Halla-aho varmasti inhoaa, että joku käyttää sanaa uho hänen kohdallaan. Asia on perussuomalaisissa koordinoiduttu virallisissa yhteyksissä muiden hoidettavaksi.
Silti vaikuttaa, että Halla-ahon pahin uho oli taittunut kuukaudessa. Halla-aho ilmoitti Ykkösaamussa, että puolue tavoittelee parasta kuntavaalitulosta historiassaan, ei enää puhunut suurimman puolueen asemasta niissä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Saattaa olla, että ehdokkaita ei kaikesta kampanjoinnista ole sittenkään kertynyt hänen toivomaansa vauhtia. Lauantaina Halla-aho sanoi puolueen tavoitteeksi noin 6 000 ehdokasta. Koossa oli noin 3 000. Innokkaat puolueaktiivit on varmasti jo värvätty. Sen jälkeen tulee vaikeampaa.
Keskusta on hyvä pitämään kiinni asemistaan ja todellisen vastustajan ilmaantuminen maaseudulle vuosikymmenien jälkeen voi piristää sen uupahtaneita aktiiveja.
Perussuomalaisten paras kuntavaalitulos on helppo saavuttaa. Timo Soini ei pystynyt koskaan toistamaan eduskuntavaalijytkyjään kunnallisvaaleissa. Viime kuntavaaleissa perussuomalaiset sai vain 8,8 prosenttia äänistä. Siitä on helppo parantaa.
Missä persujen kuntavaalijytky?
23
72
Vastaukset
- Anonyymi
Vain 3000 ehdokasta persuilla kasassa,mikä mättää?? Suomen suurimman puolueen titteli piti olla helppo saavutus! Saako persut 8,8% jytkyn??
- Anonyymi
Mee laiska töihin !räkäleuastaki voi tulla mies muttei tyhjännaurajasta!
- Anonyymi
Miksi ehdokkaita on vain 3000 mikä meni pieleen,valtakunnan 1 puolueen paikan valloitus piti olla helppo!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ehdokkaita on vain 3000 mikä meni pieleen,valtakunnan 1 puolueen paikan valloitus piti olla helppo!!
Oikeistopuolueiden alasajo on alkanut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistopuolueiden alasajo on alkanut
Barometrit lupaa persuille alamäkeä
- Anonyymi
Itseriittoisat persut tulevat pettymään kuntavaaleissa isosti
- Anonyymi
Totta
- Anonyymi
Antaa teidän vaan touhuta, "hyvältä näyttää".
- Anonyymi
Silti vaikuttaa, että Halla-ahon pahin uho oli taittunut kuukaudessa. Halla-aho ilmoitti Ykkösaamussa, että puolue tavoittelee parasta kuntavaalitulosta historiassaan, ei enää puhunut suurimman puolueen asemasta niissä.
Niin se takki kääntyi Jussillakin ties kuin monetta kertaa- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Korpraali se taisi olla?
- Anonyymi
Mikä on Jussin sotilasarvo?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on Jussin sotilasarvo?
Kapteeni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on Jussin sotilasarvo?
Eikös liene sama kuin meidän ulkoministerillä?
- Anonyymi
Taitaa persuille jäädä kuntavaaleista tuhnu käteen
- Anonyymi
Helsingissä ainakin teidän vihervassareiden suojatit hoitaa tehtävän Persujen piikkiin. Puukottamalla ja ryöstelemällä suomalaisia nuoria. Helsinki hyi helvetti! Onneksi en asu lasteni kanssa siellä matugetossa. Siellä nyt todella lapsenne saa nauttia monikulttuurisuudesta. Onnea vaan ja kiitos tästäkin vihervassarit.
- Anonyymi
Se jytky tulee 18.04.21
- Anonyymi
Käy hyvä mies lääkärissä! Ummetus on pahana selvästi.
- Anonyymi
Persuilla täysi vaalipaniikki päällä,voiko kuntavaalien tuhnua enää pelastaa?
Mitä tekee Halla-aho?- Anonyymi
Miksi jytkyä ei tule?
- Anonyymi
Miksi persut eivät pärjää vaaleissa
- Anonyymi
Tai Odini Koopperin testissä
- Anonyymi
Oota nyt ensin, että ne vaalit käydään,pökiö.
- Anonyymi
Hallituksen tavoite, uusista työttömistä paikoista onnistuu:
https://www.lainvoima.com/kohde.php?id=10079&pid=123056
Vuorossa hotelli.
Lisää rahaa lasten kuol..koulutukseen siis maahan jossa ei ole enää töitä sitten silloin
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883