Hallitus hakee taas vahvistuksia katujengeihin

Kreikasta , Kyprokselta, Maltalta ja Italiasta saapuu "13-17 - vuotiaita lapsia" lentokuljetuksina Suomeen koronasta piittaamatta. Kuvissa ainakaan ei näy ainuttakaan tyttöä.
Helsinki kaipaakin taas väriä paikalliseen yöelämään.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

yhdellä leiristä on 600 isis taistelija tappajaa.

Äänestä
  • Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo-porvarihallitus haki JO vahvistuksia katujengeihin 2015 35.000 katurikastuttajan voimin ja koko porvarihallituskaudella 2015-2019 YLI 51.000 katurikastuttajan voimin, molemmat ylivoimaisia kakkien aikojen Suomen ennätyksiä.

    Sen sijaan demarijohtoisen Rinteen ja Marinin hallituksen aikana katurikastuttajien määrä on laskenut KOKO 2000-luvun alimmalle tasolle pienimmäksi 20 vuoteen. Tämä heti jallituskauden alusta kauan ennen koronapandemiaa.

    Äänestä

Miksi tästä kouhkataan opposition piirissä ?

Suomessahan tilanne on nyt se, mikä Ruotsissa oli 10 vuotta sitten.
Nämä automaattiaseilla ampumiset, lasten murhaamiset ja raiskaukset sekä autojen ja autoilijoiden polttamiset ovat tulleet vasta viime vuosina.

Suomi on 10 vuotta Ruotsia jäljessä ja meillä ei ole mitään syytä alkaa nyt toimimaan perustuslakia ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia vastaan, kuten sisäministeri ja ulkoministerikin ovat usein painottaneet sanomisissaan ja tekemisissään.

Enemmänkin pitäisi olla esim. Astrid Thorsin kanssa yhtämieltä siitä, etteivät maahanmuuttajat opi suomalaisilta miehiltä perheväkivaltaa.

Äänestä
  • tai päiden katkaisemista.

    Äänestä

Eipäs unohdeta että 2015 muuan puolue roudasi 35000 katutaistelijaa kiitos siitä aivan v....sti.

Äänestä
  • Kepu,kokoomus ja persuista erotetut siniset?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu,kokoomus ja persuista erotetut siniset?

    Juu. Sipilä (Kepu) kutsui lisääkin elättejä (julkinen kutsuhuuto mediassa), koska ekassa lähdössä ei tullut tarpeeksi. Oma asuntokin oli vielä miehittämättä.
    Kokoomus, Orpo, moitti suomalaisia tulijoiden arvostelusta ja vilautti meille rasistikorttia. Ulkoministeri, entinen Persu, nykyinen Sin. olisi voinut innostaa hallituskuppaneita elättien U-käännökseen rajalta, mutta pehmeä Audin etupenkki kiinnosti enemmän.

    Äänestä

  • Olet selvästi todella tyhmä, sillä kukaan ei roudannut tänne ketään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet selvästi todella tyhmä, sillä kukaan ei roudannut tänne ketään.

    Kyllä kepun pääministeri Sipilä ja kokoomus sisäministeri Orpo hakivat geelitukkia Ruotsin puolelta bussiarmadakuljetuksilla ja persujen puolustusministeri Niinistö tarjosi virka-apuna varusmiehiä, jotka kantoivat maahan busseilla roudattavien porvaripakolaisbisnesten arvotavaran kasseja.

    Äänestä

Kuka valopää teki lain ettei alaikäistä rikollista voi vangita?

Äänestä
  • Pakkohoitoon tuollaiset puukottelijat kuuluvat kun kyseessä ei ole edes itsensä puolustaminen?

    Äänestä

  • Tuo laki on ollut voimassa vuosikymmeniä, ellei jopa sata vuotta. Tosin annettiin lapsille kuolemanrangaistuksia vuonna 1918.

    Äänestä

Nykyinen desanttihallitus syrjäytettävä pikaisesti vallasta!!!!

Äänestä
  • Mitä voi odottaa kassatytöltä, älykkyyttä? Entäs nintendobarbilta?

    Äänestä

  • Ja hiivatin äkkiä. Varsinkin sisäministeri ja knit on suorastaan turvallisuusuhka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja hiivatin äkkiä. Varsinkin sisäministeri ja knit on suorastaan turvallisuusuhka.

    Ja Risikkokin sanoi totesi just samansuuntaista lepsuutta.

    Äänestä

  • Mitä tilalle? Sojottavahiuksiset metsäsuomalaiset miehet joiden äly ja tankavaaralainen hapatus hikisine paitoineen tuottaa pelkästään naisvihaa? Niinkö?

    Miksi vaihtaisimme nämä fiksut naiset lösömahamiehiin? Huono kielitaito yhdistettynä rapakuntoon ja vastenmieliseen ulkonäköön, ei taida olla meille eduksi?

    Siten on parempi saada vahvistusta tähän polomiesten reppanakulttuuriin. Jossa vapistana ja pelätään. Minä kaipaan miehessä oman arvon tuntua ja arvokkuutta, joka näkyy naisen kunnioituksena. Kun se puuttuu täältä, on parempi tuoda sitä muualta tänne.

    Eikö vain?

    Äänestä

  • Aivan. Vaikka voimatoimin.

    Äänestä

Missä olet nähnyt heistä kuvia?

Äänestä

Ken kuritta kasvaa ...

Äänestä

Vasuripskat puolustelee ja roudaa teroja.

Äänestä

On se todella karmee suomalaisten vihaaja, tiedätte ketä tarkoitan ja vielä "ministeri"

Äänestä

Kun vihervassaripoliitikko puhuu, nin siitä on järki kaukana. Mutta hän puhuukin kannattajilleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kreikasta , Kyprokselta, Maltalta ja Italiasta saapuu "13-17 - vuotiaita lapsia" lentokuljetuksina Suomeen koronasta piittaamatta. Kuvissa ainakaan ei näy ainuttakaan tyttöä.
Helsinki kaipaakin taas väriä paikalliseen yöelämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu