Maskit lisäävät koronauhkaa!!

Anonyymi

Maskit vähentävät hengitetyn ilman happea ja lisäävät sen hiilidioksidia. Tästä seuraa päänsärkyä (Ong ym. 2020), mutta sillä voi olla myös monenlaisia vakavampia kielteisiä seurauksia, jotka ilmenevät suoraan terveyden heikkenemisenä tai välillisesti heikentyneen toimintakyvyn aiheuttamina onnettomuuksina tai muina ikävyyksinä. Tästä syystä työsuojelu- ja rakennusnormit vaativat hengitysilmalta tiettyjä happi- ja hiilidioksidipitoisuuksia, jotka eivät toteudu maskin alla. Maskisuositukset ja -pakot johtavat siihen, että huomattava osa ihmisistä käyttää hengityssuojaa pitkiä aikoja joka päivä, jolloin hypoksia ja hyperkapnia yleistyvät.

Hypoksia heikentää tutkimusten mukaan immuunipuolustusta ja voi siksi herkistää covid-19:lle ja heikentää esimerkiksi syövästä paranemisen mahdollisuuksia (Shehade ym. 2015; Westendorf ym. 2017).

Kankaisten hengityssuojaimien, joita suurin osa tavallisten ihmisten maskeista on ja tulee olemaan, voivat lisätä eikä vähentää tartuntoja. Yhdessä satunnaistettuun vertailukokeeseen perustuvassa tutkimuksessa havaittiin kankaisia maskeja käyttävillä kolme kertaa enemmän influenssan kaltaisia sairauksia kuin niillä, jotka eivät käyttäneet mitään hengityssuojaa (MacIntyre ym. 2015).

20

132

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aina tulee päänsärky kun käytän

      • Anonyymi

        Samoin


    • Anonyymi

      Urheilua ainakin maskit vähentävät kun tukkkivat hengityksen... happenottoa parantavia maskeja pitäisi olla, koneellinen hapenotto kuin ilmastointi.

      • Anonyymi

        Totta


    • Anonyymi

      Voi olla totta

    • Anonyymi

      Auton ilmastointi on tässä turha koska se kuonokoppa otetaan pois autossa.. mun menee korvat lukkoon autossa yleensä, onks sielä alipaine?

      • Anonyymi

        Kyllä on naurettu kun autossa yksin ajavat käyttävät jotkut kuonokoppaa!!! :-))
        Mutta ehkä siksi, että yrittävät välttää ylinopeussakot, kun ei tunnisteta kuka ajaa!!
        Naamioituna kulkeminen on ollut aina kielletty ja laissa, mutta eihän nyt lakia kunnioiteta!!!!!


    • Anonyymi

      Kellä on rahaa, ehkä tuo avaruuskypärän näköisiä kuplamaski kahden suodattimen vasen ja oikea kera, ei mahdottoman kallis.

      Siinäkin voi silti unohtaa esim. käsinettä pitää?

      Suuveden käyttö hampaiden pesun yhteydessä, se torjuu myös koronaa kun tappaa pöpöjä.

      En ole maskia vielä pitänyt, mutta ehkä joskus.

      • Anonyymi

        Listerine pätevää, vai illodiini?


    • Anonyymi

      Tämähän estää kehoa poistamasta haitallisia höyryjä ja epäpuhtauksia kun sisään hengitys on voimakas ja ulos hengitys toppaa maskiin

    • Anonyymi

      Maski ei ole ihmisen luonnollistabhengitystä.

      Vo k makas ulos hengitys poistaa myyös viruksia keuhkoista tehokkaasti

    • Anonyymi

      Täysin totta. Maski ei auta vaan kunnon rajoitukset ja juottolat kiinni ainakin vuodeksi

      • Anonyymi

        Nimenomaan


    • Anonyymi

      Ei kannata käyttää. Meitä on iso porukka jotka eivät käytä. Sitten on vain yksi perhe joka pesee käsiänsä vartin välein ja on kuonokoppa päässä vähän joka välissä.
      ARVATKAA KUKA ON SAIRASTUNUT RÄKÄTAUTIIN ??
      Kuonokoppaa käyttänyt on sairaana jo 2 viikkoa ollut! Saanut varmaan poistettua noilla käsipesuilla luonnollisen vastustuskyvyn ja vielä kopalla hengittänyt osin käytettyä hengitysilmaa, mikä nyt on selviö, että se ei ole hyväksi eikä ole luonnollista!

      TÄMÄ ON IHAN 100% TOSI KERTOMUS!

    • Anonyymi

      Tänä täyttä totta ja ihmiset ei tajua tekevänsä itselleen vahinkoa!

    • Anonyymi

      Voin vakuuttaa teitä että on kaikkea muuta kuin helppoa tehdä suodatin tuohon tarkoitukseen. Ei niinkään sen takia että pitää estää jotain pientä partikkeliä pääsemästä sisälle, vaan sen takia että henkilö joka pitää tällaista suodatinta kasvoilla täytyy myös hengittää.. Koska jos laitan kasvoillesi sementtinaamion on selvää että estän kaiken, mutta parin minuutin kuluttua sinä kuolet, siten minun täytyy soveltaa tällaisen suodattimen elämääsi niin että henki kulkee.
      Teimme puolustusministeriölle töitä, joten työmme oli suunnattu johonkin joka oli menossa sotilaille, sotilaan täytyy olla valmis pääsemään karkuun, hänellä on painoa selässä joten tärkeä asia on että hän hengittää hyvin, voin vakuuttaa että työmme oli hyvin vaikeaa..
      Joten kuka voi ajatella että kaikki meidän ponnistelut tässä tutkimustyössämme olivat turhia. Naurunalaiseksi laitettuna kun saman tuloksen saa paperi- tai kankaanpalalla. Eli me, ryhmä tiedemiehiä, kalliit tutkimuslaitteet, aika, työ, matkat kaikki mitä laitoimme tähän. Me ei huomattu että riittää pieni paperipalanen tai kangas saadakseen saman lopputuloksen?
      Valitettavasti ei ole näin… Paperimaski on huijaus!
      Te laitatte maskin, eikä sillä ole väliä onko se tyyppiä 1,2,3,4,5,27.. te laitatte sen ja hengitätte, teidän täytyy hengittää, muuten kuolette.
      Kun hengitätte teistä tulee ulos höyryä, maski kostuu höyrystä ja kun maski on kostea siihen tarttuu paremmin kaikenlaista, viruksia, sieniä, bakteereja.. ja nämä jää pidemmäksi aikaa millimetrin päähän teidän suusta ja nenästä. Joten riski sairastua näihin patogeeneihin kasvaa, nyt ihmiset ajattelevat vain koronavirusta, mutta meillä on miljardeja muita viruksia, ja sitten on bakteerit, sienet, loiset ja paljon muuta joka tarttuu siihen kasvomaskiin ja te pidätte ne siinä, liimattuna nenällenne.. Tämä on silkkaa hulluutta..
      Tämä olisi jo riittävä perustelu viranomaisille sanoa ”tää oli pelkkää pilaa”
      Mutta sitten on vielä tämä:
      Kun pidät kasvomaskia ja hengität ulos, niin uloshengitysilman mukana tulee sellaisia asioita mitä kehosi on päättänyt heittää ulos. Epäpuhtaudet aineenvaihdunnasta tulee hiilidioksiidina ulos. Maskin kanssa hengität takaisin sisälle osan tästä. Veresi menee hyperkapniaan ja myös asidoosiin, elimistösi muuttuu happamaksi, ph arvo laskee ja mitä happamampi ympäristö sitä helpompi on sairastua eri sairauksiin. Syöpä viihtyy erittäin hyvin happamassa elimistössä.
      -Dr Stefano Montanari

    • Anonyymi

      Varmaa on, että maskeja on vaarallista käyttää esim työpäivän aikana useasti

      • Anonyymi

        Totta


    • Anonyymi

      Ihminen on 65% happea, tarkka homma!
      Happi tärkein, maski vain hetkellisesti jos pakko.
      Varmasti on hyödyllisiäkin mikrobeja ja viruksia, joita tarvitsemme toisiltamme.
      Luonto ei luonut lappua suun ja nenän eteen.

    • Anonyymi

      Miksei tästä puhuta julkisesti

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4468
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3601
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1897
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1799
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1477
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1027
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      957
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      911
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe