Asiatonta räksytystä ja omituisia ohjeita eduskunnan kyselytunnilla.
Puhemies häiritsi minuuttikellollansa kysymysten tekijöitä, kansanedustajia, mutta myös ministereiltä, jotka eivät mitenkään minuutin aikana ehdi vastata asiakokonaisuuksiin tai edes osiin. Aika. Aika. Aika.... Tämä tuli selväksi, aika ei riitä.
Puhemiehen pitäisi ymmärtää - aika- kellon rummutuksen sisään vastauksen sisältöä sen verran, että ministerin ei tarvitse lopettaa vastaamista, kun vastaus on vasta puolessa välissä.
Kansanedustajat kyselivät lasten ja nuorten oireilusta, antoivat ohjeita ja jopa räksyttivät.
Pitäisikö meidän, ohjelmaa seuranneiden arvioida positiivisuutta:
1. Ministeri, jonka vastausten asiasisältö oli parasta antia.
2. Paras kysymys, johon kysyjä ei itse vastaa, sen sijaan kysyy asiaan oleellisesti vaikuttavaa ja eteenpäin asiakokonaisuutta. Faktat hallussa.
Negatiivisuutta:
1. Eniten räksyttävä kysyjä, joka kysyy puolueen linjan mukaisesti tarkoituksena edistää puolueensa näkemyksiä. Vaihtoehtoinen fakta sisältönä.
2. Omituisin ehdotus lakiesitykseksi tai asian korjaamiseksi.
Eilen kyselytunnilla käsiteltiin lasten ja nuorten jengiytymistä, väkivaltaista käyttäytymistä ja niiden syitä.
Tärkeä, yhteiskunnallinen aihe.
Parhaita vastauksia antoivat ministerit Ohisalo ja Kiuru, jotkä ymmärtävät oirehtimisen syyt ja seuraukset osana yhteiskunnan eriarvoistumista sirpaloitumista, syrjäytymistä ja perheiden hätää, joka heijastuu lapsiin ja nuoriin. Kuulimme ministereiltä tutkimuksiin perustuvaa faktatietoa.
Ministeri Ohisalo vastasi moneen kertaan, faktat hallussa, persujen kysymyksiin eli maahanmuutto-jankutukseen.
Omituisin ohjeistus tuli kokoomuksen puheenjohtajalta, joka esitti, että ongelmanuoret pitäisi panna arestiin. Tähän arestiehdotukseen oikeusministeri arveli sen olevan kansainvälisten lasten sopimusten vastainen.
Ongelmat kasvavat pitkän ajan kuluessa, kun niitä ei ajoissa täsmätoimin hoideta. Nyt tehdään kokeiluja terapainotteisesta lähestymisestä, mutta tiedetty on jo vuosikausia, että koulukiusaaminen jatkuu, koulupsykologeja on liian vähän, tarvittavia pienryhmiä ei ole, jne. Onkohan yksikään ongelmanuori päässyt psykoterapeutille Kelan kustantamana? Oireilevan nuoren koko perhe tarvitsee yhteiskunnan tukea silloin, kun ongelmat kärjistyvät väkivaltatasolle. Toki avuntarve tulisi huomata paljon ennen sitä.
Psykoterapeutteja ei kouluteta valtion tuella, vaan koulutus maksaa esim. psykiatrisen sairaanhoitajan jatkokoulutuksena n. 30.000 euroa. Psykoterapeuttien koulutuksesta on tehty kansalaisaloite.
Vastaamon tietomurron yhteydessä selvisi, että on olemassa ns. valkohattuhakkereita, jotka auttavat poliisia. Mitenkä saataisiin nuorten jengijohtajista "valkohattuja" ? Luultavasti ei ainakaan arestilla?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä lähempänä vaalit ovat, sitä enemmän persut kyselevät ja räksyttävät maahanmuutosta. Asiattomasti.
Kokoomus joutuu nostamaan profiiliaan hinnalla millä hyvänsä. Niinpä yhteiskunnallisten uudisten sijaan kokoomus kysyy, miksi ongelmanuoria ei panna arestiin?
Kristillisten arvomaailmaan ei sisälly lähimmäisen rakkaus ja köyhien, syrjäytyneiden lasten ja nuorten tilanteen korjaaminen ennen vaalia eikä vaalien jälkeen. Köyhät ovat olleet ja tulevat aina olemaan keskuudessamme, vaikka se aiheuttaa suurta hätää köyhissä perheissä.