Suomalainen tutkijatohtori arvioi: Trump vaikuttaa aidosti uskovan, että häntä on huijattu, jos hän häviää
Trumpin puheet vaalivilpistä ja ääntenlaskun keskeyttämisestä lietsovat protesteja – MTV:n kirjeenvaihtaja kertoo, mistä on kyse
tkija kannustaa suomalaismedioita pohtimaan, kenet voi päästää ääneen suorassa lähetyksessä – USA:ssa vääriä tietoja levittäneen Trumpin puhe keskeytettiin
Hämmennystä herättänyt näky koettiin Nevadan ääntenlaskentakeskuksen oven edessä – Trumpin kannattajat olivat polvillaan rukoilemassa Jumalalta apua
Donald Trump saattaa hyvinkin uskoa aidosti siihen, että presidentinvaaleissa on tapahtunut huijaus, jos hän ei voita selvästi, arvioi tutkijatohtori Niko Pyrhönen Helsingin yliopistosta.
Hän muistuttaa, että Trump puhui jo vuoden 2016 vaaleissa paljon vaalivilpistä väittäen, että miljoonat ihmiset äänestivät vaaleissa laittomasti. Väitteet eivät myöskään jääneet vaalistrategiaksi, vaan hän jatkoi aiheen esilletuomista vielä kuukausia vaalivoittonsa jälkeen.
– Vaikuttaa siltä, että hän uskoo aidosti ja henkilökohtaisesti siihen, että jos hän ei voita, niin se tarkoittaa, että jotenkin on huijattu, Pyrhönen sanoo.
Lue myös: Presidentti Trump keskittyi tiedotustilaisuudessa väitteisiinsä vaalivilpistä – usea tv-kanava katkaisi lähetyksen kesken
Trump on väittänyt lukuisia kertoja, että on tapahtunut vaalivilppiä, ja että vaaleissa olisi annettu laittomia ääniä. Pyrhösen mukaan presidentin lausumat epämääräiset väitteet ”vaalien varastamisesta” ovat nopeasti jalostuneet konkreettisiksi salaliittoteorioiksi demokraattien harjoittamasta vaalivilpistä.
Pyrhönen pitää olennaisena kysymyksenä, miten pitkälliseksi uskomukseksi epäily vaalivilpistä jää Trumpin kannattajien parissa.
Kun Trump tosissaan uskoo. että vaaleissa on huijattu on hän psykoosissa.
Tyypillinen psykoosin oire on usko siihen, että joku haluaa tehdä minulle pahaa.
Trump PSYKOOSISSA ?
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Paska maa!! Ei naarata yhtään, otamme osaa ja siunausta!😿😿😿
- Anonyymi
Trumpin kohtaloksi koitui liika ystävyys juutalaisvähemmistön kanssa ja omat koirat puri,olis pysyny siinä mihin oli luvannut eli vetänyt joukot heti euroopasta ja sopinut suhteet venäjän kanssa,mutta omat verikoirat puri!
Niin kävi muuten Gadaillekki joka kuoli kuin mies saappaat jalassa!
https://www.youtube.com/watch?v=TuaP9oW44EE - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpin kohtaloksi koitui liika ystävyys juutalaisvähemmistön kanssa ja omat koirat puri,olis pysyny siinä mihin oli luvannut eli vetänyt joukot heti euroopasta ja sopinut suhteet venäjän kanssa,mutta omat verikoirat puri!
Niin kävi muuten Gadaillekki joka kuoli kuin mies saappaat jalassa!
https://www.youtube.com/watch?v=TuaP9oW44EEVoisitko vähän rajoittaa tuota antisemitismiä?
- Anonyymi
Hyvin mahdollista. itsesuggestio on vanha ja rikkaan perheen lapsen psyyke voi olla kiero kuin korkkiruuvi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581101Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11820Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83573Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36504Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43483Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36476