Suomen media ja Joe Bidenin hehkutus.

Anonyymi

Hehkutus ei ota loppuakseen suomen mediassa.

3

86

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuntuu kuin kaikki olisi palannut normaaliin tilaan.

    • Minä olen lukenut vain yhden jutun Bidenistä hiljattain. Se oli Ylellä. Siinä kerrottiin muun muassa Bidenin taipumuksesta keksiä päästään sankaritarinoita itsestään, ja hänen tavastaan käyttäytyä häiritsevästi naisia kohtaan. Kerrottiin paljon muutakin; perhetaustaa, poliittista historiaa jne. Mutta minulta kyllä puuttuvat asennelasit, joilla tuollainen on hehkutusta.

      Olen sillä kannalla, että Trumpia on käsitelty Suomen mediassa poikkeuksellisen ankarasti. Tämä on vain oma näkemykseni, ilman tutkimustietoa, eikä sillä siten ole juurikaan merkitystä. Silti näissä jutuissa tahtoo olla sitä, että niitä katsellaan ideologisten lasien läpi. Samanlainen juttu poliittisesta idolista ja poliittisesta vastustajasta tulkitaan usein ihan eri tavoin. Idolia on törkeästi loukattu, ja vastustajan suhteen oltu liian helläkätisiä. Ei se objektiivisuus siis lukijan päässäkään ole niin mutkatonta, vaikka selvää onkin, että yksikään uutisjuttu ei voi olla täysin objektiivinen, vaikka siihen kaikin tavoin pyrittäisiin. Kyse on aina valinnoista ja näkökulmista.

    • Anonyymi

      Kaikkia USA: presidenttejä hehkutetaan ja haukutaan tilanteen mukaan. Ei tässä Trumppi poikkea. Jos Trumpista on kerrottu sinusta negatiivisesti, se on johtunut Trumpin omasta käytöksestä. Luet vain twiitit ja katsot videot hänestä niin aiellä ne on ne uutiset, ei niitä tarvi keksiä.

      Biden on demokraatti, joka tietenkin puolustaa äänestämistä, sillä sehän juuri demokratian ydin. Mutta sekin on totta, että USA:n demokraatit ovat enemmän oikeistopuolue kuin meidän Kokoomus. Kokoomus olisi jenkkilässä kommunistinen puolue, sillä mitä olen ymmärtänyt he ajavat esim. julkista koulutusta. Ja USA:ssa se on sosialismia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      770
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      64
      560
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      46
      550
    6. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      546
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      66
      536
    8. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    9. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      520
    Aihe