Viron Ekre-puolueen Biden-kommentit kuohuttavat
Virossa Ekre-puoluetta edustavan sisäministeri Mart Helmen ja hänen poikansa valtiovarainministeri Martin Helmen kommentit Yhdysvaltain presidentiksi nousevasta Joe Bidenista ovat herättäneet kuohuntaa, kertoo Viron yleisradioyhtiö.
Martin Helmen mukaan presidentinvaalit olisivat olleet "selvästi vilpilliset". Sisäministeri Mart Helmen mukaan "syvä valtio" olisi taas sekaantunut ääntenlaskentaan.
Natomaat Viro ja USA sodan partaalla keskenään
19
59
Vastaukset
- Anonyymi
Tiltu se vaan näkee sotaa kaikkialla. No ei kai se mikään yllätys kenellekään, tiltu, jos kuka, on sotaa ihannoivia ja hyväksyviä, kunhan sotijana on Venäjä. Silloin se tiltun mielestä on oikeutettua.
- Anonyymi
Trump sai lopulta 4,2 miljoonaa ääntä VÄHEMMÄN kuin Biden, joten hän ansaitsee tappionsa!
- Anonyymi
Miksiköhän Viron koillisnurkassa Venäjän vastaisen rajan tuntumassa asuvat Neuvostoliiton aikana sinne siirretyt vironvenäläiset jotka ovat yli 20% Viron väestöstä eivät halua muuttaa Venäjälle? Vain noin kolmanneksella heistä on Viron kansalaisuus, eikä valtaosa puhu Viron kieltäkään läpäistäkseen kielikokeen päästäkseen Viron kansalaisiksikaan.
- Anonyymi
Miksiköhän et ole muuttanut Alaskaan, vaikka jenkit suunnitteli suomalaisten kuskaamista sinne ikään kuin talonmieheksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksiköhän et ole muuttanut Alaskaan, vaikka jenkit suunnitteli suomalaisten kuskaamista sinne ikään kuin talonmieheksi.
Eikö se Venäjän ihanuus houkuttelekaan?
Alaska-väitteesikin on tarua, Talvisotakin päättyi, eikä Suomea miehitetty, ja synnyinkin vasta myöhemmin.
"Suomen urheaa, mutta epätoivoiseksi käyvää talvisotaa seurattiin maailman lehdistössä herkeämättä. Suomelle virtasi myötätuntoa ja Neuvostoliiton hyökkäyssota tuomittiin":
https://yle.fi/uutiset/3-9995409 - Anonyymi
Jos venäläiset on syntyneet Virossa ja ovat töissä siellä niin mihinpä he kotoaan lähtisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos venäläiset on syntyneet Virossa ja ovat töissä siellä niin mihinpä he kotoaan lähtisi.
Siinähän olisi ihan lähellä heille siinä Venäjän puolella alueita jonne Suomi on antanut Venäjälle kehitysapurahaa, ei heidän kannata jäädä fasistiseen EU:hun.
- Anonyymi
” Natomaat Viro ja USA sodan partaalla keskenään”
Eivät ole! Stallarit haaveet ovat turhia! Erilaisia mielipiteitä löytyy kaikista maista! - Anonyymi
Kumpaa veikkaatte.
- Anonyymi
Natomaat Viro ja USA sodan partaalla keskenään. Viro esitti ultimaattumin USA:lle.
Viron puolustusministeri Juuri Luikki ulkomaille pakoon. - Anonyymi
Pitihän se arvata, että ekreläiset ovat samanlaisia putinisteja kuin persut meillä.
- Anonyymi
Jos joku kertoo mielipiteensä niin ei se todellakaan sotaan johda muualla kuin stallarin korvien välissä!
- Anonyymi
Jos ei sotaa niin kuitenkin osoittaa epäluottamusta Bideniin eikä ihmekään kun Biden on Ukrainan vallankaappauksen takapiru ja korruptööri
- Anonyymi
Mart Hölmö, paikallinen pervi, saa lähteä ja hyvä niin. Tuollainen tarvitsisi äänenpitävän maskin.
- Anonyymi
NATO pakotti Mart Helmen eroamaan.
- Anonyymi
”NATO pakotti Mart Helmen eroamaan.”
Natoa ei jäsenmaiden kiistat liikuta millään tavalla! USA taas tuskin ylksittäisestä lausunnosta välittää!
- Anonyymi
Tapaus kertoo, miten rähmälleen Viro on NATO:ssa joutunut.
- Anonyymi
USA edelyttää Virolta ehdotonta alistumista. Ei Nato USA ilmaiseksi antanut joukkojaan Viroa miehittämään.
Kauhea skandaali! Panikohan Yhdysvalloissa kukaan edes merkille, että joku persu Euroopassa puhuu läpiä päähänsä? ; )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883