Kirkon sisällä heräsi huoli homoparien vihkimisen saamasta tuesta – liittoja vastustavat hakevat tukea tiukemmille otteille
Arkkipiispan mukaan ratkaisua vihkimiseen ei voi pakottaa millään keinoin.
Miespari (kakkukoristeet) seisoo matkalaukun päällä
Evankelisluterilaisen kirkon sisällä on syvä juopa koskien homoparien vihkimistä.
Joukko evenkelisluterilaisen kirkon edustajia on vedonnut kirkon johtoon ja vaatii tiukempia otteita homopareja vihkiviä kohtaan.
Edustajat ovat vedonneet käynnissä olevassa kirkolliskokouksessa kirkon sääntöihin, joiden mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen. Heidän mukaansa kirkon sääntöjä rikotaan tällä hetkellä järjestelmällisesti ja kirkkohallituksen pitää puuttua toimintaan.
Edustajat vaativat myös alueellisten hiippakuntien tuomiokapitulien rankaisevan homoparien vihkijöitä.
Aloitteen takana on noin kolmannes kirkon korkeimman päättävän elimen eli kirkolliskokouksen edustajista.
Arkkipiispa Tapio Luoman kirkolliskokouksessa antaman vastauksen mukaan hiippakuntien pitää pidättäytyä rankaisemasta vihkiviä pappeja. Arkkipiispan vastaus on samoilla linjoilla tuoreen piispainkokouksen suosituksen kanssa samasta asiasta.
Luoman mukaan ratkaisua vihkimiseen ei voi pakottaa rangaistuksilla tai muilla toimilla. Kirkon ratkaisun pitää Luoman mukaan lähteä siitä, että asiasta voidaan olla erimielisiä.
Homopareja vihkivien pappien määrä kasvussa
Homopareja vihkivien pappien määrä on kasvanut syksyn aikana, erityisesti sen jälkeen kun korkein hallinto-oikeus piti laillisena sitä, että tuomiokapitulit saavat rangaista homoparien vihkimistä tekeviä pappeja. Lähes 150 pappia on tällä hetkellä ilmoittanut tukensa internetin Sateenkaaripapit -sivustolla. Lisäksi sosiaalisessa mediassa on sivusto, jossa on vielä enemmän vihkimistä kannattavia ja tekeviä pappeja.
Yksi kirkollista vihkimistä tukevista papeista on Kuopion seurakuntayhtymän pappi Sanna Mertanen. Hänestä kysymys on tasavertaisuudesta. Hän sanoo noudattavansa kirkon sääntöjä, joiden mukaan kaikki rippikoulun käyneet täysi-ikäiset ja seurakunnan jäsenet saavat halutessaan kirkkovihkimisen.
Mertanen pitää pappien julkista tukilistaa(siirryt toiseen palveluun) ja vihkimistä tekevien pappien määrän kasvua hyvänä asiana. Varmaa lukua siitä, kuinka moni pappi on valmis vihkimiseen ei ole, koska kaikki eivät kerro nimeänsä julki. Heitä on Sateenkaaripappien arvioiden mukaan noin joka kymmenes pappiskunnasta eli noin 400.
– Vertaistukea suurempi asia vihkimisessä on oma vakaumus, sanoo Mertanen.
Piispainkokouksen suositusta hän pitää osoituksena siitä, että asia ei ole kirkossa itsestään selvä eikä ratkaisen rangaistuksilla. Hän ei usko, että kirkolliskokous saa enemmistöpäätöstä vihkimiskysymyksestä puolesta tai vastaan vielä pitkään aikaan. Asia on lopulta ratkaistava kirkolliskokouksessa.
Mertanen on ollut valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja siitä lähtien, kun avioliittolaki muuttui asian kannalle yli kolme vuotta sitten.
Itsenäisten tuomiokapitulien kannat vaihtelevat
Kirkolliskokouksen vihmistä vastustavien mielestä kirkkohallituksen pitää puuttua järjestelmälliseksi muuttuneeseen homoparien vihkimiseen.
Kirkkohallituksen kansliapäällikön erityisavustaja Jari Pulkkisen mukaan asia ei kuulu heille. Pappien toimintaa valvoo hiippakuntien tuomiokapitulit, joissa alueen piispa on yksi jäsen.
Arkkipiispa Luoman vastauksessa tiukempia otteita vaativille korostetaan sitä, että kirkkohallitus tai piispainkokous eivät päätä kirkon käytöstä eikä pappien toiminnasta.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä huolimatta tuomiokapituleilla ei ole velvollisuutta rangaista pappeja.
Tuomiokapitulit eroavat siinä, miten niissä toimitaan. Esimerkiksi Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ei anna(siirryt toiseen palveluun) tällä hetkellä varoituksia vihkimisistä.
Naispappeutta vastustavaa pappia ei vihitä virkaan. Jo virassa oleva erotetaan, jos ei tee yhteistyötä naispapin kanssa.
Naispappeuden suhteen Kirkolla on rangaistukset. mutta homojen vihkijää ei rangaista vaikka siihen olisi mahdollisuus.
Naispappeuden vastustajaa rangaistaan. Ei homoparin vihkijää
Anonyymi
2
52
Vastaukset 2
Miksi kirkko haluaa hoitaa yhteiskunnallista tehtävää, jos ei pysty hyväksymään Suomen lakeja, vaan noudattaa niiden yli katsomiaan uskonnollisia lakeja? Ei uskovaisten tarvitse riidellä tästä asiasta, kun siirtyvät siunaamaan ja vahvistamaan vain uskontonsa hyväksymiä avioliittoja ja jättävät lailliset avioliitot yhteiskunnan tehtäväksi.
- Anonyymi
Suomen luterilainen kirkko pyrkii erkaantumaan yhä enemmän alkuseurakunnan perillisten lähes 2 miljardin jäsenen katolisen kirkon ja ortodoksisten patriarkaattien alkuperäisestä kristillisyydestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää62763Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25730- 153717
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98702Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61562
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34508- 39445
- 57445
- 70423
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25417sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74412On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit74404- 53399
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397