Poliisi sanoo lopettaneensa koiran virkatehtävän yhteydessä Kuopiossa tiistaina illansuussa.
Poliisi oli saanut ilmoituksen ennen puolta kuutta epävarmasti liikkuvasta henkilöautosta. Henkilöauton kuljettaja ei noudattanut poliisin pysähtymismerkkiä vaan jatkoi matkaa Kuopion yliopistollisen sairaalan pihaan. Siellä kuljettaja peruutti autonsa poliisiauton keulaan.
Poliisin mukaan kuljettaja vastusti kiinniottoa ja yritti usuttaa autossa olleen melko isokokoisen aggressiivisen koiran poliisin kimppuun. Poliisi lopetti koiran ampumalla. Henkilövahinkoja tilanne ei aiheuttanut.
Kuljettajaa epäillään useista liikennerikoksista sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Lissuilla nyt menossa koirien surmaamisviikot :(

Vastaukset 9
Vanhimmat
Erikoinen paikka tuo illansuu, siellä tapetaan paljon porukkaa, nyt meni vaihteeksi koira.
Okein, rakit joutaa lopettaa kaikki.
ei oo kauaa kun ampuivat oman koiransa
Kerrankin rakilla oikea kohde ja ampuukinhan ne kytät toisiaan. Lisää tuollaisia uutiskevennyksiä.
Lissuttelijahörhön viha järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan ei laannu,
vastailee omiin lissuttelijaviesteihinsä.
Eikö siellä lisko-osastolla saanut mitään hoitoa psyykkisiin ongelmiinsa?
No niin ollos elos huoleton, poikas valveill´ on.......................................
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16657950/huhuu--lissuavauksien-laatija!#comment-105138649
"Lis" tulee ilmeisesti kantasanasta "Polis" samalla tavalla kun ChevroLET autoa sanotaan "Letukka" pohjautuen "let" loppuiseen kolmikirjaimiseen yhdistelmään.
Samalla tavoin ruotsiksi poliisi (poLIS) LISsut.
Ei kaikki tykkää rakeista silleen, eikä kytänperseennuolennastakaan.
No, ainakin eläinsuojelurikos-syyte taitaa tulla?