Olemme oppineet ja sisäistäneet humanistisen ihmiskäsityksen

Anonyymi

Haluamme uskoa, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä, eikä kukaan halua tieten tahtoen toiselle pahaa. Ajattelemme, että jonkun ihmisen julmalta tai ilkeältä tuntuva käytös johtuu vain tilapäisestä pahasta olosta, sairaudesta, vaikeasta taustasta tai rankoista kokemuksista. On vaikea käsittää ja hyväksyä, että on ihmisiä, joiden etiikka, moraali ja ihmiskäsitys ovat täysin erilaisia.

Emme usko, että pahuutta on olemassa, ennen kuin olemme sen itse kohdanneet.

Tuota porukkaa on EU:n johto täynnä, joka vastaanottaa kaikenlaista sakkia ja tunkeutujissahan on usein niitä, jotka ovat omia pahuksia karussa, he tiedostavat, että Euroopassa on helppoa, koska poliittnenvaltra mahdollista pahiksille helppoutta.

Samoin esim. Ruotsin ja Suomen politiikot ovat tuollaisia. Järki asustaa näköjään vain PS:ssä, onneksi naiset ovat alkaneet enemmän äänestämään PS:ää ja se on tärkeää yhteiskuntamme tulevaisuuden turvallisuutta ajatelleen.

Kreikasta on ripotellen tulossa taas satoja jihadisteja ja Suomen sosialistihallitus vastaanottaa osaltaan. Viranomaiset haalivat jopa yksittäisiä miehiä Afrikan puolelta Suomeen. Näin tekivät esim. tuoreen Afrikkalaisen puukottajan suhteen, joka Oulussa puukotti Afrikan kaverinsa hengiltä ja nyt tämän mielentilaa tutkitaan...että sillain ja näitä tapauksia vastaanotetaan lisää yhteiskunnan taakoiksi.

Eurooppa tuhoutuu, Euroopan rauha tuhoutuu suvakeiksi kutsuttujen politiikan aiheuttamana, tuhon siemeniä on ripoteltu miljoonittain ympäri Eurooppaa ja jopa pohjhoinen Ruotsi on mitä mainioin esimerkki rapistumisesta rauhan ja turvallisuuden tilassa. !

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        272
        4486
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        267
        3615
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        162
        1911
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        26
        1818
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        299
        1485
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1031
      7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        18
        970
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        122
        922
      9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        883
      Aihe