Miten voi olla mahdollista että EU:sta tulee määräys että Suomalaisten kaikkien talonyhtiöiden on otettava vesimittarit käyttöön asuntokohtaisesti? suomen vedethän on kansallisomaisuutta! Aikooko hallitus olla taas kerran EU:n mallioppilas ja taipua siinä ohessa Suomen kansan (veden) kansallisomaisuuden itsemääräämis oikeudesta EU: n tahdon alaiseksi vasallivaltioksi kansallisomaisuudenkin suhteen!?
Itsenäinen Suomi, vitsi?
Itsenäinen Suomi, vitsi?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Asia on paljon paikallisempi: kuka omistaa taloyhtiön veden?
Vesi maksaa joka tapauksessa ja siitä laskutetaan taloyhtiötä käytön mukaan. On vain oikeus ja kohtuus, että myös asukkaat maksavat käytön mukaan. Ei siihen EU:ta tarvita vaan järkeä.
Tuhansien järvien maa ja vuokrat senkun nousee ja nyt vielä vedetkin vuokralaisten maksettavaksi . Kaupungin vuokra asunnothan eivät saa olla voittoa tuottavia, se on jo laissa.
Asunto ei tuota ainakaan veden osalta voittoa, jos asukas maksaa vedestään käytön mukaan, mutta tappiota se saattaa tuottaa, jos vesimaksu on kiinteä ja asukkas käyttää kohtuuttomasti vettä.
Suomessa vesi kuuluu vesialueen omistajalle , ei muille.
Jätevesi ja saasteet maataloudesta taas kuuluu yhteiskunnan putsata , ei vesialueen omistajan.
Ei kuulu, vesi on valtion.
Vesi kuuluu veden omistajalle missä vesi on ei muille.
Ilma kuuluu maan omistajalle
VESI EI OLE VALTION OMISTAMA, vaan maa tai vasialuuen omistalle. Niiltä osin valtio voi olla omistaja jos on vesialueen omistaja-,
Ei sitä vettä tarvitse hanasta ottaa, jos pitää sitä liian kalliina.
Juomaveden voi kantaa pullolla kaupasta ja peseytymässä voi käydä uimahallissa.
Ha ha, kalliimmaksi tulee kaupan vesi ja uimahallitkin erralla noin 7-10 euroa, jotta sellai.
Se on yks Hailee kuka kaivosten pilaamat paskavedet omistaa.
Ne vois aivan hyvin lahjoittaa Germaanille
Maatalous on vedet pilannut. Nyt alkaa Pohjanlahtikin olla pilalla
Nyt on hallituksella oiva tilaisuus olla jälleen EU:n malli-oppilas ja
ja lahjoittaa vedet EU:lle, jotta EU voi periä maksun vesistä.
Jollain on maataloustuet maksettava , tulevaisuudessa EU verolla ja ehkä vesimaksulla.
Taloyhtiössämme asukkaiden halusivat yhtiökokouksessa vesimittarit huoneistokohtaiseksi mutta kun asiasta alettiin keskustella niin huomautin keskimääräisen vedenkulutuksen olevan suomalaisten keskuudessa noin 160litraa/vrk kun taas taloyhtössämme vedenkulutus oli noin 100 litraa /vrk.
Tämän jälkeen alettiin asukkaiden piirissä kyselemään että olemmeko liian likaisia kun käytämme niin vähän vettä.
Kymmenien tuhansien vesimittarihankinnat jäivät näinollen tekemättä ja putkifirmojen ja konsulttien järjettömät hintapyynnöt näiltä saamatta.
Kyllä Suomessa vettä riittää eikä Eu:n satraappeja
Ja heitä lobbaaavia putkifirmoja pidä Suomen vesi-asioissa kuunnella.
Se vesimittari maksaa kun se asennetaan, se hinta ja se työnhinta jayleensä tosikalliiden putkiremppojen yhteydessä ne vesimittarit asennetaan. ei siis halpaa lainkaan. Kyllä täytyy omaa vedenkulusta pienentää ihan minimiin, jossa vähän säästyy ruokarahaa ja pakkassaappaisiin rahat putkiremontin jälkeen. Se on noin 10-17 000 euroa per huusholli 1-3 huonetta kerrostalossa.
meillä taloyhtiössä on porakaivo, se on ulkona, mutta käyttövedet kylmät haetaan kanistereilla sieltä.ei maksa mitään, on ilmaista vettä, mutta vaatii viitseliäisyyttä.
Onko niin, että jos suomalaiset vettä säästää, aavikot alkavat kukoistaa. Ihan naurattaa maailmanpelastajien ajatuksenjuoksu.
Meillä vesi on halpaa. Ei luulisi kenekään pillittävän siitä.
Ei kansallisomaisuutta voi yksityinen monopoli omistaa ja ottaa sitä kansalta koska valtio on koko kansa.
Kansanäänestys ehdoton asiasta.
Eikös tuosta ole muutama kuukausi sitten kansalaisaloite veden yksityistämistä vastaan ja se käytiin eduskunnassa läpi että Suomalaista vettä ja vesilaitoksia ei yksityistetä?
Vesi on ilmaista.
Maksat vain sen puhdistamisesta ja laittamisesta paineella putkeen ja jäteveden poistamisesta ja puhdistamisesta.
Ymmärrätkö, vai kirjoitanko hitaammin?
Ymmärrän. Mutta ymmärrätkö sinä, mikä on kansan monopoli?
Kansan monopolia ei ole olemassakaan.
Vesi kuuluu maanomistajalle koska vesi on maanpäällä tai joskus alla.
Suomessa on vesilaki. Jotkut kunnat ovat yrittäneet ulkoistaa vesihuolto sa sähkönsiirron tapaan. Pian olisivat monikansalliset pääomasijoittajat olleet kuntien vesilaitosten omistajina laskuttamassa vedestä. Huolehditaan siitä, että vesilaitokset pysyvät yhteiskunnan omistuksessa ja vedestä emme joudu maksamaan pääomasijoittajille osinkoja.
Et voi tulla meidän maalle ilmaiseksi pumppaamaan vettä, Sopii kokeilla
Samaa mieltä, vesi ja puhtaus on perusoikes. Vesi on uusiutuva luonnonvara, sitä Suomessa riittää. Ilmastoa ja vesistöjä haittaa enemmän saastuttavat kaivokset, soiden kuivatus, tulokaslinnut.
Puhtaus on tärkeämpää, muuten tulee ihottumia, paiseita, tulehduksia jne. Ei vähävaraisilla ole varaa maksaa suuria vesilaskuja! Eräällä papalla oli vesilasku kuulema 390e/3kk, vaikka hän kävi vain n. 1x vkossa suihkussa, pesi pyykit talon pesutuvassa, ja lämmitteli ruuat lähinnä mikrossa. Itse asuin muutaman kuukauden uudessa vuokrakerrostalossa (yksityinen iso yhtiö), ja sähköntasauslasku oli niin suuri, että sitä moni ihmetteli, ja tuntui, että siinä oli mukana 3-4 alemmankin kerroksen kertymät! Siinä oli kyllä iso kylpyhuone sauna pestävänä mm.
Vanhukset kuulema keräilevät vesimittaritaloissa sade- ja tiskivetensä talteen parvekkeelle esim., jotta saavat niillä huuhdottua wc-pyttynsä!
No, EU määrää: selibaattia vaan, pissikää ämpäriin, ei vähävaraisille pesuja.. Jos maksut menevät perintään, voi tulla häätö. Kyllä on kurjaa, koska tuo 20e/hlö/kk oli sentään tasa-arvoinen hinta, ja sen asumistukikin hyväksyi ok. Tai "vesi sisältyy vuokraan", ja on esim. kapungin vuokratalon budjetissa näkyvissä, ei ole välistävetäjiä siis..
Juuri, kun kansa oli oppinut pesemään käsiään, tulee tuo uutinen. Ja, että ravintolaan pitäisi mennä syömään, noutopöydästä.. Jotkut menivät siellä ennen wc:n kautta, mutta unohtivat käsipesun (pikkuhädällä), ja matkalla koskivat vielä taas ovenkahvoihin ja näppäimiin yms. Jos ravintolat ja baarit vielä entiseen tapaan iskevät siivotessaan tuolien istuinpuolet märkiä pöytiä vasten, on kimara valmis. Jos kotonakaan ei ole pesty itseä kunnolla, saanut/voinut pestä, asiakkaat siis. Lisästressiä ja masennuksen aihetta taas ihmisille, kotona kokopvn oleville vanhuksille, kotiäideille, työttömlle, vammaisille, lapsi- ja eläinperheille.
Nimim.: Ei paljua ei ammetta
Vesi maksaa Helsingissä 3,5 €/m3, kun otetaan huomioon myös jätevesimaksu.
Keskiskulutuksella se on alle 200 €/vuosi.
Taloyhtiölle tulee lisäksi maksu päävesimitarin koon mukaan, mutta sitä ei laskuteta vesimaksussa.
20€/kuukausi kattaa keskimääräisen vedenkulutuksen.
Todellinen kulutus vaihtelee kuitenkin 90-270 l välillä vuorokaudessa.
Vesimittari laskee vähän kuluttavan ihmisen vesimaksun puoleen kun taas eniten kuluttavalla se kaksinkertaistuu. Niin sen tietenkin pitääkin olla.
Kuutio vettä on 1000 litraa . Eli siis 100 tavallista 10 litran ämpärillistä vettä. Paljonko käytät suihkussa vettä. Paljonko juot hanavettä kuukaudessa. Tiskikone vie osansa ja pesukone vie osansa.
Toisiakin tapoja on pestä astiat ja vaatteet.
En ole laskenut, mutta se on varmaan siinä keskikulutuksen nurkilla. En ainakaan keksi miksi se olisi enempää tai vähempää. 20 euroa kuussa on ihan sopiva hinta, kun suurin osa siitä menee paskavesien puhdistamiseen.
Kaksinaismoraali
http://www.iltalehti.fi/raha-nyt/a/39bd2a0d-3972-497e-bea4-583510bd090f
tuhansien järvien maassa jossa sataa vettä vuodessa noin 300 päivää niin EU määrää Suomessa talonyhtiöille vesimittarit, uskaltaako Suomi kerrankin siellä EU:n ytimessä sanoa EI ja olla kerrankin ITSENÄINEN SUOMI!
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.287917
Tansanian kuivuus pakottaa jopa syömään ruohoa.
http://www.maailma.net/nakokulmat/tansanian-kuivuus-pakottaa-jopa-syomaan-ruohoa/
Onko se kestävän kehityksen tavoite että veden on riitettävä esim, tansaniassa vain avokadoille jotta vaikka stadin nousukkaat ja hipsterit voivat tuntea itsensä olevan ilmastonmuutosta vastaan?
Ei ne vedet mihinkää häviä. Nyt monella taloyhtiössä yhteinen mittari. Veden kulutus maksetaan kimpassa. Jos joku kuluttaa enemmän, toiset joutuu maksamaan siitä. Kukaan ei välitä veden kulutuksesta, kun muut joutuu maksamaan siitä.
Joka asuntoon mittarit ja jokainen maksaa sen, mitä itse kuluttaa. Reilua
Ei onnistu lahtarit!
Myöhäistä.
Se on jo tapahtunut, stallari
"Käsky"
Se miten Suomessa hoidetaan asioita ei ole Eu:n määrättävissä. Autonminen valtio päättää itse asioistaan ja tuollaista määräysvaltaa jonka kautta asetettaisiin saneeraus veloite kansalaisille ja suoria kustannusvaatimuksia yksittäisille ihmisille ei ole edes Suomen hallituksella.
Hallintovalta ylettyy valtakunnallisiin asioihin ei suoranaisesti yksilöihin. Demokratiassa valta on hajautettu mm. syytä että se ei kasautuisi ja kasvaisi liian suureksi jollekin taholle , jolloin sitä voitaisiin käyttää auktoritteettina, jonka kautta jokin taho toteuttaisi mielihalujaan . Tuolla on siis ehkäisty mm. se että poliittista käskyvaltaa ei voida soveltaa suoraan yksilöihin tai käyttää määräysvaltaa heidän omaisuutensa suhteen . Mm Tuollaisista syistä vallankäyttö on hajautettua ja irrallista tuomiovallasta .
Mikäli uudistuksiin poliittisen järjestelmän kautta rakennusteknisesti pyrittäisiin olisi tuollainen kehitys laitettava käyntiin uudisrakentamisen kautta , uusien rakentamismääräyksiä ja silloinkin asioiden oltava hyvin peruteltuja.
Ja toistaiseksi Suomi on vielä autonominen itsenäinen tasavalta johon ulkoisilla tahoilla ei ole määräysvalta ,ei varsinkaan lainsäädäntömme suhteen joka on itsenäisyytemme ja kaikkien itsenäisten valtioiden peruta ja itsellinen oikeus.
KYLLÄ onnistuu ja on onnistunut kymmeniä vuosia ja kultus vaihelut ovat nelinkertaiset ja jopasuuremmatkin muutamissa tapauksissas
Hyvä kysymys aloittajalta.
Jos saa ennustaa niin Saksa omistaa tulevaisuudessa Suomen vedet
ja koko Euroopan.
Toisaalta sillä ei lie väliä kuka kaivosyhtiöiden pilaamat vedet omistaa
Vesilaki on melkoisen monimutkainen. Vesilaissa sen saaminen on noin oikoseltaan taattu yleisesti ..Suomessa kuitenkin esim vesialueiden käyttöön liittyy yksityisiä omistuksia jollin vesialueet ovat yksityisessä omistuksessa. Niiden kansallistaminen ei taida olla yksioikoinen asia, saati omistuksen siirto jollekin taholle .Tuo taitaisi merkitä suurehkoa sosialisointia ja tietää mittavia lakiuudistuksia joiden läpimeneminen on enemmän kuin epätodennäköistä
Suomen valtio omistaa maat ja vedet Suomessa.