Lissukka ampui poliisikoiran

Anonyymi

Poliisi ampui poliisikoiran kuoliaaksi Sipoossa
– Erittäin valitettava tapaus, poliisi kommentoi.



Työtehtävässä ollut poliisikoira menehtyi ampumavammaan Sipoossa torstaina.

Poliisikoiraa tarvittiin kahden etsintäkuulutetun henkilön kiinniottamiseen. Koiraa käytettiin kohdeasunnossa ahtaiden tilojen takia.

Itä-Uudenmaan poliisin lähettämän tiedotteen mukaan yhdessä huoneista oli huonosti peitetty ikkuna tai luukku, josta koira pääsi ulos. Koira havaitsi sen jälkeen henkilön, ja hyökkäsi tämän kimppuun saamansa koulutuksen mukaisesti. Koira ei kuitenkaan tunnistanut, että henkilö oli poliisi.

Poliisi käytti virka-asettaan koiran taltuttamiseksi.

– Poliisi selvisi tilanteesta ilman vammoja, mutta poliisikoira loukkaantui ja sitä lähdettiin viemään välittömästi eläinsairaalaan. Poliisikoira menehtyi saamiinsa vammoihin sairaalassa, ylikomisario Jussi Huhtela kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen lähettämässä tiedotteessa.

– Erittäin valitettava tapaus, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että poliisikoira on viime kädessä voimankäyttöväline – ja myös eläin, Huhtela sanoo.

Helsingin poliisilaitos vastaa asian tarkemmasta tutkimuksesta.

Poliisikoira tunnisti heti tosi kriminaalin eli Lissun ja iski tähän kiinni :)
Kyllä kaiketi Lissukka nyt joutuu korvaamaan poliisikoiran ja muut kustannukset ?

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koska tapauksessa kyse on poliisikoirasta ja siten poliisin voimankäyttövälineestä, tapauksen tarkemmasta selvittämisestä vastaa toinen poliisilaitos. Asia siirtyy Helsingin poliisille.

      Toivottavasti Lissukka saa isot sakot ja joutuu korvaamaan koiran!

      Koira tunnisti rikollisen - ei se muuten olisi käynyt kimppuun.

      • Anonyymi

        Yhteiskunta
        Maailman menoa
        Agressiivinen poliiskoira ammuttiin poliisin toimesta.

        Anonyymi
        Tänään 16:17
        Ilmoita
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/08527c06-9319-4e1a-89be-b05ceb7d5b95

        Kuulostaa hiukan oudolta ja edesvastuuttomalta.

        Onneksi kohdalle ei osunut sivullinen puolustuskyvytön lapsi, jonka koira olisi raadellut hengiltä.

        Joku on mennyt kyllä pieleen, jos poliisi ei pysty hallitsemaan omia voimankäyttövälineitään, joksi tämän koiran tässä ovat määritelleet.

        "Oivoi ja jestas sentään, kun meidän Rekku nyt noin on äkäisellä tuulella tänään..."


      • Anonyymi

        Mitä jos koira oliis käynyt asettoman sivulisen kimppuun kun oli vapaana ilman koiran omis t aja. Olisko sivulinen k u ollut


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jos koira oliis käynyt asettoman sivulisen kimppuun kun oli vapaana ilman koiran omis t aja. Olisko sivulinen k u ollut

        Siihenhän se nimenomaan on tarkoitettu, pureskelemaan ihmisiä, siitä ei ammuta vaan palkitaan keksillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihenhän se nimenomaan on tarkoitettu, pureskelemaan ihmisiä, siitä ei ammuta vaan palkitaan keksillä.

        Huonosti opetettu kun erehtyi puremaan sikaa.


    • Anonyymi

      Niin mutta jos se menehtynyt hauvaparka vainusikin pureskeltavassa jotain hämärää ?

    • Anonyymi

      Aloittajalla on vaikeus ymmärtää lukemaansa.
      Uutisessa ei puhuta mitään Lissusta eikä Lissukasta.

      Uutisessa kerrotaan selvästi että poliisi joutui ampumaan poliisikoiran.
      Mikä siinä on niin vaikea aloittaja lissuttelijan ymmärtää?

      Aloittajaa taitaa närästää vieläkin viettämänsä
      aika lisko-osastolla?
      Vai joutuiko aloittaja lusiessaan linnanruunan "morsiameksi"?

      • Anonyymi

        Joutui ampumaan? Kuolettavasti?


      • Anonyymi

        Jo selässä lukee poLIISI, niin kyllä se kansan kielessä muuttuu Lissuksi tai Sinivuokoksi.

        Lissut ei saa Helsingin musliminuoria kuriin.

        Sinivuokot pelkää muslimeja, koska nämä tulee joukolla päälle.

        Suomalaiset ovat aina altavastaajina yksinään kun Lissut ovat lesboparina liikkeellä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo selässä lukee poLIISI, niin kyllä se kansan kielessä muuttuu Lissuksi tai Sinivuokoksi.

        Lissut ei saa Helsingin musliminuoria kuriin.

        Sinivuokot pelkää muslimeja, koska nämä tulee joukolla päälle.

        Suomalaiset ovat aina altavastaajina yksinään kun Lissut ovat lesboparina liikkeellä

        Onkos miliisi missukka?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkos miliisi missukka?

        Pissiliisi ja missiliisi. Pissukka, pissuli... aina voi keksiä lisää mikä miellyttää enemmän.


      • Anonyymi

        Tiedä häntä, onko aloittaja ollut lusiessaan linnaruunan morsiamena, mutta hänet tunnetaan monen palstan vakiohäirikkönä.


    • Anonyymi

      No kas kun se ei sitä surullisen kuulusaa maailmanluokan hermomyrkkyä siihen älynny ekana ruipata, jolla se aikasempi keloapinoiden eläinlaumakin saatiin kuriin?

    • Anonyymi

      Ilmeisesti koiraa on kasvatettu kiusaamalla.

      • Anonyymi

        -Mitähän sille ko. koiran kouluttajalle olisi kannattanut tehdä...

        - Tuollanen koiran kouluttaja pitäisi köh rankaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -Mitähän sille ko. koiran kouluttajalle olisi kannattanut tehdä...

        - Tuollanen koiran kouluttaja pitäisi köh rankaista.

        oletko mamu?


    • Anonyymi

      On mennyt operaatio jotenkin pahasti pieleen,opetettu poliisikoira on tehtävässään koko ajan käskytyksellä oltava hallinnassa....oliko nyt vika jossain muussa kuin koirassa..oliko täysin "kokematonta" väkeä koiran kanssa tehtävällä???

      Uutinen kertoo että poliisi ei loukkaantunut mutta kallis ja kalliisti koulutettu koira menehtyi...hätävarjelun liioittelu ja ylimitoitettu voimankäyttö siinä termejä jos asia mihinkään etenee.??

    • Anonyymi

      Koiran emäntä eli kouluttaja tulee saamaan tuomion ja samaten koiran ampunut Sinivuokko tulee saamaan tuomion.

      Mielestäni poliisikoiraa tulisi käyttää vain kun etsitään kadonnutta ihmistä.

      • Anonyymi

        No onhan se ihanan perverssiä purettaa ihmisiä koiralla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onhan se ihanan perverssiä purettaa ihmisiä koiralla

        Onhan ne purreet kadonneitakin.


    • Anonyymi

      Poliisikoira näytti ilmeisesti liian epäilyttävältä, sen suussa ollut purulelu näytti aivan aseelta joten konstaapeli veti liipasimesta...

    • Anonyymi

      Venäläiset käyttivät novitshokia. Selvä tapaus. Diplomaatit karkoitukseen.

    • Anonyymi

      Millanen se tilanne pitää olla että koira käy omien kimppuun ja ainoa vaihtoehto on ampua se?

      • Anonyymi

        Hyvä tilanne!


    • Anonyymi

      Ottavatko liisit kiinni etsintäkuulutettujakin? Täällä Itä-Suomessa ne yleensä käyttävät aikansa kiusaamisringeissä pyörimiseen, sen kun nyt pakolliselta ja palkalliselta sählynpelaamiseltaan ehtivät.

    • Anonyymi

      Suonensisäiselläjoella makaavat itse putkissa ettei kun eivät viitsi hakea niihin täytettä talon ulkopuolelta sen oven edessä kadulle kusevista.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2541
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1447
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      814
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      37
      814
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe