Donald Trump on oikeassa, sillä räikeää vaali vilppiä on ollut, mutta vaali vilppin todistaminen on hankala tehtävä, sekä on erittäin vaikeaa todistaa se, että muuttaako vaali vilppin todistaminen enää lopputulosta, elikkä Joe Biden saattaa silti viedä voiton vaikka osa äänistä todettaisiin vaali vilpillisin keinoin hankituksi.
Katsoin tämän linkkin videon, jossa kannattaa kiinnittää huomiota vaalien rahoittajiin, sekä raha summiin. Myös siihen kannattaa kiinnittää huomiota, että miten äänten laskussa yhdessä vaiheessa alkoi melkein pelkästään saamaan Joe Biden ääniä. Sekä kannattaa muuta laittaa muistiin.
https://youtu.be/1H63c8xcVOE
Otetaan esimerkki, (pankkiirit) Suomen rikkaat haluavat tehdä Suomessa (Joe Biden) Paavo Väyrysestä Suomen Presidentin. Suomen rikkaat antaa niin paljon rahaa Paavo Väyrysen vaali kamppanjaan, että voidaan jokaisen Suomalaisen tietoisuuteen viedä Paavon hyvät teot eduskunta aikakaudelta ja hehkuttaa Paavoa ylimmälle ykkös palkinto korokkeelle ja samalla voisi väittää vastustajan olevan Narsisti tai kaheli tai asiallisesti huonoja asioita pelkästään tuoda esiin vastustajasta.
Elikkä eräänlaita aivo pesua, että Paavo on vastustajaansa parempi kaikilla esitetyiden faktojen valossa. Unohdetaan mainita vastustajansa hyviä saavutuksia.
Suomessa pystyy ostamaan lehti juttuja siten, että juttu suosii tiettyä auto merkkiä enemmän, kuin testeissä olleita muita auto merkkejä, tämä on joskus tullut ilmi, ettei puolueettomia auto testejä ole tehty todellisuudessa. Elikkä ostetaan Yhdysvaltojen lehtien kirjoittamia juttuja tukemaan Joe Biden suosion nostamiseksi.
Jos Paavon kamppanja palkkaa puhelin myyjät soittamaan suomalaisten kännyköihin ja puhumaan Paavon valinnan puolesta, niin kyllä Paavo puhelun jälkeen vaikuttaa jo hieman paremmalta ehdokkaalta, kuin vastustajansa. Katsoin telkkua ja siellä haastateltiin yhtä Yhdysvaltojen kansalaista, joka sanoi saaneensa oliko se peräti 10 tai 100 tai 1000 soittoa päivässä, että hänen pitää mennä äänestämään ja sanoikin menevänsä äänestämään, elikkä rahalla palkattu ihmisiä soittamaan ihmisten koteihin. 1000 soittoa hän taisi mainita ohjelmassa, koska halusi viestittää sitä, että häiriöksi asti tulee puheluita.
Sitten tullaan siihen kysymykseen, että onko väärin mainostaa Paavoa (Joe Biden) näin paljon, että on yli mainostettu Presidentti ehdokas, kun vastustajaa on saman aikaisesti suurin piirtein edellisten vaalien tapaan mainostettu. Ehkä tähän Yhdysvaltojen oikeus antaa ratkaisun, että onko ylimainostaminen sallittua, samaa asiaa jouduttaisiin ratkomaan Suomen oikeudessa, jos tulisi ilmi, että Paavo Väyrystä on kuvatulla tavalla mainostettu huomattavasti enemmän suhteessa vastustajaansa, että onko vaalit sen kannalta katsottuna olleet reilut sekä vilpittömät toiseen Presidentti ehdokkaaseen nähden.
On hyvä asia, että Yhdysvaltojen äänestys tutkittaisiin perusteellisesti, minulle ei ole väliä sillä, että kummasta tulee Presidentti, kunhan valittu Presidentti ei aloita uutta sotaa, niin helvetin hyvä presidentti silloin!
Sillä ei ole paskaakaan väliä, että kuuluuko Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimukseen, sillä Trumpin aikana muut ovat aktivoituneet tekemään ilmaston eteen hyviä tekoja Yhdysvalloissa, mikä on parempi juttu, kun ei se Presidentti aktivisuudella saa tehtyä kuitenkaan ilmasto tekoja. Aivan kuten Sauli Niinistö ei saa tehtyä ilmasto tekoja muiden puolesta vaan muut pitää aktivoitua ja Trump sai omalla päätöksellä muut aktivoitumaan ja näkemään sen, että kuinka tyhmää olisi, jos olisi Trumpin kanssa samaa mieltä ilmasto asioista.
Kun Yhdysvallat lähtisivät pois kokonaan Pariisin ilmastosopimuksesta, niin jäljelle jäävät maat tekisivät enemmän ilmasto tekoja. Jos taas Yhdysvallat palaa takaisin Pariisin ilmastosopimukseen, niin kaikki maat tekevät vähemmän ilmasto tekoja, toivottavasti tässä olen väärässä.
Saasteettoman matkustajalentokoneen teko on ratkaistu kokonaisuudessa, miten se voidaan toteuttaa, joten siksi kannattaa antaa näille kansalaisaloitteille ääniä, että päästään Suomessa valmistamaan saasteettomia matkustajalentokoneita. Saasteetonta tekniikkaa pystytään käyttämään myös Suomi Hävittäjässä. Voin paljastaa sen, että saasteeton tekniikka ei ole akku ratkaisu vaan parempi ratkaisu. Tämä asia liittyy tavallaan Yhdysvaltojen Joe Biden haluun vähentää saasteita ilmastoon, mutta ollaan me Suomessa siinäkin edellä Yhdysvaltoja. Suomalainen hävittäjä on Hx-hankkeessa mukana vaikka Suomen armeijan johto, ei salli kansan edustajien puhua siitä ääneen tai Presidentin puhua siitä ääneen, että kyllä Suomessa myös osataan käydä epäreiluja kilpailuja hävittäjä valinnoissa, kun Yhdysvalloissa osataan epäreiluja Presidentti vaaleja käydä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6983
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6869
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6986
......
Trump on oikeassa vaali vilpistä.
45
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tää on aivan totta, olen samaa mieltä!
- Anonyymi
Voi kun sillä ei ole mitään merkitystä mitä joku anonyymi nettipelle Suomessa on mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Voi sillä olla, vähintäänkin sen yhden äänen verran.

Suomi24:n nettipellellä ei ole yhtään ääntä USA:n presidentinvaalissa. Suomessa hänellä on yksi ääni, joka meni viimeksi Laura Huhtassarrelle ja toisella kierroksella pitkin hampain Sauli Niinistölle, kun hänen vastaehdokkansa kuului seksuaaliseen vähemmistöön.
- Anonyymi
Joe Biden Presidenttinä taitaa olla Suomen kannalta parempi siksi, että hän varmasti antaa perustettavan Suomen lentokonetehtaan vapaasti tehdä yhteistyötä Yhdysvaltojen lentokonetehtaiden kanssa. Elikkä kun Suomeen varmasti lähiaikoina kuitenkin tullaan lentokonetehdas perustamaan vaikkei nämä linkeissä olevat kansalaisaloitteet saakaan ääniä, niin onhan siinä etunsa, kun voidaan yhteistyötä tehdä kenenkään puuttumatta siihen.
Donald Trump olisi varmasti herkästi puuttumassa asioihin, tosin myös hänestä voisi olla hyötyäkin, Joe Biden ei ehkä ole kiinnostunut koko asiasta, että millaista yhteistyötä olisi. Saab lentokone valmistajalla on yhteistyötä Yhdysvaltojen lentokonetehtaan kanssa, jos joku ei tiennyt sitä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6983 Demokraattien suosimissa ja "voittamissa" piirikunnissa näkyi lukuisia tilastoanomalioita, mm. tilastollisesti määränsä enemmän luvulla 10 jaollisia tuloksia. Sama huijausmenetelmä kuin Venäjällä jossa määriin lisättiin ne puuttuvat "oikeat äänet" 5% välein, ja tämän vuoksi Venäjällä nähtiin lukuisia ns. Gauss-mielenosoituksia.
https://randomstratum.files.wordpress.com/2018/02/churov-a-fraud.jpg?w=1000
Toinen menetelmä jolla demokraattien vilppiä on todistettu on Benfordin Laki jota on jo sovellu tulosten avoimeen dataan eikä se lupaa hyvää demokraateille.
https://en.wikipedia.org/wiki/Benford's_law- Anonyymi
Höpöhöpöä!
- Anonyymi
Kykkänän trollaus täällä on yhtä päätöntä kuin autopalstoilakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kykkänän trollaus täällä on yhtä päätöntä kuin autopalstoilakin.
Sinähän se täällä lähinnä trollaat - pelkästään huutelet olemattomia sen sijaan, että vastauksissasi olisi jotain sisältöäkin...
- Anonyymi
Trump voitti vaalit ylivoimaisesti. Yli 70 miljoonaa ääntä vs Bideen n. 20 miljoonaa.
Kansalliskaarti erikoisjoukot laskivat äänet ja tarkistivat vesileimat. Bideen väärennösliouista ne puuttuivat. Vaalikoneet olivat kääntäneet Trumpin äänet Bideelle ja muutakin sähköistä manipulointi tapahtui. Homma on kuitenkin selvä ja oikeus ratkaisee tottakai Trumpin voittajaksi. Bidee joutuu demokraattien, Obaman, kamalahurttaansa yms. kanssa tuomiolle ja tie vie Quantanamoon tai sähkötuoliin.
Kehitysmaalaiset mediat kuten sanoma- yle- jne. vaalipetoksen peittelystä ja terrorismista Quantanamon koppeihin...- Anonyymi
Trumpin todelliset äänet vastaavat tosiaan aika lailla twitterseuraajiensa lukumäärää 88 miljoonaa, samoin bideen 16 milj seuraajaa.
Edessä on kunnon puhdistukset, tällä kertaa voi olla, että sellainen syväpuhdistus ettei ennen nähty. 👍😁🤠 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpin todelliset äänet vastaavat tosiaan aika lailla twitterseuraajiensa lukumäärää 88 miljoonaa, samoin bideen 16 milj seuraajaa.
Edessä on kunnon puhdistukset, tällä kertaa voi olla, että sellainen syväpuhdistus ettei ennen nähty. 👍😁🤠Twitter-seuraajien määrää kannattaa tosiaan täällä toistella, sehän on paras ja aukottomin todiste.
Obamalla muuten 126 miljoonaa.
Kansalliskaartin erikoisjoukot laskivat äänet... No niin, sillä lailla... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpin todelliset äänet vastaavat tosiaan aika lailla twitterseuraajiensa lukumäärää 88 miljoonaa, samoin bideen 16 milj seuraajaa.
Edessä on kunnon puhdistukset, tällä kertaa voi olla, että sellainen syväpuhdistus ettei ennen nähty. 👍😁🤠Näin tulee käymään.Varmasti.
- Anonyymi
Metsäläiset medioineen ja keharit eivät ymmärrä, että vaalitulos puidaan oikeudessa, vaikka miten ihkua niiden onkin rypeä vaalipetostuloksella.
- Anonyymi
Kyllä Trumpin kannattajat ja Rebublikaaninen puolue on tehnyt vaalivilppiä.
- Anonyymi
Kyllä se näin on.
- Anonyymi
Ihmettelevälle maailmalle voisi ensialkuun kertoa, mistä Ballot-gathering -hemmot saivat runsaasti tyhjiä äänestyslippuja esikaupungeissa kiertäessään täytätettäviksi.
- Anonyymi
Katsoin syyskuun alussa tehdyn selvityksen CBS:n uutislähetyksessä.
Osavaltioittain vaihdellen voi postiääniä rajoitetusti tai rajoittamatta antaa toisten palautettavaksi. Sukulaisten, tuttujen tai tuntemattomien.
Vaalipaikalla äänestäen on todistettava henkilöllisyytensä, postitse ei tarvi.
- Anonyymi
Presidentti D.Trump on Jumalan valitsema USA; n presidentti ja kristillisen maailmankatsomuksen apostoli.
Kunhan äänet lasketaan rehellisesti, Hän julistetaan voittajaksi. - Anonyymi
Todistusaineisto massiivisesta ja koko maanlaajuisesta systemaattisesta vaalipetoksesta perustuu kahteen kategoriaan:
1. perinteiset menetelmät, joita demokraatit ovat käyttäneet jo vuosikymmenet ja joita ei ole kyetty kitkemään demokraattivetoisissa osavaltioissa (miksi muuttaa järjestelmää joka takaa vaalivoitot jatkuvasti tulevaisuudessa):
"ballot harvesting" - lipukkeita käydään kokoamassa äänestysalueelta ja ihmisiä "neuvotaan" kädestä pitäen miten äänestetään oikein, toisten ihmisten lipukkeita varastetaan ja täytetään heidän puolestaan, kuolleille ja alaikäisille lähetetään lipukkeet ja muut täyttävät ne heidän lipukkeensa. Näitä kerättyjä ja Bidenille täytettyjä lipukkeita tuotiin sitten nipuittain laskentapaikoille. Näistä on todisteita.
Vastustajan lipukkeiden tuhoaminen. Trumpille annettuja ääniä on hävitetty laskentapaikoilla suuria määriä. Näistä on todisteita.
Lipukkeiden korjailu demokraattien kampanjahenkilökunnan toimesta, eli "väärin" täytettyjen ja hylkyyn menevien lipukkeiden lähettäneille on soitettu ja niitä on korjailtu vaali-illan aikana tai sen jälkeen. Näistä on todisteita.
Lipukkeiden tehtailu Bidenille kun tietokannasta on tarkistettu ketkä eivät vielä ole äänestäneet. Näistä on todisteita.
2. 2000-luvun modernit menetelmät, joissa tietojärjestelmiin jätettyjen takaporttien tai niihin tehtyjen murtojen kautta numeroita muutetaan laskentakoneen muistissa tai siinä vaiheessa kun lukuja siirretään keskuskoneelle. Tästä on olemassa massiivinen todistusaineisto avoimena datana, jonka New York Times ja Edison-yhtiö julkaisivat vaali-iltana. Kaikista viidestä kymmenestä osavaltiosta tuli koko illan ja seuraavan yön minuuttikohtaista dataa rekisteröidyistä äänistä. Tilastollisesti mahdottomat pomppaukset on helppoa ohjelmallisesti tunnistaa avoimesta datajoukosta normaalilla tieteellisellä analyysilla. Tämä todistusaineisto ja todistelu ovat menossa oikeuteen useissa osavaltioissa.
Tietojärjestelmissä olevien takaporttien ei ollut tarkoitus tulla ilmi ja äänien eräsiirtoja Bideniltä Trumpille piti tehdä niin pienissä erin, että sen havaitseminen olisi ollut hyvin vaikeaa.
Vaali-illan yllätys vaalipetosta valmistelleille demokraateille kuitenkin oli Trumpin valtava ylivoima ja etumatka vaali-illan lopussa. He joutuivat paniikkin ja pysäyttivät ääntenlaskennan erityisesti petokseen erikoistuneissa ja demokraattijohtoisissa pääkaupungeissa, joissa väärennetyt äänet voitaisiin helpommin piilottaa datamassaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut Trumpin suuresta etumatkasta johtuen ja demokraatit joutuivat viimeisenä keinonaan ottamaan riskin ja tekemään eräsiirtoja niin paljon, että ne näkyvät selvästi datajoukossa.
Kaikki tulee esiin avoimessa oikeuskäsittelyssä parin seuraavan viikon aikana, sanoo Steven Mosher haastattelussa.- Anonyymi
Ahneuksissaan noita eräsiirtoja tekivät niin suurissa erissä, että laskentakoneilla ei sellaisia määriä voi raportointivälin aikana saada.
Nämä ja muut huijaamiset tietotekniikalla ovat mm. tietoturvakonsultti Russell Ramsland ja tiedustelueversti Phil Waldron osoittaneet.
Molemmat Georgian senaatin kuulemisessa minuutilta 51 alkaen:
https://youtu.be/e35f4pUIYOg
Eräsiirtoja Trumpilta Bidenille todennäköisesti noin neljä miljoonaa ääntä.
- Anonyymi
Huijaus on todella mahdollisuus,kun vielä
tälläi korona aikaan tulee niin paljon äänestäjiä,että ei koskaan Amerikan historiassa.Uudet vaalit ja saadaan asialle
ratkaisu.- Anonyymi
Trump on tietenkin huijannut vaaleissa, mieshän on ammattihuijari. No, hävisi silti vaalit ja joutuu ulos valkoisesta talosta. Valehteli 4 vuodessa jopa enemmän kuin republikaanipresidentit yhteensä ja se ei ole vähän. Republikkaanit ovat tunnettuja juuri valehtelusta ja huijaamisesta, esim george w bush nuorempi valehteli keskimärin 5 kertaa päivässä Irakin joukkotuhoaseista.
- Anonyymi
PITÄISIKÖ UUDET VAALIT JÄRJESTÄÄ NIIN MONTA KERTAA ETTÄ TRUMP LOPULTA VOITTAA?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump on tietenkin huijannut vaaleissa, mieshän on ammattihuijari. No, hävisi silti vaalit ja joutuu ulos valkoisesta talosta. Valehteli 4 vuodessa jopa enemmän kuin republikaanipresidentit yhteensä ja se ei ole vähän. Republikkaanit ovat tunnettuja juuri valehtelusta ja huijaamisesta, esim george w bush nuorempi valehteli keskimärin 5 kertaa päivässä Irakin joukkotuhoaseista.
Todistusaineisto massiivisesta ja koko maanlaajuisesta systemaattisesta vaalipetoksesta perustuu kahteen kategoriaan:
1. perinteiset menetelmät, joita demokraatit ovat käyttäneet jo vuosikymmenet ja joita ei ole kyetty kitkemään demokraattivetoisissa osavaltioissa (miksi muuttaa järjestelmää joka takaa vaalivoitot jatkuvasti tulevaisuudessa):
"ballot harvesting" - lipukkeita käydään kokoamassa äänestysalueelta ja ihmisiä "neuvotaan" kädestä pitäen miten äänestetään oikein, toisten ihmisten lipukkeita varastetaan ja täytetään heidän puolestaan, kuolleille ja alaikäisille lähetetään lipukkeet ja muut täyttävät ne heidän lipukkeensa. Näitä kerättyjä ja Bidenille täytettyjä lipukkeita tuotiin sitten nipuittain laskentapaikoille. Näistä on todisteita.
Vastustajan lipukkeiden tuhoaminen. Trumpille annettuja ääniä on hävitetty laskentapaikoilla suuria määriä. Näistä on todisteita.
Lipukkeiden korjailu demokraattien kampanjahenkilökunnan toimesta, eli "väärin" täytettyjen ja hylkyyn menevien lipukkeiden lähettäneille on soitettu ja niitä on korjailtu vaali-illan aikana tai sen jälkeen. Näistä on todisteita.
Lipukkeiden tehtailu Bidenille kun tietokannasta on tarkistettu ketkä eivät vielä ole äänestäneet. Näistä on todisteita.
2. 2000-luvun modernit menetelmät, joissa tietojärjestelmiin jätettyjen takaporttien tai niihin tehtyjen murtojen kautta numeroita muutetaan laskentakoneen muistissa tai siinä vaiheessa kun lukuja siirretään keskuskoneelle. Tästä on olemassa massiivinen todistusaineisto avoimena datana, jonka New York Times ja Edison-yhtiö julkaisivat vaali-iltana. Kaikista viidestä kymmenestä osavaltiosta tuli koko illan ja seuraavan yön minuuttikohtaista dataa rekisteröidyistä äänistä. Tilastollisesti mahdottomat pomppaukset on helppoa ohjelmallisesti tunnistaa avoimesta datajoukosta normaalilla tieteellisellä analyysilla. Tämä todistusaineisto ja todistelu ovat menossa oikeuteen useissa osavaltioissa.
Tietojärjestelmissä olevien takaporttien ei ollut tarkoitus tulla ilmi ja äänien eräsiirtoja Bideniltä Trumpille piti tehdä niin pienissä erin, että sen havaitseminen olisi ollut hyvin vaikeaa.
Vaali-illan yllätys vaalipetosta valmistelleille demokraateille kuitenkin oli Trumpin valtava ylivoima ja etumatka vaali-illan lopussa. He joutuivat paniikkin ja pysäyttivät ääntenlaskennan erityisesti petokseen erikoistuneissa ja demokraattijohtoisissa pääkaupungeissa, joissa väärennetyt äänet voitaisiin helpommin piilottaa datamassaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut Trumpin suuresta etumatkasta johtuen ja demokraatit joutuivat viimeisenä keinonaan ottamaan riskin ja tekemään eräsiirtoja niin paljon, että ne näkyvät selvästi datajoukossa.
Kaikki tulee esiin avoimessa oikeuskäsittelyssä parin seuraavan viikon aikana, sanoo Steven Mosher haastattelussa.
- Anonyymi
Miten ihmeessä vilppi voi samanaikaisesti olla räikeää mutta mahdotonta todistaa?
Erityisesti hämmästyttää se, että republikaanien omat vaalivalvojat eivät ole nähneet väitettyä räikeää vaalivilppiä. Eivätkä kansainväliset vaalitarkkailijatkaan nähneet väitettyä räikeää vaalivilppiä. Eikä väitetystä vaalivilpistä ole todisteita.
Salaliittoteorialta tämä vaikuttaa edelleenkin kun todisteiden puuttumisella yritetään osoittaa että joku pimittää todisteita.- Anonyymi
Rebublikaanien vaalitarkkailijoita on estetty pääsemästä ääntenlaskupaikoillekkin ja ei edelleenkään päästetä. Ja todisteitahan on valtavasti, paitsi Suomen vihervasemmistolaisessa mediaboolissa.
- Anonyymi
Neljä vuotta demokraatit ja heidän valtamediansa lässyttivät ja lässyttivät ja lässyttivät Venäjän valtavasta, ylivoimaisen voimakkaasta vaalivaikuttamisesta USA:n 2016 vaaleissa.
Nyt kun käytiin 2020 vaalit, niin valtamedia on täysin vaiennut Venäjän vaalivaikuttamisesta.
Eikö maailman väkivahvin vaalivaikuttaja Venäjä muka tehnyt tällä kertaa minkäänlaista yritystäkään vaikuttaa USA:n vaaleihin?
Helsingin Sanomat ei ole kirjoittanut 10 päivään riviäkään Venäjän vaalivaikuttamisesta, kuin ei myöskään valtiollinen YLE. - Anonyymi
Trump on voinut tehdä vaalivilppiä, mutta ei muut.
Trump tehnyt vaalivilppiä ja siksi syyttää Demokraatteja vaalivilpin tekemisestä.
Trump on todella vastenmielinen hyypiö
On harrastanut useamman prostituidun kanssa seksiö, kun oma vaimo oli raskaana.
Yritti sitten pienellä summalla rahaa tukkia naisten suut.- Anonyymi
Todistusaineisto massiivisesta ja koko maanlaajuisesta systemaattisesta vaalipetoksesta perustuu kahteen kategoriaan:
1. perinteiset menetelmät, joita demokraatit ovat käyttäneet jo vuosikymmenet ja joita ei ole kyetty kitkemään demokraattivetoisissa osavaltioissa (miksi muuttaa järjestelmää joka takaa vaalivoitot jatkuvasti tulevaisuudessa):
"ballot harvesting" - lipukkeita käydään kokoamassa äänestysalueelta ja ihmisiä "neuvotaan" kädestä pitäen miten äänestetään oikein, toisten ihmisten lipukkeita varastetaan ja täytetään heidän puolestaan, kuolleille ja alaikäisille lähetetään lipukkeet ja muut täyttävät ne heidän lipukkeensa. Näitä kerättyjä ja Bidenille täytettyjä lipukkeita tuotiin sitten nipuittain laskentapaikoille. Näistä on todisteita.
Vastustajan lipukkeiden tuhoaminen. Trumpille annettuja ääniä on hävitetty laskentapaikoilla suuria määriä. Näistä on todisteita.
Lipukkeiden korjailu demokraattien kampanjahenkilökunnan toimesta, eli "väärin" täytettyjen ja hylkyyn menevien lipukkeiden lähettäneille on soitettu ja niitä on korjailtu vaali-illan aikana tai sen jälkeen. Näistä on todisteita.
Lipukkeiden tehtailu Bidenille kun tietokannasta on tarkistettu ketkä eivät vielä ole äänestäneet. Näistä on todisteita.
2. 2000-luvun modernit menetelmät, joissa tietojärjestelmiin jätettyjen takaporttien tai niihin tehtyjen murtojen kautta numeroita muutetaan laskentakoneen muistissa tai siinä vaiheessa kun lukuja siirretään keskuskoneelle. Tästä on olemassa massiivinen todistusaineisto avoimena datana, jonka New York Times ja Edison-yhtiö julkaisivat vaali-iltana. Kaikista viidestä kymmenestä osavaltiosta tuli koko illan ja seuraavan yön minuuttikohtaista dataa rekisteröidyistä äänistä. Tilastollisesti mahdottomat pomppaukset on helppoa ohjelmallisesti tunnistaa avoimesta datajoukosta normaalilla tieteellisellä analyysilla. Tämä todistusaineisto ja todistelu ovat menossa oikeuteen useissa osavaltioissa.
Tietojärjestelmissä olevien takaporttien ei ollut tarkoitus tulla ilmi ja äänien eräsiirtoja Bideniltä Trumpille piti tehdä niin pienissä erin, että sen havaitseminen olisi ollut hyvin vaikeaa.
Vaali-illan yllätys vaalipetosta valmistelleille demokraateille kuitenkin oli Trumpin valtava ylivoima ja etumatka vaali-illan lopussa. He joutuivat paniikkin ja pysäyttivät ääntenlaskennan erityisesti petokseen erikoistuneissa ja demokraattijohtoisissa pääkaupungeissa, joissa väärennetyt äänet voitaisiin helpommin piilottaa datamassaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut Trumpin suuresta etumatkasta johtuen ja demokraatit joutuivat viimeisenä keinonaan ottamaan riskin ja tekemään eräsiirtoja niin paljon, että ne näkyvät selvästi datajoukossa.
Kaikki tulee esiin avoimessa oikeuskäsittelyssä parin seuraavan viikon aikana, sanoo Steven Mosher haastattelussa.
- Anonyymi
Jos Trumppi saa reikäpään silmien välliin niin korkkaan samppanjapullon :D
- Anonyymi
Trump on oikeassa vaalivilpistä, ei vaan tehnyt sitä tarpeeksi kun hävisi 232-306.
https://yle.fi/uutiset/3-11627076
"Yhdysvalloissa liittovaltion ja osavaltion vaaliviranomaiset kertovat, ettei presidentinvaaleissa ole ilmennyt minkäänlaisia todisteita vaalivilpistä."
Eli Trump ei jäänyt kiinni vaalivilpistä.- Anonyymi
Todistusaineisto massiivisesta ja koko maanlaajuisesta systemaattisesta vaalipetoksesta perustuu kahteen kategoriaan:
1. perinteiset menetelmät, joita demokraatit ovat käyttäneet jo vuosikymmenet ja joita ei ole kyetty kitkemään demokraattivetoisissa osavaltioissa (miksi muuttaa järjestelmää joka takaa vaalivoitot jatkuvasti tulevaisuudessa):
"ballot harvesting" - lipukkeita käydään kokoamassa äänestysalueelta ja ihmisiä "neuvotaan" kädestä pitäen miten äänestetään oikein, toisten ihmisten lipukkeita varastetaan ja täytetään heidän puolestaan, kuolleille ja alaikäisille lähetetään lipukkeet ja muut täyttävät ne heidän lipukkeensa. Näitä kerättyjä ja Bidenille täytettyjä lipukkeita tuotiin sitten nipuittain laskentapaikoille. Näistä on todisteita.
Vastustajan lipukkeiden tuhoaminen. Trumpille annettuja ääniä on hävitetty laskentapaikoilla suuria määriä. Näistä on todisteita.
Lipukkeiden korjailu demokraattien kampanjahenkilökunnan toimesta, eli "väärin" täytettyjen ja hylkyyn menevien lipukkeiden lähettäneille on soitettu ja niitä on korjailtu vaali-illan aikana tai sen jälkeen. Näistä on todisteita.
Lipukkeiden tehtailu Bidenille kun tietokannasta on tarkistettu ketkä eivät vielä ole äänestäneet. Näistä on todisteita.
2. 2000-luvun modernit menetelmät, joissa tietojärjestelmiin jätettyjen takaporttien tai niihin tehtyjen murtojen kautta numeroita muutetaan laskentakoneen muistissa tai siinä vaiheessa kun lukuja siirretään keskuskoneelle. Tästä on olemassa massiivinen todistusaineisto avoimena datana, jonka New York Times ja Edison-yhtiö julkaisivat vaali-iltana. Kaikista viidestä kymmenestä osavaltiosta tuli koko illan ja seuraavan yön minuuttikohtaista dataa rekisteröidyistä äänistä. Tilastollisesti mahdottomat pomppaukset on helppoa ohjelmallisesti tunnistaa avoimesta datajoukosta normaalilla tieteellisellä analyysilla. Tämä todistusaineisto ja todistelu ovat menossa oikeuteen useissa osavaltioissa.
Tietojärjestelmissä olevien takaporttien ei ollut tarkoitus tulla ilmi ja äänien eräsiirtoja Bideniltä Trumpille piti tehdä niin pienissä erin, että sen havaitseminen olisi ollut hyvin vaikeaa.
Vaali-illan yllätys vaalipetosta valmistelleille demokraateille kuitenkin oli Trumpin valtava ylivoima ja etumatka vaali-illan lopussa. He joutuivat paniikkin ja pysäyttivät ääntenlaskennan erityisesti petokseen erikoistuneissa ja demokraattijohtoisissa pääkaupungeissa, joissa väärennetyt äänet voitaisiin helpommin piilottaa datamassaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut Trumpin suuresta etumatkasta johtuen ja demokraatit joutuivat viimeisenä keinonaan ottamaan riskin ja tekemään eräsiirtoja niin paljon, että ne näkyvät selvästi datajoukossa.
Kaikki tulee esiin avoimessa oikeuskäsittelyssä parin seuraavan viikon aikana, sanoo Steven Mosher haastattelussa. - Anonyymi

Kaikki tulee esiin avoimessa oikeuskäsittelyssä parin seuraavan viikon aikana, sanoo Steven Mosher haastattelussa.Massiivisesti on todisteita ja todellakin hyvä temppu on ollut ilmeisesti aidot postiäänilomakkeet tietynlaisella tunnisteella. Nyt kun on vielä paljastunut että kaikki väärennetyt lomakkeet ovat olleet ääniä Pideelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Massiivisesti on todisteita ja todellakin hyvä temppu on ollut ilmeisesti aidot postiäänilomakkeet tietynlaisella tunnisteella. Nyt kun on vielä paljastunut että kaikki väärennetyt lomakkeet ovat olleet ääniä Pideelle.
Kiinasta tuli lentokonelastillinen äänestyslipukkeita joissa painkone oli siististi ja tarkasti valmiiksi mustannut presidentinvalintasoikion Bidenin kohdalla.
- Anonyymi
Selittääkää tää
https://pbs.twimg.com/media/EmyYELIXIAI_OY5?format=png&name=900x900- Anonyymi
Ei mitään todisteita. Kaikki näkee numerot niinkuin haluaa.
- Anonyymi
Trump valitaan uudelle kaudelle presidentiksi T:hiihtäjä 47 härmästä
- Anonyymi
Toivottavasti Supreme Court ratkaisee asian Texasin kanteen perusteella Trumpin hyväksi. Kanteen kohteena perustuslain vastaisesti vaalitapaa muuttaneet osavaltiot

Äänestäjät äänesti perustuslain vastaisesti.Tump voitti vaalit T:hiihtäjä 47 härmästä
- Anonyymi
Miten ihmeessä vaalivilppi voisi olla samanaikaisesti SEKÄ räikeää ETTÄ vaikeasti todistettavaa?
Räikeä kun tarkoittaa sitä että vilppi on helppo havaita, jolloin se tietenkin olisi helposti todistettavissa.- Anonyymi
Jyrkästi eri mieltä aloittajan kanssa.
Vakuuttavat todistukset ovat olleet monissa kuulemistilaisuuksissa.
Giulianin 24 mapissakin niintä oli 2.12. jo kahdeksansataa:
https://youtu.be/ZPrV_QPTtrk
Vaalien varastaminen ei kuulu länsimaihin. Onko näin, että osa teistä "automaattikirjoittajista" ei ole samaa mieltä?
- Anonyymi
Selvin osoitus vilpistä on äänten laskeminen ilman tarkkailijoita.
Tarkkailijoita saatettiin ulos erilaisin tekosyin ja ääntenlaskijat seisaallaan taputtivat- Anonyymi
Selvästi jotain pielessä kun äänimäärässä on dsimaaleja.
Trumpin ääni laskettiin 0,77:nä ja Bidenin 1,23:na. Tässä kohdassa 38:05
https://youtu.be/eZXkAv7yKgw
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003489Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071880Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471707- 961567
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21410Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3561021MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271008