Viron sisäministeri Mart Helme eroaa vihdoinkin.

Anonyymi

Viron sisäministeri Mart Helme eroaa – Halla-aho: "Helme näyttää monta kertaa ylittäneen lausunnoillaan virolaisen sovinnaisuuden rajat"
Helme on kyseenalaistanut Joe Bidenin voiton USA:n presidentinvaaleissa. Suomessa muistetaan myös Helmen myyjätyttö-kommentit pääministeri Sanna Marinista.

Viron sisäministeri Mart Helme eroaa tehtävästään, kertoo uutistoimisto BNS.

Viron yleisradion ERR:n mukaan Helme on kertonut päättäneensä erota eilisen uutisoinnin jälkeen. Helme sanoi eronsa syyksi virolaisten tiedotusvälineiden panettelun ja valehtelun.

Helmen mukaan hän ei ole sanonut mitään, mikä olisi vaarantanut Viron turvallisuuden tai mitä ei olisi jo sanottu Yhdysvaltojen mediassa.

Viron yleisradio kertoi sunnuntaina, että Ekre-puoluetta edustavan sisäministeri Helmen ja hänen poikansa valtiovarainministeri Martin Helmen kommentit Yhdysvaltain presidentiksi nousevasta Joe Bidenista ovat herättäneet kuohuntaa.

Martin Helmen mukaan presidentinvaalit olisivat olleet "selvästi vilpilliset". Sisäministeri Mart Helmen mukaan "syvä valtio" olisi taas sekaantunut ääntenlaskentaan. Pääministeri Jüri Ratas tuomitsi kommentit, kuten myös maan ulkoministeri Urmas Reinsalu. Reinsalun mukaan kommentit ovat "hulluja" eivätkä edusta Viron virallista linjaa.

Mart Helme herätti viime vuonna huomiota vähättelemällä Suomen pääministeriä Sanna Marinia (sd.). Lokakuussa kohauttivat puolestaan Helmen näkemykset homoseksuaaleista.

Kaljulaid tuomitsi Ekre-ministerien puheet
Presidentti Kersti Kaljulaid, pääministeri Jüri Ratas ja ulkoministeri Urmas Reinsalu ovat jo onnitelleet Bidenia vaalivoitosta ja tuominneet Ekre-ministereiden puheet.

Presidentti Kaljulaid on kutsunut kommentteja hyökkäykseksi Viron demokratiaa ja maan turvallisuudelle tärkeintä liittolaissuhdetta vastaan.

Hän ilmoitti eilen kutsuvansa kansallisen puolustuksen neuvoston koolle tällä viikolla pohtimaan ministereiden puheiden seurauksia.

Halla-aho ei yllättynyt ministerin erosta
Suomessa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo, ettei pidä Helmen eroa "kovin suurena yllätyksenä".

– Häneen (Helmeen) on kohdistunut suuria paineita hänen hiukan varomattomien lausuntojensa vuoksi. Minulla ei ole sen kummemmin tarvetta lähteä niitä kommentoimaan, Halla-aho toteaa Ylelle.

– Virolaisessa politiikassa ja yhteiskunnassa ne sovinnaisuuden ja sallitun rajat ovat ehkä edelleen hiukan toisessa paikassa kuin Suomessa. Mutta Helme näyttää monta kertaa ylittäneen myös virolaisen sovinnaisuuden rajat lausunnoillaan. Ei tämä varmaan kovin suuri yllätys siinä mielessä ole, Halla-aho jatkaa.

Halla-ahon mukaan Yhdysvaltain vaalitulosta ja sen oikeellisuutta ei ole aiheellista miltään osin kommentoida.

– Olen itse omissa puheenvuoroissani korostanut sitä, että kaikkien osapuolten olisi hyvä kunnioittaa olemassa olevia pelisääntöjä. NIin myös Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.

– Minun mielestäni ei ole syytä kyseenalaistaa vaalitulosta, jos se on laissa määrätyn prosessin mukaan saavutettu. Toisaalta ei ole myöskään syytä kyseenalaistaa hävinneen osapuolen oikeutta kääntyä niin halutessaan lakia ja lain toteutumista valvovan oikeuslaitoksen puoleen, Halla-aho sanoo.

Tämä ministeri on saanut paljon pahaa aikaan sanomisillaan.
Käytös täysin ala-arvoista.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        272
        4486
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        267
        3615
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        162
        1911
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        26
        1818
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        299
        1485
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1031
      7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        18
        970
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        122
        922
      9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        883
      Aihe