Loputtomat koronavirusvaleet

Anonyymi

Ensimmäiseksi kerron, jotta kaikki tajuavat, Covid-19 virus on olemassa ja siihen on valitettavasti kuollut ihmisä ja heitä tulee edelleen kuolemaan.

Kuitenkaan tämä ei mitenkään oikeuta valeita, pelottelua, sensuria ja järjettömiä rajoituksia.

Koronatesti on sopii hyvin pelotteluun: PCR-testi on aivan liian herkkä, sillä saadaan 60-90% vääriä positiivisia. Testillä saatuja lukuja ei koskaan pitäisi julkaista ja ennemmin koko testaus pitäisi lopettaa. Korona ei täytä pandemian tunnusmerkkejä, kysessä on PCR-testi pandemia. Oireettomat positiiviset ovat näitä vääriä positiivisia tai heillä jo immuniteetti. Eli he eivät tartuta ketään.

Covid-kuolleet ovat pääsääntöisesti perussairaita, eli heillä on yleensä useampi kuolinsyy. Nyt influessakaudella tuohon sairastuneet pääsevät mukaan koronalukuihin. Esim. Yhdysvalloissa ifluessatartuntojen määrä on 98% alempi kuin normaalina syksynä. Sattumaa?

Väitetään, että koronaimmuuneilta pitää löytää verestä vasta-aineita. Niitä ei tarvita, immuniteetti toimii T-solujen avulla. On vuosi 2020 ja väitteestä, että ihmisellä on immuunisysteemi, on tullut salaliittoteoria. Ilman immuunisysteemiä ihminen ei olisi selvinnyt tähänkään asti. Laumasuoja on tosiasia.

Sairastuneille olisi olemassa toimivia ja halpoja lääkkeitä kuten Hydroksiklorokiini, joka on kuitenkin mustamaalattu olemattomiin. Muutenkin kaikki valitsevan tarinan vastaiset mielipiteet vaiennetaan ja tieteelliset julkaisut julkaisevat vain nykyisiä valeita tukevia, maksettuja tutkimuksia.

Pelottelemalla ihmiset saadaan uskomaan mitä vain ja vielä valvomaan toisiaan. Esim. ainakin maailmalla ihmiset ovat vasikoineet toisiaan maskien käyttämättömyydestä ja tuvavälien noudattamattomuudesta. Maskit eivät toimi ja ovat haitallisia, kuten muutkin rajoitteet.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Virusta ei ole tieteellisesti eristetty. -CDC

      Hengitystievirukset ei tartu.
      Virus ei elä, liiku tai lisäänny. Keho tuottaa viruksen kausittain poistamaan kehon toksisuutta.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe