Trump johtaa 232 - 227 (perjantai 14.11)

Trumpin voitto ei ole vielä kirkossa kuulutettu, mutta Bidenin mahdollisuudet heikkenevät.
41<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Biden ehti jo julistautua voittajaksi ja leikkii nyt olevansa tuleva presidentti mm soittelemalla eri maiden valtiopäämiehille.

Äänestä
  • Trump on suhtautunut aika rauhallisesti Bidenin voitonjuhliin mm. golfia pelaamalla. Yle ja Maikkari jatkavat vaalituloksen vääristelyä ja Trumpin mollaamista. Kuinkas muuten.

    Äänestä

  • Tulee äkki pysäys ku putoo kuusesta johon kurkotti!

    Äänestä

  • Niin, tai siis todellisuudessa Trump julistautui voittajaksi jo heti silloin vaaliyönä.
    Muut, Biden ja mediat, sitten venaili monta, monta päivää, ennen kuin tilanne alkoi näyttää varmalta.

    Äänestä

Se on tuota demokraattien ja muiden valehtelijoiden larppaamista. Ei mene kauaa, kun leikki pitää lopettaa.

Äänestä

Antaa vanhuksen nauttia "voitostaan" vielä hetki.

Äänestä

Biden sai itselleen 306 valitsijamiestä ja otti ylivoimaisen voiton.

Jeesus Kristus ! Siunaa Bideniä

Äänestä
  • Tarkoitatko niitä Yle:n, Mtv3:n jaHS:n julkaisemia lukuja? Ne ovat ENNUSTEITA. Otsikon luvut ovat VAHVISTETTUJA lukuja. Niissä Trump johtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitatko niitä Yle:n, Mtv3:n jaHS:n julkaisemia lukuja? Ne ovat ENNUSTEITA. Otsikon luvut ovat VAHVISTETTUJA lukuja. Niissä Trump johtaa.

    Tulokset voi katsoa jokaisen osavaltion virallisilta nettisivuilta. Bidenilla on tällä hetkellä tulossa 306 valitsijamiestä ja Trumpille 232.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulokset voi katsoa jokaisen osavaltion virallisilta nettisivuilta. Bidenilla on tällä hetkellä tulossa 306 valitsijamiestä ja Trumpille 232.

    Lue se pieni präntti: Lähde: New York Times. Sieltä näkee, että luvut on ennusteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue se pieni präntti: Lähde: New York Times. Sieltä näkee, että luvut on ennusteita.

    Nostradamus oli huomattavasti parempi ennustelija kuin nämä kehitysmaalaismediat. Ennusti jo 500v sitten, että väärä trumpetti aiheuttaa hulluutta ja saa aikaan Bysantin lakien muuttamisen. Vaalipetosten osalta lakeja tullaan varmaan tiukentamaan ja noilta syöpäläisiltä lähtee vapaus ja henki.

    Väärä= vaalipetospressa eli väärä Trump.

    Millä oikeudella Suomessa loisiva syöpäläismedia ja pakkoveroin ylläpidetty roskayle saavat levittää propaganda? Ei millään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitatko niitä Yle:n, Mtv3:n jaHS:n julkaisemia lukuja? Ne ovat ENNUSTEITA. Otsikon luvut ovat VAHVISTETTUJA lukuja. Niissä Trump johtaa.

    Syöpäläiskeharimediat ovat unohtaneet mainita kehitysmaalaisjournalismissaan, että luvut ovat vaalipetosennusteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue se pieni präntti: Lähde: New York Times. Sieltä näkee, että luvut on ennusteita.

    Opettele lukemaan, niin ymmärrät mitä tarkoittaa ”tällä hetkellä”.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Opettele lukemaan, niin ymmärrät mitä tarkoittaa ”tällä hetkellä”.

    Ainakin Hesari kirjoittaa karttojensa yhteydessä "Joe Biden 306 varmaa valitsijamiestä", mikä on bullshittiä eli häränlantaa. Mssään ei kerrota että kyse on vain värittyneestä ennusteesta.

    Äänestä

Punikeille on tulossa katkera vaalitappio. 4 More Years!

Äänestä
  • Heh heh. Varsinkin jos Biden saa muutema miljoona ääntä enemmän, mutta häviää vaalit!

    Äänestä

Kuka tämmösiä kirjottelee Biden voitti jo huh huh,täytyykö teillä lisätä lääkitystä vai minulla?

Äänestä

"Trump johtaa 232 - 227 (perjantai 14.11)"

14.11 oli perjantai vuonna 2016. Nyt on vuosi 2020. :)

Äänestä
  • Sorry. Typo. Piti kirjoittaa perjantai 13.11.2020.

    Äänestä

Vahvistetuissa luvuissa Trump johtaa.

Äänestä
  • Venäjällä ei ole ainuttakaan huippuyliopistoa ja kyllähän se kuuluu trollien mölinöistäkin, että miksi siellä niitä ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä ei ole ainuttakaan huippuyliopistoa ja kyllähän se kuuluu trollien mölinöistäkin, että miksi siellä niitä ei ole.

    Eikö kukaan kertonut tälle punikille, että hänen oma punikkimediansa kertoo satuja eikä mainitse missään että kyse on vain ennusteesta ja Bidenin voitto on tuuleen kirjoitettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö kukaan kertonut tälle punikille, että hänen oma punikkimediansa kertoo satuja eikä mainitse missään että kyse on vain ennusteesta ja Bidenin voitto on tuuleen kirjoitettu.

    Harhoissa on mukava elää...

    Äänestä

  • Mitään lukuja ei ole vielä vahvistettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harhoissa on mukava elää...

    Voithan sinä Trumpin voiton jälkeen sanoa että ennusteissa Biden oli selvä voittaja 306:lla valitsejamiehellä, jos se sinua yhtään lohduttaa..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voithan sinä Trumpin voiton jälkeen sanoa että ennusteissa Biden oli selvä voittaja 306:lla valitsejamiehellä, jos se sinua yhtään lohduttaa..

    Ääntenlaskennassa se ero syntyi eikä ennusteissa, rybyseni paha. Ja vaalien tarkkailijoina toimi sama määrä sekä demokraateilta että republikaaneilta, lisäksi vaaleja on ollut valvomassa kansainvälinen vaalitarkkailijamäärä.

    Turvallisimmat vaalit koskaan ikinä missään! <--Olisiko siinä tarpeeksi ymmärrettävä viesti trolleille?

    T: persu

    Äänestä

Suvakit jää nuolemaan haavojaan.

Äänestä
  • Samalla kun suvakkien entisetkin haavat vielä märkii.

    Äänestä

Aloitus trollaamista, ei kai kukaan noin pihalla voi olla.
Biden 306 Trump 232. Ihan tuore päivitys, NBCNews.

Trumpin itsensä nimittämä Senior Election Security Official sanoi, että mitään näyttöä merkittävästä vaalin tulokseen vaikuttavasta vilpistä ei ole. Trump ei enää haasta Arizonan vaalitulosta, kun ei ole näyttöä vilpistä, joka voisi tulokseen vaikuttaa.

Bidenilla jo 5,5M, Suomen väkiluku, äänen etumatka, ei niin että usassa kokonaisäänimäärä ratkaisisi. Mutta kyllä sekin jotain kertoo.

Äänestä
  • "Biden 306 Trump 232. Ihan tuore päivitys, NBCNews."

    Tarkoitit kai Tuore ENNUSTE.Joillakin on vielä luottoa ennusteisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Biden 306 Trump 232. Ihan tuore päivitys, NBCNews."

    Tarkoitit kai Tuore ENNUSTE.Joillakin on vielä luottoa ennusteisiin.

    Millä matematiikalla Trump voi saavuttaa Bidenin kun jokainen osavaltio on jo vahvistanut Bidenin voiton? Vain Georgia on vielä vahvistamatta ja sen voittamalla (mikä ei ole mahdollista) Trump voisi saavuttaa 248 valitsijamiestä ja se ei riittäisi silti vaadittavaan 270:een! Bidenillä olisi siinäkin tapauksessa voitto lukemin 290-248.

    Biden on tuleva presidentti ja astuu virkaan 20.01.2012.

    T: persu

    Äänestä

Paha trump varasti voiton! 😭 😢 😤 😡 🏃🏾🏴🏃🏽‍♂️ 🚓 🔥🏢🔥🏪

Äänestä
  • Koko keskustelun avaaja on 10v. pikkupoika joka tykkäis istua setä Trumpin polvella.

    Äänestä

Biden 306 Trump 232, eli Biden voitti ja Trump hävisi, hyvä niin.

Aloittaja on taas tyypillinen valeuutisten levittäjä, siis tyypillinen persu.

Äänestä
  • Trolli se vaan on. Ei enempää ei vähempää.

    Äänestä

Biden johtaa 290-232 noin varovasti arvioiden, voittoon vaaditaan 271 ja Bidenille on jo laskettavissa myös Georgia eli todellinen jakauma valitsijamiesten välillä on 306-232.

Aloittaja voi yrittää muuttaa valkoista mustaksi mutta todellisuus lyö valehtelijaa vastaan 100-0.

Äänestä
  • Tämä oli sitten perussuomalaiselta tämä kirjoitus.

    T: 01:53

    Äänestä

trumpin tarvii vain tiputtaa atomi pommi nykiin ja biden luovuttaa

Äänestä
  • Älä maalaa piruja seinille... Voi jopa toteutua kun seko narsisti on vielä pressana.

    Äänestä

  • Trumpin arvovalta rapisee rapisemistaan ja juuri nyt kaiken aikaa siltä häviää tukijoita kiihtyvällä vauhdilla. Ja, USA:ssa ei presidentti voi määrätä laukaisua pelkästään omalla päätöksellään.

    Trumpetti vaipuu vankilaan loppuiäkseen.

    Äänestä

Otsikon luvut ovat tämänhetkinen tilanne, kun on jätetty pois ne osavaltiot, joissa on meneillään uudelleenlaskenta tai oikeudenkäyntejä. Älkää levitelkö täällä niitä punikkimedian bullshit-ennusteitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Trumpin voitto ei ole vielä kirkossa kuulutettu, mutta Bidenin mahdollisuudet heikkenevät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu