Käräoikeuden "päätös " kummallinen, ei vastaa ollenkaan linjaa. "poliiseita ampuneille"

Anonyymi

Käräjäoikeuden päätös on kaikkea muuta kuin linjassa muihin, itseasiassa tälläinen virhe lyös naulaa arkkuun käräjäoikeiksien ammattitaidolle.

Asian koskee tätä kahden ihmisen tapausta jossa jossa pari poliisia vammoja. Eivät kuolleet tai heitä ei murhattu.

Samanlaisissa tapauksissa on ollut suomessa jossa ihminen on saanut vammoja toisen ampumana, jopa ehdollista eli ei vankilaa tekijälle. Tai toisen tietoisesta taposta on istuttu 3-5vuotta.

Aivan käsittämätön hölmöily käräjäoikeuden henkilöiltä. Tuolla on vakavia seurauksia edelleen suomalaiseen oikeusjärjestelmään jossa muutenkin on paljon korjattavaa.

Jos Granholm veljekset valittaa kuten pitää jos asianajat hereillä niin hovioikeudessa muuttuu tuomio täysin.

82

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      > Tai toisen tietoisesta taposta on istuttu 3-5vuotta.

      Kyllähän poliiseja kohti ampuminen on aina tutkittu ja myös tuomitteu murhayrityksenä. Nyt näille Granholmeilla ei kuitenkaan laitettu murhasta tulevaa elinkautista (noin 14 v.) , vaan pidemmältä vaikuttava 15 vuoden vankilatuomio.

      Elinkautisesta ei pääse puolikasta istumisella ulos. Mutta 15 v. tuomiosta kuin istuu 5...7 vuoden verran, niin silloin molemmat ovat vähintään jo koevapaudessa, tai avovankilassa.

      Liian leppoisasti tuomittu, kovan luokan aseellisesta gangsteriparivaljakosta on kyse.

      • Anonyymi

        Miten voi olla liian leppoisasti tuomittu jos saivat maksimituomion eli 15 vuotta? Suomessa useista tapoista ei voi tuomita enempää, tässä ei sentään kukaan kuollut.

        Lain mukaan mennään ja jos ei kelpaa pitää lakeja muuttaa. Tuomarin tehtävä on tuomita voimassa olevan lain mukaan. Jos ei niin tee on pian entinen tuomari, tuomioita ei voi hatusta vetää.

      • Anonyymi

        Murhan yrityksestä tai yrityksistä ei voida tuomita elinkautista, ei voida vaikka yrityksiä olisi kuinka monta.

      • Anonyymi

        Vanhaa romaaniperinnettä lainaten: "Pojat vapaaksi ja poliiseille pieni sakko"

      • Anonyymi

        Suomen rikoslaki on täyttä potaskaa.
        Se on maailman kevyin rikoslaki.
        Jos vain osoitat poliisia aseella se on murhayritys.

        Mutta jos jotkut raiskaavat 12v lapsia he saavat
        vain ehdonalaista koska tuomio tulee ns
        kevennettynä koska he ovat aikaisemmin tehneet
        saman rikoksen?
        Lisäksi valtio eli eduskunta eli veronmaksajat maksavat kaikki
        korvaukset koska raiskaajat ovat työttömiä?!
        HEI SIIS OIKEESTI!

        Tiedän kylän missä mies ampui katkaistulla pienoiskiväärillä
        toista miestä vatsanalueelle.
        Se sai syytteen vain törkeästä pahoinpitelystä koska
        laukaus ei ollut tappava!!!?

        Amerikassa lapsen raiskauksesta saa vähintään 50vuotta
        suomessa ehdonalaista?
        Parasta amerikassa on sen rikoslaki.

        Käykää ihmeessä testaamassa itsenne: https://yle.fi/uutiset/3-7935776
        siitä tulee erittäin hyvin esille mitä suomen rikoslaki on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten voi olla liian leppoisasti tuomittu jos saivat maksimituomion eli 15 vuotta? Suomessa useista tapoista ei voi tuomita enempää, tässä ei sentään kukaan kuollut.

        Lain mukaan mennään ja jos ei kelpaa pitää lakeja muuttaa. Tuomarin tehtävä on tuomita voimassa olevan lain mukaan. Jos ei niin tee on pian entinen tuomari, tuomioita ei voi hatusta vetää.

        Se mitään 15 vuotta ole! Ensikertalainen poliisimurhia yrittänyt istuu siitä n. puolet eli 7v. Tänä aikana on jo siirretty loppupuolella avovankilaan ja lomat alkaa pyöriä parin vuoden päästä.

    • Sinulla on ilmeisesti minua enemmän tietoa asiasta, joten millä tavalla tämä ei ole linjassa muihin käräjäoikeuden päätöksiin? Keskimääräinen rangaistus, milloin vankeustuomio annetaan, näyttää olevan noin 7,5 vuotta murhayrityksestä. Tässä nähtävästi tuomittiin toinen 11 murhayrityksestä, ja toinen 9 murhayrityksestä, ja lisäksi lukuisista muista rikoksista. Olisiko rangaistuksen pitänyt olla kovempi ollakseen linjassa, vai lievempi, ja millaisiin verrokkitapauksiin nähden?

      • Anonyymi

        "OIKEUS hylkäsi syyttäjien vaatimuksen siitä, että veljesten pitäisi istua tuomionsa kokonaan, päivästä päivään.

        Tuomioistuin voi antaa tällaisen määräyksen, kun tuomittu on aiemmin tehnyt jonkin laissa määritellyn rikoksen. Veljeksillä ei kuitenkaan ole aiempaa tuomiota, ja nyt käsitelty rikoskokonaisuus tapahtui yhden vuorokauden sisällä.

        Tämän takia oikeus katsoi, ettei sillä ole perusteita määrätä tuomiota suoritettavaksi kokonaan."

        Koska ensikertalaisia istuvat tuomiostaan puolet eli 7,5 vuotta. Syyttäjän olisi pitänyt ymmärtää ettei ollut minkäälaisia mahdollisuuksia siihen että olisivat istuneet tuomionsa päivästä päivään. Jotta tämä onnistuisi olisi veljesten pitänyt aikaisemmin syyllistyä Suomessa törkeää väkivaltarikokseen. Ammattitaidoton syyttäjä kun vaatii sellaista mikä ei ole lain mukaan mahdollista. Mielenkiintoista nähdä vaatiiko vielä hovissa samaa.

        Tuomio ei olisi voinut olla kovempi, saivat maksimituomion eli 15 vuotta vankeutta. Toki siitä istuvat vain puolet koska ovat ensikertalaisia. Onhan tuokin kyllä pitkä aika nuorille miehille. Kaikkien kannalta parasta ettei kukaan kuollut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hmm. "Käräjäoikeus totesi, ettei Granholmeilla ole taustallaan sellaista rikollista entisyyttä, jonka perusteella tuomiota olisi pitänyt koventaa. Tällä ei tosin ollut tuomion kannalta merkitystä, sillä käräjäoikeus päätyi joka tapauksessa maksimirangaistukseen."

        Jos on niin, että yhdistelmärangaistuksesta ei voi päästä ennenaikaisesti vankilasta, niin onhan tuolla silloin merkitystä. Toisaalta, jos yhdistelmärangaistus ei kerran ollut mahdollinen, niin hyvinhän se sikäli meni, että maksimirangaistus tässä oikeusasteessa tuomittiin.

        Kiitos asian selventämisestä, yhdistelmärangaistus oli minulle uusi juttu. Kuulostaa ihan järjelliseltä lakimuutokselta sen, mitä nyt siihen pereheydin. Toivottavasti sen käyttäminen yleistyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuomio ei olisi voinut olla kovempi, saivat maksimituomion eli 15 vuotta vankeutta. Toki siitä istuvat vain puolet koska ovat ensikertalaisia. Onhan tuokin kyllä pitkä aika nuorille miehille. Kaikkien kannalta parasta ettei kukaan kuollut.

        Vuosia sitten oli jossain lehdessä: (silloin kun lehtiä vielä
        luettiin) Mies tappoi kirveellä toisen miehen ja sai siitä 10v-
        Hän oli ensikertalainen joten pääsi siis puolella
        eli 5v koska vangin vuosi on 8kk niin se istui rikoksesta 3.3vuotta.
        Kun se pääsi vapaaksi niin meni viikko ja se tappoi toisen miehen?

        Suomessa on käyty keskusteluja siitä rikoksesta tuomittujen
        saama tuomio pitäisi ilmoittaa nettotuomioina?
        Eli siis mitä järkeä on ilmoittaa että joku saa 10 vuoden tuomion mikäli
        se istuu siitä 3.3vuotta?!

        Naisten kohdalla tuo tarkoittaa vielä kolmasosaa pienempää tuomiota jos tuomitaan ollenkaan, yhtä hyvin voivat maksaa tapporahaa. Miehiä taas tuomitaan esim "raiskauksista" pelkillä naisten puheilla ilman mitään todistetta.

        Onneksi Suomessa ei ole kuolemantuomiota, USA:ssa moni mies menettänyt syyttömänä henkensä ahneiden ja kostonhaluisten akkojen takia.

    • Anonyymi

      0hisalolla on ollut näppinsä pelissä. Jatkossa, jos poliisia ei rapeta, on se lieventävä asianhaara ja tuomio pääsääntöisesti muuttuu ehdonalaiseksi.

      • Anonyymi

        "0hisalolla on ollut näppinsä pelissä. "

        -Valitettavasti useimmat lapsetkin tietävät, että Suomessa tuomioistuimet ovat riippumattomia.

        Etkö tosiaan tiennyt`?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "0hisalolla on ollut näppinsä pelissä. "

        -Valitettavasti useimmat lapsetkin tietävät, että Suomessa tuomioistuimet ovat riippumattomia.

        Etkö tosiaan tiennyt`?

        Niin, virallisesti. Luuletko että tuomarit, syyttäjät, poliisit tai poliitikot ovat robotteja jotka elävät vain työllensä? Suomi on pieni maa jossa on pienet piirit. Kaikki silmäätekevät tuntevat toisensa ja asioissa otetaan yhteyttä kaverina, epävirallisesti. Vapaamuurari ym. 'Järjestöveljet ja sisaret' hoitelevat asioita kulisseissa.
        Esimerkiksi Halla-ahon aikoinaan saama tuomio oli ennalta sovittu kuvio demla-tuomarien taholta. KKO:n tuomarit ja valtakunnansyyttäjä olivat hyviä kaveria myös vapaa-ajalla, ryypättiin ja saunottiin yhdessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "0hisalolla on ollut näppinsä pelissä. "

        -Valitettavasti useimmat lapsetkin tietävät, että Suomessa tuomioistuimet ovat riippumattomia.

        Etkö tosiaan tiennyt`?

        Murjaisit vitsin, hah hah.... riippumattomia, heh heh....

    • Anonyymi

      Muslimi joka tappaa ja irroittaa toisen pään saa puolet vähemmän.

    • Miten joku täällä voi olla niin älyttömän katkera poliiseille? Lapsellista touhua. He ovat vaarallisessa ammatissa. Mielestäni noiden veljesten olisi suoritettava koko 15 vuotta.

      • Anonyymi

        Minä vihaan myös poliiseja.

        Ovat työssä jossa olisi helppo tehdä ihmisille hyvää, mutta tekevät vain pahaa.

        Ranskan ja Itävallan poliisit ovat tehneet oikeaa poliisityötä kun ovat puolustaneet kansaa.

        Steen Cristiansen on sankari!

      • Anonyymi

        Sitä vaarallisemmaksi käy mitä enemmän murhaavat ja käyttävät väkivaltaa ihmisiä kohtaan. Sitä saavat mitä tilaavat, ei säälitä yksikään kytän kuolema.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitä vaarallisemmaksi käy mitä enemmän murhaavat ja käyttävät väkivaltaa ihmisiä kohtaan. Sitä saavat mitä tilaavat, ei säälitä yksikään kytän kuolema.

        Jos joskus tarvitset poliisin apua, niin älä kutsu heitä. Minä en ainaskaan vihollistani kutsuisi auttamaan. Koeta selvitä itse.

        Suomessa on hyvin vähän kuollut ihmisiä poliisien tappamana. Jos rikollinen tottelisi poliisin käskyjä niin ei ole mitään vaaraa joutua tapetuksi. Mutta näitä uhooja-rikollisiahan löytyy. Jos henki lähtee, oma vika.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Valtio on siis rikollinen kun myy alkoholia ja sen käyttämien oikeuttaa kytät putkamurhiin. Ainahan kytät ovat olleet eliitin vahtikoiria, muttakun kansa saa tarpeekseen, kytät ai mahda yhtään mitään.

        Sinustahan paistaa hirveä poliisiviha. Sulla taitaa olla jotain ongelmia elämässäsi. Ne on vähäsiä ne putkakuolemat Suomessa. Kun puhutattaisiin sadoista vuodessa niin olisi syytä huoleen.

        Alkoholia voi juoda niinkin ettei sen juonti vie putkaan.

        Kansa on poliisin puolella, kun taas rikolliset halveksivat poliisia. Rikollisia puolestaan tavallinen lainkuuliainen kansa vihaa.

        Kytät murhaa paljon enemmän kuin muut ryhmät, mielestäsi siis muutkin ryhmät voi lisätä murhaamista eikä siitä pidä tuomita, ok.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansa on poliisin puolella, kun taas rikolliset halveksivat poliisia. Rikollisia puolestaan tavallinen lainkuuliainen kansa vihaa.

        Sinut voi siis viedä kännisenä lukkojen taakse ja jättää kuolemaan, edesauttaa vielä hakkaamlla ja kuljettaa laittomasti takakontissa ilman turvavöitä, kaahata että kolhit pääsi ja se on ok. Hyvä tietää.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Jos joskus tarvitset poliisin apua, niin älä kutsu heitä. Minä en ainaskaan vihollistani kutsuisi auttamaan. Koeta selvitä itse.

        Suomessa on hyvin vähän kuollut ihmisiä poliisien tappamana. Jos rikollinen tottelisi poliisin käskyjä niin ei ole mitään vaaraa joutua tapetuksi. Mutta näitä uhooja-rikollisiahan löytyy. Jos henki lähtee, oma vika.

        Juuri noin. Poliisi on vihollinen, jos sinulta varastetaan auto, tai sinut ryöstetään, tai pahoinpidellään, raiskataan, niin älä missään tapauksessa ilmoita siitä poliiseille. Otat varkaan, ryöstäjän, tai pahoinpitelijän kiinni itse, ei siihen poliisin apua tarvita.

        Miksi turhaan ilmoittaisi, eihän kytät tee mitään ellei ole joku kokkarepoliitikko tai rikas jonka auto varstettu, tavisautolijoita yrittävät vain ryöstää millä tahansa tekosyyllä. Parempi olisi tosiaan ottaa oikeus omiin käsiin, myös murhaajakyttien suhteen.

        Oot tainnu joutua oikein pahasti poliisien kanssa tekemisiin kun olet noin katkera.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Oot tainnu joutua oikein pahasti poliisien kanssa tekemisiin kun olet noin katkera.

        Et ole joutunut rikoksen uhriksi etkä kyttien kanssa tekemisiin kun olet noin hyväuskoinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et ole joutunut rikoksen uhriksi etkä kyttien kanssa tekemisiin kun olet noin hyväuskoinen.

        Rikoksen uhriksi olen joutunut ja siitä johtuu arvostukseni poliisia kohtaan.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Rikoksen uhriksi olen joutunut ja siitä johtuu arvostukseni poliisia kohtaan.

        Mitä, onko joku kyttä tehnyt töitäkin palkkansa eteen vai oliko rikos että joku ohitti ja soitit kytät sakottamaan :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä, onko joku kyttä tehnyt töitäkin palkkansa eteen vai oliko rikos että joku ohitti ja soitit kytät sakottamaan :)

        Ei liittynyt rikos autoiluun mitenkään vaan ihan henkeen ja terveyteen. Mutta pidä sinä vaan poliisivihamielinen asenne jos sulla on parempi olo sen vuoksi.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Ei liittynyt rikos autoiluun mitenkään vaan ihan henkeen ja terveyteen. Mutta pidä sinä vaan poliisivihamielinen asenne jos sulla on parempi olo sen vuoksi.

        Pidä sinä vaan kytänperseennuolija asenne jos sulla on parempi olo sen vuoksi, että kytät tekee henkeen ja terveyteen liityviä rikoksia, murhatut ei voi omaa kantaansa kertoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pidä sinä vaan kytänperseennuolija asenne jos sulla on parempi olo sen vuoksi, että kytät tekee henkeen ja terveyteen liityviä rikoksia, murhatut ei voi omaa kantaansa kertoa.

        Rikollinen on itse syyllinen hengen lähtöönsä. Sitä saa mitä tilaa. Olisivat totelleet käskyjä mutta kun ei; ollaan niin röyhkeitä ja ylimielisiä.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Rikollinen on itse syyllinen hengen lähtöönsä. Sitä saa mitä tilaa. Olisivat totelleet käskyjä mutta kun ei; ollaan niin röyhkeitä ja ylimielisiä.

        Niinpä, murhaajakytät hengiltä vaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, murhaajakytät hengiltä vaan.

        Murhaajakyttiä on sun mielikuvituksessasi.

    • Anonyymi

      Kovasti pojat haluavat päästä istumaan suomalaiseen vankilaan. Eiköhän nuo pääse ensikertalaisina puolet istuttuaan takaisin Ruotsin onnelaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ja pedomurhaaja auerskalle maksettiin puoli milläi tapporahaa, Suomen oikeuslaitos on täysin perseestä.

      • Anonyymi

        Tuollaisten tuomioiden takia uskottavuus on mennyt kokonaan. Ajattele kun toinen kuolee, siitä joutuu ihminen kohtamaan pahinta !

        Sekä muut sukulaiset muistaa loppuelämän !

        Parasta olisi että tälläinen tappaja lopetataan kuten ennen. Jos ei niin

        amerikassa aika oikeusvaltion tapaiset tuomiot.

        Olisi säästynyt isot summat verorahoja Ulvilan tapauksessa. Arosen tapauksessa vahinko edes teoreettisesti mahdollinen, mutta ruumiin hävittäminen kertoo muuta. Jäteauto voinut viedä, mutta epäuskottavaa sekin, Ulvilassa taas ei mitään mahdollisuutta ulkopuoliseen.

    • Anonyymi

      Tekijät väärän värisiä siksi kovin mahdollinen tuomio?

    • Anonyymi

      Motiivi on edelleen epäselvä?

      • Anonyymi

        Meinaatko että se lisäsi tuomion pituutta kun motiivi jäi epäselväksi?

      • Anonyymi

        Ei kytät ja tunarit tarvitse motiivia mielivallalleen, nuohan halusi vaan aseet, ei ollut aikomustakaan tappaa kyttiä. Pari vuotta vankeutta olisi oikeassa suhteessa muihin vastaaviin rikoksiin kun toiselle kytälle taisi tulla piku pipi.

    • Anonyymi

      Hyvää harjoitusta poliiseille tätä on rutkasti lisää luvassa suomen tulevaisuudessa?

    • Anonyymi

      Onhan täällä tämä sama "kehitys" nähtävillä myös tuolla liikenteen puolella.

      Jos ajelet tuolla maaseudulla öiseen aikaan hieman reippaampaa ylinopeutta ja jäät siitä kiinni niin sinua syytetään törkeästä liikenteen vaarantamisesta VAIKKA ketään ei olisi ollut "mailla eikä halmeilla" ja saat huomattavasti kovemmat sakot/tuomiot kuin joka joka on oikeasti aiheuttanut jotain vahinkoa!

      • Anonyymi

        Se on sitä samaa rahankeruuta kuin kameroiden laittaminen puolen tunnin ajomatkan välein ja mittaavat vielä ajoajankin, että saisivat rahastettua mahdollisimman paljon, turvallisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ensimmäisenä pitäisi poistaa vaarallisesti kaahailevat kytät liikenteestä ja putkamurhaajat.

      • koivupuu55

        Ei tarvi ajella ylinopeutta yölläkään pimeällä maaseudulla. Rikollisille ihan oikeaa kohtelua. Ei pimeä maaseutu anna oikeutta ajella miten sattuu.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Ei tarvi ajella ylinopeutta yölläkään pimeällä maaseudulla. Rikollisille ihan oikeaa kohtelua. Ei pimeä maaseutu anna oikeutta ajella miten sattuu.

        Ei kaahailun halu oikeuta kyttiä turhiin takaa-ajoin tyyliin elävänä tai kuolleena sivullisistakaan välittämättä, eikä juopumus oikeuta putkamurhiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaahailun halu oikeuta kyttiä turhiin takaa-ajoin tyyliin elävänä tai kuolleena sivullisistakaan välittämättä, eikä juopumus oikeuta putkamurhiin.

        Mikä vaivaa kun on halu kaahata? Aivojen puuttuminen, vai?

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Mikä vaivaa kun on halu kaahata? Aivojen puuttuminen, vai?

        Heikko itsetunto ja psykopaattisuus, kytissä on 7. eniten psykopaatteja, loput varttia vaille.

    • Anonyymi

      Kun kerran yrittivät ampua 13 poliisia niin saavat olla tyytyväisiä ettei poliisit ampuneet heitä. Monessa muussa maassa ei olisi yritettykään saada elävänä kiinni.

      • Anonyymi

        Juurikin näin.
        Poliisia voisi syyttää siitä että eivät ampuneet noita kusipäitä.

      • Anonyymi

        Hahah, luuletko oikeasti etteivät olisi osuneet halutessaan ))

      • Anonyymi

        Joo, veljekset saavat olla kiitollisia, jotta ovat vielä hengissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, veljekset saavat olla kiitollisia, jotta ovat vielä hengissä.

        Kytät ei uskaltaneet murhata Ruotsin kansalaisia ja liikaa kameroita kuvaamassa.

    • Anonyymi

      Koska ilmeisesti nuo tyypit teki vai yritti jotain ryöstöä niin silloin tuo poliisien ampuminen on väärin mutta jos he olisi esim. tulleet voimalla karhuamaan jotain veroja tai jonkun muun korkoja tai voittoja, tällä en tarkoita vahingonkorvauksia, niin sitten en katsoisi pahalla vaikka virkavaltaa vastaan käytäisiinkin ja vaikka asein jos sana ei mene perille. Maailma ei saa olla yksinään rikkaiden plutokratia tai plutonomia, siihen ehdoton ei.

      • Anonyymi

        periaatteessa tuomio on täysin lain linjan mukainen. murhan yritys on murhan yritys...kukaan ei kuollut.oli niitä yhdeksän tai yksi..kerroin nosti vaan muutaman vuoden. ja pako ym..muutaman..ei vastaavaa taustaa. pudottaa tuomion 2/3. ensikertalaisinan puoliskalla suomessa. valvottuun koevapauteen about..3v jälkeen.

        2 vuotta olisi linjassa muihin tuomioihin, jos nyt välttämättä halutaan niin 1 vuosi lisää kun kyseessä virkamiehet, mutta murhanyritystuomio naurettava. Tirtysti jos halusivat täysihoitoon mahdollisimman pitkäksi aikaa niin oli näppärästi suunniteltu ja saivat hupia.

    • Anonyymi

      Täysin pöyristyttävää säälitellä suunniteltua ryöstömurhaa/tappoa suorittaneita veljeksiä mitenkään tuomio on linjassa täysin suhteessa kaikkea rikollista mitä ikinä tekivätkään.
      Poliisien toiminta täysin ok.
      Näille poliisin vihaaja pelkureille ja muille kerhosedille toivoisi että ulkoistaisimme poliisin ja tutkinnan operatiivisen puolen vaikka Venäjän vastaavalle koska itkua ja hammastenkiristystä kuuluu suunnasta mistä ei pitäisi eli ihan oman valinnan tehneille rikokseen ryhtyneiltä.
      Nytkin tämä veljesten kohtelu on aivan lapsellisen pehmeää, antaa selkeän kuvan rikollisille että tänne kannattaakin ajaa kaukaa ja tehdä rikos, et saa kuin oikeutta.

