Riihimäki siirtyi vankkaan johtoon!

Nimittäin koronatartunnoissa. 17 todettua tartuntaa ja meillä vain 10, pitää nyt kaikkien tsempata, että saamme riksulaisten johdon kurottua kiinni. Joten kaikki joukolla Willaan hengaamaan!
6100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jaa.

Äänestä

6.11 Hyvinkäällä 143 tartuntaa, joista 2 vko.n aikana18. Riihimäen vastaavaa listausta mulla ei ole, mutta pienempiä ne olivat. Nyt en ehtinyt päivittää listaa muutaman päivän osalta. Aloitus ei siten voi pitää paikkaansa. Olen pitänyt listaa jonkin aikaa, jotta eri tilanteissa voi oikaista jopa valheita. Faktaluvut on hyvä olla olemassa.

Äänestä
  • Eilen Riihimäen vastaavat luvut 55 tartuntaa,joista 2vko.n aikana 17 ! Siinä sitä faktantarkistusta. Hyvinkää eilen 144 ja 10.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eilen Riihimäen vastaavat luvut 55 tartuntaa,joista 2vko.n aikana 17 ! Siinä sitä faktantarkistusta. Hyvinkää eilen 144 ja 10.

    Niin, viimeisimmät luvut ovat ne, joilla on väliä. Eihän kestävyysjuoksussakaan lasketa tuloksia Paavo Nurmen ajoista lähtien, kun puhutaan siitä, miten hyvin Suomen kestävyysjuoksulla nyt menee.

    Äänestä

Hyvinkäällä on taas viime päivinä ilmoitettu suurempia määriä uusia korona-tartuntoja. Ilta-Sanomien mukaan muutos kahden viikon takaiseen on Hyvinkäällä 23 ja Riihimäellä 9 (IS 15.11.20). Tämän lisäksi taisi pari päivää sitten olla jossain juttua altistuneista Hyvinkäällä.

Mistä mahtavat johtua Hyvinkään viime päivien kohonneet korona-luvut? Onko täällä ollut jokin superlevittäjä liikkeellä tai muu joukkoaltistus?

Äänestä
  • Joku joulutempaus kauppakeskuksessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nimittäin koronatartunnoissa. 17 todettua tartuntaa ja meillä vain 10, pitää nyt kaikkien tsempata, että saamme riksulaisten johdon kurottua kiinni. Joten kaikki joukolla Willaan hengaamaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu