Hei! Mua on vaivannut pari viikkoa sellainen vaiva, että vatsassa on lähes jatkuvasti ilmaa. Se ei tahdo tulla pois pieruina tai röyhtäisyinä. Olen huomannut, ettei mikään ruoka vaikuta vaivaan. Välillä vaiva saattaa häipyä kokonaan ja välillä tulee takaisin. Vatsan turvotus ei ole kivuiltaan kova. Vain vatsan venyminen tuntuu epämiellyttävältä. Maitohappobakteerit auttaa vähän ja olen käyttänyt myös ilmavaivoihin tarkoitettua lääkettä, joka auttaa jonkin verran. Uloste on ollut normaalia. Ei verta ulosteessa eikä ummetusta eikä ripulia. Ruokahalu pysynyt vaivasta huolimatta normaalina. Mitä vielä voisi kokeilla? En lääkäriin näin lievissä oireissa lähde.
Ilmaa vatsassa
2
344
Vastaukset
- Anonyymi
Etkä ole muuttanut liikkuvasta työstä istumatyöhön? Etkä ole jostain syystä alkanut syödä enemmän makeata, sehän on aika tyypillistä näin syksyllä piemän tullen, alkaa maistua sekä rasvainen että makea?
Jos syön hedelmää/raakaa kasvista ja siihen suklaapala päälle, alkaa pierettää.
Onko sinulla mahdollista heti päästää tulemaan kun pierettää. Jos joutuu muutaman pierun pinnata niin ei sitten enää meinaa tullakaan.
En osaa röyhtäistä, joskus kaljaa judoessa tuntuu että pallea pullistuu. Silloin työnnän kevyesti sormen kurkkuun ja tulee piiitkä röyhtäisy.- Anonyymi
Syön vähempi makeaa kuin ennen enkä syö roskaruokaakaan usein. Liikun säännöllisesti kävellen tai pyöräillen. Kävely auttaa toisinaan pieruja tulemaan ulos. En pidättele pieruja, vaan annan tulla ulos kun ovat tulkakseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh824280Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.1163303Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1213287Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412744Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2182534"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk192181Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112016- 291954
Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk471910Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?
Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.01903
