Ei lausunto muutettiin islam suvaitsevaan muotoon

Anonyymi

EU-maiden sisäministerit: Väkivaltaisten ääriliikkeiden nousun takana integraation epäonnistuminen – Lausunnosta poistettiin viittaukset islamismiin
Alkuperäinen lausunto sai vastustusta muun muassa Hollannin, Ruotsin, Espanjan, Italian ja Luxemburgin hallituksissa. Alunperin maahanmuutto oli lausunnossa keskeisessä osassa ja siinä keskityttiin vahvasti ”islamismin” uhkaan.

Lausunnosta poistettiin viittaukset islamismiin. Tämän lisäksi lausumasta poistettiin kehotus, jonka mukaan maahanmuuttajien tulisi oppia uuden maansa kieli ja hankkia oma elanto.

”Integraatio on kaksisuuntainen katu. Tämä tarkoittaa, että maahanmuuttajien tulisi aktiivisesti pyrkiä integroitumaan, ja apu tämän tukemiseksi on tärkeää”, lausunnossa todetaan.

Ehdotukset siitä, että integroitumattomia pitäisi rangaista, poistettiin. Sen sijaan lausunnossa varoitetaan kansalaisjärjestöjä, jotka rikkovat lakia ja jotka edistävät ihmisen perusoikeuksia ja vapauksia satuttavaa sisältöä.

Lausunnossa tuomitaan kaikki terrorismi ja muu ekstremistinen väkivalta. Myös polarisaation uhkaa vastaan on lausunnon mukaan toimittava. Erottelua esimerkiksi äärioikeistolaisen väkivallan suhteen ei tehdä.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/eu-maiden-sisaministerit-vakivaltaisten-aariliikkeiden-nousun-takana-integraation-epaonnistuminen-lausunnosta-poistettiin-viittaukset-islamismiin/d08b7d48-9e68-47a6-a908-ba650ae0c15c

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nostradamus ennusti tämän tapahtuvan asian.

      • Anonyymi

        On hänkin ihme ukko


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hänkin ihme ukko

        Tai oli


    • Anonyymi

      Tietysti lausuntoa luevennettiin, ettei elintasosiirtolaisten mielet pahoitin. Lukekaapa refugee hospitality tai rasmus sivustojen sisältöä. Siellä kantaväestö saa huutia, varsinkin jos sanoo poikkipuolisen sanan maahanmuuttoon. Varsinaisia valesivustoja, joissa uutisetkin väännetään päälaelleen.

    • Anonyymi

      Ihmettelen, että Italia on mukana tuossa joukossa?!

      Siellähän kansanvaltaisilla eli ” populistisilla” puolueilla on valta.

      Tosin muslimiongelma ei ole Italiassa niin paha kuin monissa muissa Länsi- Euroopan maassa.

      Mutta kuitenkin oudossa seurassa maa on....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4468
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3601
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1897
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1799
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1477
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1027
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      957
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      911
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe