https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/f7bbad0a-3619-4dff-ad3a-be34759f96fe
Upea pääkirjoitus Mika Koskiselta, liittyen ulkomaalaisten nuorten vakavaan väkivalta, raiskaus ja väkivalta tekoihin.
10 pistettä ensimmäiselle valtamedian edustajalle ongelman kertomisesta selkeästi.
"Suomen antelias sosiaaliturva ja liberaali turvapaikkapolitiikka muodostavat voimakkaan vetovoimatekijän. Suomeen on syntymässä uudenlainen vetovoimatekijä, kun hallitus etsii keinoja, miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle voitaisiin myöntää oleskelulupa, jos henkilö on saanut työtä. Tällainen kiertotie vesittää koko turvapaikkajärjestelmän perusteet.#
Siinä vihreille ja Ohisalolle mietittävää.
Iltalehti: Kotoutumisen ongelma ei suomalaisten vika
44
201
Vastaukset
- Anonyymi
Ei voi olla mahdollista, että mitättömän 10% kannatuksen omaavat vihreät voisivat vesittää koko turvapaikkajärjestelmän antamalla paperittomille työtä saaneille oleskeluluvan.
Mamut kyllä tekisi keskenään businesta ja "palkkaisi" muslimi veljiään hetkeksi nimellisesti töihin ja sen kautta sosiaaliturvamme piiriin.- Anonyymi
Vassari voittaa aina nostamalla esiin rasistikortin, joka on jostain syystä valtava mörkö suomalaisille valtavirtapoliitikoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vassari voittaa aina nostamalla esiin rasistikortin, joka on jostain syystä valtava mörkö suomalaisille valtavirtapoliitikoille.
https://youtu.be/kkxuRYQtmdw?t=58
Siinä sulle oikeistoa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vassari voittaa aina nostamalla esiin rasistikortin, joka on jostain syystä valtava mörkö suomalaisille valtavirtapoliitikoille.
Täälläpäin vihreiden ei kannata huudella mitään rasistijuttuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://youtu.be/kkxuRYQtmdw?t=58
Siinä sulle oikeistoamitä saatanan järkeä tuossakin piirrosjutussa oli????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://youtu.be/kkxuRYQtmdw?t=58
Siinä sulle oikeistoaSiinäpä juuri. Rasistikortti on poliittiinen ydinase, jota nykypäivän paskahousuiset urapoliitikot karttavat kusi sukassa viimeiseen asti.
- Anonyymi
Ongelmat ovat samat jokaisessa länsimaisessa kolkassa, mihin riittävä määrä muslimitaustaisia maahanmuuttajia asettuu. Ihan turha syyttää kotouttamisongelmia, kun ongelman nimi on islam.
Suomessakin on 90-luvun alussa tulleita, jotka eivät ole vaivautuneet edes auttavasti kieltä oppimaan, vaikka mahdollisuuksia on syötetty joka suunnasta.
On ihan islamin mukaista kulkua, että kun on väkeä riittävästi, niin alkaa Kristillisten länsimaisten rakenteiden heiluttelu islamin suuntaan. Näin tapahtuu jo ympäri eurooppaa eri muodoissa.
Voisin lyödä vaikka vetoa, että Helsingissä riehuvien pentujen kotona ei todellakaan osoiteta minkäänlaista kunnioitusta länsimaista kulttuuria kohtaan, puhumattakaan kiitollisuudesta.- Anonyymi
Onneksi vajaat päättäjät tämän nielevät.
- Anonyymi
Kotoutumisen ongelmat ovat täysin maahanmuuttajien omasta sopeutumattomuudesta johtuvia! Ohisaloskakin menee maahanmuuttajien kotoutumisongelmien analysoinnissa jälleen kerran siitä mistä aita on hänelle matalinta eli syyllistää yhteiskuntaamme ja kantaväestöä ongelmasta . Ohisaloskallakaan kuten hänen vihreällä laumallakaan ei vihreyden surkastuttamilla aivoillaan pysty ymmärtämään kotouttamiseen liittyviä realitetteja.
- Anonyymi
Mitä työtä tässä maassa on edes normi suomalaisille?
- Anonyymi
Mika Koskinen on aika rohkea mies, eikö hän pelkää tulevaisuutensa puolesta journalistina ?
- Anonyymi
Pelkään että ura voi loppua lyhyeen tämän kirjoituksen jälkeen. Suvakit ei suvaitse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkään että ura voi loppua lyhyeen tämän kirjoituksen jälkeen. Suvakit ei suvaitse.
Suvakit ovat erittäin suvaitsemattomia ja fanaattisia
- Anonyymi
Ei kannata klikata. Reppana luulee, että saa klikkauksia itselleen.
- Anonyymi
Aja, siispä sitten juttua lukemaan!
- Anonyymi
Kyllä kannattaa! Olikin harvinaisen hyvä pääkirjoitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kannattaa! Olikin harvinaisen hyvä pääkirjoitus.
Tämä oli ensimmäinen asiallinen juttu iltapäivälehdessä, mitä olen nähnyt sitten vuoden 2014. Oho..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä oli ensimmäinen asiallinen juttu iltapäivälehdessä, mitä olen nähnyt sitten vuoden 2014. Oho..
Voiko tästä tehdä johtopäätöstä, että vielä on hieman toivoa järkeistymiseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko tästä tehdä johtopäätöstä, että vielä on hieman toivoa järkeistymiseen?
No en nyt menis vielä ilosta kiljumaan, jos yks ainoa valtavavalemedioiden iltapäivälehti onnistuu yhdessä ainoassa pääkirjoituksessaan kerran vuodessa, ja loput 363 pv on sitten sitä samaa suvakkihapatusta!? :/
Ja ei tossakaan ”onnistumisessa” juuri mitään uuttakaan ollut, jota en olis lukenu jo yli 10 vuotta sitten tolkun ihmisten omista kirjoituksista. Jopa paremmin argumentoitunakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en nyt menis vielä ilosta kiljumaan, jos yks ainoa valtavavalemedioiden iltapäivälehti onnistuu yhdessä ainoassa pääkirjoituksessaan kerran vuodessa, ja loput 363 pv on sitten sitä samaa suvakkihapatusta!? :/
Ja ei tossakaan ”onnistumisessa” juuri mitään uuttakaan ollut, jota en olis lukenu jo yli 10 vuotta sitten tolkun ihmisten omista kirjoituksista. Jopa paremmin argumentoitunakin.Ylikomisaario Taponen voisi kääntyä muslimiksi, niin Suomessakin olisi ainakin yksi muslimiuskoinen poliisiviranomainen.
- Anonyymi
hallituksessa on 10% jengit päättämässä ja
vaalivoittaja oppositiossa.
Puhutaanko vaalivilpistä? - Anonyymi
Suomessa joidenkin on ilmeisen vaikea ymmärtämään sitä, että koko ajatusmaailma on tietyillä ihmisillä täysin eri kuin länsimaisilla. Eivät ollenkaan ajattele samalla tavalla asioista kuin länsimaissa. Se mikä on Suoalaisten mielestä oikein tai "itsestään selvää" ei välttämättä ole sitä ollenkaan muualta tulleille. Ajatusmaailma, kulttuuri ja arvot ovat täysin erilaiset. Uskonto ohjaa myös usein vahvasti heidän toimintaa.
- Anonyymi
Erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus tuo Iltalehden pääkirjoitus. Kiitokset tästä.
- Anonyymi
Nykytoimittajille on luvassa kissan päivät tähän maailmanaikaan, kun voivat kopsata pelkkiä haittamaahanmuuton vastustajien kymmenen vuoden takaisia tekstejä ja nyky-Suomessa suosio on taattu! :) :/
- Anonyymi
Siinähän se on sanottu.
Keisarin uudet vaatteet satu on tullut todeksi ja toistetuksi viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana lukemattomia kertoja.
Mitään sellaista uutta ei tuossa kirjoituksessa ollut josta ei olisi kirjoitettu ja varoitettu aikaisemmin.
Uutta ehkä on se että se on ILn pääkirjoituksessa.
Tähän saakka ei siellä noin selvään puheeseen olla uskallettu.
Jos ei lopultakin aleta asioille jotain tekemään on tulevaisuuskin se joka on kerrottu yhtä moneen kertaan eli Ruotsin tie. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinähän se on sanottu.
Keisarin uudet vaatteet satu on tullut todeksi ja toistetuksi viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana lukemattomia kertoja.
Mitään sellaista uutta ei tuossa kirjoituksessa ollut josta ei olisi kirjoitettu ja varoitettu aikaisemmin.
Uutta ehkä on se että se on ILn pääkirjoituksessa.
Tähän saakka ei siellä noin selvään puheeseen olla uskallettu.
Jos ei lopultakin aleta asioille jotain tekemään on tulevaisuuskin se joka on kerrottu yhtä moneen kertaan eli Ruotsin tie.Vihreitten "ajatuspajassa" ei tunneta, eikä saa käyttää sanaa kansallinenturvallisuus, se korvataan aina sanoilla kansainväliset sopimukset.Suomesta turvapaikkaa hakevia ei voi Ohisalon mukaan lokeroida eri ihmisryhmien mukaan.Eli tarvittaessa ulkoministeriö hoitaa terroristien tulon (maksaa kuljetuskustannukset) Suomeen ja sisäministeriö hoitaa että nämä saavat erittäin laajat sosiaali-ja terveyspalvelut ja myös asunnot heti saavuttuaan Suomeen.
- Anonyymi
btw: Minkähän takia tossa artikkelissa olleen Helsingin poliisin taulukosta puuttu kokonaan ryöstöt ja murhat? Koska PolPo?
- Anonyymi
Tässä mahdollista sisäpoliittista keskustelumallia myös tulevaisuuden Suomessa:
"– Olemme valmiita heti … sillä hetkellä, kun ruotsidemokraatit saavat vallan maassa, epädemokratia kumotaan … ja sitten myös Ruotsin laki kumotaan … sitten julistetaan sisällissota …, sanoo arabipuolueen puoluesihteeri Krar Al-hamede.
Arabipuolue vihaa ruotsidemokraatteja mutta sympatisoi sosialisteja, ja videolla sosiaalidemokraattinen puolue todetaankin ”hyväksi puolueeksi”. - Anonyymi
Kannattaa katsoa tämän aamun mtv3 aamu-tvlähetyksestä Jussu Halla-ahon haastattelu. Hän hienosti kuvailee kuinka vahingollista helsingille ja koko maalle on haitta maahanmuutto eli humanitäärinen maahanmuutto.
Oli ohjelman lopussa tuo haastattelu. Loistavaa puhetta ja järkeä. - Anonyymi
Silloin kun Helsingin poliisista Taponen kommentoi maahanmuuttoasioita, niin Vihreiden tapainen linja tulee esille.
- Anonyymi
Kyllä se kotoutusongelma alkaa jo kodista. Poikalapset kasvatetaan siihen ettei naisia tarvitse totella eikä kunnioittaa. Miten naisopettajat voivat kasvattaa noista herrasmiehiä.
- Anonyymi
Vaikka joku harva mamu oppisi välttävästi puhumaan suomea, ei siitä ole paljonkaan hyötyä. Kun suomalainen mies menee töihin, hän tulee loistavasti naisten kanssa juttuun ja pitää heitä tasa-arvoisina.
Kun muslimi mies taas ei voisi kuvitellakaan tekevänsä töitä naisten kanssa, heidän paikka on olla kotona synnytyskoneina. Muslimi nainen taas ei mene helposti töihin, koska työpaikalla voi olla länsimaalaisia miehiä ja suvun miehet ei sitä kestäisi.
- Anonyymi
Kyllä se on yhteiskunnan ja päättäjien vika. Romanit on hyvä esimerkki heikosta kotoutumisesta, satojen vuosien kuluttuakin heillä on sopeutumisongelmia, valittavat, että eivät työllisty, ne jotka haluavat tehdä työtä.
Alun perin he pääsivät nuorina eläkkeelle, kun eivät halunneet tehdä työtä. Romaninaiset saivat hienot hamoset, joita muualla yhteiskunta ei rahoita Suomen tavoin. Pönkköhameissa on vaikea tehdä töitä. Vieläkin romaneilla on järjettömiä käytäntöjä ja tapoja, jotka haittaavat toimintaa muiden kanssa.
Nykymaahanmuuttajiakin kohdellaan silkkihansikkain. Heidän ei tarvitse opiskella, käydä töissä, jos he eivät halua. Yksikin vähän yli 20v. maahanmuuttajamies sanoi, että hän ei voi käydä työssä selkäkipujensa kanssa. Koko lopunelämänsäkö aikoo loikoilla selkäkipujen vuoksi eikä tehdä mitään hyödyllistä?Selkäkipu nuorella usein paranee liikkumalla kuin myös vähän vanhemmallakin. Opiskella voi itselleen sopivaan ammattiin.
Kun nuorilla juurettomilla ei ole mitään muuta tekemistä kuin rikostella ja rötöstellä, he joilla on taipumusta vielä siihen, he tekevät sitä. Töihin tai opiskelemaan pitäisi nuoret laittaa, silloin heillä on toisenlainen suunta elämässä eikä ole aikaa rikosten tekemiseen.- Anonyymi
"Töihin tai opiskelemaan pitäisi nuoret laittaa" Mihin töihin ? ! Miten niitä töitä nyt olisi tarjolla heikon kieli- ja ammattitaidonkin omaaville kun niitä elättäviä töitä ei ole tarjolla
hyvän kotimaisen kielen hallitsevalle ja ammattitaidon omaaville kantasuomalaisille!
Mamuillahan onkin tilanne sikäli parempi kun palkan maksajana toimii varma putiikki, Kela !
- Anonyymi
Ohisalo taisi käyttää itsestään ”tutkija”-termiä...kuulinkohan oikein.
Hän on kyllä tutkimuksissaan vielä 3.luokkalaisen tasolla siinä tapauksessa maahanmuuton suhteen.
Minä, yli 50v. ja monet ikäiseni ovat kyllä huomanneet mistä se haittamaahanmuutto tulee. Ja että se sosiaaliperäinen taikka YK:n 50-luvun kirjelmiin taikka EU:n Eurooppalaisten arvojen romuttamiseen tähtäävä ideologia kannattaa lopettaa Pan-eurooppalaisrotuajattelun kera pikimmiten. - Anonyymi
5 vuotta invaasiosta ja nyt mielipiteet ovat muuttuneet/muuttumassa
Hyvä niin. - Anonyymi
Vihreät on nykyisin anarkistipuolue. Joku edesmennyt Linkola ei edes kusisi nykyvihreiden suuntaan.
Helsingissä saavat taas äänipotin kuntavaaleissa, mutta ei enää parin vuoden päästä, kun koronalasku realisoituu ja savuisemmatkin aivot joutuvat tosi-asioiden eteen. - Anonyymi
Vihreät ovat muuttuneet luonnonsuojelu puolueesta haittamaahanmuutto puolueeksi.
- Anonyymi
Nyt jo edesmanneen , Suomea puolustaneen sotaveteraanin jälkeläisenä minua suorastaan vituttaa tällaisen Ohisaloskan ja hänen kaltaisten vihreiden rääpäleiden
itsenäisyytemme säilymisen puolesta taistelleiden saavutuksien lokaaminen!
Ja nyt nämä rääpäleet edesauttavat Suomen joutumista vieraan kulttuurin käsiin!
Kaikkien Suomea viime sodissa puolustaneiden puolesta minä julkituon syvän halveksuntani tälle rääpälelaumalle heidän epäisänmaallisen toimintansa vuoksi ! - Anonyymi
Minä ei oikein ymmärrä tuota vassarivaltaa maassamme jossa ollut oikeistolaiset päättäjät pari vuosikymmentä putkeen. Mitä teemme eduskunnalla joka tanssii tollasen vähemmistön ehdoilla.
- Anonyymi
Antti Rinteen syytä että marginaalipuolueen vihreiden puheenjohtaja on sisäministeri.
Kaupan kassa Marin lienee samoilla linjoilla. - Anonyymi
Hauska kun tulee kuntavaalit, voimme vaikuttaa äänestämällä
- Anonyymi
On jo aika muutokselle. PS helsingin suurimaksi
- Anonyymi
Stadilaiset on kurkkuaan myöten täynnä ulkomaalaistaustaisten jengien terroria.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883