NATO:ssa sattuu ja tapahtuu, ihan niin kuin arvelin

Anonyymi

Stoltenberg on karheana Yhdysvalloille kun nämä aikovat vetää 2000 miestä pois Afganistanista.

Jens Holgerilta on kuitenkin jäänyt huomaamatta kolme seikkaa, jotka sinunkin tulee tietää Afganistsnin sotilaallisesta tilanteesta.

1. NATO on ollut 19 vuotta läsnä maassa ja maa koko ajan luisunut yhä enemmän Talebanin hallintaan.

2. Afganistanissa neuvotellaan islamilaisen hallinnon järjestämisestä ja Talebanilla on siinä keskeisin rooli maan suurimman etnisen ryhmän pataanien edustajana.

3. Viimeaikaiset terrori-iskut ovat Isisin tekemiä, eikä NATO ole läsnäolollaan mitenkään kyennyt estämään niitä. Ei siellä kannata olla, jos ei saa mitään aikaan.

31

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tälolä menolla NATO:sta muodostuu rauhan puolustaja.

    • Anonyymi

      "Stoltenberg on karheana Yhdysvalloille kun nämä aikovat vetää 2000 miestä pois Afganistanista."

      Stoltenberg joutuu turvautumaan ystävänsä Nils Holgerssonin lentoyhtiöön, kotiuttaessaan Naton sotarikolliset Afganistanista.

      On kuitenkin jäänyt huomaamatta eräs seikka, jotka sinunkin tulee tietää Naton Afganistanin sotarikollisista.

      USA ei anna niitä tuomittavaksi kansainvälisiin rikostuomioistuimiin.

      Rikollinen USA suojelee rikollisia.

      • Anonyymi

        "Rikollinen USA suojelee rikollisia."

        USA suojelee intressejään Afganistanissa, onko se muka rikollista.


    • Anonyymi

      Hei, ei mitään hätää. Venäjä siirtää sinne 200 000 sotilasta takaisin.

      Ja humppa jatkuu.

      • Anonyymi

        Ei siirrä.


    • Anonyymi

      Miksi olisi? Mahtaneeko Afganistanissa edes olla muiden Nato-maiden joukkoja kuin USA:n?

      • Anonyymi

        On.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On.

        Ei vaan ole...


      • Anonyymi

        Afganistanissa oli noin 10 000 ulkomaista sotilasta, mutta vähitellen määrä kasvoi. Enimmillään kansainvälisissä joukoissa oli vuonna 2011 noin 130 000 sotilasta 51 eri maasta. Yhdysvaltalaisia oli enimmillään noin 100 000 vuonna 2009.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On.

        No kenen?


    • Anonyymi

      Kyllä siellä on muidenkin NATO maiden joukkoja ja Afganistanhan onkiitollinen yhteistyöstä siellä.

      Russakat on pysyneet poissa. Vaikka valtausta yrittävätkin jatkuvasti.

      • Anonyymi

        Afganistanin Nato myötäilevä nukkehallitus on kiitollinen että Nato tappaa Afganistanin Natoa vastustavaa enemmistöä.

        Ja mikä maa nyt ei olisi kiitollinen siitä, että sen kansalaisia - siviilejä tapetaan massoittain maahantunkeutuvan Naton toimesta randomisti alituisilla kostoiskuilla.


      • Anonyymi

        "Kyllä siellä on muidenkin NATO maiden joukkoja ja Afganistanhan onkiitollinen yhteistyöstä siellä."

        Riippuu keneltä kysytään. Hamid Karzai sai aina salkullisen dollareita jenkkivierailta, mutta siviilejä on kuollu.t liikaa.

        Vuonna 2010 Wikileaks-internetsivusto vuosi julkisuuteen salaisia asiakirjoja, jotka paljastivat satoja tapauksia, joissa Yhdysvaltojen johtamat joukot olivat tulittaneet sodassa myöhemmin viattomiksi siviileiksi paljastuneita henkilöitä.

        Sotilasraportit kertovat 195 aiemmin tuntemattomasta siviilikuolemasta, joita Yhdysvallat pyrkivät piilottelemaan julkisuudelta. Uhrien määrää peiteltiin jakamalla uhrien omaisille rahaa ja ruokaa.

        Erityisen räikeitä siviileihin kohdistuvia rikkeitä paljastui dokumentista, joka oli otsikoitu nimellä "Tapaus, joka saattaa aiheuttaa negatiivista julkisuutta".


      • Anonyymi

        Afganistan ei ole kiitollinen, sen on kai jo länsimainenkin tiede myöntänyt. Siksi sieltä on lähdettävä, kun mitkään tavoitteet eivät ole toteutuneet.


      • Anonyymi

        fganistanin vähemmistö ja diktatuurinen hallinto on kiitollinen Nato liivijengin suojeluksesta.


    • Anonyymi

      ” Ja mikä maa nyt ei olisi kiitollinen siitä, että sen kansalaisia ”

      Ja jokainen afgaaninainen himoitsee päästä lukutaidottomana nyrkin ja hellan väliin!

      • Anonyymi

        Hyvä, että osaat kunnioittaa naisten oikeuksia, ainakin silloin kun sillä perustellaan pitkää, turhaa ja veristä sotaa.


    • Anonyymi

      elä vingu itä vinkuja WTC isku johti ensimmäistä kertaa historiassa Naton 5. artiklan käyttöönottoon. Yhdysvallat hyökkäsi 2001 Afganistaniin ja 2002 maahan saapui YK:n turvallisuusneuvoston valtuutuksella monikansallisia ISAF-joukkoja pitämään yllä turvallisuutta ja tukemaan hallintoviranomaisia jälleenrakentamisen mahdollistamiseksi.

      • Anonyymi

        Bushin hallinto sai teko syyn saudien kanssa räjäyttämällä ja lentokoneilla tuhoamalla pari pilven piirtäjää hyökkäykseen Afganistaniin ja YK tuli rauhoitteleen jenkkiarmeijaa jossa epäonnistui ja antoi rauhan valvonnan NATOlle joka nyt vinkuu kun USA vetäytyy kun on syyllistynyt siviilien joukkomurhiin USAn kanssa


      • Anonyymi

        Miten sitten kävi?


      • Anonyymi

        WTC hyökkääjät olivat USA:n ystävämaista - Saudeista, Pakistanista, Emiraateista ja Egyptistä. Siksi USA hyökkäsi "loogisesti" Afganistaniin ja Irakiin.

        "Yhdysvaltain puolustusministeriön raportin mukaan amerikkalaisten sodat Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa ja Pakistanissa ovat maksaneet vuoden 2001 jälkeen 1,5 biljoonaa dollaria."

        Eivätkä takuulla ole itse maksaneet sitä. Natomaat ovat osallistuneet kustannuksiin reilulla osuudella. Naton jäsenmaksu on vain julkisivu, se kätkee taakseen kaikki piilokustannukset.

        Onneksi Suomi on saanut sotahullunsa sijoitettua Nato Saksan joukkoihin. Saavat tappaa sielä aikansa kulungiksi lapsia sydämensä kyllyydestä oikein YK:n luvalla ja "tuoda" verottoman audin tullessaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        WTC hyökkääjät olivat USA:n ystävämaista - Saudeista, Pakistanista, Emiraateista ja Egyptistä. Siksi USA hyökkäsi "loogisesti" Afganistaniin ja Irakiin.

        "Yhdysvaltain puolustusministeriön raportin mukaan amerikkalaisten sodat Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa ja Pakistanissa ovat maksaneet vuoden 2001 jälkeen 1,5 biljoonaa dollaria."

        Eivätkä takuulla ole itse maksaneet sitä. Natomaat ovat osallistuneet kustannuksiin reilulla osuudella. Naton jäsenmaksu on vain julkisivu, se kätkee taakseen kaikki piilokustannukset.

        Onneksi Suomi on saanut sotahullunsa sijoitettua Nato Saksan joukkoihin. Saavat tappaa sielä aikansa kulungiksi lapsia sydämensä kyllyydestä oikein YK:n luvalla ja "tuoda" verottoman audin tullessaan.

        Natolla ei ole jäsenmaksua, sori


      • Anonyymi

        Ainakin yhdeksän Yhdysvaltain sotilasta on kaatunut kovissa taisteluissa Afganistanissa taliban-sissejä vastaan. Tietojen mukaan taisteluissa kaatui myös kaksi afgaanisotilasta.


    • Anonyymi

      Stoltenberg näpäyttää rohkeassa korsetissa kiusaajiaan.

      • Anonyymi

        "Mii soo Hoorni" - totesi Trans-Jens upouudessa sotisovassaan.


    • Anonyymi

      Joo meimaa historia unohtua. heh heh heh heh heh

    • Anonyymi

      Ensimmäinen maailmansota (myös suuri sota tai maailmansota) oli vuosina 1914–1918 käyty maailmanlaajuinen sota, jonka tapahtumat kuitenkin keskittyivät enimmäkseen Euroopassa käytyihin taisteluihin. Alusta alkaen sotaa käytiin myös Aasiassa ja Afrikassa sekä kaikilla suurimmilla valtamerillä. Taisteluja ei käyty Amerikan mantereilla, mutta Yhdysvallat osallistui sotaan taistelemalla Euroopan maaperällä. Sodan osapuolet jaetaan kahteen ryhmään: keskusvaltoihin ja ympärysvaltoihin. Keskusvaltoihin kuuluivat Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Osmanien valtakunta, jälkimmäisen ryhmän tärkeimmät osallistujat taas olivat Britannia, Venäjä, Ranska ja Yhdysvallat. Ryhmien nimet tulevat niiden maantieteellisestä sijainnista: Saksa ja Itävalta-Unkari sijaitsevat keskellä (keskusvallat) Eurooppaa, missä niitä ympäröivät Britannia, Ranska ja Venäjä (ympärysvallat). Ennakko-odotusten vastaisesti Italia ei ollut kolmiliitossa mukana, vaan liittyi sotaan 1915 ympärysvaltojen puolelle.

      Miljoonia kuolonuhreja vaatinut sota on yksi historian tuhoisimmista ja historiallisesti erittäin merkittävä sota: Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin keisarihuoneet kaatuivat, uusia valtioita syntyi ja sodan rauhansopimuksen katsotaan historiankirjoituksessa olevan yhtenä osatekijänä toisen maailmansodan synnylle. Ensimmäinen maailmansota oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta, joskin suurimmat taistelut käytiin Euroopassa. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Ensimmäinen maailmansota teki valtiosta merkittävän vaikuttajan talouselämässä. Tällä oli tarkoituksena alistaa kaikki käytettävissä olevat resurssit sodankäyntiin.

      Suursotaa osattiin aavistaa etukäteen, sillä käynnissä oli valtava kilpavarustelu muun muassa Britannian ja Saksan välillä. Monet valtiot lähtivät sotaan, koska ne uskoivat sen hyödyttävän heitä ja kestävän vain lyhyen ajan. Sodan käynnisti liittolaissuhteisiin perustuva ketjureaktio. Alun perin oli kyse paikallisesta kriisistä Itävalta-Unkarin ja Serbian välillä. Serbialaisen terroristijärjestön Mustan käden tekemän Itävalta-Unkarin kruununprinssin Frans Ferdinandin murhan jälkeen Itävalta-Unkari asetti Serbialle ehtoja, joihin Serbia ei voinut myöntyä. Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle, mihin Serbian liittolainen Venäjä vastasi julistamalla sodan Itävalta-Unkarille. Lopulta Euroopan suurvaltojen keskinäiset sopimukset tulivat täytäntöön ja Saksa, Ranska ja Britannia julistivat sotia toisilleen. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua laajenevan selkkauksen selvittämiseksi, eikä esimerkiksi Saksan esittäessä rauhanneuvotteluja 1916 siihen suostuttu.

      Länsirintamalla Saksan ja Ranskan välillä sota oli pitkään asemasotaa; alun nopean etenemisen jälkeen sota muuttui näännytyssodaksi, jossa käytiin valtavia, tuloksettomia, suuret sotilastappiot aiheuttaneita taisteluja muun muassa Verdunissa ja Sommessa. Sodassa kaatui arviolta 8,5 miljoonaa sotilasta ja se aiheutti valtavat taloudelliset tappiot. Saksa menestyi hyvin itärintamalla Venäjää vastaan, ja Venäjän huono sotamenestys osaltaan johti Venäjän keisarikunnan romahtamiseen ja neuvosto-Venäjän syntyyn. Sota päättyi keskusvaltojen häviöön ja aselepo solmittiin 11. marraskuuta 1918. Vuonna 1919 allekirjoitetussa Versailles’n rauhassa Saksa julistettiin yksin sotaan syylliseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mutta Kiina ei ole unohtanut miten Venäjä varasti sen alueita, mm.Vladivostokin. Kunhan Taiwan on palautettu alkaa idässä uusi komento.


    • Anonyymi

      Munasta vai kanasta?

    • Anonyymi

      Aivan.

      Ensimmäisen maailmansodan rauhanteko
      Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä voittajavaltioiden edustajat kokoontuivat 1919–1922 Pariisiin päättämään rauhanehdoista. Pariisin rauhankonferenssin keskeisiä hahmoja olivat neljä suurta, jotka olivat Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson, Britannian pääministeri Lloyd George, Ranskan pääministeri Georges Clemenceau ja Italian pääministeri Vittorio Emanuele Orlando.

      Konferenssissa presidentti Wilson korosti kansojen itsemääräämisoikeutta ja oikeudenmukaisia aluejärjestelyjä (ns. Neljäntoista kohdan ohjelma). Clemenceau vaati puolestaan ankaraa kohtelua hävinneille osapuolille ja pyrki heikentämään Saksaa pysyvästi.

      Versailles’n rauhan – kuin myös ”häpeärauhan” (saks. Schandfrieden) – nimeä kantava rauha saatiin solmittua konferenssissa Ranskan Versailles’ssa 28. kesäkuuta 1919. Toisen maailmansodan kannalta merkittävintä sopimuksessa oli Saksan kohtalo; Saksa tuomittiin sotasyylliseksi ja määrättiin maksamaan suuret sotakorvaukset. Sopimuksen nojalla Saksa menetti myös kaikki siirtomaansa, Reininmaan alue demilitarisointiin, armeija rajoitettiin enintään 100 000 mieheen ja asevelvollisuus kiellettiin. Saksa menetti myös alueitaan, minkä myötä moniin sen naapurimaihin syntyi suuri saksalainen vähemmistö. Tämä kaikki johti katkeruuteen saksalaisten keskuudessa.

      Saksan keisari Vilhelm II oli luopunut vallasta, siirtynyt maanpakoon Alankomaihin ja maa oli julistettu tasavallaksi. Olot olivat epävakaita; Weimarin tasavalta ei suoriutunut ajallaan sotakorvauksistaan, Ranska ja Belgia miehittivät Ruhrin alueen 1923 ja hinnat nousivat hyperinflaation (heinä–marraskuu) aikana 726 000 000 000 prosenttia.

    • Anonyymi

      "Stoltenberg näpäyttää rohkeassa korsetissa kiusaajiaan."

      Melkoinen cochonne tuo Jens neiti. Varsinainen Saloper.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      271
      4427
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3572
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1891
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1780
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1471
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1012
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      932
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      887
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      875
    Aihe