Kiina sai haluamansa.

Anonyymi

Kiina laski koronan liikkeelle yhdysvaltain presidentin vaaleja silmälläpitäen. heillä oli aikomuksena saada Trump pois vallankahvasta.
Suunnitelma myös onnistui, Trump sai potkut.

10

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei niitä potkuja antanut Kiina, vaan hieman reilut puolet kansasta, tai ainakin siitä äänestävästä osasta.

      Demokratia toimii noin.

      • Anonyymi

        jäbät keulii

    • Anonyymi

      COVID-hysteria suunniteltiin Bilderbergerien kokouksessa vuonna 2012 (Teemun blogi), joten Yhdysvaltain vaaleilla ei ole vaikutusta COVID-rajoitteisiin.

    • Anonyymi

      Trumpin kannattajat meni säilypurkkeineen bunkkereihinsa eikä uskaltaneet käydä äänestämässä.

      Nyt taitavat pelätä että joutuvat niihin kuuluisiin kahleilla ja giljotiineilla varustettuihin junanvaunuihin.

      • Anonyymi

        Ainut joka oli punkkerissa oli Biden. Trump teki ansioikasta vaalityötä kuin rokkistara. Biden oli punkkerissa, ei tarvinnut paljon vaivautua koska tiesi etukäteen vaalipetoksesta hänen edukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainut joka oli punkkerissa oli Biden. Trump teki ansioikasta vaalityötä kuin rokkistara. Biden oli punkkerissa, ei tarvinnut paljon vaivautua koska tiesi etukäteen vaalipetoksesta hänen edukseen.

        Äänestysprosentti oli yli 100%, koska kuolleet äänesti Bidenin puolesta, kissat, koirat ja jopa hamsterit äänesti "Bidenin puolesta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestysprosentti oli yli 100%, koska kuolleet äänesti Bidenin puolesta, kissat, koirat ja jopa hamsterit äänesti "Bidenin puolesta".

        Juuri niin. CIA järjesti vaalivilpin samaan tapaan kuin Suomessa viime vuonna (Teemun blogi), minkä takia mainitsemasi kuolleet, kissat, koirat ja hamsterit saivat äänestää Bideniä, kun CIA:n agentti lisäsi Bidenin ääniin yhden nollan (Teemun blogi).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestysprosentti oli yli 100%, koska kuolleet äänesti Bidenin puolesta, kissat, koirat ja jopa hamsterit äänesti "Bidenin puolesta".

        Sulle saattaa tulla yllätyksenä, mutta Amerikassa asuu lähes 400 miljoonaa ihmistä; en tiedä miksi, mutta näin vain on.

        Heistä noin 2/3 vain kävi äänestämässä.

        Ääni-oikeutettuja on siis about 210 miljoonaa.

        Nyt äänet meni siis seuraavasti:

        74 miljoonaa Biden
        70 miljoonaa Trump
        70 vitut kumpaakaan

        Trump on siis suurin piirtein yhtä suosittu kuin Vitut, ja Biden voitti koska on hieman tuota suositumpi.

        Amerikassa on klassisesti ollut viimeiset vuosikymmenet alhainen äänestysinto.

        Tämä johtuu suurelta osalta Repiblikaanien viritelmistä joka tekee äänestämisen osalle kansaa (värilliset) hyvin vaikeaksi. He vastustivat postiäänestystä nimenomaan siksi koska ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin äänestys tuolle joukolle tuli helpommaksi.

        Ja se juuri ratkaisi vaalit.

        Kyseessä ei siis ole väärennös; vaan vääryyden oikaisuliike.

        Toki vääryyden ylläpitäjät kutsuvat tätä väärennökseksi.

        Sori, olin väärässä.

        Jos siis 2/3 äänestää, ja äänestäneitä oli 74 ja 70 miljoonaa, on keskiarvo noin 72.

        Eli siis äänet meni näin:

        74 miljoonaa - Biden
        72 miljoonaa - Vitut kumpikaan
        70 miljoonaa - Trump

        Vitut on siis Trumpia suositumpi vaihtoehto!

        Edellisissä vaaleissa Vitut oli suosituin vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Kiina myrkytti itsensä vuoden päästä tulevan vaalin takia toisella puolella maapalloa? Onpa hassu teoria.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2381
    2. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      344
      1971
    3. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1856
    4. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      10
      1663
    5. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1478
    6. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1022
    7. Nyt on sanottava että sattuu kipeästi

      Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu
      Ikävä
      17
      990
    8. Miksi rakastuit

      Kaivattuusi?
      Ikävä
      63
      855
    9. Teit asiat lopulta niin

      Ettei meillä ole ikinä mitään mahdollisuuksia toisiimme.
      Ikävä
      55
      840
    10. Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?

      Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?
      Maailman menoa
      2
      798
    Aihe