Viimeisen kymmenen vuoden aikana kaupunkikonserni on investoinnut mm. Halkokaaren alueeseen, liikuntahalliin, hotelliin, keilahalliin, bandoihin ja muuhun eläinpuiston alueeseen. Yhteensä investointeihin on käytetty vähintään 20 miljoonaa euroa. Näistä investoinneista ainoastaan liikuntahallin voi katsoa suoranaisesti palvelevan Ähtärin asukkaita. Hallikin olisi kannattanut rakentaa koulurakentamisen yhteydessä.
Koko tämän ajan on ollut tiedossa koulujen sisäilmaongelmat ja tarve uusien koulujen rakentamisesta. Nyt kun väistötilojen kustannukset alkavat vaikuttaa liiaksi, aletaan vasta miettiä kouluratkaisuja ja niiden rahoittamista!
Oikeinko aikuisten oikeasti valtuutetut uskovat, että 0,5% (n. 450 000 €/vuosi) verojen korotuksella saadaan Ähtärin talous siihen kuntoon, että koulut saadaan rakenettua ja Ähtäri pidettyä pois kriisikuntalistalta?
Eiköhän olisi aika ottaa Hankkijan lippis ylpeästä ähtäriläisen päättäjän päästä ja tunnustaa tilanne.
Aikuisten oikeestiko
Anonyymi
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Emme kukaan uskalla. Hannu Riihimäki piti luennon miten kannattaa nostaa verot.
Koko valtuusto oltiin samaa mieltä - Anonyymi
Tuo 20 miljoonaa on reilusti alakanttiin kaupunki on pääomittanut pelkästään zoota tuolla summalla viimmeisen 10 vuoden aikana plus kaikki paskat investoinnit päälle ja ralli vaan jatkuu kunnes raha loppuu ja lähdetään uusiin haasteisiin hupiukko viimmeisenä napsauttaa valot pois.
- Anonyymi
Taidat itse olla Hupiakka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat itse olla Hupiakka.
Sää oot hupikukko?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756