https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ee4b492f-3e2c-4165-9da8-f18dce0e36b0
Sisäministeri puolustaa ulkomaalaistaustaisia väkivaltaisia mamu jengejä.
"Ilmiö ei ole uusi" Ohisalo raivoaa.
Ohisalo puolustaa mamu jengiä naarasleijonan tavoin
35
159
Vastaukset
- Anonyymi
Ohisalon mukaan riski turvautua rikollisen elämän malleihin kasvaa, jos koulu koetaan vieraaksi eikä kotoa tai muualta, vaikkapa harrastusten parista, saa aikuisten tukea.
Nuo vetää huumeita ja tekee ryöstöjä saadakseen rahaa huumeisiin. Ei ne siksi tuolla hakkaa kantasuomalaisia nuoria, että ei päässyt pallopelissä kentälle.- Anonyymi
Varmaan tuntuu koulussa vieraalta, jos muslimilapsen kotona koulutetaan, että muut lapset ovat vääräuskoisia eivätkä oikeastaan ole samaa porukkaa muslimilapsen kanssa. Miten silloin voisi tuntea kuuluvansa joukkoon? Syy ei ole koulussa eikä muissa oppilaissa.
- Anonyymi
Nyt ymmärrän miksi kaivohuoneella joukolla suomalaisen pojan tappaneita ei saada vastuuseen.
- Anonyymi
Ennen hyvään aikaan roskasakkia katseltiin vain pyssynpiippua myöten. Nykyisin hyysätään miljoonilla ja miljoonilla euroilla.
- Anonyymi
Alan voimaan pahoin lukiessani Ohisalosta tai nähdessäni sen kuvan. Niin paljon inhoan tuota kaistapäätä.
- Anonyymi
Samoin. On kuin luolassa kasvanut olmi sammakko joka ei näe ympärilleen.
- Anonyymi
Täysijärkiset potkisivat nuo elukat omiin maihinsa. Näin olisi pitänyt tehdä 90-luvun alusta saakka. Ei ole meidän tehtävä sopeuttaa, jos ei ymmärrä sääntöjä voi painua v...... n
- Anonyymi
Ohisaloa kiinnostavat rikollisten oikeudet.
Ohisaloa ei kiinnosta muun väestön oikeus elää rauhassa ja turvassa rikollisilta.
Muistakaa helsinkiläiset tämä seuraavissa vaaleissa kun harkitsette äänestää vihreän puolueen ehdokasta. Valinnastanne on suoraa ja selkeää haittaa teille itsellenne ja erityisesti myös omille lapsillenne jotka joutuvat liikkumaan kaupungin kaduilla ilta-aikaan. Ette varmaan halua että Suomessa päädytään samanlaiseen tilanteeseen kuin Ruotsissa? - Anonyymi
On se vaan kumma kun uhrit ovat kantasuomalaisia niin vihervasemmiston suvakkiporukka aloittaa päät punaisina puolustamaan noita rikollisia.
Vaan auta armias jos yhdenkin kerran uhri sattuisi olemaan maahanmuuttajataustainen niin johan keppihevosporukka pistäisi oitis mielenosoitusmarssin pystyyn.
Kyllä suvaitsevaisuudellakin pitäisi olla joku raja.
Tässä ollaan ikävä kyllä lujaa vauhtia menossa ruotsin tielle. - Anonyymi
Ohisalo haluaa Suomeen samanlaisen sotatilan kuin Ruotsissa.
- Anonyymi
Nyt kannattaa paatuneimmankin vihreiden kannattajan vaihtaa toiseen puolueeseen. Ellei sitten jengiväkivalta ja sen ymmärtäminen kiinnosta.
- Anonyymi
Mahtaako Ohivalolla olla mieltymys mustaan makkaraan ?? Vaiko ollakko ihan viher systeemillä elävä ???
- Anonyymi
Eikös poliitikkojen sisäministeri eturivissä pitäisi tehdä kaikkensa ongelmien poistamiseksi eikä selitellä ja luetella mahdollisia eri syitä. Hommiin siitä eikä haaveilla lisää pakolaisia kasvattamaan ongelmia.
- Anonyymi
On se vaan kumma homma, että minäkin tällainen ammattikoulun ja jotain pientä kurssia käynyt, olen tiennyt näiden ongelmien olevan edessä jo lähes 20 vuotta sitten.
Toki ennakoin ilmastonmuutoksen ja napajäiden sulamisvauhdit 90-luvun alussa paremmin kuin tiedemiehet, koska näin kertautumisvauhdin omissa päätelmissäni. Lisäksi en ole korrekti ylikansoitusta kohtaan, joka on planeetalla yhtä suuri ongelma kuin saasteet, mutta josta suvakit eivät halua edes puhua !
Afrikkalaisia ruokkivat lisääntymäänn gepardihatuille rahanjako jatkuu, nenäpäivä on taas edessä. Kiinalaiset hiilen polttelijat ja Intialaiset oma lukunsa ilmastonsaasteissa.
Ja onhan minulla äö:ta toki päätelläkin tulevaa, testattu on, mutta ei sillä väliä eikä se ole kehun aihe, vaan että meistä jokainen terveellä järjellä varusteltu voi itse ajatella.
Ei kannata uskoa Yleä ja vihervassareita näissä maahanmuuttoasioissa lainkaan tai ei pidä antaa heille anteeksi sitä, että ovat rasismisoineet yli vuosikymmenen PS-puoluetta ja se vain yltyi 2010-luvulla.
Afrikkalaisia ja Lähi-itäläisiä ei kannata ottaa lainkaan maahan, koska joukossa on liiaksi riesaa aina, tätä olen sanonut jo kauan olkoonkin, että joukossa on hyviä (minäkin tiedän eräitä, joiden kanssa käyn keskusteluakin)
Onneksi nuoret kantaväessä ovat alkaneet tajuamaan, että tästä ei Afrikkaa taikka muslimimaata tule tehdä, vaikka Ylen lähes joka mainoksessa ja ohjelmassa on kiintiöesiintyjä, vaikka suhteellisesti tulisi olla vain satunnaisesti.
T: Folio Mulder - Anonyymi
Psykologisten syiden Ja seurausten analysoinnin Ohisalo voisi jättää asiantuntijoille. Ohisalon työtehtäviin kuuluu nuorison laittoman toiminnan lopettaminen ja kansalaisten liikkumisen turvaaminen.
- Anonyymi
"Keskeistä on eriarvoisuuden vähentäminen."
No koskahan se alkaa näkymään? Leipäjonotkin kilometrien pituisia!
https://www.aamulehti.fi/a/12002dd6-188f-4b92-be02-c561137e43da- Anonyymi
Ei ole edes kuntapoliitikkoa noissa jonoissa näkynyt. Varmaa miljooniensa kanssa kalliin viini ja pihviatrian ääressä. Kuten natsiupseerit Stalingradissa.
- Anonyymi
Juuri näin. Oman maan eriarvoisuus ensiksi kuntoon, ennen kuin mietitään yhtään mitään muuta.
- Anonyymi
Jos ilmiö ei ole uusi, niin eikö olisi jo korkea aika puuttua siihen? Vaikuttaa siltä, ettei tilanne parannu itsestään.
- Anonyymi
Samaa ajattelin itsekin.
- Anonyymi
Suomen velvollisuus on pitää huoli että Afrikan nuorisorikollisilla on hyvät olot.
terv. vihreä edustajasi - Anonyymi
Missä ovat Odinin uljaat soturit silloin, kun heille olisi tarjolla tositoimia?
- Anonyymi
Kun nämä eivät halua ollenkaan sopeutua länsimaiseen elämään
- Anonyymi
Poliisin pitäisi satuttaa ja kuulustella noita ihmissaastoja
- Anonyymi
Ohisalo, mamujengin kuningatar
- Anonyymi
Miksi tuo puhuu aina asian viersstä eikä vastaa kysmyksiin?
Tyhmä vai kiero?- Anonyymi
Vihreät voivat tuolla kustaan-omaan-pesään-suvaitsevaisuudellaan saada maahanmuuttajien kannatuksen mutta menettävät kantasuomalaisten kannatuksen. Seuraavissa vaaleissa sen voi huomata.
- Anonyymi
Miksi kaivohuoneen mustia joukkotappajia ei saada vastuuseen?
- Anonyymi
koska se oli parempaa tappamista
- Anonyymi
Ohisalo on kieltänyt poliisia tutkimasta asiaa.
- Anonyymi
Ohisalo puhuu kuin robotti. täysin tunteettomasti. Tunteeton myös kantasuomalaisiin kohdistuneisiin ulkomaalasitaustaisten tekemiin raiskauksiin ja väkivaltaan
- Anonyymi
Osuit asian ytimeen
- Anonyymi
Väkivallalle ja tappamisille on ministeritason tuki. Siksi sitä on mahdotonta saada loppumaan.
- Anonyymi
Se on niin noloa myöntää olevansa väärässä, kun on vuosikausia jankannut omaa sinisilmäistä ideologiaansa. Vielä nolompaa on jatkaa jankkaamista, kun hitaammatkin tajuavat jo, ettei keisarilla ole vaatteita.
Missä olet Ohisalon kanssa eri mieltä, kun hän twiittaa:
"Tavoitteena on parantaa rikoksilla oirehtivien nuorten hyvinvointia ja tukea nuorten kasvua niin, että vältetään haitallista kehitystä ja puututaan välittömästi elämänhallintansa kanssa vaikeuksissa olevan toimintaan, jotta nuoren elämä saadaan nopeasti oikeille raiteille."
Eikö sinusta pitäisi puuttua välittömästi nuorten rikoksiin ja päihteiden käyttöön? Olisiko sinusta tärkeää, että lapset EIVÄT voi hyvin? Eikö nuorten elämää pitäisi yrittää saada oikeille raiteille?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884