Miksi eläkeyhtiöissä on ay-liikkeen edustajia suuri joukko, kun siellä pitäisi olla ammattilaisia hoitamassa yhteisiä rahojamme. Eläkeyhtiö Elo on henkihieverissä onnettomien johtajien takia. Pullansyöjät pois ja ammattilaiset tilalle.
Ay-liikkeen, kuntien, valtion ja puolueiden yritystoiminta on jo nähty. Aate ei kannata eikä elätä. Eläkeyhtiöihin on varastoitu meidän eläkevarat ja niitä pitää hoitaa ammattilaiset eikä puoluekirjanomaavat. Mitä Suomen hallitus tekee tämän asian korjaamiseksi?
Eläkeyhtiöiden johto ei ole ajan tasalla
5
54
Vastaukset
- Anonyymi
ja ehdokkaat ovat?
- Anonyymi
Eihän eläkeyhtiöt ole julkisen sektorin toimijoita. Ei, vaan ne ovat joko osakeyhtiöitä tai keskinäisiä yhtiöitä.
Osakeyhtiössä valtaa käyttävät osakkeenomistajat ja keskinäisessä vakuutusten ottajat. - Anonyymi
Elo on keskinäinen eläkevakuutusyhtiö eli vakuutuksen ottajat käyttävät siellä valtaa.
- Anonyymi
HS,fi Elon hallituksesta:
"Hallituksessa myös työmarkkinaväkeä
■ Työeläkeyhtiön hallitukset poikkeavat tavanomaisesta, koska siellä päättäjinä on omistajien lisäksi työmarkkinaväkeä.
■ Kolmasosa hallituksen jäsenistä on valittava palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä, ja vähintään kuudesosa valitaan työnantajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä.
■ Loput jäsenet edustavat asiakasyrityksiä tai muita sidosryhmiä.
■ Elon hallituksessa istuivat puheenjohtajana Aava Terveyspalvelut Oy:n toimitusjohtaja Antti Aho, Elon hallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkoi 31.3. asti Palvelualojen ammattiliiton (PAM) johdon neuvonantaja Ann Selin.
■ Huhtikuun alussa ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkoi Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder, joka aloitti hallituksessa jo tammikuussa.
■ Hallitukseen ovat kuuluneet kevään ajan myös muun muassa Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle, Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula sekä Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.
■ Hallituksessa aloitti tammikuussa myös Juha Koponen, joka on hallituksen puheenjohtaja Eloa lähellä olevissa vakuutusyhtiöissä LähiTapiola Vahinkoyhtiössä ja LähiTapiola Henkiyhtiössä.
■ Elon hallituksessa on yhteensä 12 varsinaista jäsentä ja neljä varajäsentä."
Paljon kahvinjuojia ja amatöörejä yritysten johtamisessa ja sijoittamisessa. - Anonyymi
elo.fi/uutiset/2020/vuosikymmenen-paras-sijoitusvuos
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883