Löytyykö Natsien liittolaisina taistelleen Suomen leireistä kirjallisuutta suomeksi?
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007616084.html
Suomalaiset keskitysleirit
60
282
Vastaukset
- Anonyymi
Kansallisarkiston Sotavangit ja internoidut sisältää tietoa suomalaisten ja myös muiden maiden vankileireistä.
Sen voi ladata ilmaiseksi PDF- tiedostona, löytyy helposti googlettamalla. - Anonyymi
N-liiton 64.000:sta Jatkosodan sotavangeista Suomessa kuoli 31,3 %, useimmat joko haavoihinsa tai tauteihin. Suomalaiset ampuivat noin 1000 neuvostovankia. Vuonna 1944 Suomi palautti N-liittoon 44 000 vankia (siis hengissä). Joitakin satoja karanneita palautettiin myöhemmin, mutta satoja sotavankeja onnistui pakenemaan lähinnä Ruotsiin ja jäämään länteen. Japanilaiset huolehtivat brittiläisistä sotavangeista esimerkillisesti, ja kuolleisuus olikin alhaisempi, kuin suomalaisten ylläpitämillä Neuvostoliiton sotilaiden sotavankileireillä.
Brittisotilaat olivat lisäksi yleensä haavoittuneita ennen antautumista, ja kuolivat haavoihin ja tauteihin., että välittömästi rajan ylitettyään venäläiset sotavangit jatkoivat pettureina matkaa Siperian vankileireille, joissa ’pettureita’ odottivat monien lisävuosien vankituomiot.
Puna-armeijalle antautuneista 3400 suomalaissotilaasta kuoli tai surmattiin vankeudessa noin 1400, mikä tekee vähän 41,2 %. Tosin suomalaisista useimpien sotavankeusaika kesti vain joitakin kuukausia, puna-armeijalaisten enemmistö oli vankina yli kolme vuotta.- Anonyymi
^#*Japanilaiset huolehtivat brittiläisistä sotavangeista esimerkillisesti, ja kuolleisuus olikin alhaisempi, kuin suomalaisten ylläpitämillä Neuvostoliiton sotilaiden sotavankileireillä.^#*
Eipä taida pitää paikkaansa. Muutama kuukausi sitten tuli uusintana teeveestä dokumenttielokuva. Raakuus oli ihan silmitöntä, jossa vankeja hakattiin kepeillä, aihetta ei tarvinnut olla juurikaan, riitti kun naama ei miellyttänyt. Leirin päällikkö taisi olla varsinainen sadisti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
^#*Japanilaiset huolehtivat brittiläisistä sotavangeista esimerkillisesti, ja kuolleisuus olikin alhaisempi, kuin suomalaisten ylläpitämillä Neuvostoliiton sotilaiden sotavankileireillä.^#*
Eipä taida pitää paikkaansa. Muutama kuukausi sitten tuli uusintana teeveestä dokumenttielokuva. Raakuus oli ihan silmitöntä, jossa vankeja hakattiin kepeillä, aihetta ei tarvinnut olla juurikaan, riitti kun naama ei miellyttänyt. Leirin päällikkö taisi olla varsinainen sadisti."Muutama kuukausi sitten tuli uusintana teeveestä dokumenttielokuva. "
Olisi kiinnostanut tietää tarkemmin se dokumenttielokuva, mutta sitäpä ei nyymi loputtomassa viisaudessaan osannut täsmentää.
-Vertigo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
^#*Japanilaiset huolehtivat brittiläisistä sotavangeista esimerkillisesti, ja kuolleisuus olikin alhaisempi, kuin suomalaisten ylläpitämillä Neuvostoliiton sotilaiden sotavankileireillä.^#*
Eipä taida pitää paikkaansa. Muutama kuukausi sitten tuli uusintana teeveestä dokumenttielokuva. Raakuus oli ihan silmitöntä, jossa vankeja hakattiin kepeillä, aihetta ei tarvinnut olla juurikaan, riitti kun naama ei miellyttänyt. Leirin päällikkö taisi olla varsinainen sadisti.Kepillä hakkaaminen ei ole tappamista. Etkö ole tiennyt ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepillä hakkaaminen ei ole tappamista. Etkö ole tiennyt ???
Tarpeeksi pitkään ja voimakkaasti kun tekee, sekin voi riittää. Aivan kuten myös koveromainen pakkotyö sairaille.
-Vertigo - Anonyymi
>>Tosin suomalaisista useimpien sotavankeusaika kesti vain joitakin kuukausia<<
Vuonna 1941 vangiksi jääneitä suomalaisista ei montaa palannut. Samoin oli kova harvennus 1942 ja 1943 vangiksi jääneinen keskuudessakin. Jopa 1944 kesäkuussa vangittuja kuoli nälkään.
- Anonyymi
Ei kuulu vastausta...
Jos englanti sujuu niin tässä toteamus asiasta:
” There were more than 140,000 white prisoners in Japanese POW camps. Of these, one in three died from starvation, work, punishments or from diseases for which there were no medicines to treat. Prisoners of the Japanese found themselves in camps in Japan, Taiwan, Singapore and other Japanese-occupied countries.”
Japanin sotavankien kohtelu oli erittäin raakaa ja sodan jälkeen useita satoja henkilökuntaan kuuluneista päätyi oikeuden eteen. Et selvästikään ole katsonut uudelleen Kwai-joen siltaa jne!- Anonyymi
"Japanin sotavankien kohtelu oli erittäin raakaa ja sodan jälkeen useita satoja henkilökuntaan kuuluneista päätyi oikeuden eteen. Et selvästikään ole katsonut uudelleen Kwai-joen siltaa jne!"
Hehehe pösilö pitää lähteenä Hollywood- elokuvaa.
Brittisotavankien kuolleisuus japanilaisten hallinnoimilla sotavankileireillä oli ainoastaan 24,8 %, Harvardin yliopiston professori Niall Fergusonin mukaan, eli selvästi alhaisempi kuin suomalaisten hallinnoimilla, joissa kuolleisuus oli 31,3 %. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Japanin sotavankien kohtelu oli erittäin raakaa ja sodan jälkeen useita satoja henkilökuntaan kuuluneista päätyi oikeuden eteen. Et selvästikään ole katsonut uudelleen Kwai-joen siltaa jne!"
Hehehe pösilö pitää lähteenä Hollywood- elokuvaa.
Brittisotavankien kuolleisuus japanilaisten hallinnoimilla sotavankileireillä oli ainoastaan 24,8 %, Harvardin yliopiston professori Niall Fergusonin mukaan, eli selvästi alhaisempi kuin suomalaisten hallinnoimilla, joissa kuolleisuus oli 31,3 %.”Hehehe pösilö pitää lähteenä Hollywood- elokuvaa.”
Ei todellakaan pidä vaan viittaan vain elokuvaan, josta sama asia on helpoiten todettavissa elokuva kun perustuu kuvaukseen ”kuoleman radasta” eli siitä, minkä japanilaiset rakensivat brittil
Isellä vankityövoimalla sodan aikana Thaimaasta Burmaan ja jossa vankien olosuhteet olivat tunnetusti kamaöat, jolloin kuolleisuusprosentti oli 40 %! Sen radan varrella on kuulu Kwai-joen silta, joka on todellisuudessa tehty metellisya. Pommitettiin sodan aikana katki, mutta on sittemmin korjattu.
”Brittisotavankien kuolleisuus japanilaisten hallinnoimilla sotavankileireillä oli ainoastaan 24,8 %, Harvardin yliopiston professori Niall Fergusonin mukaan, eli selvästi alhaisempi kuin suomalaisten hallinnoimilla, joissa kuolleisuus oli 31,3 %.”
Kuolleisuusprosentti vaihteli kovasti! Japanin pääsaarilla se oli vain 10 %, mutta viidakon tuntumassa sitten 40 % ja sellaisena lähenteli jo venäläisten leirien hirmulukuja.
Kirja ”Kuningasrotta” perustuu niinikään Singaporen yhteydessä olleeseen Changi-nimiseen vankileiriin, johon Singaporen vangittu brittiarmeija sijoitettiin! Myös siellä kuolleisuus ylsi ’venäläislukemille’, joten ei tainnut tuo professorisi kaikkia leirejä koluta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Hehehe pösilö pitää lähteenä Hollywood- elokuvaa.”
Ei todellakaan pidä vaan viittaan vain elokuvaan, josta sama asia on helpoiten todettavissa elokuva kun perustuu kuvaukseen ”kuoleman radasta” eli siitä, minkä japanilaiset rakensivat brittil
Isellä vankityövoimalla sodan aikana Thaimaasta Burmaan ja jossa vankien olosuhteet olivat tunnetusti kamaöat, jolloin kuolleisuusprosentti oli 40 %! Sen radan varrella on kuulu Kwai-joen silta, joka on todellisuudessa tehty metellisya. Pommitettiin sodan aikana katki, mutta on sittemmin korjattu.
”Brittisotavankien kuolleisuus japanilaisten hallinnoimilla sotavankileireillä oli ainoastaan 24,8 %, Harvardin yliopiston professori Niall Fergusonin mukaan, eli selvästi alhaisempi kuin suomalaisten hallinnoimilla, joissa kuolleisuus oli 31,3 %.”
Kuolleisuusprosentti vaihteli kovasti! Japanin pääsaarilla se oli vain 10 %, mutta viidakon tuntumassa sitten 40 % ja sellaisena lähenteli jo venäläisten leirien hirmulukuja.
Kirja ”Kuningasrotta” perustuu niinikään Singaporen yhteydessä olleeseen Changi-nimiseen vankileiriin, johon Singaporen vangittu brittiarmeija sijoitettiin! Myös siellä kuolleisuus ylsi ’venäläislukemille’, joten ei tainnut tuo professorisi kaikkia leirejä koluta?"Kirja ”Kuningasrotta” perustuu niinikään Singaporen yhteydessä olleeseen Changi-nimiseen vankileiriin, "
Hahahahah koulupudokas pistää aina vain paremmaksi, nyt on romaanikirjailija kolunnut kaikki vankileirit läpi:) - Anonyymi
Koulupudokas ei nyt ymmärrä, että kyse on keskiarvosta, eikä yksittäisen romaanikirjailijan hengentuotoksista.
Japanilaiset huolehtivat brittiläisistä sotavangeista esimerkillisesti, ja kuolleisuus olikin alhaisempi, kuin suomalaisten ylläpitämillä Neuvostoliiton sotilaiden sotavankileireillä.
Japanilaisten 24,8% on huomattavasti vähemmän, kuin suomalaisten 31,3% - Anonyymi
Suomen saamista sotavangeista kuoli vankeudessa prosenteissa enemmän kuin Japanin saamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Hehehe pösilö pitää lähteenä Hollywood- elokuvaa.”
Ei todellakaan pidä vaan viittaan vain elokuvaan, josta sama asia on helpoiten todettavissa elokuva kun perustuu kuvaukseen ”kuoleman radasta” eli siitä, minkä japanilaiset rakensivat brittil
Isellä vankityövoimalla sodan aikana Thaimaasta Burmaan ja jossa vankien olosuhteet olivat tunnetusti kamaöat, jolloin kuolleisuusprosentti oli 40 %! Sen radan varrella on kuulu Kwai-joen silta, joka on todellisuudessa tehty metellisya. Pommitettiin sodan aikana katki, mutta on sittemmin korjattu.
”Brittisotavankien kuolleisuus japanilaisten hallinnoimilla sotavankileireillä oli ainoastaan 24,8 %, Harvardin yliopiston professori Niall Fergusonin mukaan, eli selvästi alhaisempi kuin suomalaisten hallinnoimilla, joissa kuolleisuus oli 31,3 %.”
Kuolleisuusprosentti vaihteli kovasti! Japanin pääsaarilla se oli vain 10 %, mutta viidakon tuntumassa sitten 40 % ja sellaisena lähenteli jo venäläisten leirien hirmulukuja.
Kirja ”Kuningasrotta” perustuu niinikään Singaporen yhteydessä olleeseen Changi-nimiseen vankileiriin, johon Singaporen vangittu brittiarmeija sijoitettiin! Myös siellä kuolleisuus ylsi ’venäläislukemille’, joten ei tainnut tuo professorisi kaikkia leirejä koluta?Vai että oli tehty metellisya. Kas kun ei Suomessa!
- Anonyymi
Ja taas idiootti suoltaa hesarista paskaa. Etkö tällä kertaa osannut copy pasteerata wikipediasta.
- Anonyymi
Tuo teksti on netistä! Hauskaa, että osaat sanoa sen olevan itteänsä, mutta et osaa kertoa edes mikä tiedoissa olisi virheellistä!
Ei riitä se, ettei sinua tieto miellytä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo teksti on netistä! Hauskaa, että osaat sanoa sen olevan itteänsä, mutta et osaa kertoa edes mikä tiedoissa olisi virheellistä!
Ei riitä se, ettei sinua tieto miellytä!Neuvostoliittohan oli tunnettu oikeista prosenttiluvuista. Virolaiset liittyivät suorassa kansanäänestyksessä suureen kansojen perheeseen äänestysprosentilla 102 ja tulos julkaistiin Pravdassa kaksi päivää ennen äänestyksen päättymistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvostoliittohan oli tunnettu oikeista prosenttiluvuista. Virolaiset liittyivät suorassa kansanäänestyksessä suureen kansojen perheeseen äänestysprosentilla 102 ja tulos julkaistiin Pravdassa kaksi päivää ennen äänestyksen päättymistä.
Valehtelet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet!
Kas kun et ymmärrä IRONIAA !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet!
Stalinhan kysyi aina, mikä se totuus on sillä tarvitsemme ainoastaan tilastot !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kas kun et ymmärrä IRONIAA !
PöhveIin tapauksessa valehlelu ei ole ironiaa, vaan pöhveIin tapa kommunikoida😜
- Anonyymi
Olisiko liian yksinkertainen selitys, että japanilaisten vngitsemat britit olivat rokotettuja, mutta suomalaisten vangitsemat puna-armeijalaiset eivät olleet?
- Anonyymi
Koska eihän se keskitysleirin pitäjien vika voi olla? Kuvittele, jos tuolla logiikalla selittelisit miksi oikeuden pitäisi luopua syytteistä, jos kidnappauksesi uhri kuolee vankinasi. Enpä usko, että kukaan virkansa arvoinen tuomari tai valamiehistö sulattaisi moista selittelyä.
-Vertigo - Anonyymi
HeHe olisiko niin, että yksinkertainen pöhveIi on ihan itse keksinyt sen, ettei puna-armeijalaiset olleet rokotettuja?
- Anonyymi
Kyllä on.
- Anonyymi
Suomi häviää sotavankien määrässä sekä kohtelussa naapurille.
Ruokapula on kummallakin puolella. Venäläisillä vangeilla pilkkukuume vaivasi myös.
Neuvostoliitossa ei leireillä kuollut vankeja samaa prosenttia kuin Suomessa, liekö syynä paremmat olot vai se, että vankien kuljetus ilman vettä ja ruokaa epämääräisen ajan (kertoman mukaan parin viikon) junan härkävaunussa Siperiaan poisti jo heikomman aineksen matkalla!- Anonyymi
Kyyditettävät vangit saivat kyllä joskus ruokaa eli suolasilliä. Sitä oli mukava napostella, ei siinä vettä tarvittu.
- Anonyymi
Simon Sebag Montefiore suggested that Stalin was ultimately responsible for the deaths of between 20 and 25 million people.
Eri lähteiden perusteella tiedetään, että Stalinin ajan vainoissa eri puolilla Neuvostoliittoa kuoli miljoonia ihmisiä. Pienimmätkin arviot ovat 4–5 miljoonaa, suurimmat ovat jopa 60–70 miljoonaa, jos mukaan lasketaan kaikki sodissa kaatuneet ja erilaisilla työleireillä tuhotut ihmiset Stalinin valtakaudella vuosina 1922–1953. Hannu Rautkallion mukaan puoluevaltion terrori tuhosi 1920–1930-luvuilla noin 25–30 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaisia. - Anonyymi
"Suomi häviää sotavankien määrässä sekä kohtelussa naapurille."
Taposta tuomitut häviävät useimmiten uhrien määrässä Ted Bundyn, Jeffrey Dahmerin ja Andrei Chikatilon kaltaisille, mutta ikävä kyllä kukaan tuomari tai valamiehistön jäsen, jolla on marmorikuulat tallella, ei säästä ketään tuomiolta sinun logiikaasi vedoten. Sinä päästäisitkin jo Charles Mansonin pälkähästä. :)

-VertigoVenäläiset tilastot ovat tietysti luotettavimmasta päästä ilman turvallisuuskerrointa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläiset tilastot ovat tietysti luotettavimmasta päästä ilman turvallisuuskerrointa.
"Venäläiset tilastot ovat tietysti luotettavimmasta päästä ilman turvallisuuskerrointa."
Kun kerran suomalaiset keskitysleiritilastot ovat tietysti luotettavimmasta päästä ilman turvallisuuskerrointa, miksi Karl Lennart Oesch poltti tärkeitä dokumentteja? Eihän pitänyt olla mitään salattavaa. :)
-Vertigo
- Anonyymi
Jännä, että Karjalaan rakentavat suomalaisen vankileirin kopiota lapsille, kun Karjalan neuvostohistoria on täynnä omien kansalaiste työleirejä, Solovetski, Saimaan kanavan rakennustyömaa, rajaseutujen kansanvihollisten teloitukset joukkohautoihin, muualta tulleiden internointileirit jne.
Ne nostattaa sotakiihkoa venäläisissä! Venäjän peto saa voimaa kun Trump on niin umpisurkea pressa. Ei enää vapaan maailman johtaja vaan oman yrityksensä oligarkki.- Anonyymi
Odotapa kun luet brittien keskitysleireistä Keniassa ja Malesiassa.
Briteillä on muutenkin siirtomaarosvoamiseen ja "vihollis-elementtien teloittamiseen" liittyen vuosisadan varaslähtö.
-Vertigo
- Anonyymi
Suomalaisten miehittämälle alueelle on arvioitu jääneen runsaat 86 000 neuvostokansalaista, joista noin 36 000 (42%) oli suomensukuisia ja loput venäläisiä tai muiden kansallisuuksien edustajia. Ylipäällikön 8.7.1941 antaman päiväkäskyn mukaan ns. ei-kansallinen väestö oli vangittava. Tämän perusteella suljettiin enimmillään 27% alueen asukkaista keskitysleireille. Suurimmillaan internoitujen määrä oli maaliskuussa 1942, kun 23 984 henkilöä oli leireillä. Kaiken kaikkiaan lienee noin 25 000 saanut leiriläisen väestökortin. Kuolleita Itä-Karjalan siviilileireillä vuosina 1941-44 oli kaikkiaan 4 279.
- Anonyymi
Suomen leirit olivat lomaleirejä verrattuna Viron keskitysleireihin. Siellä niitä oli n. 30 ja lisäksi vielä työleirit. Yhteistyö Saksan kanssa toimi loistavasti. Siellä ei lepsuiltu.
- Anonyymi
Gulag tai GULAG (lyh. ven. Главное управление лагерей, ГУЛаг, Glavnoje upravlenije lagerei, ’leirihallitus’, ’leiriasioiden keskusvirasto’) oli Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin NKVD:n osa, joka hallinnoi maan noin 30 000 ojennustyöleiriä. Yksittäistä leiriä kutsutaan Gulag-leiriksi tai gulagiksi pienellä alkukirjaimella.
Gulag-leireille lähetettiin eri arvioiden mukaan ainakin 4–6 miljoonaa ihmistä, mahdollisesti enemmän, jopa 17–18 miljoonaa. Leireille lähetettiin kielletystä poliittisista toiminnasta tuomittuja, mutta niille päätyi myös muita vankeja. Yleisesti leireille tuomittujen tehtävänä oli rakentaa taloja ja yleisiä liikenneyhteyksiä, kuten kaupungeissa metroja, maaseudulla isoja rautatieyhteyksiä, patoja ja kanavia.
Gulag ei koskaan ollut kannattava, mutta se dominoi kaivostyön ja metsätyön aloilla. Gulag-työvoima ei ollut yhteiskunnalle ilmaista. Työn tuottavuus oli 50–60 prosenttia pienempi, ja kymmentä vankia kohden oli yksi vartija- Anonyymi
Taidat kärsiä vain ammattikateudesta. Olisit mielelläsi tietenkin itse perustanut enemmän Koveron tapaisia pakkotyöleirejä 'katiskoineen'. :)
Koverin keskitysleiri, myös Koveron keskitysleiri, oli miehitetyssä Itä-Karjalassa jatkosodan aikana toimineen Erillisen työkomppanian asemapaikka, virallisesti Linnoitusrakennuspataljoona Lin.RP HK-A kp 2177.
Muonituksessa leiriläiset saivat vankinormin mukaista ruokaa, joka oli tarkoitettu korkeintaan kevyen työn tekijöille. Raskaaseen metsätyöhön tuo ruoka oli aivan riittämätöntä, ja aliravitsemus alkoi pian vaivata leiriläisiä. Hengenpitimikseen leiriläiset söivät salaa pyydystämiään rottia, käärmeitä ja sammakoita. Vangeilta oli esimerkiksi sienten kerääminen kielletty: jos vartijat huomasivat sitä tapahtuvan, ruoka hävitettiin.
Töitä tehtiin joulupäivää lukuun ottamatta joka päivä miesten terveydentilasta riippumatta. Leirillä oli sairaustapauksia varten lääkintäupseerina vänrikki Lauri Oikari, jonka tehtävänä oli vankien myöhempien muistelmien mukaan huolehtia, että myös sairaat pakotettiin töihin. Koska leirillä ei ollut sairasosastoa, vaikeasti sairaat ja kuolevat vangit kuljetettiin pois leiriltä.
Talvivaatteet miehet saivat vasta keväällä 1944 oltuaan leirillä jo kaksi talvea.
Se siitä moraalisesta ylemmyydestä. Ehkäpä pian oletkin jo keksimässä synninpäästöä brittien keskitysleireille Malesiassa tai hollantilaisten kolonialistien käyttämälle Bondowoson kuolemanjunalle.

-VertigoLeireillä olo olisi ollut yhtä kärsimystä, jos siellä olisi työttömyyttä kärsinyt. Onneksi kaikille riitti tuottavaa työtä.
- Anonyymi
Puna-armeijalle antautuneista 3.400 suomalaissotilaasta kuoli tai surmattiin vankeudessa noin 1.400 eli 41,2 %. Tosin suomalaisista useimpien sotavankeusaika kesti vain joitakin kuukausia, puna-armeijalaisten enemmistö oli vankina yli kolme vuotta.
- Anonyymi
Talvisodassa jäi sotavangiksi 850-900 suomalaista sotilasta. Vankeusaika jäi lyhyeksi ja jo huhtikuussa 1940 palautettiin 838 miestä.
Jatkosodassa suomalaisia jäi sotavangiksi arviolta 3400 - 3500. Joissakin tiedoissa määrä on 3402. Todellista määrää ei tiedä kukaan.
Neukkutilaston mukaan 2377. Tuossa on mukana vain ne jotka selvisivät hengissä vankileireille.
Monet ammuttiin vangitsemisen yhteydessä, myös melkeinpä kaikki haavottuneet sekä useat kuolivat kuljetuksissa vankileireille.
Suomeen palautettiin 1940 vankia. Vankileireillä kuolleisuus oli n. 43%.
N-liitto lähetti laskun vankien aiheuttamista kuluista. Palautettujen sotilaiden määräksi sovittiin laskussa1926 ja siviilien 107 henkeä.
Viimeinen, korpraali Reino Lahtinen, pääsi palaamaan karkotuspaikastaan vaimon ja neljän lapsen kanssa vasta toukokuun lopussa 1959.
Hän oli saanut 8 vuoden leirituomion ja sen jälkeen karkotettiin loppuelämäksi Siperiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talvisodassa jäi sotavangiksi 850-900 suomalaista sotilasta. Vankeusaika jäi lyhyeksi ja jo huhtikuussa 1940 palautettiin 838 miestä.
Jatkosodassa suomalaisia jäi sotavangiksi arviolta 3400 - 3500. Joissakin tiedoissa määrä on 3402. Todellista määrää ei tiedä kukaan.
Neukkutilaston mukaan 2377. Tuossa on mukana vain ne jotka selvisivät hengissä vankileireille.
Monet ammuttiin vangitsemisen yhteydessä, myös melkeinpä kaikki haavottuneet sekä useat kuolivat kuljetuksissa vankileireille.
Suomeen palautettiin 1940 vankia. Vankileireillä kuolleisuus oli n. 43%.
N-liitto lähetti laskun vankien aiheuttamista kuluista. Palautettujen sotilaiden määräksi sovittiin laskussa1926 ja siviilien 107 henkeä.
Viimeinen, korpraali Reino Lahtinen, pääsi palaamaan karkotuspaikastaan vaimon ja neljän lapsen kanssa vasta toukokuun lopussa 1959.
Hän oli saanut 8 vuoden leirituomion ja sen jälkeen karkotettiin loppuelämäksi Siperiaan.Suomi maksoi Neuvostoliitolle 1953 sotavankiensa aiheuttamista kustannuksista 678 300 ruplaa. Lasku koostui sotavangin kuljetuksesta, vaatetuksesta, terveyden hoidosta, ravinnosta ja sen valmistukseen käytetystä polttoaineesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi maksoi Neuvostoliitolle 1953 sotavankiensa aiheuttamista kustannuksista 678 300 ruplaa. Lasku koostui sotavangin kuljetuksesta, vaatetuksesta, terveyden hoidosta, ravinnosta ja sen valmistukseen käytetystä polttoaineesta.
Valetta siihen asti kunnes esität luotettavan dokumentin, että noin tapahtui.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valetta siihen asti kunnes esität luotettavan dokumentin, että noin tapahtui.
Juho Kusti Paasikivi
Päiväkirjat 2, 1944 -1956
Vuosi 1952
3.6. Kekkonen luonani.
1) Kotiutettujen sotavankien ja sivilistien kustannusten suorittaminen, jota Neuvostoliitto vaatii.
Hallituksen· ulkoasiainvaliokunta on käsitellyt asian ja on sitä mieltä, että huolimatta siitä, että meillä on oikeat jurid. perusteet kieltäytymiselle, saadaksemme asian pois päiväjärjestyksestä suostumme maksamaan. Summa yhteensä n. 40 milj., mutta siitä on 1/3 sivilimiesten kustannuksia, jotka me joka tapauksessa olemme velvolliset maksamaan.
Minä sanoin olevani samaa mieltä. - Anonyymi

Minä sanoin olevani samaa mieltä.Vuoden 1952 markka on nykyrahassa noin 3 senttiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juho Kusti Paasikivi
Päiväkirjat 2, 1944 -1956
Vuosi 1952
3.6. Kekkonen luonani.
1) Kotiutettujen sotavankien ja sivilistien kustannusten suorittaminen, jota Neuvostoliitto vaatii.
Hallituksen· ulkoasiainvaliokunta on käsitellyt asian ja on sitä mieltä, että huolimatta siitä, että meillä on oikeat jurid. perusteet kieltäytymiselle, saadaksemme asian pois päiväjärjestyksestä suostumme maksamaan. Summa yhteensä n. 40 milj., mutta siitä on 1/3 sivilimiesten kustannuksia, jotka me joka tapauksessa olemme velvolliset maksamaan.
Minä sanoin olevani samaa mieltä.Luku 678 300 ruplaa on humpuukia, Suomen Pankilla ei ollut ruplia joilla maksaa. Maksu olisi vaadittu dollareissa. Muutenkin summasta on1/3 siviilien kuluja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juho Kusti Paasikivi
Päiväkirjat 2, 1944 -1956
Vuosi 1952
3.6. Kekkonen luonani.
1) Kotiutettujen sotavankien ja sivilistien kustannusten suorittaminen, jota Neuvostoliitto vaatii.
Hallituksen· ulkoasiainvaliokunta on käsitellyt asian ja on sitä mieltä, että huolimatta siitä, että meillä on oikeat jurid. perusteet kieltäytymiselle, saadaksemme asian pois päiväjärjestyksestä suostumme maksamaan. Summa yhteensä n. 40 milj., mutta siitä on 1/3 sivilimiesten kustannuksia, jotka me joka tapauksessa olemme velvolliset maksamaan.
Minä sanoin olevani samaa mieltä.Neuvostoliiton ulkoministeriö lähetti 30.04.1949 nootin muodossa laskelman siviilien ja sotavankien aiheuttamista kuluista.
Kustannukset henkilöä kohden / päivä:
Ravinto 11,80 ruplaa.
Kuljetukset 28,30 ruplaa.
Terveydenhoito 0,50 ruplaa.
Polttoaine ruoan valmistusta varten 0,84 ruplaa.
Vaatetus 208,37 ruplaa.
(mantteli tai toppatakki, aluspaita, sotilaspusero, saapashousut, jalkineet, alusvaatteet, sukat tai jalkarätit)
Palautettujen sotavankien määräksi saatiin sovittua neuvotteluissa 1926 ja siviilien 107 henkeä.
Pitkien väittelyjen jälkeen Eduskunta lopulta hyväksyi laskun 678 300 ruplaa.
Suomi maksoi laskun helmikuussa 1953. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvostoliiton ulkoministeriö lähetti 30.04.1949 nootin muodossa laskelman siviilien ja sotavankien aiheuttamista kuluista.
Kustannukset henkilöä kohden / päivä:
Ravinto 11,80 ruplaa.
Kuljetukset 28,30 ruplaa.
Terveydenhoito 0,50 ruplaa.
Polttoaine ruoan valmistusta varten 0,84 ruplaa.
Vaatetus 208,37 ruplaa.
(mantteli tai toppatakki, aluspaita, sotilaspusero, saapashousut, jalkineet, alusvaatteet, sukat tai jalkarätit)
Palautettujen sotavankien määräksi saatiin sovittua neuvotteluissa 1926 ja siviilien 107 henkeä.
Pitkien väittelyjen jälkeen Eduskunta lopulta hyväksyi laskun 678 300 ruplaa.
Suomi maksoi laskun helmikuussa 1953.Ei Suomessa ollut millään taholla varastossaan ruplavuoria. Kunhan keppostelet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Suomessa ollut millään taholla varastossaan ruplavuoria. Kunhan keppostelet.
Eikä rysdäkään nii juluma ois jotta laskuja fangeista lähettelis.
- Anonyymi
Pistin haun ja löytyi heti 3 kirjaa. Paras ehkä on Nestori Parkkarin vuonna 1955 tekemä teos. Olen itse sen lukenut ja kovaa kamaa on.
- Anonyymi
Kiusallisia faktoja. Suomen puolella vaan haluttiin itse olla pakkotyöleirejä pystyttämässä. Natsien kanssa voitettua niitä olisi vain pystytetty neukkulaakin enemmän. Tämän kaiken kieltämisessä ja valkopesussa onkin tekopyhyys huipussaan, sillä akselivaltpjen puolella ei todellakaan oltu vain "pakotetussa" asemassa vaan peräti aateveljenä, mistä pyrittiin etääntymään faktojen käytyä Suomellekin liian noloiksi.
- Anonyymi
Gulag: Vankileirien saaristo (ven. Архипелаг ГУЛАГ, Arhipelag GULAG) on neuvostoliittolaisenkirjailijan ja gulag-vangin Aleksandr Solženitsynin kirjoittama kolmiosainen teos Neuvostoliiton vankileirijärjestelmästä Gulagista. Teos ilmestyi viivyttelyn jälkeen venäjäksi Pariisissa vuonna 1973. Ensimmäiset laitokset julkaistiin suomeksi nimellä Vankileirien saaristo.
Synty
Solženitsyn kirjoitti teoksen jo 1960-luvun alkuvuosina, viitisen vuotta vankilasta ja karkotuksesta vapautumisensa jälkeen. Vapauduttuaan karkotuksesta 1960-luvun alussa Solženitsyn lähti pian Viroon keräämään vankitovereiltaan muistelmia Gulag: Vankileirien saaristoa varten.
Muistelmateoksessaan Puskipa vasikka tammea kirjailija antaa vihjeitä kirjoituspaikastaan. Hän puhuu ”hiljaisesta turvapaikasta” ja ”korvesta”, josta hän löysi rauhan. Tuo rauhallinen ja syrjäisä paikka sijaitsi Etelä-Virossa, Arnold Suden ja hänen perheensä maatilalla. Arnold Susi ja Solženitsyn olivat tutustuneet Lubjankan vankilassa. Sudet järjestivät kirjailijalle rauhallisen työtilan etelävirolaisesta maatalosta, jossa he olivat asuneet palattuaan Siperiasta. Solženitsyn asui siellä talvet 1965–1966 ja 1966–1967 ja kirjoitti Gulag: Vankileirien saariston.
Tekeillä oleva kirja oli vaarallinen sekä tekijälle itselleen että Neuvostoliiton hallitukselle. Sen vuoksi Solženitsyn yritti elää Virossa mahdollisimman huomaamattomana. Sudet kertoivatkin naapurille, että maatalon asukas oli väitöskirjaansaviimeistelevä tutkija, jota ei saanut häiritä.
Julkaisu länsimaissa
Solženitsynille myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto 1970, mutta hän ei uskaltanut lähteä noutamaan sitä Tukholmasta, koska se olisi merkinnyt maanpakoa. Kustantamoille Pariisissa ja New Yorkissa toimitettiin salaa mikrofilmit Gulag: Vankileirien saaristosta. Salaisessa välitystyössä oli mukana ruotsalainen Moskovan ulkomaankirjeenvaihtaja Stig Fredrikson.
Solženitsyn halusi aluksi kirjan ilmestyvän Neuvostoliitossa, ja hän pyysi viivyttämään sen julkaisua lännessä. Syyskuussa 1973 Solženitsyn muutti mielensä julkaisemisesta, koska hänelle selvisi, että KGB oli löytänyt kopion hänen kirjastaan kuulusteltuaan hänen konekirjoittajaansa, joka oli pian sen jälkeen hirttäytynyt.
Gulag: Vankileirien saaristo julkaistiin Pariisissa heti joulun 1973 jälkeen venäjäksi, jonka jälkeen neuvostoviranomaiset aloittivat Solženitsynin kovennetun painostuksen. 13. helmikuuta 1974 hänet karkotettiin Neuvostoliitosta, ja hän menetti kansalaisuutensa.
Kirjan julkaisemisella oli välitön vaikutus. Se ei ainoastaan paljastanut vankileirien Gulagin laajuutta ja laatua, vaan myös kyseenalaisti neuvostojärjestelmän perustan.
Suomennoksen julkaisu
Suomessa Solženitsynin kirjoja aikaisemmin julkaissut kustantamo Tammi torjui kohutun suomennoksen Vankileirien saaristo julkaisemisen ulkopoliittisista syistä. Tammessa tiedettiin kirjan olevan poliittista räjähdysainetta heti, kun oli tutustuttu sen englannin- ja ruotsinkielisiin käännöksiin. Kirjan pelättiin vahingoittavan Suomen virallista neuvostoystävällistä ulkopolitiikkaa vuonna 1974. Tällöin elettiin kaikkein voimakkainta suomettuneisuuden aikaa, jolloin lehdistö ja myös kirjakustantamot taipuivat itsesensuuriin aiheissa, joiden oletettiin olevan Neuvostoliitolle kiusallisia.
Tammi joutui painostuksen alaiseksi ja luopui hankkeesta. Pääministeri Kalevi Sorsa oli ruotsalaisen kustantajan Wahlström & Widstrandin (W&W) kustantajan Per Gedinin muistelmien Förläggarliv mukaan sanonut Tammen Jarl Hellemannille: ”Tämä ei tietenkään ole painostusta, vaan kustantaja päättää itse julkaistako vai ei. Hän antoi myös ymmärtää, ettei tätä keskustelua heidän välillään ollut koskaan käyty.”- Anonyymi
Hehehe sinä se vaan jaksat ylistää Solzenitsynia😄
Solzenitsyn on Putinille Ukrainan sodan luonnostelija:
Vladimir Putin on ylistänyt Aleksandr Solženitsyniä "todelliseksi patriotiksi", ja Solženitsyn antoi aikanaan varovaista kiitosta Putinille, kehuen tätä paremmaksi johtajaksi kuin Boris Jeltsin tai Mihail Gorbatšov ja katsoen Venäjän löytävän itseään uudelleen hänen johdollaan.
Venäjän ja Ukrainan välillä on kiistatta syviä kulttuurisia ja poliittisia siteitä. Aleksandr Solženitsyn oli sankari suuressa osassa länsimaita, mutta hän auttoi herättämään Putinissa tuhoisan skeptisyyden Ukrainan asemaa kansallisena valtiona kohtaan.
Solženitsynin ilmaiseman länsimaistumista vastustavan retoriikan syvyys on siis avainasemassa Putinin tulkinnassa. Mutta näillä kahdella miehellä oli jotain muutakin: samanlainen ymmärrys siitä, miten Ukrainan kansakunta syntyi. New Yorkerin David Remnickin haastattelussa vuonna 1994 Solženitsyn sanoi, että Lenin loi nyky-Ukrainan, näkemys, jonka Putin toisti puheessaan juuri ennen hyökkäyksensä aloittamista .
Solženitsynille Ukraina ei vastaa etnistä alkuperää, kulttuuria tai kieltä. Hänen silmissään se on ruma sotku. "Kunnioitan suuresti Ukrainan kansaa; tunnen suurta myötätuntoa heitä kohtaan", Solženitsyn sanoi haastattelussa. "Olen itse osittain ukrainalainen. Jos haluatte olla erillään, tehkää toki niin. Mutta todellisen Ukrainan rajojen sisällä. Historiallisen Ukrainan, paikan, jossa ukrainalaiset todella asuvat." Solženitsyn teki eron Länsi-Ukrainan – alueiden, jotka olivat osa Galician, Volhynian, Bukovinan ja Taka-Karpatian historiallisia alueita – ja maan itäpuolella olevien alueiden välillä. Hänelle Länsi-Ukraina on todellinen Ukraina. Samaan aikaan hän uskoi, että idässä (ja Krimin niemimaalla, joka luovutettiin Ukrainalle vuonna 1954) on niin suuri venäjänkielinen väestö, ettei sitä olisi alun perinkään pitänyt erottaa Venäjästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehehe sinä se vaan jaksat ylistää Solzenitsynia😄
Solzenitsyn on Putinille Ukrainan sodan luonnostelija:
Vladimir Putin on ylistänyt Aleksandr Solženitsyniä "todelliseksi patriotiksi", ja Solženitsyn antoi aikanaan varovaista kiitosta Putinille, kehuen tätä paremmaksi johtajaksi kuin Boris Jeltsin tai Mihail Gorbatšov ja katsoen Venäjän löytävän itseään uudelleen hänen johdollaan.
Venäjän ja Ukrainan välillä on kiistatta syviä kulttuurisia ja poliittisia siteitä. Aleksandr Solženitsyn oli sankari suuressa osassa länsimaita, mutta hän auttoi herättämään Putinissa tuhoisan skeptisyyden Ukrainan asemaa kansallisena valtiona kohtaan.
Solženitsynin ilmaiseman länsimaistumista vastustavan retoriikan syvyys on siis avainasemassa Putinin tulkinnassa. Mutta näillä kahdella miehellä oli jotain muutakin: samanlainen ymmärrys siitä, miten Ukrainan kansakunta syntyi. New Yorkerin David Remnickin haastattelussa vuonna 1994 Solženitsyn sanoi, että Lenin loi nyky-Ukrainan, näkemys, jonka Putin toisti puheessaan juuri ennen hyökkäyksensä aloittamista .
Solženitsynille Ukraina ei vastaa etnistä alkuperää, kulttuuria tai kieltä. Hänen silmissään se on ruma sotku. "Kunnioitan suuresti Ukrainan kansaa; tunnen suurta myötätuntoa heitä kohtaan", Solženitsyn sanoi haastattelussa. "Olen itse osittain ukrainalainen. Jos haluatte olla erillään, tehkää toki niin. Mutta todellisen Ukrainan rajojen sisällä. Historiallisen Ukrainan, paikan, jossa ukrainalaiset todella asuvat." Solženitsyn teki eron Länsi-Ukrainan – alueiden, jotka olivat osa Galician, Volhynian, Bukovinan ja Taka-Karpatian historiallisia alueita – ja maan itäpuolella olevien alueiden välillä. Hänelle Länsi-Ukraina on todellinen Ukraina. Samaan aikaan hän uskoi, että idässä (ja Krimin niemimaalla, joka luovutettiin Ukrainalle vuonna 1954) on niin suuri venäjänkielinen väestö, ettei sitä olisi alun perinkään pitänyt erottaa Venäjästä.Solzenitsyn teki jättiurotyön paljastamalla koko maailmalle Neuvostoliiton gulag-järjestelmän koon, määrän ja laajuuden, joka johti järjestelmän paljastumiseen ja loppumiseen!
Se oli kansallinen urotyö vailla vertaa ja johti maan vapautumiseen! Hetken aikaa kirja oli myynnissä myös Venäjällä! Ei taida olla enää!? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Solzenitsyn teki jättiurotyön paljastamalla koko maailmalle Neuvostoliiton gulag-järjestelmän koon, määrän ja laajuuden, joka johti järjestelmän paljastumiseen ja loppumiseen!
Se oli kansallinen urotyö vailla vertaa ja johti maan vapautumiseen! Hetken aikaa kirja oli myynnissä myös Venäjällä! Ei taida olla enää!?Meinaatko todella, että vapaus koitti Neuvostoliitossa ja sama jatkuu nyt Venäjällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Solzenitsyn teki jättiurotyön paljastamalla koko maailmalle Neuvostoliiton gulag-järjestelmän koon, määrän ja laajuuden, joka johti järjestelmän paljastumiseen ja loppumiseen!
Se oli kansallinen urotyö vailla vertaa ja johti maan vapautumiseen! Hetken aikaa kirja oli myynnissä myös Venäjällä! Ei taida olla enää!?Hehehe ja Putinin oppi-isänä teki Venäjälle vielä suuremman palveluksen😄🤣😂
- Anonyymi
Lieksan tuhoamisleiristä, jonka SS-Valtakunnanjohtaja Himmler kävi henkilökohtaisesti tarkastamassa, ei taatusti löydy dokumentteja. Niin kompromettoiva tapaus se oli.
- Anonyymi
Mikä ettei? Kirjoita sinä se kun tiedät!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213650
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt513383Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka523066Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222859Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1351379