Sapettaa kun yhä vaan vieläkin harvakseltaan joku taivastelee eurohintoja muuntaen ne "mummon markoiksi". Kuka ääliö tämän sangen vitsikkään hokeman edes lanseerasi. Bensa-aseman kahvikuppi maksaa monessa paikassa sen kaksi euroa, ja voi kamalaa kun olis ollu aikanaan luokkaa ihan 12 markkaa ja muutenkin sillä rahalla saa paketillisen jostain Riikan satamasta tai Uumajan lossilta vuonna 50.
Minulla on eurokokoelma jossa Suomen ensimmäinen vuosi euroilla oli 1999, yhteiskäytössä päällekkäin siirtymäaikana markkojen kanssa. Tuohon muutosaikaan kämppäni vuokra Kirkkonummella oli 1200 markkaa. Siispä vuokrat yli 200 euroa ovat hirveää ja tavatonta, niinkö? Ja eikö mitään vaikuta sekään että siitä on yli 20 vuotta?
Muistaakseni markan loppuaikoina kaljatuoppi tai tupakka-aski oli parin kympin luokkaa (siis reilu kolme euroa, voi herra isä) ja baarit kun menivät säällisesti kiinni yhden pintaan ei saanut menemään kun satasen tai kaksi (kai jotain 30 euroa tjsp.)-
Kyllä voisi yhtä hyvin muuntaa riikintaalereihin ja voivotella tätä nykyajan menoa kun on niin vaikeaa. Jollain tapaa ihmiset kuitenkin asuvat vuokralla työllään (ei kyllä kaikki) eivätkä makaa pitkin katuja nälkään kuolleina ja joka sossupummilla on jonkunlainen autonreuhka. Olisko kuitenkin niin, että palkkoihinkin on tullut jotain muutoksia, ja tässä kalleuden voivottelussa verrattuna tsaarin aikaan ei huomioida sen aikaisia palkkoja (eli lopulta: kalleutta)? On vaan vaikeaa vieläkin, joillekin 90-luvun lamasta selvinneille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.