Television salakatselu oli hoitokokousvuosina suorastaan pääasia hoitokokouksissa eri pahojen henkien ohella, vaikka väitetyt miljoonat taalat oli saatu kommunistien savustamiseksi ulos vl-liikkeestä.
Otsikon aiheesta sen verran poiketen kerron että vaikka nykykatsannossa tuo puna-aineksen eliminointi tuntuu puhtaasti paranoidiselta niin siihen oli vielä 70-luvulla syynsä. Tosiasiassa suurin uhka suomelle oikeasti oli sinisilmäiset kepupoliitikot jos ajatellaan itsenäisen valtion suvereniteettia suhteessa neuvostoliittoon.
No eihän niitä kommunisteja vl-liikkeessä ollut tarpeeksi, tuskin yhtään, mutta kiivautta vastapalveluksen tekemiseen oli. Liikkeessä oli onneksi henkien näkijä joka löysi väärät henget ja etenkin niiden kantajat hoitojensa kohteeksi. Oireellista oli noissa väärässä hengessä oleville, ettei heillä ollut koskaan sairaudentuntoa. Hämmästys oli suuri kun he saivat diagnoosikseen esim hyvin yleisen kososlaisen hengen. Siinäpä olisikin oiva väitöskirja- tai gradutyöaihe vl-teologeille selvittää mitä se kososlainen henki oli.
Merkittävää oli se että kirkkoon kuuluva vl-liike suoritti sielunhoitonsa puoskarien toimesta, lähinnä keskiaikaista inkvisition kidutusmenetelmiä käyttäen- Sekin oli merkittävää että heidän mielestään väärässä hengessä oleva ihminen heitettiin saatanalle. Jeesus ajoi pahat henget ulos ihmisestä mutta Jeesushan ei ollutkaan vellu. Oliko vl-puhujilla YYA-sopimus saatanan kanssa?
Otsikon aiheeseen palaten; Nykyteknologia mahdollistaa koronavilkun älypuhelimeen. Eikö siihen voisi saada myös tv-vilkun kontrollointia varten?
Parempi kontrolli kuin luottamus. Se lausehan sopisi myös suviseuraporttiinkin?
Televisiovilkku älypuhelimeen?
17
115
Vastaukset
Suomen laki voi haitata tätä innovaatiota, mutta eihän tähän raamatuita ja lakeja tarvita? Sehän on vl-perinne.
- Anonyymi
Minulla on sellainen vilkku joka piippaa aina kun ollaan tulossa mittaamaan kivijalan kosteutta, kun nyt ollaan sielläpäin tekemässä mittauksia!
jollekkin soittajalle sanoin että se on kova homma nostaa talo puoli metriä irti maasta jälkeenpäin, muuten ei kuivaa kivistä jalkaa löydy tästä maasta. siinailta saattaisi löytyä.- Anonyymi
Remonttimyyjä on näköjään viihteellä.
- Anonyymi
Tietäisi Heino tuon televisiokiellon historian?
En usko että ainakaan mikään hyvä henki on sitä antanut.
Saavatko vl,t yleensäkin henkien toimintaohjeet spiritismilaudan kautta tähtityttöjen lailla?- Anonyymi
Eivät vastaa heinot eikä spiritistitytöt.
- Anonyymi
Eikö teillä ole muuta tekemistä, kuin ottaa aina ja aina tuo sama aihe esille; "hoitoasia", keksikää jotain uutta !!
Olisiko yksi aihe uskonnonvapaus !?!?Uskonnonvapaus antaa oikeuden muistella myös vl-hoitoja joista itse natsitohtori Mengelekin olisi ollut kateellinen.
- Anonyymi
Suviseurat kutistuvat kutistumistaan. Huipusta tullaan vastaliikkkeeseen.
- Anonyymi
Älypuhelinvilkku sekä tablettivilkku jotta ei näe mitään, eli puhelimet olisi takavarikoitava ja tabletit heti...
- Anonyymi
Ja muutamilla näkyy kutistuvan aivot ! Nää kommentit on ihan "penskojen" laittamia, kasvakaa aikuisiksi !!
- Anonyymi
Palstalla lojuu saalemvilkku.
- Anonyymi
Meinaako pohja pettää Saalemin pastorilla kun pitää jatkuvasti parjata toisia.
Onko sinulla huono omatunto?Myönnän että nyt menin hyvän maun rajoilla tuossa tv-vilkkuideassani ja yritin olla hauska. Tämä näyttää aggressiiviselta huumorilta .
Sori siitä, entisen pääministerin lausuntoa lainaten.
- Anonyymi
Voihan saalempastori, eikö karanteenista huolimatta kannattaisi lähteä ulos lenkille, ettet sekoa kokonaan. Alkas nuo kirjoituksesi olöa aika pehmeitä. Joten nyt ulos, saunaan, iltateelle, napit napaan ja tuutumaan. Sääliksi käy sinua poloista.
Shalom ystävät! Kiitos iltanauruista 😅
Ja kiitos hyvästä vinkistä, ulkoilu kannattaa aina.
- Anonyymi
Kaikki vellut katsovat nykyisin televisiota. Kiviharjunlenkki 7 etunenässä.
- Anonyymi
Iliman muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1901323
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51720Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311597Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570
