Fageroholm-palkinto

Mika Niikolle on myönnetty K.-A. Fagerholm -palkinto tunnustuksena työstään Israelin hyväksi. Miten se nyt noin voi mennä? Eihän Niikko ole uskontokuntiin kuulumaton kuten Fagerholm oli.

(Tämä on täsmäkysmys. Erään kirjoittajan mielestä VA-liitto ei saisi jakaa Väinö Voipio -palkintoa muille kuin ihmisille jotka ovat muutenkin kuin uskontoon liittyvissä asioissa Voipion linjoilla.)
1781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Sossut ovat usein Israel/juutalaisvastaisia mutta kirjoittaessaan Vaparilehtiin puolueista ja SDPstä Msalo ei maininnut tätä eikä Sdp Al Taee-kansanedustajaa joka nälvi rodullisesti juutalaismiljardööriä Mark Zuckerbergiä, joka on uskonnoton. Shiiamus Al Taee jäi kansainvälisesti kiinni antisemitismistä. Msalon ideologiassa sossun- ja mushyysäys ohittaa uskonnottomuuden, mutta väite kuuluu: ei olla puoluepoliittisesti sitä eikä tätä, vaikka ollaan komusossuja. Vapariliitossa on alkeellista huijausnäyttelyä. Komusossu sisältää 3 elementtiä kom mus sos

Äänestä
  • Aloittaja

    Et vastannut kysymykseen. Miten esimerkiksi Fagerholm-palkinnon antaminen ei-demarille eroaa Voipio-palkinnon antamisesta ei-kokoomuslaiselle?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Et vastannut kysymykseen. Miten esimerkiksi Fagerholm-palkinnon antaminen ei-demarille eroaa Voipio-palkinnon antamisesta ei-kokoomuslaiselle?

    Ymmärrät kyllä, mutta yrität taas hämätä. Koska joku voi hämääntyä, esitetään vielä yksi vertailukohta. Hitler oli kasvissyöjä. Onko siis typerää, jos hypoteettista Hitler-kasvisruokapalkintoa vastustettaisiin Hitlerin kasvissyöntiin liittymättömien toimien takia? Voipion kanssahan on tämmöinen Hitler-tyyppinen ongelma: hän osallistui tuomarina laittomien kenttäoikeuksien toimintaan, jossa tuomittiin kirkon ja valtion erottamista puolustaneita henkilöitä massamitassa ankariin rangaistuksiin, myös kuolemanrangaistuksiin. Leireille tuomittuja kuoli kuin kärpäsiä. Tällainen mies oli Väinö Voipio. En tiedä Fagerholmin taustalta mitään vastaavaa. Mutta onko Jorin mielestä ok, jos jaettaisiin Hitler-kasvisruokapalkintoa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Lue ketju

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14856183/vaino-voipio-mukana-viipurin-teloituspaatoksissa

    jonka tiivistän siinä näin:

    Aloitusviesti: "Kenttäoikeuden suosituksella tai muuten Viipurissa teloitettujen punakaartilaisten ja siviilien määrät lasketaan useissa sadoissa. Vapaa-ajattelijoiden humanistinen elämänasenne on melkoista sanojen uudelleen määrittelyä." Todellisuus: laskennallisesti Voipio olisi ammuttanut 0,66 ihmistä ja tästäkään ei ole mitään varmaa tietoa.

    Hekoheko. Leireille päätyi hänen ansiostaan vaikka kuinka paljon ja niillä kuolleisuus oli kova. Sitäpaitsi: onko keskitysleirin toimihenkilönä toimiminen ok, jos ei ole sattunut henkilökohtaisesti kaasuttamaan ketään? Että on ihan ok olla siellä nostelemassa kaasupulloja junasta varastoon? Jori hei, nyt alat olla heikoilla jäillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärrät kyllä, mutta yrität taas hämätä. Koska joku voi hämääntyä, esitetään vielä yksi vertailukohta. Hitler oli kasvissyöjä. Onko siis typerää, jos hypoteettista Hitler-kasvisruokapalkintoa vastustettaisiin Hitlerin kasvissyöntiin liittymättömien toimien takia? Voipion kanssahan on tämmöinen Hitler-tyyppinen ongelma: hän osallistui tuomarina laittomien kenttäoikeuksien toimintaan, jossa tuomittiin kirkon ja valtion erottamista puolustaneita henkilöitä massamitassa ankariin rangaistuksiin, myös kuolemanrangaistuksiin. Leireille tuomittuja kuoli kuin kärpäsiä. Tällainen mies oli Väinö Voipio. En tiedä Fagerholmin taustalta mitään vastaavaa. Mutta onko Jorin mielestä ok, jos jaettaisiin Hitler-kasvisruokapalkintoa?

    Muista että Skp on Leninin ja Stalinin perustama porukka Moskovassa kesällä 1918 ja punaisten johto vannoi Sos KeppihevosPorukan Skp nimeen. Hitlerillä ei ole asian kanssa tekemistä

    Stalin teloitti lähes kaikki kiinnisaamansa suomalaikommunistit mm. viemällä leireille joissa oli radioaktiivista radonia ja sisuskalut sulivat lapioitaessa

    Näitä tyyppejä vastaan Väiski Voipio taisteli ja nykyisinkin taistelisi Vapariliittoa vastaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hekoheko. Leireille päätyi hänen ansiostaan vaikka kuinka paljon ja niillä kuolleisuus oli kova. Sitäpaitsi: onko keskitysleirin toimihenkilönä toimiminen ok, jos ei ole sattunut henkilökohtaisesti kaasuttamaan ketään? Että on ihan ok olla siellä nostelemassa kaasupulloja junasta varastoon? Jori hei, nyt alat olla heikoilla jäillä.

    Keskitysleirit on englantilainen keksintö, niitä oli myös Usassa mutta Saksaassa ja Venäjällä oli tuhoamisleirejä

    Venäläisen puolueen Skp kannattajat oli tietenkin vietävä keskitysleirille ettevät voi tehdä myyräntyötä Leninin ja Stalinin kanssa

    Puolan toiminta venäläisten lyömisessä sitten rauhoitti tilannetta 1920-luvulla ja Stalin alkoi murhauttaa suomalaikommunisteja vankiloissa ja tuhoamisleireissä, lähes kaikki tapettiin

    Nykyisinkin Venäjän akateemiset professoritasoiset väärentävät tätä historiaa siellä

    Pakkoruotsin takia ette ymmärrä venäjää ettekä siten tiedä Venäjän vaarallisuutta nykyaikana

    Äänestä

Fagerholm-palkinto vaikuttaa vanhemmalta ja hyvä että juutalaisvastaisuuksia vastaan taistellaan mushyysäreiden painostaessa

Väinö Voipio -palkinto on uudempi ja keksitty komusossuilija-aikana Vapariliiton ollessa tuhoutumassa, kuivettumassa, palkinto on pelkkää näytelmää. Väiski Voipio oli isänmaallinen suomalaisuusmies kuten sukunsakin, nimikin on suomennettu ja hän vastusti pakkoruotsia (sanaa ei vielä silloin ollut keksitty) ja häpeäisi nykyisiä Voima-lehden hyysärivapariliittolaisporukkaa

Se, että valtaenqvistoja ottaa Vapariliitolta palkinnon vastaan, on vain osoitus luonnontieteilijöiden olemisesta pihalla yhteiskunnallisesta keskustelusta eikä taustoja tunneta. Airaksisentapaus on kummallinen ja palkinnon hyväksyminen lienee osoitus eläkeläisen olemisesta sivuraiteella uskontokirjoituksineen eli kaikki hömppä poru kankin tunnustukset silloin kelpaavat (porukkaan jäseneksi nämäkään eivät varmaan kehtaa liittyä?)

Äänestä
  • Aloittaja

    Olet väärässä kuten yleensä. Fagerholm-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran 2008, Väinö Voipio -palkinto 1993.

    Mistä sinä näitä "faktoja" revit?

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Olet väärässä kuten yleensä. Fagerholm-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran 2008, Väinö Voipio -palkinto 1993.

    Mistä sinä näitä "faktoja" revit?

    Typo. Ensimmäinen Fagerholm-palkinto 2018.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Olet väärässä kuten yleensä. Fagerholm-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran 2008, Väinö Voipio -palkinto 1993.

    Mistä sinä näitä "faktoja" revit?

    En ole Fagerholm-palkinnosta kiinnostunut enkä sen perusteista enkä aio lukea diitä mitään, Fagerholm oli ruotsinkieline parturi ja Kekkosen ystävä ja kilpsilija, puuttuvan äänen pres.vaalissa 1956 antoi 100-varmuudella ...

    Hyvä että juutalaisia suojellaan mus- hyysärisuvakkeja vastaan

    No hienoa, et aio lukea asiasta mitään mutta kirjoitat siitä kyllä. Tällä tavallahan sitä hyvää keskustelua syntyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No hienoa, et aio lukea asiasta mitään mutta kirjoitat siitä kyllä. Tällä tavallahan sitä hyvää keskustelua syntyy.

    En ole kirjoittanut mitään oleellista Fagerholm-palkinnosta eli kommenttisi kuvaa pönttövapareiden keskustelukulttuuria, lukudokupiireissä hiottua hölöä

    Fholm oli siis demari ja jos sossuna haluaisin pyytää anteeksi sossujen antisemitismiä, en tiedä pitäisikö, niin perustaisin sitten Arvo Salo -palkinnon

    Juutalaiset on hieno kulttuuri ja jos Suomeen olisi otettu heitä enemmän, kun pakenivat tsaareja ja Leniniä, meillä voisi olla muutama kovan tieteen Nobel-palkinto lisää. Sen sijaan humanitaarinen musmatupuuhastelu pitää lopettaa heti ja juutalaisten pelottelu niiden tuonnilla, vähän ihmettelen Zyssenkin passiivisuutta sharianvas tustamisessa, väsymyskö?

    Kirjoitit "Fagerholm-palkinto vaikuttaa vanhemmalta - -".

    Jos ei kiinnostanut selvittää tuota, se sopii kyllä kuvaan. Ei sinua kiinnosta selvittää myöskään oikeasti va-liiton toimintaa lukemalla liiton lehteä, www-sivuja jne.

    Joo sana esiintyi epäoleellisessa kohdassa eli
    en varmasti lue puisevaa vaparihölöä jostain puppulehdestä.

    Eikö Msalo tämäkin maisterismies potkittu

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/timoandersson/donald-trump-nerokas-machiavellisti/ ihan hyvä analyysi

    vapariliitosta mäkeen ja jäljelle jäi pieni niuhoporukka Kleingeist-lukudokupiireihin päivittelemään sotilasvalaa ja kirkollisveroa eli laskemaan herneitä Erbsenzähler

    Äänestä

Trumpin hallinto tukee Israelia myös. Muutama minuutti sitten Usan ulkoministeri Pompeo ilmestyi yllättäin Israelin siirtokunta-alueelle Länsirannalle ja ilmoitti että Usa vastustaa äärivasemmisolaisten ainesten boikottiyrityksiä Israelia vastaan US would require goods imported from areas to be marked as "Israel", "Made in Israel", or "Product of Israel"
Ja Länsirannalla tuotetut merkitään Usassa Israelissa tuotetuiksi eikä minkäänlaista pelleilyä nimillä hyväksytä eikä boikotteja. Pompeon vierailu Israeliin alkoi keskiviikkona

Äänestä

Mäntysalo ei ole Valehden puoluekirjoituksissaan käsitellyt työväenpuolueiden eikä SDPn uskontoasennetta, juutalaisvastaisuutta, Israelin puolesta toimivat kyllä Arvo Salo ja Karl-August Fagerholm

Fagerholm-palkinto on osoitus että sentään juutalaisvastaisuuksia vastaan taistellaan mushyysäreiden painostaessa

Juutalaisiamollannut demari on alkanut äännellä päästäkseen eduskuntaan:
Reijo Ruokasen kolumni: Kansan­edustaja al-Taee on hävyttömän härski Vaalit ovat lähellä, mutta silti al-Taeen Finnair-tiedote yllättää, kirjoittaa Reijo Ruokanen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009219087.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Mika Niikolle on myönnetty K.-A. Fagerholm -palkinto tunnustuksena työstään Israelin hyväksi. Miten se nyt noin voi mennä? Eihän Niikko ole uskontokuntiin kuulumaton kuten Fagerholm oli.

(Tämä on täsmäkysmys. Erään kirjoittajan mielestä VA-liitto ei saisi jakaa Väinö Voipio -palkintoa muille kuin ihmisille jotka ovat muutenkin kuin uskontoon liittyvissä asioissa Voipion linjoilla.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu