eikö täällä saa keskustella, mitä Ilmestyskirja ja Herra Jeesus puhuu, sekä "kaikissa" evankeliumeissa että varsinkin Ilmestyskirjassa?
Ankarasti nuhtelen Ylläpitoa, jos te omasta "halusta", mikä lie tarkoitus, poistatte ketjuja, mitkä koskevat "kiellettyjä" aiheita.
Kuten Ilmestyskirjan luvun 12, tutkimista sekä, koko Seurakunnan tilaa lopunaikana, ja varsinkin vääriä uskovia jotka eivät sinne eli Seurakuntaan kuulu.
Joten, pitäkää näppinne erossa.
ja te, mukamas, uskovat, en käsitä kuinka rohkenet, Taistella Jumalaa eli Totuutta vastaan.
se merkitsee että olen kauas mennyt Herrasta jos olet edes ollut uskossa.
Te olette mätäpaise Herran Seurakunnassa ja Ruumiissa.
olette:
Juuda
18 sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".
19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.
Siitä iloitsen, ja riemuitsen, kun tulee äkkiä aika ja hetki, kun Herra teidät ottaa eteensä. Herra tulee ja puhdistaa teidät kauas pois, ja saatte Kiittää Elävää Jumalaa jos naarmuitta selviätte, mutta te ette pääse pakoon.
Joten katsokaa itse eteenne, te tulette itkemää ja valittamaan, ja Herra ei kuule teitä, te saatte parkua ja valittaa, mutta se ei auta teitä, TE
taistelette, itse Jumalaa, Kaikkivaltiasta, Herraa Sebaotia ja Hänen Poikaansa ja Hän pelvelijoitaa ja voideltujaan vastaan.
Muista, mitä Herra on teille jo edeltä päin sanonut:
Jer. 15:1
Ja Herra sanoi minulle: "Vaikka Mooses ja Samuel seisoisivat minun edessäni, ei minun sieluni taipuisi tämän kansan puoleen. Aja heidät pois minun kasvojeni edestä, he menkööt!
ja
Ps. 2:
2 Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:
3 "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä".
4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.
5 Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan:
joten valittakaa ja itkekää!
Ps. 1:
4 Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa.
5 Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa.
6 Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu.
Miten on Ylläpito, ja väärämieliset uskovat:
4
163
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä tähän edellä olevaan voisi sanoa.
No kukin sitten parhaansa mukaan pyrkii, mitä lie pyrkii.
en sano mitään sillä Herra on minulle, ilmoittanut, että monet, hyvin monet ovat vieläKIN, erittäin pieniä lapsia ja vauvoja, Herrassa ,ja heitä sitten tulee vain kärsivällisesti kärsiä ja odottaa jos, kasvaisivat ja saisivat, selvän äänen jonka "äidin" lisäksi myös muut voisivat ymmärtää.
mutta kukin tavallaan. - Anonyymi
Halutko nähädä kuinka tämä ketju lentää kuin leppäkeihäs! :)
eli olkoot hetki ja sitten katsotaan, kuinka sensuuri pelaa! - Anonyymi
Nyt on aika, ymmärttää mikä aika on.
Mutta siihen tulee, muutos, Jumalan avulla.
ennen kuin:
Jeesus tulee hyvin pian!
tulee muutamien ilmoitusten, ennustusten täyttyä.
ei kauaa enää ja me pääsemme KOTIIN!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä. - Anonyymi
Trolli se täällä vaan trollaa, ensin toivottaa Jumalan rauhaa kaikille ja sittenb alkaa räyhäminen, josta ei loppua tule.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883