ei ole töitä eikä koulutusta. Eikä koulutuksella saa töitä. Suomessa on kroonistunut nuoriso- ja aikuisväestön työttömyys. Liian moni tekee ilmaiseksi yritykselle, joka ei sitä tarvitse. Jos yrityksellä ei ole maksavia asiakkaita, olisiko aika maksaa edes palkkaa omille työntekijöille?
Ilmaistyö pitää kieltää. Maan talous ei toimi orjatyöllä.
Suomen nujersi sen oma tyhmyys, tukirakenteiden hajottaminen ja kolmikannan murentaminen.
Ilmaistyö pitää kieltää. Maan talous ei toimi orjatyöllä.
Suomen nujersi sen oma tyhmyys, tukirakenteiden hajottaminen ja kolmikannan murentaminen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
miksi kannattavan yrityksen annetaan käyttää ilmaistyövoimaa
suomen punainen nuoriso tarvii huomiota. Palstan sisältö
näyttää aika paljon.
Sipilän hallitus työllisti jopa n. puoli miljoonaa palkatonta ilmaistöihin. Näitä oli työharjoittelut, sopeuttava työ, työkokeilut jne. Yritykset saivat ilmaista työvoimaa tuotantoonsa ja ilmaistyötä tekevät saivat vain sosiaalista tukea. Noloa on myös se, että tämä ilmaistyövoima laskettiin työllisyysasteeseen ja oli siten pois työttömyysasteesta. Näin saatiin nätti lukema, jota mm. Sipiläkin kehui, kuinka ovat saaneet ihmisiä töihin. Nyky-yhteiskuntaa vaivaa paheneva moraalittomuus ja korruptio. Mutta tuttuun tapaan asenteet tällaista kohtaan on "ei meillä täällä sellaista tapahdu" yms.
Vasemmistoliitto toimii vasemmistohallituksessa erinomaisesti.
perskokkareet vinkuu hädissään.
palvelija-raimo äänestää Vasemmistoliiton Feministi Naisia.
Seuraavan vasemmistohallituksen pääministeri on Li Andersson.
Aloitukseen lisäisin vielä, eikä kouluttautunut välttämättä ole oppinut edes opetussuunnitelman ydinasioita.
Ja erään tietyn opiskelijaryhmän kohdalla tämä on sallittua. Heillä on ohituskaistat opintoihin, löysemmät arvostelut eikä poissaoloistakaan rokoteta samoin kuin kanta-väestön nuorisoa.
Vielä kun lisää ohituskaistat työelämään, ei tarvitse ihmetellä miksi varsinkin pääkaupunkiseudulla suomalaisella opiskelijalla on vaikeaa. Tulevaisuutta miettiessä kannattaa muistaa, että päättäjillä on hyvin tiedossa, että jollain aikavälillä lähes kaikki tulijat muuttavat pääkaupunkiseudulle.
Olen tässä "sisällä", eikä minun oikeudentajuui mahdu tällainen. Mm. tämän vuoksi yllätin itseni ja äänestin Perussuomalaisia.
Kunpa saisi itse päättää minne veroeurojani käytetään. Hirvittää katsoa julkisen puolen touhua tänä päivänä.
totta tulijat pääsevät työelämään helposti eikä heille tarvitse maksaa normipalkkoja,..eli he ovat halpa työ voimaa jotka polkevat palkat alas.
suomalainenhan ei pysty elämään pääkaupunkiseudulla tuollaisilla palkoilla joten kuvaan tulee kaikki tuet: asumistuki ja toimeentulotuki ja varmaa vielä liuta tulijoiden erityistukia.
kuka tuet sitten kustantaa? me tavalliset veronmaksajat jokaisesta palkkapussista!
kuka hyötyy: tulijat ja työnantajat
kuka kärsii: kanta suomalainen työntekijä, veronmaksaja
No, onkos tämä hallitus huolehtinut nuorisotyöttömyydestä??
Niin ajattelinkin.
Heitteillejättöä on kestänyt jo noin 25 vuotta.
Nykyinen hallitus tekee maailman ennätyksen työttömissä 😂🤣😂
ei ihme, että äärivasemmisto lisääntyy
Lisääntyy tasan niinkauan kun kela elättää.
Kela ei elätä ketään. Me, veronmaksajat maksamme Kelan välittämät tuet.
Joidenkin sairaiden yms. tuet maksan mielelläni. Luuserit laittaisin töihin, kyllä niitä kuuluisia näriköitä riittää raivattavaksi.
Eläkeikää pitäsi laskea että nuoret pääsee töihin
Esim. 55 vuotta olisi sopiva eläkeikä, ei sen jälkeen enää jaksa tehdä täitä, odottaa vaan eläkkeelle pääsyä ja tekee hommat minimiefortilla.
Jokainen työkyvytön 55v sairaseläkkeelle ja nuoret töihin
52v voisi riittää ja siitä yli.
Ikärasismi karsii ne muutenkin.
Paskat. Nuorilla on nuorisotakuu yms. 3 kuukauden työttömyyden jälkeen yhteiskunta tarjoaa koulutusta tai työtä. Yli 50-vuotiaat ovat kortistossa vuodesta toiseen ilman mitään toivoa paremmasta.
no, maakunta vero pelastaa
pitäisikö Helsinki erottaa muusta Suomesta?
Suomesta tehdään kiinaa.
Globalistit häärää luottoluokituksineen.
suomi saa pitää omansa, jos ottaa kiltisti saksalta velkaa