Kirjoitus, Liisa Liimatainen:
"14.11. · Helsingin Sanomat HS ·
Saudi-Arabian apulaisulkoministerin Adel bin Ahmed al-Jubreirin vierailu Suomessa on noteerattu komeasti Hesarissa ja kommentitkin ovat varsin asiantuntevia. Koska olen seurannut läheltä Saudi-Arabian kehitystä vuosien ajan (kävin siellä ensimmäiselle kahden viikon pituisella Yle:n reportaasimatkalla vuonna 2002, palasin sinne kuudeksi viikoksi vuonna 2011 kun aloin tehdä saudi-kirjaani ja kävin uudestaan vielä vuonna 2013 ajankohtaistamassa kirjani tietoja), kommentoin juttua.
Jutun alussa ministeri tuomitsee kaiken uskonnolla perustellun väkivallan. On totta, että viime vuosina Saudi-Arabia on yrittänyt korjata monia aikaisempia näkemyksiään, mutta se ei ole koskaan puuttunut maan syntyhistoriaan kuuluvaan wahhabismiin, joka oli hyvin väkivaltainen tulkinta islamista. Sen virallisten oppineiden joukossa on vielä runsaasti wahhabismin tiukkaa perintöä edustavia miehiä. Tietenkin Saudi-Arabian historiassa uskonnollisten oppineiden kohtalona on ollut hyvin usein tarve mukautua nopeisiin muutoksiin, vaikka vasta hieman aikaisemmin he joutuivat ajamaan erilaisia, usein hyvin radikaaleja näkemyksiä.
Virallisesti Saudi-Arabian järjestelmä on kaksinapainen eli kuningashuone ja uskonnolliset oppineet ovat kaksi vallankäytön napaa. Käytännössä nämä jälkimmäiset ovat usein joutuneet mukautumaan kuningashuoneen näkemyksiin.Näin on ollut hyvin paljon viime vuosina. Esimerkki: aikaisemmin uskonnollisella poliisilla, mutawwalla oli paljon valtaa ja se voi rangaista saudeja ja maassa asuvia ulkomaalaisia näiden käyttäytymisen vuoksi, mutta nykyisin heillä ei ole enää itsenäistä mahdollisuutta puuttua tapakulttuuriin.
Osa oppineista yrittää olle itsenäisiä, ja yliopistopiireissä heitä on jonkin verran. Kuitenkin viime aikojen pidätykset ovat osoittaneet, että Saudi-Arabiassa kenelläkään ei ole oikeutta itsenäiseen ajatteluun. Kruununprinssin pidätysaallot ovat vieneet luksushotellivankilaan jopa kuningashuonee jäseniä.
Kuitenkin mitä uskontoon liittyvään väkivaltaisen näkemyksen tukemiseen tulee, niin Syyriassa ja Irakissa toimineille jihadisteille Saudi-Arabiasta on tullut suuria rahamääriä vuosien aikana. Tietenkään Saudi-Arabian valtio ei tunnusta tätä politiikkaa eikä sitä ole helppo näyttää toteen, mutta tästä asiasta vallitsee laaja kansainvälinen konsensus Saudi-Arabiaa seuraavien tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden keskuudessa. Maan rikkaiden luomat hyväntekeväisyysjärjestöt ovat kanavoineet vain vähän aikaa sitten rahaa Syyrian ja Irakin jihadisteille. Kysyin tätä asiaa pari vuotta sitten Exeterin yliopiston professori Gareth Standsfieldiltä, jonka mielestä asiasta ei ole epäilystä, vaikka sitä on vaikea todistaa.
Yhdysvaltain Republikaanien järjestö Foundation for Defense of Democracies rahoitti tutkimuksen, joka kertoo yksityiskohtaisesti Saudi-Arabian synnyn ja sihen liittyvän väkivaltaperinön raportissa, jonka nimi on "Facebook Fatwa, Saudi Clerics, Wahhabi and Social media" (2011). Wahhabismin ydin on kaikki muut linjaukset hylkäävä ja niitä väkivaltaisesti vastustava näkemys. Europarlamentin teettämä raportti "The Involvement of Salafism/Wahhabism n the Support and Supply of Arms to Rebel Group Around the World" toteaa, että Saudi-Arabia on ollut tärkein kapinallisten ja terrorististen organisaatioiden rahoittaja 1970-luvulta lähtien. Raportin tuottaja on europarlamentin Directorate General for External Policy Department (vuodelta 2013). Samanlaisiin näkemyksiin päätyi myös World Trade Centerin attentaattia tutkinut komissio Yhdysvalloissa. Tämä Saudi-Arabian perinnöstä väkivaltaisen toiminnan rahoittajana. "
... jatkuu
Saudien ministeri kävi vedättämässä Helsingin liberaaleja idealisteja
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
"Saudi-Arabian virallisena valehtelijana tunnettu apulaisulkoministeri al-Jubeir tuomitsi kaiken uskonnolla perustellun väkivallan Helsingin lehdistötilaisuudessa, mutta uskontoon perustuva nurkkakuntainen näkemys on osa Saudi-Arabian olemusta, sen historiaa, mutta se näkyy myös sen nykypäivän toiminnassa.
Tällä hetkellä Saudi-Arabian vankiloissa on erilaisia maan itsenäisesti ajattelevan osan edustajia. Yksi heistä on islaminoppinut Salman al-Auda, jota uhkaa kuolemantuomio. Haastattelin al-Audaa Jeddassa vuonna 2013. Silloin hän oli vielä vapaa, vaikka hyvin suurten rajoitusten alainen. Salman al-Auda edustanee vielä nykyisin muslimiveljien näkemystä, mutta hän edustaa sitä siipeä, joka vaatii demokratisointia maassa ja hylkää täysin väkivallan. Juuri omien näkemystensä vuoksi hän on ollut vankilassa pitkään ja voi joutua teloitetuksi.
Kun puhumme uskontoon perustuvasta väkivallasta, pitää myös muistaa, mikä on Saudi-Arabian shiia-vähemmistön tilanne. Vuosia jatkunut repressio tekee Itäisen läänin shiia-asukkaiden elämästä hyvin vaikean. Aina silloin tällöin ongelmallisia miehiä eliminoidaan telotuksilla. Niitä perustellaan sillä, että shiiat ovat Iranin kätyreitä. Noin 20 prosentin vähemmistön vuosikymmeniä jatkuneet tukahdutustoimet ovat todennäköisesti vieneet osan Saudi-Arabian Itäisen läänin shiioista Iranin syliin, mutta on kysymys vähemmistöstä. Koko shiiaväestöä ei saa rangaista vähemmisrtön toiminnasta.
Al-Jubeir väittää, että Saudi-Arabiassa ollaan menossa kohti sukupuolten tasa-arvoa. Tällä kentällä on todella tapahtunut myönteisiä muutoksia, mutta niin kauan kun Saudi-Arabia ei poista mahramin eli miespuolisen sukulaisen (isän, veljen, pojan, aviomiehen) oikeuttaa päättää lukuisista asioista naisten elämässä, varsinaisesta tasa-arvosta ei voi puhua.
Al-Jubeir on oikeassa siinä, että jossain vaiheessa Osama Bin Laden oli etsintäkuulutettu Saudi-Arabiassa, mutta sitä ennen hän toimi Saudi-Arabian puolesta kun loi Afganistanissa mujahiddinien armeijan, joka taisteli Neuvostoliittoa vastaan. Kun tuo sota päättyi, uskonsotureista tuli al-Qaida, joka myös kääntyi Saudi-Arabiaa vastaan ja teki attentaatteja omassa maassaan. Myöhemmin samasta juuresta syntyi ISIS, joka taisteli Irakissa iranilaisia ja shiioja ja myös Yhdysvaltain puolustusvoimia vastaan sen jälkeen kun Yhdysvallat antoi Irakissa vallan shiiapuolueille.
Al-Jubeirin selitykset ovat tietenkin osa Saudi-Arabian virallista kertomusta sen historiasta ja roolista. Osama Bin Laden kääntyi omaa maataan vastaan, kun hän ei enää saanut tukea johdon taholta, mutta sitä ennen hän oli luonut moujahiddinit Saudi-Arabian rahoilla. "
.... jatkuu - Anonyymi
"Asekaupat ovat osa Saudi-Arabian nykypolitiikkaa. Eräät Euroopan maat ovat rajoittaneet aseiden myyntiä Saudi-Arabiaan, mutta esimerkiksi Suomen Patria on ilmoittanut jatkavansa Persianlahden maille myytyjen aseiden tai sotilaskuljetusvälineiden huoltoa. Minusta olisi syytä miettiä, mitä on aseiden huolto alueella, jossa noita sotilasvarusteita käytetään sodassa.
On toivottavaa, että vasta valittu Yhdysvaltain presidentti tekee jotain uutta. Trump on tietenkin estänyt sen, että Yhdysvallat olisi rajoittanut aseiden myyntiä, vaikka Jemenin sodan humanitaarinen katastrofi on saanut monet tahot reagoimaan. Hallitukset usein sulkevat silmänsä ja korvansa arvostelulta ja sallivat asekauppojen jatkumisen. Näin on tehnyt Britannia, vaikka maan tuomioistuin ilmoitti asekauppojen olevan laittomia. Al-Jubeirin kannanotto antaa ymmärtää, että saudit uskovat saavansa uuden presidentin jatkamaan asekauppoja.
Al-Jubeirin kannanotto Irania koskevaan politiikkaan ei tuo mitään uutta. Hän vaatii Iranin kanssa neuvoteltavan sopimuksen tiukentamista monissa asioissa, ja koskemaan myös Iranin liittolaisten toiminnan kentällä. Silloin on selvää, että al-Jubeir vaatii, että Biden ottaa uutta Iranin ydinohjelmaa koskevaa sopimusta koskeviin neuvotteluihin mukaan myös Hizbollan ja Irakin miliisijoukkojen toiminnan.
Palestiinalaisten oikeuksia koskevassa asiassa al-Jubeir edustaa perinteisempää saudien linjaa, josta kuningashuone on pitänyt kiinni sen läheisistä Israel suhteistaan huolimatta.
Saudi-Arabian G20:n puheenjohtajuus on vastamäessä, mutta pelkään pahoin, että Euroopan maissa esiintyvä kritiikki ei johda yhtään mihinkään. Kriittiset näkemykset tulevat kansalaisjärjestöjen taholta pääosin, vaikka arvostelua esiintyy hieman myös poliitikkojen keskuudessa. On todennäköistä, että kriittisyys ei johda yhtään mihinkään siitä huolimatta, että naisten, kansalaisaktivistien, toimittajien ja islamoppineiden pidätykset jatkuvat. Jamal Khashoggin murha järkytti maailmaa, mutta se ei taida sittenkään merkitä paljon.
Hesarin jutussa puhutaan myös Jamal Khashoggin perheestä, jonka ilmoitetaan luottavan järjestelmään. Olen nähnyt Khashoggin pojan kasvut heti isän murhan jälkeen lehtikuvassa. Tämä nuori mies on varmasti joutunut kammottavaan tilanteeseen: isä murhattu mitä kammottavimmalla tavalla, mutta hän joutui kestämään kruununprinssin surunvalitelut, vaikka juuri Muhammad bin Salman on todennäköisesti päättänyt murhasta. Jos hän aikoo elää Saudi-Arabiassa, hänen pitää hyväksyä tilanne ja mukautua huipulta tuleviin näkemyksiin. Tietenkin pitää myös muistaa, että ehkä poika pitää isäänsä petturina, myös siksi, että hän oli menemässä naimisiin turkkilaisen naisen kanssa ja julkaisi hyvin kriittisiä kommentteja The Washington Postin sivuilla. "
...jatkuu - Anonyymi
"Al-Jubeirin mukaan: Saudi-Arabian kansalaisilla on nytkin vapaus haastaa vallanpitäjiä kuningasta myöten oikeuteen. Yrittäkää kuvitella, mitä tapahtuu saudille, joka ottaa yhteyttä maan uskonolliseen eliittiin kuuluviin oikeusviranomaisiin, siis pappeihin ja ilmoittaa haluavansa haastaa jonkin maan johtoon kuuluvan oikeuteen. Kun nuo papitkin joutuvat mukautumaan kruununprinssin näkemyksiin, niin on täysin todellisuuden ulkopuolella, että saudimies tai nainen yrittää asettaa syytteeseen kuningashuoneen jäsenen. Tällaiset lauseet kertovat siitä, että varaulkoministeri Adel bin Ahmed al-Jubeir on todella maan virallinen valehtelija, joka ei aina onnistu välttämään sitä, että hänen puheensa saavat monet nauramaan Euroopassa. Siitä huolimatta eurooppalaisten lehtien kriittiset näkemykset ovat pelkkää kärpäsen surinaa Saudi-Arabian johdon edustajille.
HS-haastattelu | Saudi-Arabian konkaridiplomaatti lupaa islamin syntysijoille sukupuolten tasa-arvon mutta ei demokratiaa: ”Näytämme maailmalle, mistä islamissa on kyse”"
HS.FI
HS-haastattelu | Saudi-Arabian konkaridiplomaatti lupaa islamin syntysijoille sukupuolten tasa-arvon - Anonyymi
Hyvä Liisa!!!!
- Anonyymi
Täysin nauretaavaa edes kuvitella että wahhabilainen feodaalibarbaarinen Saudi-Arabia kaikesta öljyllä hankitulla kimmalluksella pystyy peittämään alle olevansa pelkkä USA:n ja Israelin vasallivaltio ja jossa naisilla olisi mitään todellisia vapauksia.
- Anonyymi
"Al-Jubeir väittää, että Saudi-Arabiassa ollaan menossa kohti sukupuolten tasa-arvoa. Tällä kentällä on todella tapahtunut myönteisiä muutoksia, mutta niin kauan kun Saudi-Arabia ei poista mahramin eli miespuolisen sukulaisen (isän, veljen, pojan, aviomiehen) oikeuttaa päättää lukuisista asioista naisten elämässä, varsinaisesta tasa-arvosta ei voi puhua. "
Juuri tässä on se kohta johon äärivasemmiston idealistit usein hurahtavat. Sitä terroria ei kitketä pois ennenkuin tuo barbaarinen kohtelu kotioloissa saadaan tukahdetuksi. Eikä se tule tapahtumaan kyllä Saudi-Arabiassa, - Anonyymi
Kukahan hupsu hänen tarinoitaan on uskonut?
- Anonyymi
Vähän vaikea uskoa Saudi-Arabian muuttuvan yhtään mihinkään. Eihän nämä islamistisista maista länteen tulleet muslimitkaan pysty muuttamaan uskonnollisia tapojaan, vaikka asuvat vuosia länsimaissa. Eikä tavat ja näkemykset muutu vielä viidennessä polvessakaan!
- Anonyymi
Kuinkahan moni Suomi24 palstoilla kärkevästi kommentoinut on liittynyt kadonneiden Suomaisten joukkoon?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881