EVANKELIUMI ON JEESUS KRISTUS

Jeesus Kristus yksin on ovi Jumalan armoon ja Jumalan tuntemiseen.
Vain Jeesuksessa Kristuksessa voi meillä olla yhteys Isään Kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Ilman syntiemme edestä ristiinnaulittua, kärsinyttä ja kuollutta, vanhurskauttamiseksemme ylösnoussutta Jumalan Poikaa, Jeesusta Kristusta, olemme ilman Jumalaa maailmassa ja iankaikkisuudessa.
Ellemme ole Herran Jeesuksen Kristuksen kautta saaneet tulla Jumalan yhteyteen tässä ajassa, olemme vailla tätä yhteyttä myös iankaikkisuudessa.
Jos olemme torjuneet Jeesuksen Kristuksen eläessämme, olemme hänet torjuneina, kuoltuammekin vailla Jeesusta Kristusta. Me olemme ilman sovitusta ja lunastusta, vailla pelastusta - koska olemme itse kääntäneet selkämme Jumalan armolle, jota Hän kaikille ihmisille tarjoaa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa vastaanotettavaksi.
Olemme ylenkatsoneet Kaikkivaltiaan Jumalan armon.
Olemme polkeneet jalkoihimme syntiemme sovittajan ja lunastajamme, Herramme ja Vapahtajamme, Kristuksen Jeesuksen Pyhän sovintoveren.
Olemme iankaikkisesti kadotetut Jumalan yhteydestä.
Mutta - yhdenkään, ei yhdenkään ihmisen Jumala soisi kadotukseen hukkuvan, vaan:

16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
( Joh. 3)

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
      ( Joh. 14:6)

      7 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
      8 Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
      9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
      10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
      11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
      ( Joh. 10)

      27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
      28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
      29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
      30 Minä ja Isä olemme yhtä."
      ( Joh. 10)

      20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
      21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
      22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
      23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
      24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
      25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
      ( 1 Joh. 2)

      44 Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
      45 Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt.
      46 Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
      47 Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
      48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
      49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
      50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."
      ( Joh. 12)

      s-seutulainen

    • Anonyymi

      Mutta..helluntalaisuus..Ellen White,amerikkalinen suuntaus ei ole usko 1700 luvulta.
      Kiellän kaikki nämä ihmistä harhauttavat lahkot,kuten helluntalaisuuden,lestaadiolaisuuden,mormonit sekä jehovan tosdistajat.

    • Anonyymi

      Te voitte olla mitä vain,mutta jos ette löydä Rakkautta, te olette kaukana .
      Te voitte kirjoittaa ja kopioda Raamatusta mitä vain,mutta jos ette löydä Rakkautta,te olette kaukana vielä.
      Löytäkää Rakkaus,se on avain elämään!

    • Anonyymi

      Kuitenkin helluntailuus on amerikkalainen lahko ja outo edustaja lahkolle.
      Ei helluntalaisuus kuullosta hyvältä mitä tiedän.

    • Anonyymi

      Vaikka kuinka Helluntalaiset riekkuvat ja kopioivat Raamatun tekstejä,he ovat kadoksissa !!
      Amerikkalainen lahko,suuntaus ihminen ,eli he uskovat ihmisen tekoihin ja näkyihin ei suoraan Jesus Kristukseen.

      • Anonyymi

        Uskovan tunnistehan on Raamatussa ilmoitettu.

        Uskovia, Jeesuksen pyhiä, alettiin vainoamaan heti alkuseurakunnan muodostumisen alusta alkaen.

        Uskovia vangittiin, pieksettiin ja heitä kiellettiin puhumasta Jeesuksen nimessä.
        Paavali entisessä vaelluksessaan juutalaisuudessa oli omistautunut uskovien vainoamaiseen.

        1 Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
        2 ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin
        ..
        13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ..
        21 Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat?
        ( Apt 9)

        Sauluksella oli siis ylipapeilta saatu vangitsemiskirje, johon oli kirjattu uskovan, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyn tuntomerkki, minkä perusteella vangitseminen voitiin tehdä.

        Ja mikähän se tuntomerkki oli?

        Se oli, että "he jotka avuksensa huutavat Herranaan Jeesusta Kristusta".

        Eikä tämä tunniste ole muuttunut tähänkään päivään mennessä.

        8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

        11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room 10)

        Ihmistä ei pelasta mikään opin suuntaus, -laisuus, kirkkokunta, vaan ihminen pelastuu vain henkilökohtaisen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

        Ei ole muuta nimeä ihmisille annettu missä pitäisi pelastuman, kuin Jeesus Kristus.

        12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
        ( Apt 4)

        Ja uskovien tehtävä on julistaa pelastuksen evankeiumia ristiinnaulitusta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima ja vaikuttaa sydämen uskon kuulijoissa.

        19 Ne, jotka olivat hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa muille kuin ainoastaan juutalaisille.
        20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
        21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
        ( Apt 11)

        Ja pelastuksen evankeliumi, sana rististä, on tarkoitettu julistetettavan kaikile ihmisille, ilman mitään syrjintää ja ylenkatsomista.

        Yksikään ihminen, joka on sydämestään kääntynyt Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen, ei ole kadoksissa, kuten voit lukea tuosta ylläolevasta Roomalaiskirjeen 10. luvun tekstikohdasta.

        Raamatun kirjoitukset ovat juuri kaikkia varten ja perusta, minkä avulla voi tarkastaa kaikki opit, joita tälläkin palstalla pyritään levittämään ja jos et tunne Raamatun ilmoitusta, niin olet altis harhaopeille. Vain Jumalan sanaa vasten voi todeta, onko jokin väite Raamatun mukainen, vaiko ei, olitpa sitten minkä suuntauksen parissa hyvänsä.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viesti korjattuna, Roomalaiskirjeen siteerauksessa oli jae 9. kaksi kertaa ja jae 10. puttui, tässä siis korjattuna.

        10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

      Jeesus Kristus vei itsessään KOKO ihmiskunnan ristille. Kun lukee roomalaiskirjeen 5. luvun ilman arminiolaisia tai kalvinistisia silmälaseja, niin saattaa ihme kyllä vapautua Kristuksessa julki tulleen Jumalan armon omimisesta ja typistämisestä.

      Siihen saakka nämä tällaiset avaukset ovat pelkkää farisealaista sianoksennusta.

      • Anonyymi

        Kaikki eivät ota Jeesusta Kristusta vastaan - mutta jotka ottavat hänet vastaan:

        11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
        ( Joh. 1)

        Joka Jeesuksen Kristuksen kautta menee sisälle, hän pelastuu:

        7 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
        8 Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
        9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
        ( Joh. 10)

        14 Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia
        15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
        ( Mark. 1)

        14 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
        15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
        ( Mark. 16)

        s-seutulainen

    • Anonyymi

      1Tim.6:15-16 joka aikanansa on antava meidän nähdä se autuus ja ainoa valtias, kuninkasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen. Ilm.17:14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kansaan. Ilm.19:16 Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: Kuningasten Kunungas ja herrain Herra.

    • Anonyymi

      5Moos.10:17 Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala, joka ei katso henkilöön eikä ota lahjusta, joka hankii orvolle ja leskelle oikeuden ja joka rakastaa muukalaisia ja antaa hänelle ruuan ja vaatteen. Sentähden rakastaa muukalaista, sillä te olette itse olleen muukalaisina Egyptin maasa. 2Moos.15:11 Herra, kuka on sinun vertaisesi jumalien joukossa! Kuka on sinun vertaisesi, sinä pyhyydessä jalo; ylistettävissä teoissa peljättävä, sinä ihmeitten tekijä! Ps.86:8 Ei ole sinun vertaistasi, Herra, jumalien joukossa, eikä ole vertaa sinun töillesi. Dan.2:47

    • Anonyymi

      Ps.18:32 Sillä kuka muu on Jumala kuin Herra, ja kuka pelastuksen kallio, paitsi meidä Jumalamme - Ps.71:19 Jumala, sinun vanhurskautesi ulottuu hamaan korkeuksiin, sinun, joka teet niin suuria. Jumala, kuka on sinun vertaisesi? 2Sam.7:22-23 Sentähden olet sinä, Herra Jumala, suuri; sillä kaiken sen mukaan, mitä me olemme korvillamme kuulleet, ei ole sinun vertaistasi, eikä muuta jumalaa ole kuin sinä......

    • Anonyymi

      5Moos.4:39 niin tiedä siis tänä päivänä ja paina sesydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä, eikä muuta jumalaa ole. Sak.14:9. 1Kor.8:4-6 Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi. Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, niiin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala. Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa. Ef.4:5-6 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Mal.2:10

    • Anonyymi

      Tuo on niiin nähty stoori.
      Tarinoi vaikka joulupukista niin et menetä lopullisesti uskottavuutta.

      • Jos olemme torjuneet Jeesuksen Kristuksen eläessämme, olemme hänet torjuneina, kuoltuammekin vailla Jeesusta Kristusta. Me olemme ilman sovitusta ja lunastusta, vailla pelastusta - koska olemme itse kääntäneet selkämme Jumalan armolle Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
        Ihminen joka ylenkatsoo Jumalan armon ja hylkää sen, polkee jalkoihinsa edestänsä vuotaneen Jeesuksen Kristuksen kalliin uhri - ja sovintoveren.

      • Anonyymi
        Saviseutulainen kirjoitti:

        Jos olemme torjuneet Jeesuksen Kristuksen eläessämme, olemme hänet torjuneina, kuoltuammekin vailla Jeesusta Kristusta. Me olemme ilman sovitusta ja lunastusta, vailla pelastusta - koska olemme itse kääntäneet selkämme Jumalan armolle Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
        Ihminen joka ylenkatsoo Jumalan armon ja hylkää sen, polkee jalkoihinsa edestänsä vuotaneen Jeesuksen Kristuksen kalliin uhri - ja sovintoveren.

        Näin kirjoittaa nykypäivän fariseus täysin tyynin mielin Jeesuksesta Kristuksesta, jossa Jumala Paavalin mukaan SOVITTI maailman itsensä kanssa. Siis: SOVITTI. Sovitti JO.

        Juuri tällaisille Jeesus suuntasi sanansa, joissa Hän varoittaa viekoittelemasta kaikkein pienimpiä.

        Tosin tuokin kauheus on sovitettu ristillä. Sekin on muutettu lumivalkeaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin kirjoittaa nykypäivän fariseus täysin tyynin mielin Jeesuksesta Kristuksesta, jossa Jumala Paavalin mukaan SOVITTI maailman itsensä kanssa. Siis: SOVITTI. Sovitti JO.

        Juuri tällaisille Jeesus suuntasi sanansa, joissa Hän varoittaa viekoittelemasta kaikkein pienimpiä.

        1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
        2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
        ( 2 Kor. 6)

        8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
        ( Ef. 2)

        1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
        2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
        3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
        4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
        5 Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
        6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
        7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
        8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
        ( Room. 10)

        s-seutulainen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1723
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1421
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      197
      790
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      97
      759
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe