Selkäsärky

Olen 67 vuotias ukonturilas ja olen kärsinyt alaselän särystä vuosia mutta nyt se on pahnetunut. Kävin viime helmikuussa Joensuussa keskussairaalassa erikoislääkärin luona, mutta käynti oli turhaa kun milteipä naurettiin ulos. Röntgenkuvissa näkyi jossain nikamassa halkeama ja kulumaa on tosi paljon. Aiemmin olen saanut Burana resptiä sekä Tramadolia mutta nistä tulee jalkoihin ikävät kivut ja ovat ihan kirjavat. Saan torkuttua yössä noin 2-3 tuntia ja sitten on noustava sängystä istumaan. Välillä ei virtsa irtoa kuin tippumalla ja kipu on jo osin lonkissakin? Ei tätä kauan enää jaksa ja olen jo suunnitellut lopullista hoitoa, mutta vaimo ja lapsi hirvittää miten ne ottaisi asian jos lähtisin kivuttomaan paikkaan? Saa nähdä miten tässä käy, mutta jos vielä joulun sinnittelisi. Hoidon saanti on aika heikkoa ja johtunee jo iästäkin, ja toisekseen olen jo työpanoksen antanut yhteiskunnalle, että joutaishan tuota jo lähteäkkin.
661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihmisiä hoidetaan paljon vanhempana kuin sinä. Tutkittiin sinua ainakin, röntgenkuvat otettiin. Niissä muutoksia. Eturauhasvaivakin sinulla näyttää olevan, siitä virtsaamisongelmat. Hoitoa on ja sitä saa, jos vaiva on paha.

Ehkä nyt menet toiselle lääkärille. Kannattaa hieman liioitella vaivojaan lääkärille. Ota vaimo mukaan tueksi! Se voi tehdä vaikutuksen lääkäriin, ottaa sinut tosissaan.

Äänestä

On paha juttu, kun lääkäri ei ota tosissaan. Sitä sattuu, ikävä kyllä.
Sinusta otetut kuvat ja tiedot näkyvät kaikille lääkäreille,
mitä jos menisit yksityiselle erikoislääkärille kysymään mitä mieltä hän on ?

Erikoislääkärin palkkio ei kauhean iso ole ehkä noin 150 euroa.
Etsi kokenut lääkäri, jos on lääketieteen tohtori aina parempi,
siitä voi tulkita, että on kunnianhimoa lääkärinä.

Olen viime aikoina joutunut menemään yksityiselle,
kun en terveyskeskuksesta lähetettä saa tutkimuksiin,
valitsen aina mahdollisimman kokeneen lääkärin, vaikka vähän arviokauppaahan
se aina on, mutta asioihini on suhtauduttu vakavasti
ja selvitetty mistä on kysymys.

Monet lääkärit ovat muuten päivisin sairaaloissa ja ottavat iltaisin
yksityisvastaanotoilla.
Onko Joensuussa tai lähistöllä yhtään yksityistä lääkärikeskusta ?
täytyyhän sinun apua saada tai ainakin tietoa ja hyvät neuvot,
miten kipujasi hoidat.

Äänestä

Jooensuussa on ortopedi ja selkävaivojen ja tuki- ja liikuntaelinten erikoislääkäreitä
ainakin Mehiläisessä ja Pihlajalinnassa. Ota selvää kummassa parempi asiantuntemus.
Googlaa niitten sivuja ja soita ja kysele. Rohkeasti ! Muut kuin sinä ei aja sinun asiaasi !
Yksityisellä saa poikkeuksetta hyvän ja ystävällisen palvelun,
nehän haluaa asiakkaan rahat (heheh) uudestaankin.
Laitaa googlehakuun:
ortopedi joensuu

Eikö ortopedi olisi oikea lääkäri sinulle, eikö ortpedi hoida selkävaivoja ?
Olisko se ortopedi , jolla olit keskussairaalassa ?
Mikä muu on "luulääkäri" ?
Fysiatri ?

Äänestä

Mielenkiinnosta asiaan muuten vain tutkin mikä ero on ortopedilla ja fysiatrilla.
Kummatkin on "luulääkäreitä".

Ortopedi on kirurgi, joka tutkii luitaisi kirurgin näkökulmasta, voiko leikkauksella
auttaa asiaa. Kulumillehan ei mitään voi.

Fysiatri eli fysiatrian erikoislääkäri tutkii potilaan asiaa toimintakyvn kannalta,
eli suunnittelee hoitoa ja kuntoutusta.

Molemmat ovat alan experttejä ja voivat konsultoida toisiaan eli kysyä toinen toistensa mielipidettä, mitä on järkevää tehdä,
voiko leikkauksella auttaa vai onko kuntoutus ainoa vaihtoehto.

Tilaa aika, hoida itseäsi niin hyvään kuntoon kuin voit asiantuntijan avustuksella.
Älä jätä asiaa sikseen.
Nuo lääkärikäynnit näyttävät maksavan noin 150 euroa.

Ehkä voit saada lähetteen, jolla pääset kunnallisestikin kuntoutukseen, jos lääkräi sen tarpeelliseksi katsoo ja arvioi sen voivan auttaa sinua.

(Tramal on muuten aika kamala lääke, siitä tulee pahoja vieroitusoireita.
Itse olen syönyt lonkan kulumakipuihin Arcoxiaa, mutta se ei sovi kaikille,
söin sitä pienimmällä 30 mg:n annoksella yksi tai kaksi pilleriä vrk:ssa ja se auttoi hyvin ja pitkään. Sitä on 60 mg:n pilleri ja jopa 120 mg:n, mutta ei kannata vahvimmalla aloittaa, jos mietokin auttaa. Kuten sanottu, lääkärin pitää arvioida, kelle se sopii. Kun aloin saada sydänoireita, en enää voi käyttää sitä kuin murun
pahimpaan kipuun, 20 vuotta käytin sitä ajoittain ilman mitää haittavaikutuksia)

Terveisin mummeli etelästä

Äänestä

Saisit ap paljon henk.koht. kärsimystäsi pois, jos tekisit oman hoitopöydän 2x2 soirosta.
Päälle laittaisit jämäkän filmifanerin pöytälevyksi. Ruuvikiinnitys.
Lämpimällä lattiallakin voisit alkaa venyttelemään kipeitä nikamiasi ja niihin liittyviä pehmytkudoksia.

Harjoitat niitä pieniä venytyksiä, jotka sattuvat napakimmin. Sinullakin lienee skoliooseja.
Olen sellaisia liikuttanut 40 vuotta . Sekä lanne- että rintarangassani on skolioosit. Tukirankaa pitää liikuttaa.

Toivo Lång 82v. Inkeroinen.

Äänestä
  • Mitenkä sinä tukirankaasi venyttelet pitkälläsi ?
    Oletko saanut ohjeita fysioterapeutilta vai keneltä ?
    Kysyy mummeli etelä-Suomesta
    (yritän itse venytellä seisaaltani kroppaani, mutta liikkeitä ei ole kuin pari vaivaista,
    kun en tiedä muita)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen 67 vuotias ukonturilas ja olen kärsinyt alaselän särystä vuosia mutta nyt se on pahnetunut. Kävin viime helmikuussa Joensuussa keskussairaalassa erikoislääkärin luona, mutta käynti oli turhaa kun milteipä naurettiin ulos. Röntgenkuvissa näkyi jossain nikamassa halkeama ja kulumaa on tosi paljon. Aiemmin olen saanut Burana resptiä sekä Tramadolia mutta nistä tulee jalkoihin ikävät kivut ja ovat ihan kirjavat. Saan torkuttua yössä noin 2-3 tuntia ja sitten on noustava sängystä istumaan. Välillä ei virtsa irtoa kuin tippumalla ja kipu on jo osin lonkissakin? Ei tätä kauan enää jaksa ja olen jo suunnitellut lopullista hoitoa, mutta vaimo ja lapsi hirvittää miten ne ottaisi asian jos lähtisin kivuttomaan paikkaan? Saa nähdä miten tässä käy, mutta jos vielä joulun sinnittelisi. Hoidon saanti on aika heikkoa ja johtunee jo iästäkin, ja toisekseen olen jo työpanoksen antanut yhteiskunnalle, että joutaishan tuota jo lähteäkkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu