Marinin kakkoshallituksen puolueet?

Minkä puolueiden uskotte olevan mukana tulevassa Marinin II hallituksessa? Itse uskon, että kepu jätetään ulos, sillä vihr. ja vas. sekä itse sdp nostavat niin paljon kannatusta, ettei kepua tarvita enemmistöhallituksen muodostamiseen.
79<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Ei tule Marinin II hallitusta.

Äänestä
  • Ei hyvää pääministeriä kannata vaihtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei hyvää pääministeriä kannata vaihtaa.

    Eipä niin.

    Äänestä

  • "Marinin kakkoshallituksen puolueet?
    Minkä puolueiden uskotte olevan mukana tulevassa Marinin II hallituksessa?"

    SDP päähallituspuolueena ja persut sekä vasemmistoliitto lisukkeena.

    Äänestä

  • Seuraava hallitus on Hakkaraisen ja Kauman hallitus, jossa kokoomus ja hjallis ovat apupuolueina.

    Se tulee korottamaan kaikki eläkkeet 2500 euroon, nostaa eläkeiän 75 vuoteen, laskee veroja ja leikkaa kaikki tuet ja korvaukset pois. Sen seurauksena alkaa aivan hirveä talouskasvu, työttömyys poistuu kokonaan, valtion velka maksetaan kokonaan pois, ja kaikki rikastuvat niin että virolaisetkin meitä kadehtii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Marinin kakkoshallituksen puolueet?
    Minkä puolueiden uskotte olevan mukana tulevassa Marinin II hallituksessa?"

    SDP päähallituspuolueena ja persut sekä vasemmistoliitto lisukkeena.

    Ilman muuta demarit ja persut. Porvarit kaikki oppositiossa häpeämässä luen myös vihreät heihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilman muuta demarit ja persut. Porvarit kaikki oppositiossa häpeämässä luen myös vihreät heihin.

    Persuthan ovat kaahanneet Kokoomuksestakin oikealta ohi. Ei se lauma demarihallitukseen pääse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä niin.

    Mutta Marini kannattaa vaihtaa pikimmiten

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuthan ovat kaahanneet Kokoomuksestakin oikealta ohi. Ei se lauma demarihallitukseen pääse.

    Tavallaan totta, mutta kokkarit ovat kaahanneet persujen ohi vasemmalle ja rajusti. Ei persujen ole tarvinnut pitää kuin asemansa maata ja kansaamme puolustavana puolueena. Kokkarit ovat luhistuneet varjoksi entisestä isänmaallisuudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tavallaan totta, mutta kokkarit ovat kaahanneet persujen ohi vasemmalle ja rajusti. Ei persujen ole tarvinnut pitää kuin asemansa maata ja kansaamme puolustavana puolueena. Kokkarit ovat luhistuneet varjoksi entisestä isänmaallisuudestaan.

    Minä en voi löytää kokkareista enää sitä isänmaallisuutta joka sillä oli vielä kasariaikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en voi löytää kokkareista enää sitä isänmaallisuutta joka sillä oli vielä kasariaikana.

    Nyt ainoastaan persut puolustaa kansaa, punaiset tuhoaa sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tavallaan totta, mutta kokkarit ovat kaahanneet persujen ohi vasemmalle ja rajusti. Ei persujen ole tarvinnut pitää kuin asemansa maata ja kansaamme puolustavana puolueena. Kokkarit ovat luhistuneet varjoksi entisestä isänmaallisuudestaan.

    Kokkareita ei erota vasemmistoliitosta enää mikään, eikä muista vihervassuista. Ehkä yrittäjyys on asia joka vielä nämä erottaa. Maahanmuutto ja islamisointi on samaa touhua näillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokkareita ei erota vasemmistoliitosta enää mikään, eikä muista vihervassuista. Ehkä yrittäjyys on asia joka vielä nämä erottaa. Maahanmuutto ja islamisointi on samaa touhua näillä.

    Samaan vihervasemmistolaiseen sillisalaattiin kuuluu kepulit myös.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaan vihervasemmistolaiseen sillisalaattiin kuuluu kepulit myös.

    Nämä ihmiset vaan tekopyhinä päivittelevät esimerkiksi näitä rötösteleviä jengejä. Heidän mieleen ei pälkähdä sellainen asia, että tarttis tehdä jotain asialle eikä tuoda vaan ukkoja lisää ulkomailta.

    Äänestä

  • Kansa luottaa Mariniin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seuraava hallitus on Hakkaraisen ja Kauman hallitus, jossa kokoomus ja hjallis ovat apupuolueina.

    Se tulee korottamaan kaikki eläkkeet 2500 euroon, nostaa eläkeiän 75 vuoteen, laskee veroja ja leikkaa kaikki tuet ja korvaukset pois. Sen seurauksena alkaa aivan hirveä talouskasvu, työttömyys poistuu kokonaan, valtion velka maksetaan kokonaan pois, ja kaikki rikastuvat niin että virolaisetkin meitä kadehtii.

    Ne kadehtii jo.

    Äänestä

Ja ainahan voidaan rkp ottaa tukipuolueeksi. Pääasia, että Marinin johdolla jatkavat hyvää työtään.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Odotan myös Marin II.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Odotan myös Marin II.

    Samoin+minä+koska+Suomessa+on+ollut+vuodesta+2003+lähtien+porvarienemmistöisiä+hallituksia+ja+eduskuntia+ja+harjoitettu+talouspolitiikka+siten+porvarillista+joka+on+kyykyttänyt+pienituloisia+ja+alempaa+keskiluokkaa+rajusti+leikkauksilla+ja+säästöillä.+Esim.+kepu+Sipilän+porvarihallitus+nosti+kaikkia+terveydenhuollon+asiakasmaksuja+kertalaakista+30%+vuoden+2016+alusta+ja+pisti+myös+sairaanhoitajan+vastaanototot+maksullisiksi+jotka+ovat+tärkeää+ennakoivaa+terveydenhuoltoa+ja+Marinin+hallitus+onkin+säätänyt+terveydenhoitajan+vastaanotot+maksuttomiksi+ensi+vuoden+alusta.

    Ei minulle ainakaan viime vuonna mitään laskua tullut terveydenoitajan vastaanotolta.

    Miksei Mariini poista Sipilän keksimää lääkkeiden 50 euron vuosiomavastuuta.

    Äänestä

Marinin työpanosta tarvitaan ehdottomasti vielä vähintään yhden hallituskauden verran.

Äänestä
  • On sulla, aloittaja, typerät puheet. Keskusta oli ainoa hallituspuolue joka oli viimeisessä gallupissa nostanut kannatusta. Marin on sattumapääministyeri joka palvoo itseään ja itsensä esittelyä. Media ei arvostele koska nuori nainen.

    Äänestä

  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sulla, aloittaja, typerät puheet. Keskusta oli ainoa hallituspuolue joka oli viimeisessä gallupissa nostanut kannatusta. Marin on sattumapääministyeri joka palvoo itseään ja itsensä esittelyä. Media ei arvostele koska nuori nainen.

    Porvari taas valehtelemassa notta korvat heiluvat.

    Äänestä

  • Noin minäkin olen ajatellut asian.

    Äänestä

  • TOTTA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvari taas valehtelemassa notta korvat heiluvat.

    oletko pohjalainen "notta"?:)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sulla, aloittaja, typerät puheet. Keskusta oli ainoa hallituspuolue joka oli viimeisessä gallupissa nostanut kannatusta. Marin on sattumapääministyeri joka palvoo itseään ja itsensä esittelyä. Media ei arvostele koska nuori nainen.

    Keskustalla on upea puolueohjelma, eli tukea Lapin matkailuyrityksille sekä maatalouteen ja muuten voidaankin sitten leikata kaikesta ja lisätä kuntien vastuita kuten Sipiläkin teki. Urbaanit stadilaiset äänestävät ihan Donnerina.

    Äänestä

  • Ja pitkän pääministeriuran jälkeen presidentiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja pitkän pääministeriuran jälkeen presidentiksi.

    Ilman muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja pitkän pääministeriuran jälkeen presidentiksi.

    Sama mieltä. Somalia on vailla johtajaa. Siellä kaivataan Marinia ja naisenergiaa. Marin varmaan saa koko viisikon mukaansa. Pitääkö heidän ensin kuitenkin tehdä pikku kirurginen toimenpide?

    Äänestä

Tervetuloa Marinin II hallitus.

Äänestä

Hyvä aloitus, kiitos.

Äänestä
  • Niin on.

    Äänestä

Täältä Etelä-Pohjanmaalta myös kannatus Marin II hallitukselle.

Äänestä
  • Hyvä niin.

    Äänestä

  • Oottako te sielläkin kadottaneet järkenne?

    Äänestä

  • Samoin täältä Kymenlaaksosta.

    Äänestä

Marinin hallitus on lämminhenkinen ihmisistä välittävä hallitus.

Äänestä
  • Osuvasti sanottu!

    Äänestä

  • ... Ei tosin Suomalaisista välittävä. Välittää toki tänne kolmansista maista ihmisiä, jotka eivät välitä turvallisuudestamme .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ... Ei tosin Suomalaisista välittävä. Välittää toki tänne kolmansista maista ihmisiä, jotka eivät välitä turvallisuudestamme .

    Porvaripersutti venkuloimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osuvasti sanottu!

    Verrattuna vuodesta 2003 lähtien Suomea hallinneisiin porvarienemmistöisiin hallituksiin ja eduskuntiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ... Ei tosin Suomalaisista välittävä. Välittää toki tänne kolmansista maista ihmisiä, jotka eivät välitä turvallisuudestamme .

    Persuille ei käy mikään koska haastavat aina riitaa.

    Äänestä

  • Tulijoita tarkoitat?

    Äänestä

  • Aika rivoa ironiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuille ei käy mikään koska haastavat aina riitaa.

    Onko kivaa olla noin joka asian kaksinaamaisten turaajien ihailija. Paljoko tienaat sillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvaripersutti venkuloimassa.

    Hän puhuu totta.

    Äänestä

Olet vastannut itsellesi tässä ketjussa vähintään kymmenen kertaa. Koheneeko itsetunto? :D

Äänestä
  • Porvari luulemassa taas omiaan.

    Äänestä

Vihreät tippuu kokoajan, kiitos hölmöilyjen, jotka tulee kansalle kalliiksi.

Äänestä

Pääministeri Marinin aika on mennyt koronan kanssa ja poliittinen arki on vasta edessäpäin ja se tulee mittaamaan Marinin kyvyt.

Äänestä
  • No jos Marinin hallitus kriisiajasta suoriutuu noin hyvin kuin on suoriutunut, niin eiköhän se normaali arki suju kuin vettä vain. Yleensä kriisiaika on haastavampi kuin normaali aika

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jos Marinin hallitus kriisiajasta suoriutuu noin hyvin kuin on suoriutunut, niin eiköhän se normaali arki suju kuin vettä vain. Yleensä kriisiaika on haastavampi kuin normaali aika

    Miksikähän hallituksen piti töppäillä niin maan perusteellisesti joka asiassa.
    Ovat olleet täysin eksyksissä alusta asti, ja näyttää olevan eteenkinpäin.
    Työttömyys lisääntyy jatkuvasti, ja päästivät tuon ruton uuden aallon tulemaan aivan holtittomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jos Marinin hallitus kriisiajasta suoriutuu noin hyvin kuin on suoriutunut, niin eiköhän se normaali arki suju kuin vettä vain. Yleensä kriisiaika on haastavampi kuin normaali aika

    Hyvä kommentti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä kommentti!

    Erinomainen.

    Äänestä

Tulee persuhallitus. Tämä suomalaisten sorto loppuu reilun mahden vuoden kuluttua.

Äänestä
  • Kun suomalaisia sorretaan, ja muita suositaan, ei tämä hallitus ole kuin yhden kauden. Se on luonnonlaki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun suomalaisia sorretaan, ja muita suositaan, ei tämä hallitus ole kuin yhden kauden. Se on luonnonlaki.

    persut sortavat Suomen kansaa, joten ei asiaa hallitukseen.

    Äänestä

  • Älä sitten pety kun Marin ei ota persuja hallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    persut sortavat Suomen kansaa, joten ei asiaa hallitukseen.

    Millä lailla? Tämä hallitus sortaa omaa kansaa tuomalla jopa terroristeja Suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä lailla? Tämä hallitus sortaa omaa kansaa tuomalla jopa terroristeja Suomeen.

    Persut vastustaa halpatyövoimaa sekä ilmastoöyhötystä. Nämä asiat vie suomalaisen duunarin kortistoon. Hallitus ei näitä vastusta.

    Persut vastustaa hallituksen rahan lappoa etelän hulttiomaille. Tämä rahan lappo ei lopu koskaan kun nuo etelän hulttiomaat eivät motivoidu tällä rahan lappamisella itse tekemään talouksilleen korjausta. Ei he sentään niin hulluja ole kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista.

    Hallitus ei ole julkisesti ja oma-aloitteisesti tuominnut Ranskassa tapahtunutta hirveyttä. Ei ole asettunut Ranskan rinnalle sananvapautta puolustamaan. Tämä kertoo jotain siitä mikä on hallituksen rakkauden kohde. Se on eräs uskonnollispoliittinen systeemi.

    Kristinuskoa hallitus vihaa, mutta kas kummaa, ateisteina he tykkää eräästä uskonnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinuskoa hallitus vihaa, mutta kas kummaa, ateisteina he tykkää eräästä uskonnosta.

    Mitä helvettiä hallitus tekee jouluna kirkossa, ateisteja kun suurimmalta osin ovat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä helvettiä hallitus tekee jouluna kirkossa, ateisteja kun suurimmalta osin ovat?

    Laittakaas merkille jouluaattona asia.

    Äänestä

  • Ei äärioikeisto hallitusta Suomeen! Natsit pois puolueesta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei äärioikeisto hallitusta Suomeen! Natsit pois puolueesta!

    Suomesta ei natseja juuri löydä. Punaisen ihmisen mielikuvituksesta korkeintaan.

    Äänestä

Pitääkö Marinin kakkoselle oma hallitus koota, eikös perusduunaripunikit kelpaa?

Äänestä

Marinin+VI+hallituksessa+puolueet+ovat+samat+kuin+nykyäänkin,+paitsi+kepua+ei+ole,+se+on+kadonnut+poliittiselta+kartalta.+Kokoomuskin+on+kadonnut,+se+on+liittynyt+Persuihin+ja+opposition+muodostaakin+Persut+++KD,+yhteiskannatus+jotain+25%+kieppeillä,+hallituksella+puolestaan+on+75%+kannatus.

Äänestä

Marin II näyttää hyvältä hautausmaalla.

Äänestä

En oo ihan varma minkälaisia puolueita siellä pohjois-koreassa on. Suomeen tuo kommari ei enää onneksi hallituksia kasaile!

Äänestä
  • Voi olla, ettei edes kahteen jää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi olla, ettei edes kahteen jää.

    Saattaahan siellä pohjois-koreassa tosiaan tulla useita peräkkäisiä hallituksia...vähän niinkuin nykyisellä hallitsijalla.

    Äänestä

  • "Suomeen tuo kommari ei enää onneksi hallituksia kasaile!"

    Sen päättää kansa, ei yksittäinen palstaöyhöttäjä. Marinin kansansuosio on valtaisa.

    Äänestä

Olisihan se mukava nähdä koko perskeko pozidiossa itkemässä.

Äänestä

Kun persut vähän kasvaa, niin mahdolliset hallitusvaihtoehdot on vähissä.
Persut vie oppositiossa kaiken huomion ja kokoomus pienenee ja jää taas oppositioon.
Paljon mahdollista, että likimain sama porukka jatkaa Marinin II hallituksessa.

Äänestä

Nyt kun J. Halla-ahosta tulee pormestari,vei demarien vaalivoittoa estäne mikään. Voidaan aloittaa spekuloinnit hallituksen puolueilla.

SDP, vas, vihr, rkp on oma rivini.

Äänestä

Yhtenäinen Venäjä ja Suomen työläisten ja talonpoikien liitto. Tosin Marin ei silloin ole pääministerinä, vaan suomalaisasiain ministerinä ja maa on Karjalais-suomalainen oblasti.

Äänestä

Kokoomus tulee kepun tilalle Marinin ll hallitus on siinä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Minkä puolueiden uskotte olevan mukana tulevassa Marinin II hallituksessa? Itse uskon, että kepu jätetään ulos, sillä vihr. ja vas. sekä itse sdp nostavat niin paljon kannatusta, ettei kepua tarvita enemmistöhallituksen muodostamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu