Trump ja vaalivilppi

Anonyymi

Ennen Trumpin aikaa ei presidentinvaaleissa USA:ssa ollut vaalivilppiä. Nyt Trump myöntää, että hänen valtakaudellaan vaaleista on tullut vilpillisiä, eikä hänellä ole ollut voimia sen estämiseen. Mihin voin lähettää surunvalitteluni?

6

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitään vilppiä ei olekaan ja jos on kaikki on Trumpin kannattajien aikaansaamaa .

      Siis niille todistelijoille joita jopa Suomessa on siis Trumpim kannattajat,ääripopulistinen oikeisto,.hävetkää.
      Hävetkää niin paljon.
      Trumpp hävisi.
      Te kannattajat hävetkää itseänne.

      • Anonyymi

        Kaiken takana on kybersota Yhdysvaltoja vastaan. Ja suurin toimija on Kiinan kommunistinen puolue jonka sätkynukke Biden on.
        Mutta asiat rullaa jo omalla painollaan. Kommareiden on turha vikistä.


      • Anonyymi

        Trump sai silti enemmän ääniä kuin Obama kummallakaan kertaa voitettuaan 2008 ja 2012.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump sai silti enemmän ääniä kuin Obama kummallakaan kertaa voitettuaan 2008 ja 2012.

        Joseph Biden on saanut tähän mennessä n. 6,9 miljoonaa ääntä enemmän kuin Donald Trump.


    • Anonyymi

      USA:N oikeusministeri myönsi, että vilppiä ei ole. Se siitä.

    • Anonyymi

      Trumpetti itse on suuri vaalivilppi 😁 😆 😅 😂 🤣

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19427
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6412
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6056
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      96
      5870
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5719
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5604
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5043
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4727
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      4066
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3695
    Aihe