Suomen kuvalehdessä (SK 35) on laaja artikkeli tärkeästä aiheesta: suomalaisten kielitaito kapenee hälyttävästi pelkkään englantiin. Artikkelissa tuodaan esiin myös se tärkeä asia, mihin kielikoulutuksemme olennaisesti liittyy. Se tähtää ennen kaikkea maamme kilpailukyvyn säilymiseen työmarkkinoilla. Eli kieliä ei opiskella turistimatkojen tai harrastusten tarpeisiin periaatteella "englannilla pärjää", kuten tällä palstalla on kerrottu monet kerrat.
Lainaan tässä kohdan artikkelista:
"Kun Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) listasi vuonna 2013 sen jäsenyrityksissä käytettyjä kieliä, englantia tarvittiin kolmessa neljästä yrityksestä. Pelkkä englanti ei kuitenkaan riitä. EK:n jäsenyrityksistä lähes joka toisessa käytettiin ruotsia. Venäjää käytti 29% prosenttia yrityksistä ja saksaa 14. Listalle nousivat myös viro, kiina, ranska, espanja, italia ja portugali. Kielitarpeet vaihtelevat aloittain. Finanssialalla ruotsi on tärkeä, teollisuudessa saksa ja matkailualalla venäjäj - kiinan EK ennusti nousevan. Kaupankäynnissä taas vanha viisaus kuuluu, että ostaa voi englanniksi, mutta myydä pitää asiakkaan kielellä."
Lainaan tässä kohdan artikkelista:
"Kun Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) listasi vuonna 2013 sen jäsenyrityksissä käytettyjä kieliä, englantia tarvittiin kolmessa neljästä yrityksestä. Pelkkä englanti ei kuitenkaan riitä. EK:n jäsenyrityksistä lähes joka toisessa käytettiin ruotsia. Venäjää käytti 29% prosenttia yrityksistä ja saksaa 14. Listalle nousivat myös viro, kiina, ranska, espanja, italia ja portugali. Kielitarpeet vaihtelevat aloittain. Finanssialalla ruotsi on tärkeä, teollisuudessa saksa ja matkailualalla venäjäj - kiinan EK ennusti nousevan. Kaupankäynnissä taas vanha viisaus kuuluu, että ostaa voi englanniksi, mutta myydä pitää asiakkaan kielellä."
Vastaukset 148
Vanhimmat
Tällä palstalla sekoitetaan kaksi asiaa: 1) ruotsin tarve työmarkkinoilla ja 2) se, pitääkö ruotsin olla pakollinen vai ei. Yleinen argumenttivirhe on väittää, että ruotsia ei tarvitse missään (lue: MINÄ en tarvitse) ja sen perusteella vaatia 'pakkoruotsia' pois.
Ihan riippumatta ruotsin pakollisuudesta, ruotsi on työelämässä kysytty kieli, ja tätä faktaa ei muuta mikään mutu-olettamus miksikään. Asia on tuotu esiin monet kerrat.
Samaa mieltä. Ihan ok olla "pakkoruotsia" vastaan, mutta faktoja ei voi kieltää.
Det är deras mest använda argument ?
Hen vill bestämma över hela befolkningen.
Det vill han.
De utgår alltid enbart från egna behov och erfarenheter.
Det är det viktigaste argumentet.
Det är sant.
Här blandas också vårt språk svenska som vi använder varje dag och finnars obligatoriska skolsvenska.
Allt är pakkoruotsitus.
Alldeles i toppen åtminstone.
Mycket populär mening.
Det är endast jag,jag...
Den meningen är populär.
Mest använda argumentet.
Deras "fakta".
Fennojämlikhet är lite skumt.
Populäraste argumentet.
"(lue: MINÄ en tarvitse)"
Tämä on ainoastaan pakottajien käyttämä väite.
Totta, erityisesti sitä käyttävät pakkoenglannittajat.
I varje kedja.
Yleinen argumenttivirhe on väittää, että kaikki tarvitsevat ruotsia ja siksi pakkoruotsi.
Det viktigaste argumentet.
Han är kanska ensam med sånt attityd, det är helt klart.
Vielä yleisempi argumenttivirhe on tuo olkiukkosi.
Seuraavaksi yleisin on että koska MINÄ-MINÄ en ole tarvinnut ruotsia, ei sitä tarvitse kukaan muukaan.
Edellisen variaatio on sitten se että koska MINÄ-MINÄ olen opiskellut englantia kaikkien muidenkin pitää opiskella englantia ja kaikki muut kielet ovat tarpeettomia.
Väldigt ofta åtminstone.
De utgår alltid från sina egna behov.
Aktiva blandar ihop allt.
Allt blandas i en enda röra.
Han påstår att han har mandat.
Det lyckas nu ändå inte.
Det argumentet vilar hela fennopropagandan på.
Hen vill vara diktator.
De vanligaste argumentet bland aktiva.
Varje dag.
I minst varannan kedja.
suomenkielisiä jo pitkään.
Nykyinen pakkoruotsi tuli peruskoulu-uudistuksessa yli neljäkymmentä vuotta sitten. Rassenburgin (Raasepori) RKP sai aikaan pakkoruotsin aloittamisen jo ensimmäisellä luokalla kaikille suomalaisille lapsille vaikka suurin osa halusi englantia ensimmäiseksi.
Muutama vuosi sitten päätettiin että pakkoruotsi aloitetaan vuotta aikaisemmin eli jo kuudennelta luokalta ala-asteella
EK:lta kysyttiin joskus pakkoruotsista ja liitto oli sitä vastaan.
Pakkoruotsi on roskakieli !
Siinä se totuus.
Paskoenglanti on haitta- ja pakkokieli. Siinä sinulle totuus!
Asiaa! Suomessa pitää panostaa enemmän kieliin, ja myös omaan äidinkieleen!
Sant. Man blir emellanåt nipprig då man läser finska dagstidningar på usel finska. Tyvärr ger Hbl nuförtiden samma upplevelse på svenska. Vart har allt grundläggande kunnande försvunnit?
Också svenska YLE.
Det stämmer tyvärr också. Med 600.000 arbetslösa skulle man tro att det finns folk som kan skriva och läsa upp nyheter. Skymfen nummer 1 måste dock vara Urheiluruutu där den ena övergödda kossan efter den andra monotont läser upp resultaten på sport. Detta har nu ostraffat pågått i över 20 år.
Både finska och svenska.
Englannin kieli riittää. Maailman kieli, jolla pärjää kaikkialla. Kaikki muut kielet ovat turhia.
Inte räcker engelska till överallt.
Ei todellakaan englanti riitä kaikkeen, vanha totuus on että englannilla voi ostaa mutta ei myydä, tarvitaan lisäksi kohdemaan kieliä, esim Ruotsissa ruotsia jne..! Tätä eivät yksipuolisen kielivarannon puolesta höpöttäjät ymmärrä!
Man kunde hålla sig realistisk till engelskan,inget fel att kunna engelska men ännu bättre om man behärskar något annat språk också.
Realismi on kadonnut jo aikaa sitten englannin suhteen Suomessa.
Lagom är bäst.
Tämä on juuri näin, kieliä tarvitaan lisää. Hyvä!
80-90-luvulla kieliä osattiin paremmin. Kiinnostus vieraita kieliä kohtaan oli myös ihan toinen kuin nyt.
Olemme liian hemmoteltuja nykyään? Kun kaikki on itsestään selvää ja kaikkea on enemmän kuin tarpeeksi, emme enää osaa arvostaa sitä mitä meillä on?
1980-luvulla ymmärrettiin paremmin se, mihin kieliä tarvitaan: niitä tarvitaan kaikkeen kommunikointiin, niin työelämässä kuin matkustellessa. Ja eri kieliä käytettiin eri maissa, toisin kuin nykyään.
Niinpä, nykyään meillä arvostetaan, opiskellaaan ja käytetään vain ja ainoastaan "pyhää" pakkoenglantia!
Jopa suomenkielen kustannuksella!
Jotkut onnettomat vielä ajavat Suomea yksikieliseksi ymmärtämättä asiaa ollenkaan.
Ei yksikielisyys tee kenestäkään onnellisempaa. Surkeaa, että jotkut levittävät aiheesta propagandaa päivin ja öin.
Jos/kun pakollinen ruotsi poistuu, niin kieliaktiivi ei muutu tuona päivänä onnellismemaksi. Onnen aiheet elämässä ovat jotain ihan muuta.
Det stämmer.Bortskämda är vi.
Då först kan de njuta av livet.
Höjden av lycka.
Onhan se ollut jo aika pitkään melko ilmiselvää, ettei se "yksi kieli", jota he tänne ajavat ole suomi (eikä ruotsi) vaan "pyhä pakkoenglanti".
Fennoaktivas viktigaste projekt.
Ttähän täällä on koitetettu vuosia selittää. Koska kaikki suomalaiset opiskelevat käytännössä englantia ja ruotsia niin tietenkin kielitaito kapenee. Muutama hassu prosentti lukee sitten kolmatta tai useampaa kieltä mutta se ei oikein tahdo riittää laajaan kielten osaamiseen., 😂
Suomalaisten kielitaito kapenee, koska sitä hallitsee liiaksi englanti. Joskus 50 vuotta sitten tilanne oli hieman toinen, kun englantia ei osattu niin yleisesti. Nyt on hyvä valita muu kieli 1. kieleksi. Näin kielitaito lavenee. Kahden kielen hyvä taito on tavoite. Ja siitä Suomessa ei tingitä, oli nuo kielet sitten mitä tahansa.
Suomi on muuttunut englantilaiseksi vasalliksi.
Det är synd att vi inte har blivit sådana dyrkare av engelska att inga andra språk mera duger.
Todella harmillista, että annetaan liikaa valtaa yhdelle kielelle. Se rapauttaa myös maan omia kieliä.
Enkä 5 vuoden kuluttua alkaa jo näkyä se, että suomalaiset osaavat vähän paremmin muutakin kuin englantia, kun kielten opetuksen uudistuksen seuraukset konkretisoituvat.
Toivottavasti tämä muutos on: Kaksi valinnanvaraista mutta pakollista ulkomaankieltä tai jotakin siihen suuntaan, koska jos kieliä pitää opiskella niin opiskellaan niitä joita henkilö uskoo tarvitsevansa.
Kaksi "vapaavalintaista" kieltä joista toisen pitää ehdottomasti olla pyhä pakkoenglanti?
Huolestuttavaa on, että kohta ei osata kuin enkkua, ja sitäkin osa osaa liian huonosti.
Ahvenanmaalla oli maakunnan kielivarannon monipuolistamiseksi perusteltu ratkaisu: toisen kotimaisen pakko-opetuksen poistaminen. Samalla erittäin hyvällä perustelulla pakkoruotsista luopumista kannattaa myös Elinkeinoelämän keskusliitto.
Aloittajan kannattaa tosissaan miettiä, oliko hänelle ruotsin kielen taidosta hyötyä vai haittaa... hehe...
Mitenkä ruotsi uhkaa muka suomea? Kerro?
Se "uhkaa" suomenkielisten kielivarannon monipuolistamista. Samalla perusteella pakkosuomi poistetiin Ahvenanmaalaisilta.
Ainoa uhka ja este suomalaisten kielivarannon monipuolistamiselle on pyhä pakkoenglantisi.
Aktiivi ei halua kuin lisää englantia, vaikka Suomi on hukkumassa siihen!
Suomi on englanninkielen valtaama.
Kielifenno höpisee englannista ja vaatii sen pakkoa, kun englannille pitäisi tarjota vaihtoehtoja.
Nimenomaan, ja näin on tehtykin. Pitäisi vielä laajentaa valinnanmahdollisuuksia kaikkiin kouluihin.
Suomalaisten kielitaito kapenee juuri tästä syystä.
Kielifennomaani haluaa kapeuttaa sitä entisestään vaatimalla pakkoenglantia kaikille. Mitään muita kieliä ei sitten tartte opiskella.
Kapeuttaminen, tasapäistäminen - EI hyvä!
Englanti on liian iso Suomessa.
Kelpaako aamen tuohon mantraan?
Kaippa.
Kieliaktiivit nimenomaan kannattavat tätä kielitaidon kapeuttamista. Mitään muuta kieltä kuin englantia ei saa heidän mielestään opiskella 1. kielenä.
Kun tuo esiin, että monissa kouluissa on herätty tähän ja todella tarjotaan eri kieliä ja aikaisin, niin kieliaktiivin reaktio on aina tämä: "mutta kun on se pakkoruotsi". Kieliaktiivi ei voi tarkastella asioita kokonaisuuksina ja sitä, miten eri ratkaisut vaikuttavat tähän kokonaisuuteen. Kieliopinnot ovat enemmän tai vähemmän pakollisia aina.
Kuinka pakkoruotsin poisto vaikuttaa kokonaisuuteen?
Valista meitä kun emme itse siihen kykene.
Kun sinä et usko kuitenkaan "fennoja", niin sinun kannattaa kysyä ahvenanmaalaisilta sitä, miksi he poistivat toisen kotimaisen kielen pakollisuuden. Vastaukseksi tosin heiltäkin saat maakunnan kielivarannon monipuolistamisen, ei psykoottiset harhasi suomenkielen uhasta. Peruste on täysin sama, jolla Elinkeinoelämän keskusliitto suosittelee pakkoruotsin lakkauttamista manner-Suomessa.
Toisaalta et ole osoittanut, että kykenemättömyytesi tai haluttomuutesi ymmärtää asioita, jotka eivät sovi omaan ajatusmaailmaasi, ei johtuisi samoista syistä, joiden vuoksi olet valinnut psykoottisten harhojesi spämmäämisen sen sijaan, että edes yrittäisit päästä pois äitisi peräkammarista.
Kilelivarannon "monipuolistuminen" = ainoastaan pyhää pakkoenglantiasi saa lukea?
Ahvenanmaalla on pakkoenglanti, joten se siitä suuresta kielivapaudesta. Ota nimittelyn sijaan asioista selvää, paskoenglannittajahörhö.
Jos olet sitä mieltä, ettei Ahvenanmaalla lueta muita kieliä kuin englantia, niin otan osaa, psykoottiset harhasi ovat jo todella vakavalla tasolla.
Miten muiden kielten luku muka poistaa pakkoenglannin?
Ja niin kauan kuin jokin kieli on pakolinen, kielivapaudesta puhuminen on harhaisuutta.
Mutta pakkoenglanti on näemmä sinulle sen verran pyhä asia että leimaat sen kritisoijat harhoissasi ties miksi. Voi sinua.
Jonkun mielestä kielivapaus tarkoittaa sitä, että ei tarvitse lukea kuin pyhää pakkoenglantia. Piste.
"Kielivapaus" = pyhää pakkoenglantia ehdoitta kaikille ja vain sitä?
"Kielivapaus" = pyhää pakkoenglantia ehdoitta kaikille!!!!
Ei voi muuta sanoa kuin Orwell 1984:
"Henkilöpalvonnan kohteena oleva diktaattori nimeltä Isoveli valvoo kansalaisten kaikkia liikkeitä. Totuusministeriö väärentää historiaa vallanpitäjien haluamaksi. Kansalaisten valvonta huipentuu uuskieleen, jota käyttäen on jopa mahdotonta ajatella väärin, koska kielestä puuttuvat Puolueelle vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat. "
Pakkoenglanti on orwelimaista, eihän sitä edes saa kutsua pakkoenglanniksi.
Englannin pakottaminen 1. kieleksi estää aidon ja tarpeellisen kielivalinnan.
Pitäisi vähentää englannin opetusta.
Niin pitäisi mutta täällä muutama (tai yksi?) hölmö vaatii sitä jopa lisää...
Outoa toimintaa se.
Joku vaatii palstalla jatkuvasti PAKKOenglantia, vaikka Suomessa sitä saa kuka tahansa lukea nykyään vaikka 12 vuotta. Vaatikoon sitä itselleen, jos ei muuten opi, mutta muille sen vaatiminen on aika pimeetä.
Hyvä muistutus eri kielten tärkeydestä työelämässä ja muutenkin.
Äkkiä nyt se pakkoruotsi pois ja tilalle jokin valinnainen suuri kieli.
Pyhään pakkoenglantiisi ei tietenkään saa koskea, vaikka se on todellisuudessa se kaikkein pahin este muiden kielten opiskelulle.
Englanti supistaa kielten valintaa radikaalisti, kun se pakotetaan ensimmäiseksi kieleksi kaikille.
Kielitaito koko maapallonkin mitassa heikkenee ja kapenee kaiken aikaa kun yhä enemmän kieliä ja niiden murteita kuolee pois. Pian kaikki mongertavat yhtä ja samaa Englantia ja se on sitten kielitaitoa?
Kouluihin voisi lisätä omien kielten opetusta, se olisi hyvä alku.
Sääli että murteetkin katoavat. Ne ovat rikkaus ja kertovat paljon kielten alkuperästä.
Kielitaidon kaventumista pahentaa se, että annetaan kuva, että kaikki sanat voi korvata englannin sanoilla.
Kielitaidon kaventumista pahentaa se, että annetaan kuva, että englannilla pärjää kaikkialla.
Englanti riittää pelaamiseen ja turistimatkalle, mutta ei Suomen vientikauppaan.
Vientikaupassa tarvitaan aina asiakkaan kieltä puhuvia erilaisiin tehtäviin. Englantia voidaan käyttää toki myös rinnalla.
Taxellin+paradoksilla+on+tähän+asti+yritetty+perustella+Suomen+kaksikielisyyttä+ja+pakkoruotsia.
Taxellin+paradoksi+keksittiin+Suomessa+että+olisi+jokin+perustelu+suomalaisten+alistamiselle,+identiteetin+muokkaukselle,+rasismille+ja+Suomen+olemattomalle+kaksikielisyydelle.
Rasismia,+alistamista+ja+identiteetin+muokkausta+on+aina+yritetty+perustella+eri+tavoin+mutta+aina+yhtä+huonoin+perusteluin.
Lainaus:
RKP:ssa+kehitettiin+niin+kutsuttu+"Allardtin-Taxellin+paradoksi".+Se+tarkoittaa+kaksikielisyyden+ajamista+suomenkielisten+suhteen,+mutta+yksikielisten+ruotsinkielisten+instituutioiden+säilyttämistä+ja+vaalimista.+Kielikylpy+sopisi+näin+ollen+vain+kieli-enemmistölle.
Linkki+lainaukseen:
http://www.pakkoruotsi.net/kaksikielisyys.shtml
Taxellin+paradoksi+tarkoittaa+sitä+että+suomenkielisen+pitää+oppia+ruotsia+mutta+ruotsinkielisten+ei+tarvitse+oppia+suomea.
Taxellin+paradoksi+on+keksitty+Suomessa+koska+missään+muualla+ei+yritetä+väittää+että+4%n+vähemmistö+tekisi+maasta+kaksikielisen.
Taxellin+paradoksi+osoittaa+että+Suomi+ei+ole+kaksikielinen+maa+vaan+suomenkielinen+maa+jossa+on+pieni+vähemmistö+ruotsinkielisiä.+Taxellin+paradoksia+käytetään+tekosyynä+että+suomenkielisen+identiteetti+voidaan+muuttaa+ruotsinkieliseksi.+Todellisuudessa+mitään+Taxellin+paradoksia+ei+edes+ole,+on+vain+rasismia+jota+yritetään+perustella+sairailla+teorioilla.+Taxellin-+paradoksi+on+oikeasti+Taxellin-rasismia.+Peiteltyä+kaksikielistämistä+ja+identiteetin+muokkausta.
Jos+ruotsi+olisi+elinvoimainen+kieli+Suomessa+niin+siihen+ei+vaikuttaisi+enemmistön+toiminta+suuntaan+tai+toiseen.+Mutta+ruotsi+ei+ole+elävä+kieli+Suomessa,+eikä+Suomi+ole+elävästi+kaksikielinen,+niin+enemmistön+pitää+tekohengittää+ja+varjella+sitä+pakkoruotsin,+virkamiesruotsin+ja+kaksikielisyyden+muodossa.
Tämäkään+ei+riitä+vaan+ruotsinkieliselle+pitää+antaa+paremmat+mahdollisuudet+elämässä+korkeamman+koulutuksen+muodossa.
Taxellin+paradoksi+osoittaa+että+ruotsi+ei+ole+juurtunut+Suomeen+eikä+ole+oikeasti+edes+kuulunut+Suomeen.
Jos+Suomi+olisi+aidosti+kaksikielinen+kuten+Belgia+tai+kuten+aidosti+monikielinen+Sveitsi,+niin+Taxellin+paradoksia+ei+syntyisi.
Belgiassa+flaami+ja+ranska+jatkavat+elämää+rinnakkain+ilman+mitään+Taxellin+paradoksia,+koska+molemmat+kielet+ovat+paikallisia+juurtuneita+kieliä,+joilla+on+puhujia+kaikissa+kansanosissa.
Sinä perustelelet omaa rasismiasi englannin hyödyllisyydellä tms. huuhaalla.
Hyvä, että tuodaan esiin EK:n näkemys tässä asiassa. Tämän palstan viesteistä tulee vaikutelma, että ruotsia ei muka käytettäisi tai tarvittaisi enää missään.
Hyvä että EK:n kanta tulee esiin näin. Kun nettifennomaani postaa EK:sta, niin tulee vaikutelma että pelkkä englanti riittää.
Onko Suomalaisuuden liitto ottanut kantaa tähän ongelmaan mitenkään.
Ottavatko kantaa muuhun kuin pakkoruotsiin?
En ole havainnut.
Lisää vapautta a1-kieleen!
Pois pakkoenglanti sekä A1 että A2 kielenä.
Aiheellinen huoli.
Todella huolestuttavaa.
Erittäin huolestuttavaa.
Typistynyt olemattomiin muutaman vuosikymmenen aikana.
Tähän on tultu, kunnon kielitaito alkaa olla harvinaista.
Syy pakkoenglannissa.
Monen lapsen ja nuoren suusta kuulee totuuden. Heille kieli on käytännöllinen ja välitön asia. He tietävät että englantia tarvitaan kaikkialla ja sitä käytetään joka puolella siksi se valitaan. He tietävät jo nuorena että sitä pitää osata sujuvasti monessa ammatissa. Englanti kiinnostaa koska siitä saa heti hyötyä heidän jokapäiväisessä elämässään.
Ruotsista kuulee sanottavan että ei sitä kuitenkaan tarvitse myöhemmin niin miksi sitä pitäisi opiskellla eikä se kiinnosta. Jos kukaan lähipiiristä ei käytä sitä vapaa-ajallaan tai töissään niin se on käytännön todiste sen tarpeettomuudesta. Se näkyy ruotsin opiskelumotivaatiossa. Tehdään se mikä on pakko mutta ei yhtään enempää.
Jos kysyy miten muiden kielten valinnasta niin vastaus on että on jo englanti ja ruotsi kuitenkin. Sitten on niin paljon muita aineita koulussa ettei jaksa enempää. Jotkut painottavat matematiikka ja luonnontieteitä koska on ajatus unelma-alasta missä niitä tarvitaan. Lisäksi on harrastukset ja kaverit. Lapset on ihmisiä siinä kuin aikuiset. He opiskelevat oman jaksamisensa rajoissa niin kuin pitääkin ja keskittyvät niihin asioihin mitkä heitä luonnostaan kiinnostaa.
Lasten suusta kuulee usein aikuisten "totuuden".
Kiitos kuitenkin kun havainnolistit näitä vanhempien vääriä asenteita, jotka mahdollistavat pakkoenglannin ja kielivarannon köyhtymisen.
Pyhän pakkoenglannin ylistystä, muisuttaa paljon pohjoiskorealainen lapsen Kimin ylistystä. Yhtä ulkoaopittua, valheellista ja sokeroitua.
Jos ihmisille puhutaan jostain kielivarannosta tai sen köyhtymisestä se kuulostaa tavallisesta ihmisestä joltain kielitieteilijän ammattijargonilta. Se ei edesauta mitenkään vakuuttamaan ihmisiä muiden kielien kuin englannin tarpeesta. Jos he eivät ole vakuuttuneet asiasta henkilökohtaisesti he eivät niin sanotusti osta näitä argumentteja. He eivät todellakaan tee kielivalintojaan joidenkin asiantuntijoiden neuvojen pohjalta tai siksi että on kiva rikastuttaa Suomen kielivarantoa.
Ihmisille pitää pystyä osoittamaan että muista kielistä on heille varmasti hyötyä ja kieltä tarvitaan arkielämässä ja työssä. Ei joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, ehkä. Ihmisten pitää kokea se kieli omassa elinpiirissään. Heidän pitää nähdä että tunnetut suomalaiset käyttävät sitä, sitä puhutaan työpaikoilla, yritysjohtajat käyttävät sitä julkisuudessa, poliitikot puhuvat sitä erilaisissa yhteyksissä, artistit käyttävät sitä tuotannossaan, sitä käytetään viihteessä, se tulee aktiivisesti vastaan internetissä sellaissa yhteyksissä jotka koskettavat ihmisten arkipäivää.
Englanti on tällainen kieli, Kuinka usein olette nähneet esimerkiksi poliitikkojen tai yritysjohtajien käyttävän vaikka saksaa, ranskaa tai espanjaa? Vastaus on äärimmäisen harvoin tai ei koskaan. Artistit saattavat lisätä muutaman sanan tuotantoonsa vaikka ranskaa kivaksi koristeeksi, mutta moni suomalainen artisti tekee koko tai osan tuotannostaan täysin englanniksi.
Ruotsinkin kanssa on niin että aika moni suomenkielinen politikko välttelee sen käyttämistä. Mitä se kertoo ihmisille. No sen että sen osaaminen on päässyt ruostumaan kun poliitikko ei käytä sitä. Siitä on helppo päätellä että useimmat päättäjät eivät taida käyttää ruotsia arkielämässään tai työssään. Ja jos poliitikko ei sitä tarvitse, ei sitä taideta muutenkaan kovin laajasti käyttää yhteiskunnassa. Eivät ihmiset ole tyhmiä eikä heitä ole syytä leimata sellaisiksi. He katsovat ympärilleen ja tekevät kielivallntansa siltä pohjalta mitä ympärillä oleva arkitodellisuus heille kertoo.
Jos ihmisiä syytetään jostain pakkoenglannittamisesta tai kielivarannon köyhdyttämisestä se ei tule parantamaan tilannetta. Se johtaa täsmälleen päinvastaiseen lopputulokseen. He ajattelevat että siinähän osoittelevat sormella eikä se heitä liikuta millään lailla. Päinvastoin he voivat päättää, että englanti saa riittää ainoaksi hyödylliseksi vieraaksi kieleksi ja asia saa jäädä siihen. Elämässä on muutakin tekemistä kuin kieltenopiskelu.
Surkeaa pakkoenglannin puolustella. Miksi uhriudut etkä pysty myöntämään että englannista on tullut sekä pakko- että haittakieli?
Paraskin puhuja kun syyllistät täällä kokoajan niitä jotka haluaisivat oppia kieliä ja jättää englannin opiskelematta.
Miksi haluat pakottaa kaikki ihmiset samaan muottiin?
Missä vapaus?
Ei tuossa uhriutumisesta ollut kyse. Kirjoitus vain totesi miten asiat nykyään ovat. Englanti kannattaa opiskella koska siitä on lähes varmasti hyötyä. Muita kieliä voi opiskella myöhemmin elämässä jos niille tulee käyttöä tai jos kokee jostain syystä kiinnostusta niitä kohtaan.
Se että puhuu syyllistämisestä ei auta ratkaisemaan asiaa. Miten itse ratkaisisit tämän asian?
Annetaan henkilökohtaista opetusta niille jotka haluavat opiskella muuta kuin englantia. Jokaiselle kielelle jota halutaan opiskella englannin sijaan luodaan yhden tai muutaman oppilaan ryhmä? Tämä on niin kallista että se aiheuttanee leikkauksia muualta opetuksesta kun nykyään rahat ovat vähissä ja joka puolella julkista sektoria tehdään muutenkin leikkauksia.
Annetaan vapautus kielen kouluopetuksesta sillä ehdolla että oppilaalle opetetaan hyäksytysti joku muu kieli? Suomessa on oppivelvollisuus ja siksi tämä on hoidettava jotenkin. Jos koulu ei pysty sitä resurssien puutteen takia hoitamaan se jää kodin tai jonkin muun tahon vastuulle.
Pakotetaan ihmisiä opiskelemaan muita kuin englantia. Tehdään muille kielille (esimerkiksi saksa, ranska, espanja) kiintiöitä ja pienennetään englannin opiskelupaikkoja. Tämä luultavasti johtaa vahvaan ja laajaan vastareaktioon ja poliitikot luultavasti joutuvat perumaan päätöksen melko pian. Kuten totesit kielen opiskelun pakottaminen on huono asia ja johtaa huonoon opiskelumotivaatioon.
Joten miksi sitten pakotat epäsuorasti englantia ja keksit kaikenlaisia tekosyitä muiden kielten opiskelun esteeksi?
Miksi et pysty myöntämään että englannista on tullut pakko- ja haittakieli jonka opetusta ja perusteetonta "mainostamista" tulisi vähentää jo ihan kansallisen edun vuoksi, yksilöistä nyt puhumattakaan
Älä viitsi. Englanti on tätä nykyä enemmän haitta kuin hyötykieli.
Muut kielet nimenomaan kannattaisi opiskella ennen englanta, näin sanovat myös tutkijat.
Pelkäätkö, että jos englanti opiskeltaisiin vasta toisena tai kolmantena kielenä, ihmiset huomaisivat kuinka tyhmä, hyödytön ja turha kieli se oikeastaan on
Tämä menee jatkossakin niin että lähes kaikki valitsevat ensiksi englannin. Muiden kielien opetusta järjestetään jos järjestetään. Ei kannatta ottaa stressiä koska tämä ei ole niiden ongelma jotka ovat tyytyväisiä englantiin.
Harva valitsee englannin, suurin osa pakotetaan ottamaan englanti.
Miksi pakotat englantia?
Todella ikävää. Kieliä ei enää osata.
Pakkoenglanti estää, sekä kiinnostuksen että opettelun.
Paha este!
Pakkoenglanti nimittäin.
Totta.
Tässäkin vähän perusteluita "pers(u)kärpäselle.