Buah hah hah! Tosiasiassa vaalit ovat pelkkää sirkuspelleilyä ja hallitukset ovat suuryrityksien talutusnuorassa.
Hölmöt uskoivat että "äänestämällä voit vaikuttaa"
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos äänestät vasemmistoa tulet pettymään ja muuttumaan entistä kyynisemmäksi kun totuuden lärvipaukka lävähtää otsaan. Jos äänestät oikeistoa päädyt samaan lopputulokseen joka tapauksessa. En muutenkaan näe länsimaiselle kulttuurille ja lasten tulevaisuudelle mitään erityistä hyvää. Edessä todennäköisesti jo demografisen muutoksen kautta hyvinkin synkät ajat - uusi keskiaika todennäköisesti.
Demokratiahan on alunperinkin ollut vapaiden aryanhelleenien, siis euripidien aryankansan kulttuuria. Kehitysmaalaisilla ja muilla metsästäjäkeräilijäeurolppakaisilla ei ollut edes kirjoitus--tai lukutaitoa.
Tällaiset syöpäläiskeharit imitoivat suomenheimojen goottien etc. arjalaisten kulttuuriperintöä soperrellen olevansa yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia. Tämähän on vitsi. Suomessakin kutevat jurttaryssäsiitokset ovat kaukana yhdenvertaisista, muistuttaen roskamedioineen lähinnä apinatarhaa.
"Raamatussa on ennustettu ahdistuksen ajasta ja uudesta antikristillisestä maailmanjärjesryksestä."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17132870/materiaalia-todisteita-cian-ja-muut-usalaiset-tahot-hankkeista-esim-mielenohjailu-aivopesu
Kooomushan ne ääntenlaku-koneet toimitti-
mikä yhtiö?
Onhan se vanhastan jo tiedetty että suoemssa vaalilaskenta fiksailtu.
mm RKP-läiset äänestää 2 kertaan?
While+(+true+)
{
++Kato+kato+mentiin+ykkösijalle!+Mitä?+Vasemmisto+nousee+ja+meni+ohi+0.0001%.
++No,+seuraavissa+vaaleissa+kyllä..
}
Demokratia toimii kyllä jos sen annetaan toimia. Eli ei anneta valtaa harvoille tai yhdelle ihmiselle.
Mitä USA:aan tulee, niin eipä ole muuttunut juuri mikään. Sama meno kuten ennen. Kaksi asiaa tosin hieman vaikuttaa. Sattui harvinaisen itsepintaisen narsistinen presidentti yhtäaikaa kun netti on tuonut uuden ulottuvuuden lähes kaikeen toimintaan.
Täällä voi haukkua kaiken lyttyyn, mikä ennen oli pyhää.
Aloittaja lienee sortumassa salliittoteorioiden valtaan ja se ei tietenkään ole hänelle hyvä juttu.
Diktatuuri ja Irvin on saatava takaisin valtaan
nauravat kansalle sirkushuvia.
kuka on uskonutkaan rehellisiinvaaleihin
ei mene järkeen taannoin kokoomus on ollut vallassa vuosikymmenet .
ja mitä ne ajaa rikkaille helpotuksia.
miten köyhät olisi heitä äänestäneet.
taas nyt hallitus aivan kauhea on niin maaliman parantaja että omakansa kuolee vääryydenalle.
Jos äänestämällä voisi vaikuttaa se olisi kiellettyä.
politikot lyökää viisaat päänupit yhteen ja toimimaan asioiden korjaamiseksi.
esim. Kiina ja Intia on olleet RUPIKÖYHIÄ MAITA mutta mitä ne nyt on RIKKAITA.
ei sieltä tullut kansanvaellusta muualle vaan löysivät VIISAUDENKIVEN.
nostivat raalla työllä maansa muidenjoukkoon hyvä niin.
NYT NÄITÄ MAAILMAN VAELTAJIA ON RIITTÄMIIN
niiden kotimaat pitää saada jaloilleen.
siellä on sisäisiä riitoja eli riitapukarit ottamaan maasta vastuun nostaa ylös.
ei ryöstämällä vaan ihmistäkunnioitaen vaatii nivestointia ja rahaahan riittää
oikealla hinnalla .
kaikilla on mahdollista pärjätä myös kansalla.
On pelättävissä jotta Haavisto pääsee jollakin vippaskonstilla presidentiksi. Tämä on hyvin vallanhimoinen ihminen.
suomi tuhlaa rahoja nykyisellä menolla maahaanmuuttokustannuksilla.
kaikki palauttaa elintasotulijat.