Arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suoja

Koskeeko arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suoja myös uskontoa tai vakaumusta?

Poliittista kantaa voi julkistaa, asettua ehdokkaaksi, tehdä vaalityötä, mutta toisaalta on vaalisalaisuus eikä perheen puoluekantaa tarvitse ilmaista kouluissa eikä päättää osallistuuko lapsi vaiko eikö puoluetilaisuuksiin. Tämä ei päde uskonnon osalta. Uskontoa tosin saa julistaa, harjoittaa, mainostaa, mikä on oikein, mutta se toinen puoli ei toimi, kun kouluissa ja päiväkodeissa ei ole mahdollista olla ilmaisematta perheen kantaa lapsen kautta suhteessa ev.-lut. uskonnollisiin tilaisuuksiin.

Olisi parempi, että uskonnolliset tilaisuudet olisivat koulupäivän ulkopuolella. Sitä tukee opetussuunnitelman määräys "uskonnollisesta, katsomuksellisesta ja puoluepoliittisesta sitouttamattomuudesta".
12<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pitäisi ottaa sellainen käytäntö, että lapset liitettäisiin hyvissä ajoin ennen koulun alkua johonkin puolueeseen ja kouluissa sitten opetettaisiin oman puolueen katsomuksia. Myöskään lapsi ei saisi erota puoluuesta tai vaihtaa puoluetta ennen täysi-ikäisyyttä.

Äänestä

Uskonnon opetus tulisi olla vaihtoehtoinen aine. Joko kansalaiskasvatusta tai uskontoa tms. vaihtoehtoja.
Toisaalta on yleissivistykseen kuuluva asia tuntea ja tietää uskontojen peruspilarit, se on jokaiselle ihmiselle vain hyväksi. Moni asia perustuu uskonnon antamiin ohjeisiin. Ne on hyvä tietää, vaikka olisikin agnostikko.
Uskonnon opetuksessa pitäisi paneutua eri uskontojen tavoitteisiin, ja olen ymmärtänyt, että kouluissamme näin onkin. Enää ei kouluissa opeteta vakaumuksellista uskoa, vaan uskonnon kertomuksia ja yleistietoa.
Olenko ymmärtänyt väärin?
Itselläni ei ole kouluikäisiä lapsia.

Äänestä

  • "Enää ei kouluissa opeteta vakaumuksellista uskoa, vaan uskonnon kertomuksia ja yleistietoa."

    Näin asia taitaa juuri olla. Jos haluaa antaa lapsilleen tiettyä opetusta, siitä huolehtii vanhemmat.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    "Enää ei kouluissa opeteta vakaumuksellista uskoa, vaan uskonnon kertomuksia ja yleistietoa."

    Näin asia taitaa juuri olla. Jos haluaa antaa lapsilleen tiettyä opetusta, siitä huolehtii vanhemmat.

    Miksi sitten lapsille opetetaan koulussa SETAN sukupuoliagendaa ja evoluutioteoriaa?

    Äänestä

Niinistö oli erittäin rohkea mies.
Kehtasi todistaa Jumalaa, toivottamalla herran siunausta julkisesti.

Äänestä

”Koskeeko arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suoja myös uskontoa tai vakaumusta?”

Tuota, kyse on siitä, kun ihmisistä kerätään eri rekistereihin tietoa.

”Erityisten henkilötietoryhmien käsittely
Tällaisista tiedoista ilmenee henkilön
• rotu tai etninen alkuperä
• poliittisia mielipiteitä
• uskonnollinen tai filosofinen vakaumus
• ammattiliiton jäsenyys
• terveyttä koskevia tietoja
• seksuaalinen suuntautuminen tai käyttäytyminen
• geneettisiä ja biometrisia tietoja henkilön tunnistamista varten.”
tietosuoja.fi ”erityisten-henkilotietoryhmien-kasittely”

Jos joku itse ilmaisee näistä jonkun, silloin se on luvallista. Normaalissa kanssakäymisessä tulee aivan varmaan joskus esille näitä, ja on itsestään kiinni se, mitä kenellekin kertoo. Toinen asia on, kun joku laittaa esim. omaan rekisteriin näitä tietoja, hän ei saa niitä luovuttaa noin vain.

Äänestä
  • Mistä uskonto käy ilmi, ellei kuulu luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon?

    1Äänestä

  • "Jos joku itse ilmaisee näistä jonkun, silloin se on luvallista."

    Pieni korjaus tähän, se ei ole luvallista. Jonkin tiedon ilmaiseminen ei anna lupaa tallentaa tietoa, jollei henkilö nimenomaisesti (kirjallisesti) ole suostunut tallentamiseen. Lisäksi sen tiedon täytyy olla siinäkin tapauksessa olennainen jotain asiaa varten. Joissain tapauksissa edes lupa ei riitä, jos tiedon tallentaminen kielletään laissa. Tietoa ei siis saa kerätä ilman lupaa tai "varmuuden vuoksi".

    Tämä on muuten eri asia kuin (uskonnollisen) vakaumuksen ilmaiseminen. Perustuslaki takaa oikeuden ilmaista vakaumustaan ja olla ilmaisematta sitä. Lähtökohta tulisi olla se, että ketään ei aseteta tilanteeseen, jossa vaaditaan sen vakaumuksen ilmaisemista suoraan tai epäsuoraan (em. kieltäytymällä jostain). Käytännössä tämä ei kuitenkaan Suomessa toimi ja sitä katsotaan läpi sormien.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jos joku itse ilmaisee näistä jonkun, silloin se on luvallista."

    Pieni korjaus tähän, se ei ole luvallista. Jonkin tiedon ilmaiseminen ei anna lupaa tallentaa tietoa, jollei henkilö nimenomaisesti (kirjallisesti) ole suostunut tallentamiseen. Lisäksi sen tiedon täytyy olla siinäkin tapauksessa olennainen jotain asiaa varten. Joissain tapauksissa edes lupa ei riitä, jos tiedon tallentaminen kielletään laissa. Tietoa ei siis saa kerätä ilman lupaa tai "varmuuden vuoksi".

    Tämä on muuten eri asia kuin (uskonnollisen) vakaumuksen ilmaiseminen. Perustuslaki takaa oikeuden ilmaista vakaumustaan ja olla ilmaisematta sitä. Lähtökohta tulisi olla se, että ketään ei aseteta tilanteeseen, jossa vaaditaan sen vakaumuksen ilmaisemista suoraan tai epäsuoraan (em. kieltäytymällä jostain). Käytännössä tämä ei kuitenkaan Suomessa toimi ja sitä katsotaan läpi sormien.

    ”Jonkin tiedon ilmaiseminen ei anna lupaa tallentaa tietoa, jollei henkilö nimenomaisesti (kirjallisesti) ole suostunut tallentamiseen.”

    Oikeastaan tarkoitin tuolla sitä, kun itse ilmaisee vaikka uskontonsa tai muun terveyteen liittyvän tiedon, siitä tulee julkista. Esimerkkinä vaikka julkkis, joka kertoo sairaudestaan jossain lehdessä. Tai jossain tilaisuudessa itse kokee merkitykselliseksi kertoa jostain.

    ”Lähtökohta tulisi olla se, että ketään ei aseteta tilanteeseen, jossa vaaditaan sen vakaumuksen ilmaisemista suoraan tai epäsuoraan (em. kieltäytymällä jostain). Käytännössä tämä ei kuitenkaan Suomessa toimi ja sitä katsotaan läpi sormien.”

    Mitä uskontoon tulee, niin kyllä se voi tulla joiltakin osin esteeksi, jos ei voi tai halua esim. osallistua johonkin sen vakaumuksensa vuoksi. Mutta sitä ei saa tehdä, että jo etukäteen joku päättää, miten eri uskontojen kanssa menettelee.

    Ahaa, okei. Ajattelin ehkä liikaa lakiaivoilla, en tajunnut tarkoitustasi.

    Ilmaiseminen tarkoittaa laissa, että esittää ajatuksia, mielipiteitä tai saattaa jollain muulla tavalla jotain toisen tietoon. Se voi olla myös tahatonta.

    Julkaiseminen (tekeminen julkiseksi, ilmaiseminen julkisesti) taas tarkoittaa, että saattaa jotain isomman joukon tietoon tarkoituksella kuten julkkis tekee.

    Sairaudesta kertominen kaverille on asian ilmaisemista, sen kertominen yleisesti kaikille kavereille vaikka Facebookissa on julkaisemista. Ensimmäistä koskee yksityisyydensuoja, jälkimmäistä ei.

    Esimerkki uskonnon ilmaisemisesta julkisesti:

    Nuori käyttää kaulakoruna ristiä koulussa. Hän ilmaisee siten julkisesti uskontoaan. Siitä saa vapaasti kertoa muille ihmisille, koska ihminen on itse tehnyt asiasta julkisen. Yksityisyydensuoja ei enää päde.

    Nuori kertoo koululle tarvitsevansa uskontonsa vuoksi erityisen ruokavalion. Hän ilmaisee uskontonsa, mutta ei julkisesti. Tätä tilannetta koskee yksityisyydensuoja.

    Tämän tiedon tallentamista koskee kuitenkin eri lainsäädäntö.

    "Mutta sitä ei saa tehdä, että jo etukäteen joku päättää, miten eri uskontojen kanssa menettelee."

    Olen tästä tyystin eri mieltä, mutta ehkä haluat tarkentaa tätä ensin. Vaikka esimerkkinä mitä haet takaa etten tulkitse omiani?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Koskeeko arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suoja myös uskontoa tai vakaumusta?

Poliittista kantaa voi julkistaa, asettua ehdokkaaksi, tehdä vaalityötä, mutta toisaalta on vaalisalaisuus eikä perheen puoluekantaa tarvitse ilmaista kouluissa eikä päättää osallistuuko lapsi vaiko eikö puoluetilaisuuksiin. Tämä ei päde uskonnon osalta. Uskontoa tosin saa julistaa, harjoittaa, mainostaa, mikä on oikein, mutta se toinen puoli ei toimi, kun kouluissa ja päiväkodeissa ei ole mahdollista olla ilmaisematta perheen kantaa lapsen kautta suhteessa ev.-lut. uskonnollisiin tilaisuuksiin.

Olisi parempi, että uskonnolliset tilaisuudet olisivat koulupäivän ulkopuolella. Sitä tukee opetussuunnitelman määräys "uskonnollisesta, katsomuksellisesta ja puoluepoliittisesta sitouttamattomuudesta".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu