ÄäriOikeistolainen terrorismi on uhka myös Suomessa!

Anonyymi

Suojelupoliisi kertoi torstaina julkaistussa kansallisen turvallisuuden katsauksessaan myös äärioikeistolaisen terrorismin uhasta.
SUPO arvioi, että uhrimäärän maksimoimiseen pyrkivät terrori-iskuhankkeet ovat lisääntyneet länsimaissa puolentoista vuoden aikana. Supon mukaan myös Suomessa on tunnistettu äärioikeistolaista terroristista toimintaa kannattavia ja sympatisoivia henkilöitä.

Eräs merkittävä vedenjakaja kehityksessä oli Christchurchin moskeijaisku Uudessa-Seelannissa maaliskuussa 2019.

– Tämä isku on ollut merkittävä tekijä äärioikeistolaisen terrorismin uhkan kasvussa viime vuosien aikana. Sitä on käytetty inspiraationa tämän jälkeen vaikkapa Saksassa tapahtuneissa iskuissa, sanoo suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari.

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari. (KUVA: ALEKSI JALAVA)

Christchurchin terroristi, valkoisen ylivallan kannattaja Brenton Tarrant surmasi 51 ihmistä ja haavoitti kymmeniä. Iskulla tavoiteltiin myös propagandavaikutusta ja julkisuutta, sillä Tarrant kuvasi iskun reaaliaikaisesti omalle Facebook-seinälleen.

Tarrant myös latasi oman manifestinsa useille sosiaalisen median alustoille ja levitti sitä sähköpostitse. Esikuvakseen Tarrant nimesi muun muassa norjalaisen joukkomurhaajan Anders Behring Breivikin.

Poliiseja tapahtuma-alueella Christchurchissä Uudessa-Seelannissa maaliskuussa 2019. (KUVA: ZUMAPRESS / MVPHOTOS)

Kukkia ja muistolauseita Christchurchin uhrien muistolle. (KUVA: ZUMAPRESS / MVPHOTOS)

SUOJELUPOLIISIN mukaan suomalaisilla äärioikeistolaisilla on yhä vakavampia yhteyksiä kansainvälisiin toimijoihin.

– Osalla näistä henkilöistä on selkeä kyky toteuttaa konkreettinen terrori-iskukin, sanoo Pelttari.

Suojelupoliisi korostaa, ettei ääri-islamilaisenkaan ekstremismin uhka ole väistynyt. Terrorismintorjunnan kohdehenkilöiden listalla on yhteensä 390 henkilöä, eikä supo lähde erittelemään, kuinka monella heistä on äärioikeistolainen tausta.

32

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      NÄKYVIN äärioikeistolainen toimija Suomessa on ollut viime vuodet Pohjoismainen vastarintaliike (PVL).

      Uusnatsijärjestö on lakkautettu korkeimman oikeuden päätöksellä, mutta tosiasiassa järjestön jäsenet ovat jatkaneet toimintaansa eri yhteyksissä, esimerkiksi Kohti vapautta -ryhmässä.

      Tutkija Tommi Kotonen arvioi aiemmin Kohti vapautta -ryhmän toiminnan olevan PVL:ää rauhallisempaa.

      – Näyttäisi siltä, että uudessa ryhmässä on jonkin verran vähemmän jäseniä kuin vastarintaliikkeessä. Jos PVL:ssä oli parhaimmillaan satakunta aktiivista jäsentä, uudessa ryhmässä heitä on siitä korkeintaan puolet.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onhan näitä nähty liikenteessä jo pitkän aikaa. On pitserianpolttajaa, vasarapartiota jne. vaarallista porukkaa.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Supo on maalittanut nuo terroriepäillyt jo ajat sitten mikä on hyvä,ääripersu sinua seurataan!

      • Anonyymi

        Vasara ääripersut on otettu jo kiinni!


      • Anonyymi

        Luultavimmin näin. Siinä ei VPN auta kun valtion poliisi seuraa tekemisiä netissä.....


    • Anonyymi

      Onko Katajapersun tapaus jo ratkaistu?

    • Anonyymi

      Äärioikeiston uhka ei näy missään kuten ääri-islamististen terroristien tekemät julmuudet näkyy. Ei homma toimi, että todellisia uhkia yritetään peitellä epätodellisten uhkien alle.

      Turun terrorististakin oli varoiteltu ennen, mutta viranomaiset eivät uskoneet varoituksia vaan olivat valppaina vain suomalaisten ääriliikkeiden suhteen, niinpä terroristi pääsi sitten tekemään tekosensa ja tappamaan ihmisiä.

      • Anonyymi

        Mikä se oli Helsingissä ,äärioikeistolainen natsi joka tappoi kantasuomalaisen hyppypotkulla,terroristinen isku,sama kaveri osallistui persujen PVL marssille


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se oli Helsingissä ,äärioikeistolainen natsi joka tappoi kantasuomalaisen hyppypotkulla,terroristinen isku,sama kaveri osallistui persujen PVL marssille

        Terrorismi perustuu ideologiaan, muslimit tappaa allahin nimeen, turha sekoittaa asioita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terrorismi perustuu ideologiaan, muslimit tappaa allahin nimeen, turha sekoittaa asioita.

        ÄäriOikeistolaiset tappavat aatteen nimeen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se oli Helsingissä ,äärioikeistolainen natsi joka tappoi kantasuomalaisen hyppypotkulla,terroristinen isku,sama kaveri osallistui persujen PVL marssille

        Tuo oli yksittäinen tapaus ja ärsytyksen seurausta. Nuori uhitteleva kaveri, joka ei osannut arvioida potkunsa vakavuutta.

        Ääri-islamistien takana maailman laajuiset radikaalit islamistiset järjestöt, jotka tietoisesti pyrkivät iskemään isompiin joukkoihin ja välillä onnistuvatkin.

        Turun terroristikin kuului radikaaleihin islamisteihin jihadisteihin. Julmat isisin teot ja raakuudet tietävät kaikki.

        Äärioikeiston teot ovat lähinnä uhittelua ja puhetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ÄäriOikeistolaiset tappavat aatteen nimeen

        Kerro joku esimerkki. Älä tyhjästä väännä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oli yksittäinen tapaus ja ärsytyksen seurausta. Nuori uhitteleva kaveri, joka ei osannut arvioida potkunsa vakavuutta.

        Ääri-islamistien takana maailman laajuiset radikaalit islamistiset järjestöt, jotka tietoisesti pyrkivät iskemään isompiin joukkoihin ja välillä onnistuvatkin.

        Turun terroristikin kuului radikaaleihin islamisteihin jihadisteihin. Julmat isisin teot ja raakuudet tietävät kaikki.

        Äärioikeiston teot ovat lähinnä uhittelua ja puhetta.

        Turkukin oli yksittäistapaus,onneksi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se oli Helsingissä ,äärioikeistolainen natsi joka tappoi kantasuomalaisen hyppypotkulla,terroristinen isku,sama kaveri osallistui persujen PVL marssille

        kantanarkkarin*

        Pahoittelen kirjoitusvirhettäni


    • Anonyymi

      Muutama tyyppi meuhkaa kadulla (äärioikeisto)mutta muslimit vetää kauloja poikki, aika ero.

    • Anonyymi

      Luulin että suomikin on terrorismin vastaisessa laarissa, mitä vielä vihreet oikein magneetilla vetää isis sotureita suomeen. Ihme ettei suomen hallitus joudu oikeuteen terrorismin suojelusta. Puhuvat toista tekevät muuta.

    • Anonyymi

      Äärioikeistolainen terrorismi tappoi jälleen Saksassa – salaliittoteorioita netissä levittänyt murhasi kymmenen ihmistä
      JUSSI VIRKKUNEN20.2.2020 14.29
      KOTIMAA
      Äärioikeistolaiset ovat viime vuosina järkyttäneet Saksaa.

      Kaikkiaan yksitoista ihmistä ja useita loukkaantui kuoli Saksan Hanaussa tapahtuneessa iskussa, jota viranomaiset tutkivat äärioikeistolaisena terrorismina. Kuolleiden joukossa on epäilty tekijä ja hänen äitinsä, jotka löydettiin iskun jälkeen kuolleina rivitaloasunnosta.

      Tekijä iski keskiviikkoiltana ensin vesipiippukahvilaan, minkä jälkeen hän ampui ihmisiä vielä kioskin ympäristössä.

      Epäillyn tekijän jäljiltä löydettiin viesti ja videoita, jotka viittaavat äärioikeistolaiseen ideologiaan. Videoilla hän levitti äärioikeistolaisia salaliittoteorioita.

      Saksan liitokansleri Angela Merkel tuomitsi teon. Merkel liitti teon aiempiin Saksassa tehtyihin äärioikeistolaisiin iskuihin.

      – Rasismi on myrkkyä, viha on myrkkyä, Merkel sanoi Spiegel-lehden mukaan.

      • Anonyymi

        Siihen verrattuna, kuinka radikaalit isis-järjestöt ovat tappaneet ihmisiä, äärioikeiston vastaaminen on hyvin vähäistä. Isis-järjestö nosti ison jutun pelkästä Muhammedin pilapiirroksen näyttämisestä ja järjesti terroristi-iskuja ja tappoi ihmisiä Ranskassa.

        Äärioikeisto toimii hyvin hillitysti ja rauhallisesti verrattuna radikaaleihin islamistijärjestöihin. Islam on vaarallinen ismi.


      • Anonyymi

        uli-uli

        ”As of September 1, 2020, German security forces counted 627 potential terrorists. One of them was the 20-year-old Syrian Abdullah al-H., who attacked a homosexual couple with a kitchen knife on October 4 in Dresden, although his movements were monitored by police. One of the victims was seriously wounded, the other even died of his wounds shortly afterwards.”

        Hail Halla-aho!


    • Anonyymi

      Musu työntää veitsen mahaasi ilman syytä, ja tuumaat että ihan ok, tähän nyt tuli kuoltua. Varmaan sillä oli paha mieli kun on eri jumala.

      • Anonyymi

        Saman voi tehdä ääripersu,vaikka onkin sama Jumala


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saman voi tehdä ääripersu,vaikka onkin sama Jumala

        Ei ole totta, mutta islamistit tappavat allahin nimeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole totta, mutta islamistit tappavat allahin nimeen.

        Ääripersut vasaroivat aatteen nimeen,se nähtiin Katajan murhayrityksessä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ääripersut vasaroivat aatteen nimeen,se nähtiin Katajan murhayrityksessä

        Tuo pitää paikkaansa


    • Anonyymi

      Äärioikeiston vasaramieslähetystö laittaa asiat kuntoon.

    • Anonyymi

      Kapitalistinen terrori tuhoaa yhteiskunnat.

    • Anonyymi

      No kuin ollakaan että *köh* osasit kopsata tästä koko litaniasta sen pelkän oleellisimman eli äärioikeiston (joka polpon on näköjään pakko mainita ihan jokasessa terrorikatsauksessaan, ettei hallituksen nasse-tätit tule hyvin HYVIN vihaisiksi? :/ )

      ” Terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä on noin 390. Määrä on pysynyt ennallaan. Suojelupoliisi on tunnistanut ryhmiä ja henkilöitä, joilla on motivaatio ja kyky toteuttaa terrori-isku Suomessa.
      Suomessa esiintyy merkittävää terrorismin tukitoimintaa, joka ilmenee esimerkiksi rahoittamisena ja ideologian levittämisenä. Kohdehenkilöiden yhteydet ulkomaalaisiin terroristisiin toimijoihin ja verkostoihin ovat merkittäviä. Suomeen on siirtynyt konfliktialu- eilta aseellisten ryhmittymien toimintaan osallistuneita ja ryhmien toimintaa muilla tavoin edistäneitä henkilöitä.
      Terroristijärjestöt ”Islamilainen valtio” (Isil) ja al-Qaida kannattajineen ovat edelleen maailmanlaajuinen uhka. Niiden jäsenet ja kannattajat pyrkivät todennäköisesti kehittämään uusia taktiikoita iskujen toteut- tamiseksi sekä jatkamaan kannustamista iskuihin länsimaissa.

      Äärioikeistolaisen terrorismin uhka on voimistunut länsimaissa, ja uhrimäärän maksimoimiseen pyrkivät terrori-iskuhankkeet ovat lisääntyneet viimeisten puolentoista vuoden aikana. Myös Suomessa on tunnistettu äärioikeistolaista terroristista toimintaa kannattavia ja sympatisoivia henkilöitä. Verkossa toimivat kansainväliset äärioikeis- toryhmät ja kommunikaatio sosiaalisen median alustoilla vahvistavat äärioikeiston rajat ylittävää luonnetta.”: Supon turvallisuuskatsaus 2020

    • Anonyymi

      Persuterrorismi pitää kitkeä pois Suomesta

      • Anonyymi

        Persut ovat löllöjä. Enemmän saisi olla ääriliikkeitä.
        Sekä vasemmalla että oikealla.


    • Anonyymi

      Taas uusi asia johon Halla-aho ei pysty seuraavassa vaalitentissä. Jokainen tietää Persujen äänestäjissä on myös näitä oikeistoterroristien symppaajia, niin ei "Mestari" pysty kuin nieleskelemään ja väistelemään, jos toimittaja kysyy, että "tuomitsetteko oikeistoterristien toiminnan?"

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4510
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3632
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1928
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1830
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      301
      1491
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1037
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      979
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      123
      928
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      884
    Aihe