Julkisuudesta ja kanavilta, kun tajuaa, ettei mitään hänen ajattelemiaan juttuja tapahdukaan? Ei Bidenin pojasta paljastuksia yleiseen tietoon, ei Joe Bidenin ja perheen syytteeseen nostamisia, ei äänten uudelleen laskemisia, ei "julkisuuden henkilöiden pedofiilirenkaan paljastumisia yms. Onhan hän tosin itse sanonutkin, ettei ole 100 % prosenttisen varma esittämistään väitteistä. Mukava vilpitön ihminen muuten.
Poisuukohan Yazkalove takavasemmalle?
24
189
Vastaukset
- Anonyymi
Melkoinen takaisku maailman tyhmimmälle salaliittoteorialle Q-anonille.
- Anonyymi
Mikäli Q Anon on maailman tyhmin salaliittoteoria miksi sen vastustajat ottavat sen niin vakavasti?
Suomessa liikkeen suurin vastustaja lienee silakkaliikkeen nokkamies koski. Vilkaisu silakkaliikkeen nokkamiehen twitter sivulle paljastaa että mies twiittaa q anonista päivittäin kertomalla sen olevan huuhaata.
Sen lisäksi mies kertoo sivullaan tutkineensa ilmiötä ja perustaneensa useita ruohonjuuritason työryhmiä tutkimaan kyseistä liikettä.
Mies myös meuhkaa päivittäin tilillään että jokainen you tube tili missä q mainitaan on parasta ilmiantaa.
Merirosvoradion suora isäinpäivälähetys sai jättiyleisön jossa asiallisesti keskusteltiin usan vaaleista ja maailmanmenosta yleensäkkin. Lähetyksen yleisömenestys näkyi myös silakkaliikkeen nokkamiehen twitter seinällä, missä mies tuttuun tyyliin pilkkasi lähetystä ja lähetteli seinälleen kannattajilleen pilkattavaksi vääristäviä kuvakaappauksia merirosvoradion lähetyksestä. Itse miellän pilkkaavat kuvakaappaukset seläntakana paskan puhumisena johon fiksu ihminen ei syyllisty.Kannattajien käytös somessa ainakin minun mielestä on pahasti ristiriidassa niiden arvojen kanssa mitkä silakat omiksi arvoikseen kertovat.
Mikäli kaikki tämä on huuhaata ja maailmanhuonointa salaliittoteoriaa miksi kaikki tämä alhainen toiminta pelkästään aiheesta keskustelemisen lopettamiseksi? Eikö jokaisella ole oikeus kertoa oma mielipide ja jokaisen kuulian oma asia päättää mihin uskoo ja mihin ei? Onko medialla niin iso valta että se voi päättää kenen puheita kuunnellaa ja kenen ei? Jos ihmisen ajatusmaailma ei vastaa omaa ajatusmaailmaa voiko ihmistä vastaan hyökätä nimittämällä ihmisen tyhmäksi tai hulluksi? Niin kuin tänä päivänä useinkin toimitaan vaikka kaikki ihmiset nimenomaan ovat erilaisia. Eikö tässä nimenomaan ole kyse rasismista mitä silakkaliikekin kertoo vastustavansa.?Mikäli Yaska joutuu taas you tubesta lähtemään hän on taas tämän rastisen käytöksen kohteeksi joutunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäli Q Anon on maailman tyhmin salaliittoteoria miksi sen vastustajat ottavat sen niin vakavasti?
Suomessa liikkeen suurin vastustaja lienee silakkaliikkeen nokkamies koski. Vilkaisu silakkaliikkeen nokkamiehen twitter sivulle paljastaa että mies twiittaa q anonista päivittäin kertomalla sen olevan huuhaata.
Sen lisäksi mies kertoo sivullaan tutkineensa ilmiötä ja perustaneensa useita ruohonjuuritason työryhmiä tutkimaan kyseistä liikettä.
Mies myös meuhkaa päivittäin tilillään että jokainen you tube tili missä q mainitaan on parasta ilmiantaa.
Merirosvoradion suora isäinpäivälähetys sai jättiyleisön jossa asiallisesti keskusteltiin usan vaaleista ja maailmanmenosta yleensäkkin. Lähetyksen yleisömenestys näkyi myös silakkaliikkeen nokkamiehen twitter seinällä, missä mies tuttuun tyyliin pilkkasi lähetystä ja lähetteli seinälleen kannattajilleen pilkattavaksi vääristäviä kuvakaappauksia merirosvoradion lähetyksestä. Itse miellän pilkkaavat kuvakaappaukset seläntakana paskan puhumisena johon fiksu ihminen ei syyllisty.Kannattajien käytös somessa ainakin minun mielestä on pahasti ristiriidassa niiden arvojen kanssa mitkä silakat omiksi arvoikseen kertovat.
Mikäli kaikki tämä on huuhaata ja maailmanhuonointa salaliittoteoriaa miksi kaikki tämä alhainen toiminta pelkästään aiheesta keskustelemisen lopettamiseksi? Eikö jokaisella ole oikeus kertoa oma mielipide ja jokaisen kuulian oma asia päättää mihin uskoo ja mihin ei? Onko medialla niin iso valta että se voi päättää kenen puheita kuunnellaa ja kenen ei? Jos ihmisen ajatusmaailma ei vastaa omaa ajatusmaailmaa voiko ihmistä vastaan hyökätä nimittämällä ihmisen tyhmäksi tai hulluksi? Niin kuin tänä päivänä useinkin toimitaan vaikka kaikki ihmiset nimenomaan ovat erilaisia. Eikö tässä nimenomaan ole kyse rasismista mitä silakkaliikekin kertoo vastustavansa.?Mikäli Yaska joutuu taas you tubesta lähtemään hän on taas tämän rastisen käytöksen kohteeksi joutunut.Aivan naurettavaa että yritetään holhota sitä mitä aikuiset ihmiset saa kuunnella ja keskustella. Salaliittoteoriat on aina olleet itelle ensisijaisesti viihdettä, mutta yhtä enemmän alkaa tuntumaan siltä että niissä taitaa joissakin olla jopa perää, juurikin tämän sensuurin ja mustamaalauksen takia, YLE:ltä ja muilta valtamedian kanavilta tulee milloin mikäkin mustamaalausjuttu Q/Aonista.
Mulla oli Youtube Premium -tilaus noin pari vuotta, oli mukava katsoa ilman mainoskatkoja videoita ja lisäksi kuunnella musiikkia lenkillä kun appin sai tausta-ajoon, mutta se on loppu nyt tämän sensuurin takia, laitoin tilauksen poikki.
Youtubesta on lähetynyt myös paljon muitakin kanavia joita seurailin aktiivisesti. Se ken tietää esim. Sofian, ei voi väittää että hän on joku rasismia ja väkivaltaa yllyttävä henkilö, täysin päin vastoin, mutta niin vain lähti hänenkin kanava Youtubesta pois. Onneksi on muita alustoja joissa sananvapaus on vielä voimassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan naurettavaa että yritetään holhota sitä mitä aikuiset ihmiset saa kuunnella ja keskustella. Salaliittoteoriat on aina olleet itelle ensisijaisesti viihdettä, mutta yhtä enemmän alkaa tuntumaan siltä että niissä taitaa joissakin olla jopa perää, juurikin tämän sensuurin ja mustamaalauksen takia, YLE:ltä ja muilta valtamedian kanavilta tulee milloin mikäkin mustamaalausjuttu Q/Aonista.
Mulla oli Youtube Premium -tilaus noin pari vuotta, oli mukava katsoa ilman mainoskatkoja videoita ja lisäksi kuunnella musiikkia lenkillä kun appin sai tausta-ajoon, mutta se on loppu nyt tämän sensuurin takia, laitoin tilauksen poikki.
Youtubesta on lähetynyt myös paljon muitakin kanavia joita seurailin aktiivisesti. Se ken tietää esim. Sofian, ei voi väittää että hän on joku rasismia ja väkivaltaa yllyttävä henkilö, täysin päin vastoin, mutta niin vain lähti hänenkin kanava Youtubesta pois. Onneksi on muita alustoja joissa sananvapaus on vielä voimassa.Unohdin mainita että tämän sensuurin takia kun lopetin Youtube Premiumin, vastapainoksi alan tukemaan näitä patrioneita ja muita rahallisesti, ostin mm. lipun tuohon Red Pill konferensiin. http://redpillhelsinki.weebly.com (<- Senruurin ruma pää sielläkin kun blokattu)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan naurettavaa että yritetään holhota sitä mitä aikuiset ihmiset saa kuunnella ja keskustella. Salaliittoteoriat on aina olleet itelle ensisijaisesti viihdettä, mutta yhtä enemmän alkaa tuntumaan siltä että niissä taitaa joissakin olla jopa perää, juurikin tämän sensuurin ja mustamaalauksen takia, YLE:ltä ja muilta valtamedian kanavilta tulee milloin mikäkin mustamaalausjuttu Q/Aonista.
Mulla oli Youtube Premium -tilaus noin pari vuotta, oli mukava katsoa ilman mainoskatkoja videoita ja lisäksi kuunnella musiikkia lenkillä kun appin sai tausta-ajoon, mutta se on loppu nyt tämän sensuurin takia, laitoin tilauksen poikki.
Youtubesta on lähetynyt myös paljon muitakin kanavia joita seurailin aktiivisesti. Se ken tietää esim. Sofian, ei voi väittää että hän on joku rasismia ja väkivaltaa yllyttävä henkilö, täysin päin vastoin, mutta niin vain lähti hänenkin kanava Youtubesta pois. Onneksi on muita alustoja joissa sananvapaus on vielä voimassa.Menetkö tutustumaan Kiinan, Venäjän ja Unkarin tilanteeseen. Älä sotke sanan vapauteen jos ei saa kiihottaa toista kansanryhmää vastaan tai jakaa koronasta täysin epätieteellisiä väittämiä minkä takia kuolee ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan naurettavaa että yritetään holhota sitä mitä aikuiset ihmiset saa kuunnella ja keskustella. Salaliittoteoriat on aina olleet itelle ensisijaisesti viihdettä, mutta yhtä enemmän alkaa tuntumaan siltä että niissä taitaa joissakin olla jopa perää, juurikin tämän sensuurin ja mustamaalauksen takia, YLE:ltä ja muilta valtamedian kanavilta tulee milloin mikäkin mustamaalausjuttu Q/Aonista.
Mulla oli Youtube Premium -tilaus noin pari vuotta, oli mukava katsoa ilman mainoskatkoja videoita ja lisäksi kuunnella musiikkia lenkillä kun appin sai tausta-ajoon, mutta se on loppu nyt tämän sensuurin takia, laitoin tilauksen poikki.
Youtubesta on lähetynyt myös paljon muitakin kanavia joita seurailin aktiivisesti. Se ken tietää esim. Sofian, ei voi väittää että hän on joku rasismia ja väkivaltaa yllyttävä henkilö, täysin päin vastoin, mutta niin vain lähti hänenkin kanava Youtubesta pois. Onneksi on muita alustoja joissa sananvapaus on vielä voimassa.Tekijänoikeusloukkauksen jälkeen Youtubesta kanava lähtee 2 varoituksen jälkeen, eli kolmannesta todetusta tekijänoikeusloukkauksesta.
- Anonyymi
Bidenin poika on pidätetty ja poliisivankilassa.
Ei tästä valtamediamme mitään puhu, häähäähäääääää....- Anonyymi
Kaikilla meillä on oikeus käydä oikeutta! Myös Trumpilla. Hän on vielä virallisesti presidentti ainakin seuraavat noin pari kuukautta. Meidän Bidenin kannattajien kannattaa pitää pääkylmänä ja ymmärtää että kaksi kuukautta on pitkä aika. Ja ymmärtää että sinä aikana Amerikan presidentti showssa kerkiää tapahtua paljon. Kannattaa myös muistaa että venäjän presidentti Putin ei Bideniä ole onnitellut. Se jos mikä meissä kiinan takapuolta lipsuttavan Bidenin kannattajissa luulisi huolta herättävän.
- Anonyymi
Humppuukisalaliittoteoriaaaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Humppuukisalaliittoteoriaaaa.
Luulempa, että Yazkan ja sen vieraiden jutut alkaa hiljenemään pikkuhiljaa kun mitään dramaattista ei tapahdukaan ja Biden saa sen 4 vuotta Kamala Harrisin kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulempa, että Yazkan ja sen vieraiden jutut alkaa hiljenemään pikkuhiljaa kun mitään dramaattista ei tapahdukaan ja Biden saa sen 4 vuotta Kamala Harrisin kanssa.
Ketä nuo on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä nuo on?
Kuunteleppas you tubesta merirosvoradiota ja verkkostudio liveä niin eiköhän se sieltä selvinne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Humppuukisalaliittoteoriaaaa.
Totta. Se on humpuukia niin kauan kun totuus tulee ilmi, sen jälkeen se muuttuu tosi asiaksi. Mikäli vilppi todistetaan johtaako sieltä jäljet myös meidän edellisiin vaaleihin? Mikäli johtaa niistä jääneet jäljet ovat aina löydettävissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Se on humpuukia niin kauan kun totuus tulee ilmi, sen jälkeen se muuttuu tosi asiaksi. Mikäli vilppi todistetaan johtaako sieltä jäljet myös meidän edellisiin vaaleihin? Mikäli johtaa niistä jääneet jäljet ovat aina löydettävissä.
Tähän asti humbuukia. Olettamuksia. Sitten kun Hunteria viedään käsiraudoissa ja isä perässä uskon. Muuten pelkkää mielikuvitusta. Näyttäkää vähänkään vahvempaa näyttöä niin voin alkaa tutkia enempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän asti humbuukia. Olettamuksia. Sitten kun Hunteria viedään käsiraudoissa ja isä perässä uskon. Muuten pelkkää mielikuvitusta. Näyttäkää vähänkään vahvempaa näyttöä niin voin alkaa tutkia enempi.
Hunter on jo poliisivankilassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hunter on jo poliisivankilassa.
Älä jaksa pöpistä omiasi.
- Anonyymi
miksi näistä pitää vääntää niin hirveesti.?? eikös sitä saa pitää omia mielipiteitä ken haluaa olla mukana niin on mukana ja jos ei niin ei. ne jotka ei pysty/halua ymmärtämään maailman/ihmisen pahuutta niin ihan sama. voi pysyä ihan omassa kuplassaan ja miettiä bb-talon helmiä.
muiden heräämistä odotellessa...ostin popkorneja ja veskipaprua kun muuta ei ole varaa ostaa itkuisille kanssaherääjille nenäliinoiksi, en siis mitään köhää varten- Anonyymi
Bideneita ei viedä mihinkään vankilaan kuten ei Clintoneitakaan aikoinaan. Heilla kaikilla on vasemmistosuoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bideneita ei viedä mihinkään vankilaan kuten ei Clintoneitakaan aikoinaan. Heilla kaikilla on vasemmistosuoja.
Niin se on mielenkiintoista nähdä ymmärretäänkö me Suomessa tuo vasemmiston haitta ennen kuin maa on ajettu konkurssiin vai vasta konkurssin jälkeen. Tämän päivän uutiset usasta taas kertovat että presidenttipeliä ei ole vielä pelattu. Maailma tarvitsee Trumpin kaltaisia johtajia myös me täällä suomessa tarvitsemme.

Mitäs luulet mitä Suomessa käy kun Pressa antaisi rikkaille ja firmoille miljardien verohelpotukset, ja parin kympin helpotuksen duunarille jotta ei tajua mitä tapahtui?
Terveydenhoito maksaisi äkkiä saman minkä Amerikoissa, ja kuolleita olisi käytävät täynnä.
Silloinko olisi asiat hyvin?
Ei helvetti, tosiaan, toivotaan että noin käy niin Siperia opettaa suakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se on mielenkiintoista nähdä ymmärretäänkö me Suomessa tuo vasemmiston haitta ennen kuin maa on ajettu konkurssiin vai vasta konkurssin jälkeen. Tämän päivän uutiset usasta taas kertovat että presidenttipeliä ei ole vielä pelattu. Maailma tarvitsee Trumpin kaltaisia johtajia myös me täällä suomessa tarvitsemme.
Uutiset? Pennysylvaniassa vaatimus keskeyttää tuloksen vahvistus hylättiin osavaltion kork oikeudessa lauantaina. Wisconssonissa taas uudelleenlaskenta nosti bidenin äänimäärä 80 äänellä. Nuo sinun uutiset ovat samaa tasoa kuin soros pidätettettiin.
- Anonyymi
What!? mielenkiinnolla odotan em.henkilöiden dna-näytteitä
- Anonyymi
Itsekkin ihmetellyt että kokoajan odotellaan tapahtuvaksi jotakin. Milloin nesaraa, milloin gesaraa, teloituksia, pidätyksiä, tunnelisotia, välillä vähän muistetaan puhua ketosta ja selitetään jotain käsittämättömiä matrixjuttuja totena ja sitten taas vauhkotaan et ihan just tapahtuu jotain isoa ja mahtavaa, ja valkohatut voittaa ja kohta näette mitä tapahtuu, velat annetaan anteeksi ja kaikille milli tilille...väliin numeroiden tulkintaa ja perhosten kanssa juttelua. vierailta kaikenmaailman tuubaa ja jopa omien arvojen vastaisia väitteitä koska yhteistä hegemoniaa ja rakkautta ei saa sotkea. Tämä ihminen vetää noin 500e per lähetys lahjoituksina, joten puhuisin heräämisenä vähän muunlaista silmienaukaisua...
- Anonyymi
Ei ole tyhmää ottaa rahoja pois tyhmiltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881