Tähän on tultu:
Papit tarkistuttavat saarnojaan Päivi Räsäsellä
Homopuheistaan poliisitutkintojen kohteeksi joutunut Päivi Räsänen on törmännyt uuteen ilmiöön.
Papit ovat alkaneet lähetellä entiselle sisäministerille, kansanedustaja Päivi Räsäselle (kd.) saarnatekstejään, jotta tämä arvioisi, voidaanko niiden sisällön tulkita rikkovan lakia.
– Pastorit ovat ottaneet yhteyttä ja antaneet tekstejään luettavaksi ja kysyneet, että uskaltaako sanoa näin, etten vain joudu käräjille, kertoo Räsänen tiistaina lähetettävässä Radio Dein Ex-Criminals -ohjelmasarjan jaksossa.
Papit arvioivat Räsäsestä kouliintuneen vihapuhe- ja sananvapauskysymysten huippuasiantuntija, joka on perehtynyt aiheeseen paitsi lainopillisen konsultaation myös omakohtaisen kokemuksensa ansiosta.
Räsäsen raamattusiteerauksista ja kirjoituksista on tehty poliisille kaikkiaan viisi tutkintapyyntöä, joista kaksi on edennyt syyteharkintaan.
¬– Olen kolmesti ollut poliisikuulusteluissa, ja ainakin yhden tapauksen poliisikuulustelut ovat vielä edessä. Päätöstä käräjille menosta ei ole vielä tehty. Yhdestä tutkintapyyntöön liittyvästä radiokeskustelusta olen juuri antamassa loppulausuntoani. Toivottavasti tästä keskustelusta ei tule seuraavaa tutkintapyyntöä, sanoo Räsänen ohjelmassa.
Poliisi on tutkinut Räsäsen lausumia arvioiden, voisivatko ne täyttää ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” -rikosnimikkeen tunnusmerkit. Mikäli poliisitutkinnan ja syyteharkinnan jälkeen tapaus tai tapaukset etenevät käräjille, rikoksesta voidaan tuomita sakkoihin tai maksimissaan kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
– En pelkää tuomiota. Tämä on minulle niin tärkeä asia, etten ole sekuntiakaan katunut, mitä olen sanonut. Olen tarkistanut uudestaan ja uudestaan ne pamfletit ja twiitit, joista minua syytetään. Niissä on vain Raamatun totuus.
Räsänen korostaa, ettei tuomitse sukupuolivähemmistöjen edustajia ihmisinä.
– Homoseksuaaliset ihmiset ovat ihan yhtä arvokkaita kuin kuka tahansa. He ovat Jumalalle rakkaita. Jeesus on kuollut ristillä heidän puolestaan ihan niin kuin meidän muidenkin. Heille kuuluvat ihmisoikeudet. Silti [miehen ja naisen] avioliiton ulkopuolinen seksi on Jumalan tahdon vastaista, se pätee meihin heteroihinkin, avaa Räsänen logiikkaansa.
Verkkouutiset
Papit tarkistuttavat saarnojaan Päivi Räsäsellä!
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884