      • Anonyymi

        Ei sääliä murhaajakytille, nirri pois vaan kun ei kerran oikeuslaitos tuomitse.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sääliä murhaajakytille, nirri pois vaan kun ei kerran oikeuslaitos tuomitse.

        Mikäs ihmeen poliisivihaaja täällä ,sanoisinko, riehuu. Ihan älytöntä tekstiä.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Mikäs ihmeen poliisivihaaja täällä ,sanoisinko, riehuu. Ihan älytöntä tekstiä.

        Mikäs ihmeen nuolija täällä, sanoisinko, pää kytän perseessä. Ihan älytöntä tekstiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs ihmeen nuolija täällä, sanoisinko, pää kytän perseessä. Ihan älytöntä tekstiä.

        Heh heh heh!😆😅🤣

    • Anonyymi

      Kommunistinen "oikeusvaltio" ei nähnyt mitään vakavaa rikosta tuemme vaan hallituksen linjaa.

    • Anonyymi

      Aloittaja on varmaan vihersuvakkianarkisti

      • Anonyymi

        Aloittaja on nuori ja elämää kokematon, kaikkitietävä henkilö. Esim. 1930- ja 1940-luvulla syntyneeet henkilöt joiden piti alkaa ottaa vastuuta elämästään ja osallistua työtehtäviin jo alle 10-vuotiaina eivät aina ymmärrä niitä nykyviisaita, jotka suosivat kelmejä ja rikollisia. Lakeja on säädetty ja uusittu. Aika hyvin asiat ovat nykyään, koska nuo hullusti käyttäytyneet veljekset ovat vankilassa. Se tulee maksamaan yli 600 tuhatta euroa per nuppi, jos nuo herrat vapautetaan 7.5 vuoden kuluttua. On vain niin, että heidän ei tarvitse maksaa tuota summaa takaisin, vaikka ovatkin olleet täyshoidossa ja paremman oikeusturvan piirisä kuin ne ihmiset joita heidän laisensa yrittävät ottaa hengiltä.

        Hullut kuuluu vankillan, samoin psykopaattikytät, joita kytissä onkin tutkitusti paljon. Ei psykopaatteja kuulu laskea hillumaan aseiden kanssa ja kaahailemaan maanteille leikkimään rosvoa ja poliisia, saati antaa oikeutta viedä ihmisiä putkaan murhattavaksi.

        Piti olla tietenkin: Hullut kuuluu mielisairaalaan, samoin psykopaattikytät, joita kytissä onkin tutkitusti paljon. Ei psykopaatteja kuulu laskea hillumaan aseiden kanssa ja kaahailemaan maanteille leikkimään rosvoa ja poliisia, saati antaa oikeutta viedä ihmisiä putkaan murhattavaksi.

    • Anonyymi

      Suomen niin lainsäädännöstä taitaa puuttua tuo käsite: conspiracy designed murder.

    • Anonyymi

      Tottakai jokin tuomio mutta tälläisestä tulee korkeintaan 1-2 vuotta istumista ensikertalaisille.

      Eri asia jos joku olisi kuollut

      • Anonyymi

        Käräjäoikeuden 15 vuoden tuomio on kuten aloittaja sanoi, yksi naula suomalaisen oikeuden arkkuun.

        Voi niitä lapsia jotka joutuvat rikoksien kohteiksi ja saavat oikeasti loppuelämän kestäviä oireita. Tekijät saa ehdollista tai pari vuotta.

    • Anonyymi

      jos olis olleet venäläisiä tai muita itäeuroppalaisia niin muodolinen tuomio ja takasin kotimaahan vaputettaviksi uudet henkkarit ja takaisin suomeen ryöstelemään

      • Anonyymi

        Yksi kansanryhmä, jolla on täysi oikeus ja vapaus vastustaa poliiseja ilman tuomioita Suomessa, ovat kurdit.

        Nähty niin monessa miekkarissa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3790
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      1997
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      543
      1610
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe