Päivittäistä tapahtumaa, nostellaan lattialta takaisin myyntiin seuraavalle. Koirien jätöksissä litsautuneet jalkineet tepastelee kaupanlattiaa, vihannekset pyörii seassa. Koskapa kaikkia koiria ei voi lopettaa, olisi helppo ratkaisu asettaa kannellinen astia, selvillä merkinnöillä, että tänne lattialla käyneet hedelmät. Mummelit muutenkin, jos ette saa ukkelinne kanssa orkkua muuten kuin silittelemällä päivisin vihenneksia, niin rakentakaa kotiinne katkarapu miehenne kanssa vihannestiski. Hevi puolen tarjonta aina pesun kautta tarjolle, rasiassa tai ei. Välimeri suuri hautausmaa ja rannoilla pakolaiset pakkaa Suomalaisille tarjontaa melkein steriilissä olosuhteissa. Koronaa mennään, niin palkatkaa apulaisia auttamaan ostoksilla olevia .
HeVit tippuilee kaupan lattialle, minne laitat.
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Koirien ulkoiluttajat voisi kerätä jätökset, kuten suositellaan. Karkkihyllyt myös saastuneet.
Kauheata, käykö koirat karkkihyllyillä kakkimassa?
Kiinassa on ongelma ratkaistu näin:
Weixinin piirikunta Lounais-Kiinassa aikoo kieltää koirien julkisen ulkoiluttamisen tämän viikon perjantaista lukien.
Viime viikolla annetun määräyksen mukaan lemmikkejä tulee pitää jatkuvasti sisätiloissa. Kielto edistää päättäjien mukaan ”sivistynyttä koiran pitämistä” ja suojelee kansalaisia vapaana liikkuvien koirien hyökkäyksiltä.
Kieltoon sisältyy kaiken lisäksi pykälä, jonka mukaan kolmesti koiransa kanssa lenkiltä tavatun henkilön lemmikit otetaan viranomaisten haltuun ja lopetetaan. Ennen tätä koiran omistajaa rangaistaan varoituksella ja sakoilla
Koululaisten kotimatka on kokemus myöskin sivullisille. Kaupan roskiksesta käytetyt maskit, muotoillaan sopivaksi tulevaan käyttöön. Karkkihyllystä irtokarkit käytettyyn maskiin ja maski reppuun, taskuun. Maistus varmaan sullekkin. Pikku juhapetteri tarjoilikin innolla mummoille irtokarkkkejaan, aina koululaisia mollataan, niin kilttejä ja avuliaita, mummo oikein ilahtuneena huudahteli.
Lapset syövät irtokarkkeja sormineen ja maistavat vaikka jotain vihreätä kuulaa ja laittavat sen takaisin toiselle jos ei tykkää.
Lapsia pitää ymmärtää ja kehua.
Vitaeeproota pitäisi valmistaa sydämelle erikseen, että se olisi hyväksi nääs. Hiihtelijöitä on niin moneen menoon. https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000007624868.html
Koirat voivat levittää virusta. Nuoleskelevat räkäklippejä ulkona ja sitten ihmisiä sisällä.
Koirien ulkoiluttajat heittelee maskit pientareille, koirat onneksi nuoleskelee maskit, jätökset jätetään keräämättä.