Lapuan pakolaissuunnitelma?

Anonyymi

Onko Lapualla lainkaan vastaanotto/kotoutussuunnitelmaa? En ole ainakaan nähnyt. Seinäjoella on omansa, joka vuosi otetaan vähintään kiintiön verran ja joskus anotaan määrän kasvattamista.
Sillä lailla kaupunki kasvaa ja kehittyy kansainvälisemmäksi.
Ryhdistäytykää!

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On kyllä. Sama kuin laihialaisilla. Kyrönmaalle piti perustaa orpokoti ja kunnan pamput pyytelivät rahalahjoituksia rakentamiseen alueen kunnilta. Laihia lahjoitti 20 orpoa ensihätiin.

      • Anonyymi

        Lapua on matu vapaa alue. Se on hyvä asia, siksi pysyn ja maksan veroni Lapualle.
        Antaa Seinäjoen kasvaa Göteborgin ja Malmön kaltaiseksi kansainväliseksi kaupungiksi.


    • Anonyymi

      Joo on sopimus Honkajoen kans.

      • Anonyymi

        mullikyytillä sinne pimiänpäitten


    • Anonyymi

      12,12,2016 valtuuston kokouksessa tehtiin pakolaissuunnitelma,valtuutettu puheen vuorossaan sanoi että on vanhenpien syytä jos huonosti kasvatetut tytöt liikkuvat iltaisin kaupunkilla ja tyrkyttävät itseään ja tulevat raiskatuiksi,kansakoulun opettaja yhtyi puheeseen ja sen päälle valtuutettu veisasi tervetuliais virren saapuville lapsukaisille

    • Anonyymi

      Miten se voi kehittyä jos otetaan läpsyttelijöitä elätettäviksi? Meillä Lapualla otetaan vain työntekijöitä lisää..niin kaupunki kehittyy.

    • Anonyymi

      Suunnitelma toki on, otetaan nyt alkuun tänne 10 000 musulmaania.

      • Anonyymi

        Otetaan samantien 50 000 niin ollaan hetken suurempi kuin Seinäjoki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otetaan samantien 50 000 niin ollaan hetken suurempi kuin Seinäjoki.

        Ähtärissä ottavat 70 000!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ähtärissä ottavat 70 000!

        Kaikki maailman 61 miljoonaa pakolaista mahtuvat Suomeen. Tutkittu fakta!


    • Anonyymi

      Sossupummi mamuille STOPPI

    • Anonyymi

      Arvatkaa kenen tekstiä ja mistä puolueesta?
      'Kerrotaan, että Ilkka-Christian Björklund sadatteli aikanaan taistolaistovereilleen sitä, kuinka vaikeaksi NKP tekee aatteen puolustamisen kuultuaan kuinka neuvostotankit olivat murskanneet Prahan kevään. Taistolaisilla kesti tuolloin reilun vuoden valkopestä Tšekkoslovakian miehitys omassa puheessaan hyväksi ja veljelliseksi teoksi.

      Taistolaiset käyttivät aikanaan edistyksellistä uuskieltä, jossa sodasta puhuttiin rauhana, diktatuurista kansandemokratiana ja miehityksestä vapautuksena.

      Nykyisin edistykselliset ja tiedostavat monikulttuurisuusfanaatikot käyttävät taistolaisilta tuttua orwellilaista uuskieltä. Kun ikätovereitaan puukoilla ryöstelevien maahanmuuttajanuorten silmitöntä väkivaltaa kutsutaan "rikoksilla oirehtimiseksi", sysätään vastuu väkivallasta ikään kuin huomaamatta rakenteellisesti rasistisen yhteiskunnan syyksi. Tässä ollaan jo hyvin lähellä taistolaista valkopesua, jossa valheesta tehtiin totta toistamalla sitä riittävän usein.

      Maahanmuutosta on tullut uusi Neuvostoliitto.'

      • Anonyymi

        Atte Kaleva, Kokoomus.


    • Anonyymi

      Lapualla on vain muilutus suunnitelma, kaikki vähänkään erinäköiset ajetaan pois.

      • Anonyymi

        Hieno kommentti.muistan kun opikelija ryssien autot poltettiin reilut kymmenen vuotta sitten.Kyllä oli hienoa olla Pohojalaanen,pitäkää Lapua edelleen Pohojalaasena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieno kommentti.muistan kun opikelija ryssien autot poltettiin reilut kymmenen vuotta sitten.Kyllä oli hienoa olla Pohojalaanen,pitäkää Lapua edelleen Pohojalaasena.

        Tosi hienoa joo.


    • Anonyymi

      Muistaakseni jonkinlainen pakolaissuunnitelma on kunnille oikein pakollinen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe