA ÄÄNTENLASKUA VÄLITTÖMÄSTI!!! - Anonyymi
Trumppi on lähes saman ikäinen, vain kolme vuotta nuorempi mutta yhtä höppänä.
Trump oli aamuyön tiedotustilaisuudessa väsynyt ja puhui ihan sekavia, jopa niin paljon että jotkut TV yhtiöt keskeytti lähetyksen.- Anonyymi
Älä höpötä. Biden ei edes muista pyrkivänsä presidentiksi. Trumpin puhe katkaistiin, koska tunnetusti valtamedia on Trump vastainen.
- Anonyymi
Amerikan persulle käy kuten diili ohjelmassa olet erotettu tämä on kyllä ilon päivä.
- Anonyymi
Sleepy Joe todetaan kohta ”kukkakaaliksi” ja Kamala hyppää puikkoihin. Se BLM agendan täyttymys ja sen jälkeen alkaa väkivalta valkoisia kohtaan ...
- Anonyymi
Obamacare pyrähtää käyntiin, tavallinen keskipalkkainen usalainen maksaa obamacaresta 600 - 1000 euroa kuukaudessa. BLM aktivistit saavat jalansijan valtinhallintoon. Kiinalaiset pääsevät Usan markkinoille ilman sanktioita, työttömyys lisääntyy. Mielisairaat lesbofeministit päättävät koulun opetusohjelmista, kuten Suomessa. Pakollinen genderkasvatus jo pilteille. Samoin pakolliset twerkkaustunnist ja valkoinen on syyllinen kaikkeen.
- Anonyymi
Kylmää kyytiä tulee olemaan jenkeillä, jos Bidee voittaa.
- Anonyymi
Miksi Amerikka ei kunnioita presidenttiään.
TRUMP: LOPETTAKAA ÄÄNTENLASKUA VÄLITTÖMÄSTI!!! - Anonyymi
Vintti heittää toivottavasti ei saa ydinasenappia pitävät hänet kaukana siitä
- Anonyymi
Usa, menetetty maa.
Työttömyys räjähtää ja pörssit sulkeltavat.
Koronasta puhumattakaan.
Tuo kaikki on Bidenin ja Harriksen vika.
Tulevasta WLM:stä puhumattakaan. - Anonyymi
Aikakin tietää kenen alueelle matkustaa Florida
- Anonyymi
Toivottavasti hajoaa usa
- Anonyymi
Mitenkäs käy sijoitukset usa
- Anonyymi
Voiko sosialisoida
- Anonyymi
Vain ehta peruspersu näkee usan tilanteessa jotain huonompaa trumpin jälkeen. Ja joka vielä itse on sotkenut koko maan...
- Anonyymi
Trump sanoi puheessaan: "...Ovat kieltäytyneet allekirjoituksien vahvistamisen vaatimuksista, henkilöllisyyksien tarkistamisesta tai edes siitä onko äänestäjä vaalikelpoinen vai ei."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ab90665d-b8c8-4efe-95c2-f93d0919e2b4 - Anonyymi
Kyllähän Biden talutetaan kohta käsipuolesta ulos onkin siirtynyt sivuun flunssan takia
- Anonyymi
Usa Kekkonen
- Anonyymi
Heikon mandaatin saa Biden. Senaatti pysyy republikaaneilla ja demokraatit voi vaan unelmoida hankkeidensa läpiviennistä.
- Anonyymi
Ei vihreä humppa etene mihinkään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883